ymparileikkaus

  • Viestiketjun aloittaja sanni
  • Ensimmäinen viesti
Kristabel
Joskus on ihan perusteltua leikata osa tai koko esinahka lääketieteellisistä syistä. Esinahka voi tosiaan olla joskus liian kireä ja aiheuttaa terveydellisiä ongelmia.

Esinahan poistaminen terveydellisistä syistä on kuitenkin täysin eri asia kuin oskonnon tai kulttuurin takia suoritettu ympärileikkaus!
 
esinahasta
Esinahan on tarkoitus suojata terskaa. Samoin naisen klitoriskin on suojassa hupussaan. Leikattu penis saattaa menettää tuntoherkkyyttään. Lisäksi esinahka helpottaa yhdyntää koska se rullautuu kuulalaakerin tavoin. Leikattu penis voi myös aiheuttaa naisen kuivuutta yhdynnässä koska se kuljettaa kosteuden ulos emättimestä.
 
nuiva
täällä on kerrottu, että jenkeissä ympärileikkaus alkaa olla enemmän sääntö kuin poikkeus. kannattaa muista, että siellä saatetaan muutenkin olla turhan ylihygienisiä. vai uskooko joku, että hajustetut tampoonit ovat jotenkin tarpeellisia?
 
tyj
Itse en hyväksy ympärileikkausta (poikien tai tyttöjen) kuin pakottavista lääketieteellisistä syistä. Erosin edellisestä miesystävästänikin, kun selvisi, että hän oli asian kannattaja (pojille). Leikkaus on mielestäni turha ja barbaarinen, kajoaa ihmisen itsemääräämisoikeuteen ja koskemattomuuteen.

Onhan korvatkin hankala pestä ja keräävät "töhnää", mutta kuka ne sen takia leikkauttaisi pois?
 
en suostuisi
En suostuisi ympärileikkaukseen.
Minulla on ystäväpoika (homo), joka on joskus ollut ympärileikatun miehen kanssa. Hänkin kertoi, että tuntoherkkyys tällä miehellä oli tosi huono.

Heh, muistan kun Sinkkuelämässä Charlotte oli ihan järkyttynyt tavattuaan miehen, jota ei oltu ympärileikattu. Ja tämä mieshän sitten kävi itsensä leikkauttamassa ja tunsi, että tämän jälkeen hänen peniksensä kuin heräsi eloon ja sitä pitää alkaa nyt kokeilemaan kaikkiin naisiin, ja jätti Charloten. Melko amerikkalainen näkökulma asiaan :D
 
*-/-*/
Alkuperäinen kirjoittaja esinahasta:
Esinahan on tarkoitus suojata terskaa. Samoin naisen klitoriskin on suojassa hupussaan. Leikattu penis saattaa menettää tuntoherkkyyttään. Lisäksi esinahka helpottaa yhdyntää koska se rullautuu kuulalaakerin tavoin. Leikattu penis voi myös aiheuttaa naisen kuivuutta yhdynnässä koska se kuljettaa kosteuden ulos emättimestä.

No, itse voin kertoa henk.koht kokemuksia (laitanko tarkastikkin.. hih..) esinahattomasta miehestä! Miehelläni jouduttiin se leikkaamaan murrosiän jälkeen terveydellisistä syistä (liian kireä). Ja, uskokaa pois vain, kyllä se "nahallisen" voittaa mennen tullen! Ja mikä tuo kosteus juttukin nyt oli? Ei kyllä pidä paikkaansa! En tiedä mistä tuulesta nuo olet temmannut, mutta väärää tietoa on. Ja on herralla herkkyydetkin tallessa, vaikka ollaan "JO" 15 vuotta pöllyytelty!
Itse asiassa, esinahaton on puhtaampi, kun ei ole esinahkaa minkä alle kerääntyisi bakteereja ja se on tieteellistä faktaa!!
 
mjkjijpi
Alkuperäinen kirjoittaja *-/-*/:

Uskon että noissa etelän maissa ja varsinkin ennen vanhaa kun hygienia on ollut heikkoa niin on ollut hyväksi se esinahka pois leikata, mutta nykyään en voisi ajatellakkaan harrastavani seksiä sellaisen miehen kanssa, että tarvisi HYGIENIA syistä hänen esinahkaansa "pelätä". Itse voisin kuvitella kuinka kamalaa olisi jos klitoris olisi kokojan tyrkyllä ja hankaisi vaatteisiin yms. Eli en kannata esinahan leikkausta mutta toisille kun se uskontoon kuuluu niin ei auta...
 
Parempi on....
Menee nyt ehkä ap:n aloituksen vierestä, mutta kyllä minunkin mielestäni leikattu on siistimpi kuin leikkaamaton. Mieheltäni esinahka on leikattu pois lapsena liiallisen kireyden vuoksi, enkä kyllä tuppi....n enää vaihtaisi.

Poikalasta en kuitenkaan lähtisi missään nimessä ilman lääketieteellistä syytä ympärileikkaamaan.
 
Yhteistyössä