Yllättävä ero?

[särkynyt]

Hei!

Olen(olin?) seurustellut n. 2kk ihanan naisen kanssa. Tulimme hyvin toimeen, olimme alusta asti kuin paita ja peppu. Uskoakseni molemmilla oli aitoa rakkautta toisiaan kohtaan, ainakin hän niin sanoi. Nyt sitten kävi tässä näin, että suunnittelimme vielä yhteistä tulevaisuutta pari päivää sitten, samana iltana hän laittoi kuitenki yllättäen poikki suhteen. Hän sanoi että on kovasti ahdistunut ja ei ole varmaa rakastaako minua kaverina vai poikakaverina. Tämä tuli täytenä ylläteksenä niin itselle, kuin muillekin tutuillemme. Ihmettelen tässä vain mikä meni vikaan, etenimmekö liian kovalla vauhdilla? Voisiko ahdistus johtua siitä että hän tunsi olonsa kahlituksi? Joka tapauksessa suru ja kaipuu on kova ja toivoisin että voisimme jatkaa tästä vielä

 

[Kaksi kuukautta?]

Vastahan se on hengailua, ei vielä edes mitään seurustelua. Ja mitä tulee rakkauteen, tuossa vaiheessa on korkeintaan vasta ihastuttu (tai ripustauduttu, jos kyse on riippuvuudestasi) ja ehkä joskus se olisi alkanut muuttua rakastumiseksi, jos olisi jatkunut. Rakkaus tulee, kun on vuosia tunnettu ja oltu yksissä ja ihastumisen vaaleanpunaiset silmälasit kadonneet ja arki alkanut jne. - jos tulee. Sitä sanaa käytetään ihan väärin, sen tunteen syntyminen vie vuosia. Rakastuminen ja ihastuminen, sinällään mukavia, mutta todellisuuteen pohjautumattomia, eivät vielä ole mitenkään rakkautta. Kahdessa kuukaudessa alkaa vasta ihan vähän aavistaa toisesta jotain, ja omaa itseä yleensä aletaan esittää vasta paljon, paljon myöhemmin, vähitellen, alussa on se "paraatiminä".

Eli ehditti pikkuisen alkaa tutustua, ja toiselle siinä kehittyvä tunne ei ollut hänelle hyvä tunne. Silloin pitää lopettaa, ja jatkaa matkaa muualla. Kummankin. Jos jo alussa alkaa tuntua, että ei, ei se lopetus siinä vaiheessa mikään maailmanloppu ole, tervettä itsensä kuuntelua vain. Jatka matkaa, ei se maailman ainoa nainen ollut. Äläkä missään nimessä hae itsellesi jotakuta, johon voit ripustautua, sillä se ei ole hyvä pohja millekään ihmissuhteelle. Nyt hieman kuullosti siltä. Toinen ihminen on kanssakulkija, ei hengari, se muista, niin pohja seuraaville suhteille on hyvä!

 

[särkynyt]

Sehän tässä hankalaa on kun molemmat halusivat olla toistensa kanssa kokoajan, eli ei ripustauduttu vaan kummalakin oli oma tahto siinä. Näin se vaikutti olevan ihan eropäiväänkin saakka, kun vielä puhuimme aiemmin samana päivänä yhteen muutosta, siksi ero olikin niin suuri yllätys. Tiedän että maailmassa on monta naista, mutta se että kuin vaikeaa on löytää samanlainen sielunkumppani, jossa kaikki asiat vain loksahtavat kohilleen. Kiitos vastauksesta.

 

[kohtalotoveri]

Olen aivan samaa mieltä "Kaksi kuukautta?" kirjoittajan kanssa.

MUTTA on myös ollut inhottavasti sen naisen puolelta, että hän on käyttänyt niin suuria sanoja ja sitten, _vasta_ 2 kk jälkeen sanoo ettei tykkääkään.

Itselläni oli samantapainen kokemus kun olin 24v (olen nainen, nyt jo lähemmäs 40). Tapasin iiiihanan kundin, jonka kanssa aivan hullaannuttiin toisiimme. Kundi puhui jo viikon hengailun jälkeen (olimme kuin paita ja peppu), että olin juuri sellainen tyttöystävä jota hän oli aina toivonut ja sanoi "en varmaan koskaan ole ollut näin rakastunut". Kahden viikon kuluttua hän halusi esitellä minut vanhemmilleen. Olin ihmeissäni, mutta myös niin pilvissä onnesta, että suostuin. Ajattelin, että rakkauteen pitää heittäytyä. 6 viikkoa meni näin ihanasti. Sitten kundin käytös yhtäkkiä muuttui, hän oli minulle hyvin epäystävällinen ja kiukutteli kaikesta. Kun sitten "vihdoin" vaadin selitystä v*****lle, niin hän sanoi, ettei tuntenut minua kohtaan enää muuta kuin kaveruutta, ja että ahdisti. Suhde loppui siihen kuin seinään. Minä jäin katkerana itkemään enkä ymmärtänyt mistään mitään.

Jälkikäteen sain yhteisiltä tutuilta kuulla, että kundilla oli ollut vaikka kuinka monta saman kaavan mukaan mennyttä suhteen poikasta. Luulen, että vaikka olisin niistä kuullut ns. ajoissakin, kaikki olisi käynyt juuri samalla tavalla, olin niin ihastunut.

Vaikka minulla on nykyään tasapainoinen ja hyvä suhde ja olen elämääni muutenkin tyytyväinen, niin täytyy sanoa, että tuo tapaus on jäänyt kaivelemaan. En ole sitten kai vieläkään osannut antaa anteeksi tälle tyypille, koin tulleeni niin pahasti petetyksi.

 

[mutkun ei se niin mene]

...vaikeaa on löytää samanlainen sielunkumppani, jossa kaikki asiat vain loksahtavat kohilleen...

Tätä sinun on varmaan tällä ihan mahdoton niellä, mutta ette olleet sielunkumppaneita, joilla kaikki asiat loksahtavat kohdilleen. Nainen jätti sut kuin nallin kalliolle, samana päivänä kun oli puhunut yhteenmuutosta. Jos et itse ole valmis toimimaan näin, ette ole sielunkumppaneita. Siitä huolimatta on varmasti ollut ihanaa yhdessä ja sielunkumppanuus on voinut t u n t u a todelliselta. Nainen kuulostaa tarinasi perusteella aika epäkypsältä.

 

[särkynyt]

Olen aivan samaa mieltä "Kaksi kuukautta?" kirjoittajan kanssa.

MUTTA on myös ollut inhottavasti sen naisen puolelta, että hän on käyttänyt niin suuria sanoja ja sitten, _vasta_ 2 kk jälkeen sanoo ettei tykkääkään.

Itselläni oli samantapainen kokemus kun olin 24v (olen nainen, nyt jo lähemmäs 40). Tapasin iiiihanan kundin, jonka kanssa aivan hullaannuttiin toisiimme. Kundi puhui jo viikon hengailun jälkeen (olimme kuin paita ja peppu), että olin juuri sellainen tyttöystävä jota hän oli aina toivonut ja sanoi "en varmaan koskaan ole ollut näin rakastunut". Kahden viikon kuluttua hän halusi esitellä minut vanhemmilleen. Olin ihmeissäni, mutta myös niin pilvissä onnesta, että suostuin. Ajattelin, että rakkauteen pitää heittäytyä. 6 viikkoa meni näin ihanasti. Sitten kundin käytös yhtäkkiä muuttui, hän oli minulle hyvin epäystävällinen ja kiukutteli kaikesta. Kun sitten "vihdoin" vaadin selitystä v*****lle, niin hän sanoi, ettei tuntenut minua kohtaan enää muuta kuin kaveruutta, ja että ahdisti. Suhde loppui siihen kuin seinään. Minä jäin katkerana itkemään enkä ymmärtänyt mistään mitään.

Jälkikäteen sain yhteisiltä tutuilta kuulla, että kundilla oli ollut vaikka kuinka monta saman kaavan mukaan mennyttä suhteen poikasta. Luulen, että vaikka olisin niistä kuullut ns. ajoissakin, kaikki olisi käynyt juuri samalla tavalla, olin niin ihastunut.

Vaikka minulla on nykyään tasapainoinen ja hyvä suhde ja olen elämääni muutenkin tyytyväinen, niin täytyy sanoa, että tuo tapaus on jäänyt kaivelemaan. En ole sitten kai vieläkään osannut antaa anteeksi tälle tyypille, koin tulleeni niin pahasti petetyksi.

Aivan minullakin ikää nyt 25 ja en ole koskaan aiemmissa suhteissa tuntenut tällaista, asia varmasti jää kaivelemaan itseäkin..ja käytöksessä en huomannut mitään eris kummallista, siksi se tulikin yllätyksenä, että ei mitään vihjeitä saanut etukäteen

 

[särkynyt]

Olen aiemminki kokenut eroja, mutta mikään niistä ei ole jättänyt yhtä suurta vaikutusta. Ei ole aiemmin tullut kirjoiteltua näille foorumeille, mutta nyt tuli jotenkin tarve vähän avautua..Ehkä on parempi antaa toisen olla yksin ja myöhemmin kysyä, että mikä meni vikaan

 

[kohtalotoveri]

Aivan minullakin ikää nyt 25 ja en ole koskaan aiemmissa suhteissa tuntenut tällaista, asia varmasti jää kaivelemaan itseäkin..ja käytöksessä en huomannut mitään eris kummallista, siksi se tulikin yllätyksenä, että ei mitään vihjeitä saanut etukäteen

Toivon todella, että asia ei jää kaivelemaan sinua liian pahasti tai liian pitkäksi aikaa. Katkerana on inhottava olla.

Itse olen yrittänyt ajatella, ettei kyseinen tyyppi koskaan ollutkaan ihastunut/rakastunut _minuun_, vaan ajatukseen vuosisadan rakkaustarinasta, ihanasta tyttöystävästä, jonka kanssa loikitaan kukkakedolla perhoshaavit kädessä ajasta ikuisuuteen. Siten minun kylmä, äkkinäinen torjumiseni ei tunnu ihan niin henkilökohtaiselta.

 

[särkynyt]

Toivotaan näin. Kait se on parasta lähteä avoimin mielin uusia tuulia päin ja koittaa unohtaa tapahtunut. Ajatella asiaa vaikka niin että hän ei ollut rakkauteni arvoinen vaikka kaikkeni kyllä annoin. Menihän taas hempeilyksi, no kait sitä miehetkin välillä saa Kiitoksia kaikille vastauksista, olo kohentu jo hivenen.