Hae Anna.fi-sivustolta

ystävät kaikonneet...

Viestiketju osiossa 'Lapsettomuus' , käynnistäjänä Suru, 27.08.2005.

  1. Suru Vierailija

    Hei,

    Etsin kohtalotovereita. Meillä lapsettomuutta takana 2,5 vuotta ja sinä aikana koko lähipiiri on lisääntynyt tiuhaan tahtiin. Tunnen olevani friikki kaikkien näiden äitiyttä ylistävien ihmisten ympärillä.

    Ongelmani on seuraavanlainen: En saa mitään tukea ystäviltäni. Meillä on ollut yläasteelta asti tiivis kaveriporukka (olen 28-vuotias), joiden kanssa ollaan koettu, jaettu ja eletty kaikki. Nyt tilanne on täysin muuttunut. Lapsen saaneet ovat jotenkin sokaistuneet (ainakin siltä se minusta tuntuu) omasta onnestaan.

    Ymmärrän, että vanhemmuus ja kaikki siihen liittyvät asiat ovat jotain kummallista, josta täytyy hehkuttaa koko maailmalle, mutta pitääkö kaikkien muiden osallistua siihen hehkuttamiseen?

    Olen omalta osaltani kertonut avoimesti lapsettomuudestamme ja siitä pahasta olosta, mikä sisälläni koko ajan on. Olen kuitenkin yrittänyt parhaani mukaan keskustella ystävieni kansssa lapsista ja ihastellut yleisen tavan mukaan heidän jälkeläisiään, vaikka välillä on tuntunut siltä, että tekisi mieli kadottaa kaikki lapset tältä maapallolta (meille mieheni kanssa tullut vastareaktio, kun ei voi saada lasta, niin toivois että ne katois kaikki).

    Kukaan ei kuitenkaan kysy minulta, että kuinka minä voin...kysytään kyllä, että miten hoidot, mutta siihen se jää.

    Pahin tapaus sattui vähän aikaa sitten ystäväni juhlissa. Tutun tuttuni (ei siis hyvä ystävä) oli käynyt luonani keväällä juuri saatuaan vauvan. Hän tiesi lapsettomuudestani ja tuli luokseni yllättäen. Itsellä oli alkanut juuri silloin kivuliaat kuukautiset, olin itkeny koko yön ja olo oli karmea. En pystynyt kohtaamaan vauvaa. Onnittelin kyllä, mutten edes katsonut lapseen, sillä pelkäsin että romahdan, jos näen ne pienet sormet ja varpaat. Välitin tälle tuttavalleni jälkeen päin anteeksipyynnön, kun en pystynyt suhtautumaan vauvaan. Uskoin, että hän ymmärtää, koska hänellä itsellään oli myös pieni lapsettomuuspätkä ennen raskaaksi tuloa. Luulin hänen tietävän mitä se on...toisin kävi.

    Olin siis ystäväni juhlissa, jossa melkein kaikki paikalla olijat olivat vuoden sisällä saaneet kersan. Puheet olivat tietenkin sen mukaiset; vauvat, imettäminen jne. Kävin vähän väliä vessassa keräämmässä voimia ja nielemässä itkua, että jaksan taas. Minulle ei juurikaan puhuttu (en tiedä johtuiko se pelosta, vai siitä, että mitä vittua mulle puhumaan kun ei ole lasta, tiedä häntä). Ilta kuitenkin eteni, ja minäkin aloin viihtyä, kun alettiin puhua muustakin. Kunnes....tämä tuttavani veti minut sivuun ja alkoi haukkua minua. Hän sanoi,että on ollut todella loukkaantunut siitä, kuinka käyttäydyin silloin kun hän oli kylässä luonani. Hän oli täynnä vihaa ja sanoi, ettei melkein olisi halunnut minua nähdä, kun en huomioinut hänen lastaan. Hän myös totesi, että hän ei IKINÄ käyttäytyny sillä tavalla, vaikka koki lapsettomuutta.

    Olin aivan puulla päähän lyöty. Sanoin, että olen pahoillani (olinhan lähettänyt jo anteeksipyynnön aikaisemminkin), mutta siinä tilanteessa en voinut muuta tehdä. Itkin ja kerroin, että ei hän voi tietää, mitä minä sisälläni koen jne. Saimme sovittua asian, mutta minulle siitä jäi aikamoinen tunne. Olemmeko todellakin näin eri arvoisia? Kotimatkan itkin ja mieheni oli yhtä hämmentynyt. Hän oli luullut, että kyseinen tuttava tulee lohduttamaan minua meidän vaikeassa tilanteessa...lyö lyötyä sopi tähän tilanteeseen täydellisesti.

    Tuttavani vetosi raskaudenjälkeiseen hormonitilaan, siis silloin kun oli käymässä meillä. Eikö meillä lapsettomilla ole hormonimuutoksia? Mikä yhteiskunnallinen velvollisuus on ihastella lapsia, miksi niistä saa puhua suut ja silmät täyteen,mutta lapsettomat vaiennetaan? Miksi he saavat näyttää tunteensa, mutta me ei.

    Ymmärrän kyllä, että voin olla sulkeutunut välillä. Ja mitä pitempään aikaa menee, sitä vähemmän haluan olla tekemisissä lapsiperheiden kanssa. Silti tuntuu,että tässä ikäänkuin suree kahta asiaa; lapsettomuutta ja ystävien menetystä. Pelottaa, että persoonallisuus muuttuu niin paljon, ettei (sitten kun toivottavasti joskus saan lapsen) pysty enää luomaan niihin ystäviin samanlaista suhdetta kuin ennen. On jotenkin niin pettynyt olo. En tiedä, voihan se olla että näillä lapsellisilla on myös pettynyt olo, kun en juuri käy kylässä ihastelemassa heidän lapsiaan...enää.

    Onneksi minulla on ystäviä, joilla ei ole lapsia. Myös yksi lapsettomuudesta kärsinyt, joka on nyt raskaana. Hän on kyllä ihmeellisesti unohtanut lapsettomuusajat. Enkä oikeastaan halua hänen raskauttaaan murheillani vaivata. Näin se elämä vain näyttää menevän. Joku kirjoitti tuossa aikaisemmin, ettei kysele enää keltään lapsista tai kumppanista, myöskään minä en sitä tee. Monella sinkkuystävälläni on sydän särkyneenä jatkuvasti, kun he haluaisivat löytää kumppanin mutteivat sitä löydä.

    Itse toivon, että selviäisin täysipäisenä tämän vaikean ja tuskaisen ajan. Toivon myös, etten unohtaisi tätä aikaa, vaikka lapsen saisinkin. Toisten huomioon ottaminen on kaiken a ja o.

    Kiitos, että sain purkaantua. Ehkä tämä lauantaipäivä tästä jotenkin vielä lähtee käyntiin. Kirjoitelkaa ihmeessä, jos olette kokeneet vastaavanlaisia asioita. Tukeahan me kaikki varmaankin kaivataan, ja toisiltamme voimme sitä parhaiten saada...

     
  2. Sanni Vierailija

    En tieda oikein mita sanoisin, mutta halusin vain lahettaa taalta pikaisen sympatiaviestin sinulle. Mielestani ns. ystavaltasi puuttui taysin empatian taito. Uskomatonta kayttaytymista. Joskus tuntuu, etta nykyaikana kaikkien tulee naytella iloista ja onnellista ja olla vaan suu korviin asti hymyyn vedettyna. Miksi ihmeessa, jos sisalla kaivertaa ja tuntuu, etta maailma on mustaa taynna. Ihmiset (myonnan itsekkin) pelkaavat lahestya toista, jolla on murheita, sairautta, lapsettomuutta; ei tiedeta oikein mita sanoa lohdutukseksi, joten ei sanota mitaan ja valtellaan.

    Mutta ko. tapauksessa sina teit parhaasi ja pyysit viela anteeksi jalkeenpain, joten mielestani olisi ollut ystavasi vuoro tulla puolitiehen. No tassa se taas huomataan, etta hadassa ystava tunnetaan.

    Mun mielesta ensimmainen ystavakarsinta tapahtuu, kun aletaan seurustelemaan. Toiset eivat muista enaa vanhoja ystavia ollenkaan kun Prinssi Rohkea astuu kuvioihin. Maailma pyorii vain miehen ymparilla. Ja seuraava vaihe nayttaa nyt sitten olevan tama raskaaksi tuleminen. Olen itse sita mielta etta miehia tulee ja menee, mutta ystavat (ne kunnon sellaiset) ovat ikuisia. Tasta mieheni joskus nipottaakin, mutta pienella hellintahetkella sekin on tyytyvainen. Plus saan aina itse ekstraenergiaa ja voimaa ystaviltani, joten olen paremmalla mielella miehenkin kanssa. Kaikki siis hyotyvat.

    Tulipahan rikkonainen vuodatus, mutta summa summarum, tahdon toivottaa sinulle ap voimia ja tsemppia naissa elaman karikoissa. Iso HALAUS. Oikein mukavaa viikonloppua
     
  3. suru Vierailija

    Olen kanssasi täysin samaa mieltä tästä ystävyysasiasta. Niinhän se menee.

    Lämmin kiitos kannustuksesta ja oikein hyvää vkl:a myös sinulle Sanni! :)
     
  4. Laku Vierailija

    Tuttuakin tutumpaa. Tämän kolmen ja puolen vuoden aikana, jona meidän perheeseen on lasta toivottu, ovat kaikki läheisimmät ystäväni saaneet lapsen/lapsia. Ystäväni ovat kaikonneet yksi toisensa jälkeen. Toiset uppoavat heti vauva-maailmaan, jossa muille ei riitä aikaa, toiset jaksavat pitää yhteyttä vauvalomansa ajan, mutta kaikkoavat sitten. Työ ja perhe vievät ajan viikolla ja vapaa-aika vietetään lapsiperheiden kanssa. Joidenkin tapaaminen edes harvakseltaan on liian tuskallista, kun nämä äidit liikkuvat aina lapsensa kanssa ja käytännössä keskittyvät kujertamaan lapselleen. Uusiin ihmisiinkään ei jaksa masentuneena tutustua. En tiedä, ehkä tähän on vaan tyytyminen. Ainakin ehditään miehen kanssa viettää yhdessä runsaasti aikaa, kun ystäviä ei enää ole!
     
  5. Niimpä... Vierailija

    Voi kun kuulostaa tutulta tuo kaikki. Itselläni on paha endo joka aiheuttaa lapsettomuuden ja sen lisäksi vielä kamalat kivut joten kärsimystä on oikein tuplasti. Kaverit ja sukulaiset jaksavat vielä jotenkin kysellä endosta mutta eivät kyllä tajua miten vaikeeta lapsettomuus oikeesti on. Tähän asti olen jaksanut jotenkin olla vielä positiivinen mutta lauantaina tulin naapurin kanssa baarista ja hän kuulemma aikoo olla talven töissä ja sitten vois tulla taas raskaaksi..Tuntuipa todella pahalta kun hän noin vaan suunnittelee että vois tulla taas raskaaksi...taisin sanoakin asiasta aika pahasti (alkoholilla osuutta asiaan) mutta ehkä hän ymmärsi jotenkin pahan oloni.

    Eniten ärsyttää se että tosiaan lapsiperheissä aina mennään lasten ehdoilla eli sillon tavataan kun ei ole jotain yhteistä perheen kanssa tekemistä ja mielle joilla ei ole lapsia pitää tapaamiset sopia sit just sillon. Ajatellaan aina että kun teillä ei ole lapsia niin mitkään muut menot/harrastukset eivät ole niin tärkeitä vaan ne voi muuttaa sen mukaan miten lapsiperheelle sopii tapaaminen.

    Sitten jos nähdään niin koko aika menee sen mukaan että mitä lapsi haluaa tehdä ja miten lapsen rytmiin sopii. Ymmärrän toki että pienellä lapsella on oma rytminsä mutta kun sama toistuu vielä 4-5 vuotiaidenkin kanssa. Mielestäni lapsillekin voi opettaa että ei aina mennä heidän tahtonsa mukaan. Ja sitten tosiaan koko ajan pitäis ihastella lasta ja tämän aikaansaannoksia...normaalia keskustelua on vaikea pitää yllä kun lapsi koko ajan keskeyttää.

    Tiedän että tämä on julmaa tekstiä mutta ei minun mielestä meidän lapsettomienkaan tartte kaikkea kestää. En ymmärrä sitä että miten niin mukavat kaverit muuttuvat lapsensaannin jälkeen sellaisiksi joiden elämään ei muuta sovi kuin lapsi??

    Sitä myös ihmettelen että lapsettomille saa sanoa melkein mitä tahansa asiasta ja sitten jos loukkaannut tai suutut niin johan tulee poru mutta jos itse sanot jotain lapsesta tai lapsiperheen käytöksestä niin johan siitä suututaan.

    *huokaus* tulipa sekava vuodatus mutta välillä kyllä pistää niin v******** ettei mitään rajaa!
     
  6. pihlajan.marja Vierailija

    On kyllä käsittämätöntä. Joskus jotkut raskautuneet ja synnyttäneet luulevat todella olevansa jotakin aivan ihmeellistä, joiden olotilaa ja aikaansaannoksia pitäisi ihastella kuin jonkun aivan kerrassaan erinomaisen ja suurenmoisen olennon. Joskus kurkistan tuonne odotus-palstalle ja siellä oli isoin kirjaimin otsikko, miten haaveilijat eivät saa vaivautua kysymään, voisiko tämä ja tämä olla mahdollisesti alkuraskauden oire. ""Koska minä olen nyt raskaana ja sinä et vielä tiedä olevasi varmasti, niin pysy poissa täältä meidän varmasti raskaana olevien palstalta"". Järkyttävää. Mistä tämmönen kertoo, kysyn vaan?

    No, onneksi voi aatella, että sekin aika menee ohi, kun lapset ovat ihania, pieniä, täydellisiä vauvoja, joiden kanssa elämä on vaaleanpunaista unelmaa vaan. Kerran nekin pumpulivauvat ovat murkkuikäisiä, kiroilevia finninaamoja.
    En kirjoita näin sarkastisesti siksi, ettenkö kaipaisi itsekin sitä tulevaa finninaamaa kasvamaan, vaan siksi, että voi kun ihmiset tajuaisivat vähän jotakin jostakin. Että ei kaikilla ole samanlaista tietä. Ja että onko todella mieltä loukkaantua siitä, jos jokainen ihminen ei jaksa ihastella jonkun vauvaa. Alkuperäisen kertomuksen tutun tutun tunneryöppy oli todella itsekeskeistä reagointia. Miksi hän ei tullut kotiisi ja ottanut Sinua ensisijaisesti huomioon, kysynyt, mitä kuuluu tai miten jaksat tänään. Miksi hän tuli kylään kuin vaatimaan ihailua? Joskus tosiaan väsyttää olla tässä maailmassa...

     
  7. suru Vierailija

    Niinpä juuri...kivaa kuulla, ettei ole ainoa näiden ajatusten kanssa. Se on jotenkin vaan vielä niin tabu kritisoida äitiyttä tai heidän ikävää käytöstään. Aika vähän siitä lapsettomatkin puhuu; se on niin hävettävää. Täytyy aina jotenkin pehmentää kommentit tyyliin ""en vihaa lapsia, mutta... ja ""ehkä mä sitten ymmärrän kun on lapsia"" jne. Ei voi vaan rehellisesti sanoa, jos tuore äippä käyttäytyy tökerösti.

    Oli tosi lohduttavaa kuulla muidenkin näkemyksiä asioista. Tuntuu siltä ,ettei ole aivan yksin näiden ajatusten kanssa.

    Niinpä:Myös mulla on endoa ja kuukautisten aikana kipu on kaksinkertainen; henkinen ja fyysinen yhtäaikaa. Tuska siitä, että taaskaan ei tärpänny ja melkein viha omaa kehoa kohtaan, et miksi se vielä tuottaa tällaista kipua. Eikö mikään riitä?!

    Olen sinun kanssasi pihlajan.marja samaa mieltä, että ihmisten täytyis tajuta, kuinka eri tavoin asiat voivat mennä. Suvaitsevaisuudesta täytyis tässäkin asiassa puhua enemmän...nimenomaan suvaitsevaisuudesta siihen suuntaan, että ei niitä pentuja tarttee kaikkien ihastella. Tuo kirjoittamasi ""vaatimaan ihailua"" osui naulan kantaan. Siltä minusta juuri silloin tuntui. Ajattelin että miksi hän tulee vielä mua kiduttamaan, tavallaan ilkkumaan, että ""kato mitä me saatiin aikaan, tästä sä jäät paitsi"". Eihän hän varmaan niin ajatellut, mutta siltä se tuntui.

    Kiitos tuesta ja voimia teillekin.
     
  8. kata Vierailija

    Hei! Ymmärrän täysin sinua ja miltä sinusta tuntuu, vaikka itsellä ei ollut lapsettomuusongelmia ja tyttö on nyt 7kk vanha. Mutta... Haluaisin vähän puolustella tuttavaasi. vauvan hoito ja äitiys ei ole pelkästään ruusuilla tanssimista ja iloa. Se on rankkaa työtä, unettomia öitä, masennusta joskus. Välillä katson kateellisesti vapaita naisia, jotka menee mihin haluaa ja tekevät mitä haluaa. Tarkoitan, että en koskaan ollut niin herkkä ja niin helposti itkuinen kun nykyään. niin helposti loukkavaat ihan mitattomat asiat, ehkäpä se on tästä kysymys myöskin
     
  9. katalle Vierailija

    Jokainen on valintansa tehnyt, jos haluaa äidiksi niin varmasti tietää että pinna voi kiristyä ja unettomia öitä olla. Ei silloin pidä kadehtia muiden vapautta. Mua ei yhtään haittaa vaikka en mihinkään pääsis meneen ja vaikka valvoisin vuoden yhteen soittoon, kun vain sen lapsen saisi. En muutenkaan ymmärrä näitä jotka valittavat lastenhoidon vaikeutta ja muuta sellaista ihmisille joilla tiedetään olevan ongelmia lapsensaannin suhteen. Vähän voi katsoa kelle puhuu ja mitä puhuu. Ihan sama kun selittäs ystävälle joka on just käymässä läpi avioeroa että kuinka ihanaa on oman miehen kanssa ja läpälää. Ja herkkä ja itkuinen on kyllä täälläkin päässä oleva lapseton ihminen. Sitä helposti purskahtaa itkuun vaikka mäkkärin jonossa kun katsoo perheitä jotka ovat tulleet syömään. Tässä tilassa loukkaavat myös ""mitättömät"" asiat. Joten jos et omaa kokemusta lapsettomuudesta niin älä tule selittämään.
     
  10. kata Vierailija

    Kuule, uskon, että jokaisella ihmisellä on ongelmiä, enkä kadu hetkeäkään, että minulla on lapsi. Ja tässä tapauksessa ap oli se ensimmäinen, joka ei minun mielestäni käyttäytynyt oiken. Ja on vaihtoehtona adoptio- jos haluat äidiksi, kyllä se on mahdollista, niin monta lasta tarvitsevat kotia ja vanhempia. Meillä on mennyt yli vuoden siihen, että saisimme lapsen. Ainakin olimme puhuneet silloin mieheni kanssa, että jos se ei onnistu- adoptoimme lapsen. Ja vielä yksi asia henkilölle , joka vastasi viesiini- minulla on hyvä ystävä, joka on kärsii lapsettomuudesta- ei hän koskaan purkanut oman kateuden minuun. Ja älä puhu, että sinua ei haittaisi sitä eikä tätä- kaikki me olemme ihmisiä ja esimerkiksi jatkuva unenvelka ei voi kenestäkän tehdä piirteän ja hyvätuulisen- se on fyysisesti mahdotonta
     
  11. kata Vierailija

    ""Joidenkin tapaaminen edes harvakseltaan on liian tuskallista, kun nämä äidit liikkuvat aina lapsensa kanssa ja käytännössä keskittyvät kujertamaan lapselleen.""
    Niinpä niin, minun on pakko vielä kirjoittaa tässä ketjussa. Minulla on nimenomaan lapseton ystävä, joka on häipynyt maisemista , kun minulle on tullut lapsi-ei kiinnosta enää tapaamiet, kun kolmas pyörä jaloissa. Hei, pakko on liikkua lapsen kanssa- se ei ole lelu, jota vain laitetaan johonkin nurkkiin ja mennään tapamaan kavereita. Ja eletään kyllä lapsen ehdoilla , ainakin pitkän ajan. Hävetkää vaan, mitä te kirjoitatte.Hyvät ystävät eivät valita, että niile ei löydy aika. Ne tulevat kylään ja auttavat lapsen hoidossa tai vaikkapa auttavat uutta äitiä kotihommissa. Olisi kiva tietää, kun teistä tulee äitiä, miten teidän näkökulma tästä asiasta muuttuu
     
  12. Minä Vierailija

    Mene sinä Kata täältä helv.... kun et asiasta mitään tajua :(
     
  13. katalle Vierailija

    Ai että ne sun lapsettomat kaverit pitää alkaa sulle piiaksi, lapsenhoitajaksi ja hoitamaan sun kotityöt, kun heillä ei ole perhettä?? Kuule ne on ihan sun omia hommia. Kyllä ne muutkin äidit jaksaa hoitaa kodin ja lapsen.
     
  14. Tuli vaan mieleen, että ehkä sun ystävä on häipynyt sen takia, koska on huomannut että sun elämään ei mahdu ystäviä tällä hetkellä. Tarvitset vain hoitohenkilökuntaa.
     
  15. kata Vierailija

    Tämä on muistakseni vapaa keskustelupalsta,joten kuka tahansa voi kirjoittaa täällä. En pyytänyt ystääväni siivomaan, enka hoitamaan lasta- pyysin monta kerta tapaamaan kaupungissa kahvilassa- ei paljon kiinnostanut. Enkä yleensä pyydä ketään auttamaan minua. Mutta se oli teille vinkki, jos haluatte pitää yhteyttä ystäviinne, kyllä, ne varmasti olisivat iloisia ja kiitollisia. Mutta näköään mielummin te täälä roikutte ja itkette omaa kohtaloa.lJa vielä-te vaikutatte itsesäälitäviltä tyypeiltä ja ekoisteja olette myöskin.
     
  16. Kat-fani?? Vierailija

    On se hyvä, että sä tiedät mitä me ollaan. Olet siis tosi hieno ihminen!!!!
    Miksi muuten olet tällä lapsettomuus palstalla jos sulla kerran on lapsi? Meitä onnettomia lapsettomiako ärsyttämässä ja korostamassa omaa paremmuuttasi???

    Voi kun kaikki olisi kuin sinä, Kata, Niin kyllä tää maailma olisi paljon parempi paikka elää. Harmi, että meitä lapsettomiakin on. Ja vielä uskalletaan purkaa omia tuntemuksia lapsettomien palstallla. Voi ei...
     
  17. kata Vierailija

    Edelleen toistan, että se on vapaa keskustelupalsta-järjestäkää sitten joku suljetun yhteisön eikä kukaan sitten ärsyttää teitä. En sanonut parempi teitä, vai lukiko se jossain? Mutta lukekaa tarkemmin omat viestit poluettomasti, kyllä ,te ette ole ihan oikeassa (minä lähinnä tarkoitan ne viestiä, jossa melkein suoraan sanottu, että ystävien lapset hairitsevat teidän ystävyyttä .järkyttävää, minä ymmärtäisin, että nämä puheet olisivat ihmisiltä, jotka vapaaehtoisesti valikoinneet lapsettomuuden. Mutta tulevat äidit? mihin sitten te laitatte omana aikana omat lapset kun menette tapaaman kavereita (sanotaan, jos ei ole hoitajaa?), vai loppuuko myöskin ystävyys siihen? Ja te tässä haukatte äitejä, niin viattomat lapsettomat .
     
  18. Kata-fan??? Vierailija

    Josko vaikka ensin opettelisit kirjoittamaan, että sun jutuissa olisi joku tolkku ja järki.
    Kyllä oot itseäsi täynnä oleva ihminen
     
  19. kata Vierailija

    jos olisit huomannut, en paljon kirjoittanut itsestäni, vaan enemmän teidän ystävistänne. Minusta vaan te itse ajaatte pois ystävät.
     
  20. I hate Kata Vierailija

    etkö sä Kata paska tajuu mennä täältä muualle leveileen omalla erinomaisuudellasi. Yök
     
  21. Pakko myös vastata Vierailija

    Ihan näin ulkopuolisena, kun luin viestiketkun, niin ihan vilpittömästi voin sanoa, että Kata puhui mielestäni ihan asiaa. Ei lapsi ole esine joka laitetaan pois siksi aikaa kun lapseton ystävä on kylässä. Siis lapsi kuuluu perheeseen, on ja tulee aina olemaan todella tärkeä osa äitiä. Se vaan on näin. Ei sitä muuksi muuta mikään, vaikka kuinka hyvä ystävä haluaisi olla lepsettomalle ystävälleen. Eikä kai kukaan tee sitä tahallaan. Lapsi vaan on niin tärkeä juttu, kun sellainen nurkissa viipottaa. Toivon vilipittömästi, että itse tulette tämän asian kokemaan, ehkä mielenne muuttuisi sitten tämän asian suhteen.

    Mun mielestä Kata sai siis ihan suotta syytöksiä niskaansa, harmi, koska hänellä oli mielestäni ihan rakentavaa kritiikkiä. Eikä hän kuitenkaan haukkunut ketään esim. tarvitsevan vain hoitohenkilökuntaa!

    Joskus se objektiivisuus katoaa asioista, kun jokin asia esim. lapsen saaminen tulee maailman tärkeimmäksi asiaksi. Ihan totta, se muuttaa persoonallisuutta, kun ei enää osata ajatella mistään mitään positiivista. Ajatukset pyörii vaan siinä lapsettomuudessa. Siis itsekään en tietysti kovin objektiivinen voi olla, kun en tiedä mitä on olla lapseton. Pyydän siis anteeksi, jos loukkasin jotakuta, ei ollut kuitenkaan tarkoitus. Uskon, että on raskasta sitä lasta yrittää. Minulla ei ole siitä mitään käsitystä, en voi kuvitellakaan kuinka raskasta se on. Varmaankiin raskaampaa kuin ikimaailmassa osaan kuvitella. Siis menen myös itseeni ja katson voinko jotenkin helpottaa lapsettomien ystävieni eloa. Pysytään kuitenkin ystävinä, ne ovat tärkeitä elämän eri ongelmissa.
     
  22. mitä v*ttua Vierailija

    Edelleen mitä V***ua te lapselliset tuutte tänne puhuun asiasta mistä ette mitäään tiedä? voisitte pysyä omalla puolellanne vittuilemassa.
     
  23. kata Vierailija

    ""mita v*ua""-lle: Tämä on jo lapsellista, mutta jos tämä käytös helpottaa sinua ja mieli on parempi, ei se minua haittaa. En usko, että kaikki täällä palstalla asioivat ovat samaa mieltä kanssasi
     
  24. Lumikki Vierailija

    Katalle ja muille lapsellisille:

    kun olen lukenut tätä keskustelua, niin täytyy sanoa ihan suoraan, että ette te ole ymmärtäneet lapsettomien pointtia ollenkaan. Okei, on tullut aggressiivistakin vastausta, mutta silti: Ei kukaan ole mielestäni suoraan sanonut, että äiti ei saisi tulla lapsen kanssa tapaamiseen, mutta kun jotkut eivät tule KOSKAAN ilman lasta. Onhan sillä lapsella isäkin ja jo muutaman kuukauden jälkeen, kun imetys on lopetettu, lapsi kyllä pärjää isänsäkin kanssa muutaman tunnin! Lapselliset voisivat ajatella tätä hetken.

    Toinen asia on se, että jos ette ole koskaan kärsineet lapsettomuudesta, ette tosiaankaan voi ymmärtää, mitä tässä käydään läpi. Inhottava asia on, että joka paikassa yritetään vähätellä lapsettomuuden aiheuttamaa tuskaa ja vain äidit saavat kertoa tunteitaan. Tässäkin ainakin minusta yritetään samaa, kun ei ymmärretä, miten kokonaisvaltaista tuskaa elämä voi olla, kun lasta ei ole eikä tule millään, vaikka yrittää.

    Sitten vielä, että äidit voisivat yrittää ymmärtää sen, ettei se lapseton ystävä välttämättä tykkää yhtään enempää tilanteesta, ettei ystävinä nähdä, mutta kun hän ei ajoittain vain kerta kaikkiaan pysty itkemättä katsomaan, kun äiti kujertelee lapselleen. Joskus on ikävä kyllä helpompaa olla jossain määrin pelkuri (itse teen sitä samaa ja tunnen olevani pelkuri, mutta en voi muutakan) ja vain puhua raskaanaolevien ystävieni kanssa puhelimessa, ettei tarvitse nähdä edessään juuri sitä, mitä itse on halunnut kenties paljon kauemmin kuin se, jonka sen nyt saa.

    En tiedä, onko tästä mitään hyötyä, mutta kunhan yritin kertoa, että voisimme yrittää kunnolla ymmärtää toisiamme ja täysin se ei ole mahdollista, jos molemmat eivät ole kärsineet lapsettomuudesta. Ikävä kyllä lapsettomalla on aikoja, jolloin joka ikinen lapsi voi aiheuttaa ahdistusta ja tuskaa ja silloin mielestäni on oikeus olla omissa oloissaan ja olla itsekäs, eikä nähdä ystäviään, joilla on lapsia tai ovat raskaana, jos siltä tuntuu. Omat ystäväni ovat ymmärtäneet tämän aivan ihanasti, josta olen tyytyväinen.
     
  25. laku Vierailija

    Voi Kata et tosiaan ymmärrä...
    Tietenkään lasta ei voi noin vaan lempata ja lähteä huitelemaan, mutta voit ehkä kuvitella miltä tuntuu, kun tapaa kaverinsa, istutaan pari tuntia kahvilla ja mä katselen sen ajan kun äiti kujertaa lapselleen, leikkii ja pusuttelee sen kanssa. Jossain välissä nopeesti kysytään, mitä mulle kuuluu ja sitten taas kujerrushommiin. Kyllä se viiltää.
    Vaikka on äiti, voi olla kiinnostunut myös ystäviensä asioista. Ja joskus olis ihanaa, jos vois tavata ihan aikuisten kesken.
     

Tilaa Annan uutiskirje!

Annan uutiskirje tuo sähköpostiisi uusimmat artikkelit, testit ja kilpailut.

Kaikki kentät ovat pakollisia
Luonnos tallennettu Luonnos poistettu

Jaa tämä sivu

Alibi
Anna
Deko
Dome
Erä
Hymy
Kaksplus
Kippari
Kotilääkäri
Kotiliesi
Koululainen
Ruoka.fi
Parnasso
Seura
Suomen Kuvalehti
TM Rakennusmaailma
Tekniikan Maailma
Vauhdin Maailma
Golfpiste
Vene
Nettiauto
Ampparit
Plaza
Muropaketti