Hae Anna.fi-sivustolta

Yölliset kauhukohtaukset, ikää +40v

Viestiketju osiossa 'Klinikalla' , käynnistäjänä rauhaisaa unta, kiitos, 04.03.2008.

  1. uskonnoton Vierailija

    ["uskontunnustaja"]Uskovaisen miehen kanssa samaa mieltä.



    Ei kuitenkaan välttämättä tarkoita sitä, että te olette oikeassa.HHAHAHAHAHAHAH

     
  2. Mielestäni on turha sanailla siitä, kuka on oikeassa ja kuka ei. Kukin elää tyylillään,mitäpä se muille kuuluu, kunhan ei ole harmiksi ja vahingoksi lähimmäisilleen.( Sille en kuitenkaan voi mitään, että vaikeuksienkin keskellä nukun hyvin luettuani äidin opettaman iltarukouksen. ) No se siitä, mutta mene ihmeessä lääkäriin. Terveyskeskuslääkärin pitäisi osata ohjata sinut erikoislääkärille. Eihän tuota menoa jaksa läheisetkään saati sinä itse. Lääkitystä varmasti löytyy.
     
  3. Yöeläjä Vierailija

    Vähänkään kenenkään uskontunnustuksia väheksymättä, nää ei välttämättä aina liity mitenkään Jeesukseen Kristukseen uskomiseen yms, koska itse uskon, vaikka en ns. himouskovainen olekaan. Näen itse ihan samanlaisia juttuja kuin alkuperäinen kirjoittaja. En ole asiaa sen kummemmin lähtenyt selvittämään vaikka mieli on tehnyt. Jos olen lääkärissä maininnut asiasta, on minulta kysytty onko minulla stressiä. Uniharhoja näen edelleen, vaikken työelämässä juuri tällä hetkellä olekaan :)

    Meillä tämä ilmeisesti kulkee suvussa, isän ja isän isän tiedän nähneen uniharhoja myös. Kyse on toisinaan ihmisistä, toisinaan esineistä. Ja nämä eivät siis varsinaisesti ole painajaisia, vaan olen ihan omassa huoneessa, näennäisesti luulen olevani hereillä, mutta kas kummaa, joku vieras esine tai henkilö ilmestyy näkökenttään. Ja voin kertoa, että kyllä siinä kuka tahansa pelästyisi. Myös mieheni on seurannut touhujani usean vuoden ajan. Useimmiten piiloudun peiton alle, joskus olen peitellyt varmuuden vuoksi miehenikin ja välillä otan vaan jalat alle. Unenpöpperössä kun ei tule ajateltua niin kovin johdonmukaisesti. Toisinaan muistan hyvin aamulla miksi pelkäsin yöllä, toisinaan mieheni kertoo että olin taas juossut häntä paniikissa karkuun:)

    Näitä harhoja muistan jo lapsuudesta, kun perhetuttumme
    -kuollut mies, istui sänkyni vieressä...Nyt ikää on 27v ja kai sitä on jo jotenkin vaan oppinut elämään noiden kanssa. Tosin kun mieheni on joskus poissa kotoa, nukun valot päällä.

    Näitä harhoja on vähän vaikea selittää ja saattaa kuullostaa siltä että hulluja tässä ollaan, mutta onneksi on kaikki inkkarit vielä kanootissa :) Itse uskon, että vilkkaalla mielikuvituksellakin on jotain osaa näissä jutuissa. Toivottavasti poika ei peri äitinsä harhoja.

    Tsemppiä ja kaikki myötätunto sinulle, joka viestiketjun aloitit ja muille jotka vilkkaista öistä kärsivät.
     
  4. Jetset Vierailija

    Mieheni on kärsinyt yöllisistä kauhukohtauksista koko 45-vuotisen ikänsä. Vanhemmiten on jonkun verran rauhoittunut, mutta vielä kymmenen vuotta sitten kohtaukset olivat jokaöisiä. Pari tuntia nukuttuaan havahtui "hereille", ryntäsi pystyyn, saattoi huutaa tai puhua jollekulle. Aina oli kyse jostain uhasta, usein piteli seiniä pystyssä tai saattoi jopa unissaan irrottaa kattolampun. Monta kertaa myös herätti minut ja selitti jotain käsittämätöntä. Jos herätin hänet, ei muistanut tekemisistään mitään.

    Nyt noin toiminnallisia öitä on enää harvoin. Silti hän herää vieläkin joka yö samoihin aikoihin. Kauhukohtaukset tulevat, kun syvästä unesta siirrytään rem-univaiheeseen. Mieheni on itse kovasti kärsinyt ongelmastaan ja hävennyt sitä. On äidilleen katkera, ettei vaivaa hoidettu jo lapsena.

    Itse uskon, että joidenkin aivot vain toimivat jotenkin herkemmin. Tai kenties joku lapsuudessa koettu trauma jää näin "päälle". Ehkäpä vaivaan auttaa rauhoittava lääkitys, jos kauhukohtausten kanssa ei sopeudu elämään. Minua ei miehen yöllinen pomppiminen ole pahemmin häirinnyt, enemmän se on ollut ongelma hänelle itselleen.

    Tsemppiä alkuperäiselle kirjoittajalle! Aika mielenkiintoista, miten suuri joukko hörhöjä on tähänkin aiheeseen tarttunut...
     
  5. Yöeläjä Vierailija

    Heh, kuulostaa tosi tutulta=) Minä istun välillä polvillani omalla tyynyllä ja piirtelen sormella kuvioita seinään tms. Kerran vaadin yöllä miestäni vaihtamaan kanssani puolia sängyssä, kun omien sanojeni mukaan eräs mummo, jolta tuli verta päästä tuijotti minua. Ainoa kerta kun oikeasti vähän nolotti, oli se, kun tipahdin sängystä pelästyttyäni niin kovasti. Siihen sitten heräsin kunnolla kun löin pääni yöpöytään. Muuten olen vaan osannut nauraa yöllisille toilailuilleni. Sanohan nimim. Jetset miehellesi, että ei tarvii hävetä =) On meitä muitakin, eikä noille mitään voi. Helpompaa on vaan olla välittämättä, ainakaan en itse jaksa murehtia tuollaisista, vaikka välillä pelottaa ihan oikeastikin. Enkä usko, että näille harhoille, mitä meikäläinen näkee öisin on oikeen mitään parannuskeinoakaan. Niinhän siinä yhessä leffassakin sanotaan: "I see dead people". ;)
     
  6. unihalvaus Vierailija

    eihän unihalvauksessa näe unta. sehän nimenomaan on että herää syvästä unesta. keho on vielä siinä halvaustilassa mutta mieli herää. tajuaa olevansa hereillä mutta ei pysty liikkumaan eikä huutamaan. pelottava tilanne jolloin ei voi tehdä yhtikäs mitään.
    (kokemus puhuu)
     
  7. sitä se Vierailija

    viina teettää. Lopeta juominen.
     
  8. kauhuja Vierailija

    Itselläni nämä vastaanvanlaiset kauhukohtaukset alkoivat rankan fyysisen sairauden jälkeen ns. posttraumaattisina kokemuksina. Palasin sinne "kuolemanlaaksoon" miltei joka yö tiedostamattani hätääni. Heräsin läpimärkänä hiestä tai tutisten alilämmössä fysiikka ihan sekaisin. Aloin kärsiä samoihin aikoihin uniapnean tapaisista hengityskatkoksista, jotka edesauttoivat kauhun tunnetta.

    Henkinen hätä on ihan todellista. Somaattisin oirein.
     
  9. raitista ilmaa Vierailija

    Mitenkäs on aloittajan makuuhuoneen ilman laadun kanssa? Onko liian lämmintä taikka tunkkainen ilma?

    Minä näen aina järkyttäviä painajaisia, jos joudun nukkumaan liian lämpimässä.
     
  10. pelottavaa! Vierailija

    Olen todella pahoillani tästä kärsivien puolesta, sillä tuo kuulostaa todella pelottavalta! :O Minua alkoi pelottamaan jo pelkkä ap:n kuvaus tuosta yöllisestä kauhusta...
     
  11. Yöeläjä Vierailija

    Ei vitsi, mua alko ihan tosissaan naurattaa toi "sitä se viina teettää" kommentti. Täällähän on varsin huumorintajuista porukkaa=)

    Kyllä se huoneilma voi ihan oikeasti vaikuttaa näihin kauhukohtauksiin. Me ollaan vaihdettu asuntoa (viileämpään ja raikkaampaan) ja yöllisiä kauhukohtauksia en ole vielä uudessa kodissa saanut. Ollaan kyllä vaihdettu sänkyäkin, eli unenlaatu on parantunut muutenkin. Aika moni asia varmaankin omalla kohdalla on vaikuttanut noihin kauhukohtauksiin, huonot yöunet, stressi, geenit, yms yms, mutta viina se ei ole ollut;) Nyt nautin täysillä jokaisesta rauhallisesta yöstä ja toivon että saan nauttia niistä pitkään. (Sanoo kahden pienen lapsen äiti). Toivottavasti muutkin löytää rauhallisen unen, ne on niin rankkoja juttuja noi toistuvat yölliset harhat.

    Ja tosiaan, näitä on varmaan sata erilaista, kauhukohtauksia, halvauksia, painajaisia, yms. Jokainen kokee ne varmaan eri tavalla eikä oo yhtä oikeeta vastausta tai parannuskeinoa. On tosi vaikee selittää edes noita omia kohtauksia, kun ei ne ole varsinaisesti painajaisia (on niitäkin nähty), eikä mitään halvauksiakaan, kun todistettavasti on ollut liikkeellä, huitonut ja vastannut kysymyksiin ikäänkuin olisi koko ajan hereillä samalla nähden päällekaatuvia esineitä, ihmisiä yms harhaa. Eli kuulostaa just siltä kun olis täyskahjo...Tähän on hyvä lopettaa.

    Kiitos kannustajille, tsemppiä levottomille,
    hyvää yötä.

     
  12. Kirjoita googleen hakusanaksi unihalvaus gradu ja lue sieltä. Tosi hyvä juttu asiasta kärsiville. Ei sillä ole mitään tekemistä Jeesuksen tai viinan kanssa.
     
  13. totuuden torvi Vierailija

     
  14. totuuden torvi Vierailija

    huomaa kuinka ei vanhaa testamenttia lukeneet"uskovaiset"pelottelevat ihmisiä demonisten henkivaltojen hyökkäyksillä.uusitestamentti nostaa saatanan demoneitten ylivaltiaaksi ja väittää kaiken pahan johtuvan tästä.vanha testamentti kuvaa saatanan ja jumalan suhdetta jopa lämpimäksi.jobin kirjassa saatana vierailee jumalan tykönä ja kaverukset pistävät pienen vedon vireille.jumala kehottaa jopa osoittamaan suosiota aavikon paholaista kohtaan uhrilehmän muodossa(AZAZEL).jos tämmösiä olentoja on olemassa ja niiden tahto olisi paha niin huonosti ovat hommansa hoitaneet,kun ei ole ihmiskunta tuhoutunut.jumalalla on ollut hyvät mahdollisuudet tuhota kyseiset henkivallat,mutta eipä ole tehnyt.demonit ovat olemassa jumalan tahdon mukaisesti.ihmiset ovat nappuloita jumalaisessa näytelmässä.voimme rukoilla,huutaa,pelotella,parjata mutta toiminta ei auta meitä mitenkään.olemme maan matosia.emme voi ajatella itsekkäästi jumalan muuttuvan halutun kaltaiseksi.erilaiset liikkeet ovat levittäneet muka ilosanomaa.mutta todellisuus on kaukana.uskovaisten pitäisi lukea koko raamattu,että voisivat muodostaa koko kuvan todellisuudesta.olkoon raamatun jumala meille armollinen. jumalan nimi on JAHVE
     
  15. Faerie Vierailija

    Mulla on myös viimeaikoina tihenevästi ja voimakkaammin ollut aloittajan kuvailun kaltaisia kokemuksia. Vaikka tämä ketju on vanhahko,vastaan jos joku muu saisi jotain tukea tms.
    Uskon Jumalaan ja Jeesukseen, mutten ole kiihkoilija/hihhuli. Joten vaikka uskoni suojelee minua myös öisin, se ei välttämättä tarkoita ettenkö houkuttaisi demoneita. Luulen että jopa päinvastoin.
    Jeesuksen Kristuksen nimen lausuminen ja rukoilu tuo turvaa ja parhaimmillaan häätää tai keskeyttää demoniseksi kääntyvän unimaailman, jos tajuaa unissaan alkaa rukoilemaan.
    Viimekertoina vaan kohtaukset/tapahtumat on ollut nopeatempoisia. Kaava on aika sama aina: uni muuttuu tunnelmaltaan painostavaks riippumatta millaisia unikuvat on, ja pian tunnen unen läpi jonkun läsnäolon,pystyn paikallistamaan tai tuntemaan sen liikkeet läheisyydessäni. Kerran on nipistetty varpaasta,tunsin sen sekä unen että valvetilan puolella kun heräsin salamana siihen. Herääminen on kuin todella nopea kiskaisu unesta (syvästäkin) pois,unen puolella saatan huutaa,rukoilla jos ehdin ja "kauhun" tunne seuraa pitkään hereillä oloon enkä todellakaan uskalla nukahtaa heti ja muistan jokaisen pienen yksityiskohdan ja tuntemuksen jälkikäteen.
    Tunnistan todella hyvin oman mielen tuotteet ja mielikuvituksen, hallusinaatiot yms sisältäpäin itsestä tulevat, ja nämä tapahtumat ei ole oman pään sisäisiä vaan ihan eri tuntusia,todellisempia. Raamattutermistöllisesti minulla on myös henkien erottamisen lahja, mikä auttaa rankkaamaan maalliset häiriötekijät omaan kastiinsa.

    Kaikkea ei mielestäni vaan voi eikä tarvikaan voida selittää lääketieteellisesti tai psykologisesti (onnekkaita ne joitka kärsivät "vain" lääketieteellisistä unikohtauksista) koska maailmamme ei ole niin yksiulotteinen, valitettavasti.
     
  16. Faerie Vierailija

    Niin ja Raamatulla pelottelusta sanoudun irti, en edes ole lukenut kirjaa kokonaisuudessaan, vaikka uskovainen olenkin (en perusta uskoani Raamattuun vaan omiin kokemuksiin) . Eli sieltä en ammenna ajatuksiani.
     

Tilaa Annan uutiskirje!

Annan uutiskirje tuo sähköpostiisi uusimmat artikkelit, testit ja kilpailut.

Kaikki kentät ovat pakollisia
Luonnos tallennettu Luonnos poistettu

Jaa tämä sivu

Alibi
Anna
Deko
Dome
Erä
Hymy
Kaksplus
Kippari
Kotilääkäri
Kotiliesi
Koululainen
Ruoka.fi
Parnasso
Seura
Suomen Kuvalehti
TM Rakennusmaailma
Tekniikan Maailma
Vauhdin Maailma
Golfpiste
Vene
Nettiauto
Ampparit
Plaza
Muropaketti