Ympärileikkaus esinahan tulehdusten takia??

  • Viestiketjun aloittaja mmm
  • Ensimmäinen viesti
mmm
Onko täällä kenelläkään kokemusta tai käsitystä misssä vaiheessa lääkäri yleensä passittaa ympärileikkaukseen toistuvien esinahan alaisten tulehdusten takia? Itsellä oli pikkupoikana jonkin verran tiukka esinahka ja tulehduksia esiintyi 10-12 vuotiaana muutaman kerran. Silloin ongelmaa tutkittiin mutta esinahka suureni venyttämällä ja tulehduksetkin loppuivat. Mitään ongelmia ei ollut pitkään aikaan kunnes tulehduksia alkoi esiintyä uudelleen vähän yli 20 iässä.

Tulehduksia on ollut nyt 5-6 kertaa mutta eivät ole ainakaan vielä menneet kovin pahoiksi. Lähinnä punoitusta ja kutinaa ja pientä kirvelyä ja aina mennyt ohi ajan kanssa säännöllisellä pesulla ja bepanthen voiteella. Lääkärissä en ole asian takia vielä käynyt, mutta uskaltauduin nyt varaamaan ajan. Itseä ajatus mahdollisesta ympärileikkauksesta vähän mietityttää vaikka haluan kyllä vaivasta eroon. Joten onko kenelläkään käsitystä miten todennäköisesti näillä pohjilla leikkaukseen jo passitetaan tai onko jollain omakohtaista kokemusta leikkauksesta tällaisesta syystä??
 
Jones
Mulla oli nuorena niin tiukka esinahka, ettei se liikkunut terskan yli ollenkaan. Jouduin kiskomaan sen terskan yli väkisin joskus 15-vuotiaana. Esinahkassa oli tiukka rengas kärjessä joka kullin kasvaessa alkoi haittaamaan pissaamista. Myös tulehduksia oli, koska peseytymismahdollisuudet oli vähän huonot. Pelkkä päivittäinen vesipesu olisi riittänyt tulehdusten hoitoon. Menin silti ympärileikkaukseen n. 30-vuotiaana. Leikkausekssa poistettiin kitistävä osa, eli muuten nahka jätettiin ennalleen. Kadun tätäkin toimenpidettä. Fiksuinta olis ollut venyttää tai leikata kiristävään osaa löysemmäksi lyhentämisen sijaan. Venyttele esinahkaa ja peseydy päivittäin. Se pitäisi riittää. Esinahkasta ei kannata luopua, koska elämä on mukavampaa sen kanssa.
 
Harri
Usein uusiva ja vaikea balaniitti on yleensä ympärileikkauksen indikaatio. Kuvauksesi pohjalta vaikutti että tulehdukset eivät ole ainakaan toistaiseksi vaikeita, mutta vaiva on uusinut jo aika usein. Riippuu lääkäristä mitä suosittelee, mutta uskoisin että ympärileikkaustakin pitää ainakin harkita.
 
KnowHow
Onko täällä kenelläkään kokemusta tai käsitystä misssä vaiheessa lääkäri yleensä passittaa ympärileikkaukseen toistuvien esinahan alaisten tulehdusten takia? Itsellä oli pikkupoikana jonkin verran tiukka esinahka ja tulehduksia esiintyi 10-12 vuotiaana muutaman kerran. Silloin ongelmaa tutkittiin mutta esinahka suureni venyttämällä ja tulehduksetkin loppuivat. Mitään ongelmia ei ollut pitkään aikaan kunnes tulehduksia alkoi esiintyä uudelleen vähän yli 20 iässä.

Tulehduksia on ollut nyt 5-6 kertaa mutta eivät ole ainakaan vielä menneet kovin pahoiksi. Lähinnä punoitusta ja kutinaa ja pientä kirvelyä ja aina mennyt ohi ajan kanssa säännöllisellä pesulla ja bepanthen voiteella. Lääkärissä en ole asian takia vielä käynyt, mutta uskaltauduin nyt varaamaan ajan. Itseä ajatus mahdollisesta ympärileikkauksesta vähän mietityttää vaikka haluan kyllä vaivasta eroon. Joten onko kenelläkään käsitystä miten todennäköisesti näillä pohjilla leikkaukseen jo passitetaan tai onko jollain omakohtaista kokemusta leikkauksesta tällaisesta syystä??
Karta lääkäreitä, tarvittava tieto löytyy Wikipedista.
 
Viimeksi muokattu:

Yhteistyössä