0
00000+++++
Vieras
Minulla oli suhde helvetistä ex-mieheni kanssa. Viisi vuotta olimme yhdessä, yritimme ja yritimme. Mikä piti koossa oli kaveruutemme, se että me pidimme molemmat keskustelusta. Olimme kuitenkin turhautuneita, seksi ei todellakaan luistanut, suutelu jne. oli väkinäistä, yhteisiä harrastuksia ei ollut, pidimme ihan eri asioista. Meistä tuli onttoja, ei niinkään riitoja tms. vaan hirveän tyhjää elämää, korvasimme tunteen puutteen ostamiseen. Mies oli hyvä tyyppi, on edelleenkin ja siihen kai se perustuikin, että jaksoimme niin kauan. Ajatuksella munhan pitäisi himota tota, kun onhan se hyvännäköinenkin jne. Mutta kun ei, niin ei. Seksiä todella harvoin, enemmän velvollisuudesta. Muutuin itsekin todella rasittavaksi yhdessä olomme aikana. Yksiulotteiseksi, ilottomaksi, aggressiiviseksi, masentuneeksi.
Olemme olleet erossa 10 ja olemme aivan erinomaisia ystäviä. Olemme molemmat tahoillamme naimisissa. Pidämme silti tiiviisti yhteyttä. Nauramme avioliitollemme. Ei koskaan enää. Omalla tavallani rakastan häntä, silloin kun olimme naimisissa en rakastanut
Hän oli polku matkallani aitoon intohimoiseen rakkauteen ja ihana, viisas ystävä, johon voi aina tukeutua.
Onko muilla samankaltaisia tarinoita? Aina sanotaan, että exän kanssa ei voi olla ystävä, mutta minä nimenomaan olen sitä. Minä en kyennyt olemaan puoliso, enkä rakastettu.
Olemme olleet erossa 10 ja olemme aivan erinomaisia ystäviä. Olemme molemmat tahoillamme naimisissa. Pidämme silti tiiviisti yhteyttä. Nauramme avioliitollemme. Ei koskaan enää. Omalla tavallani rakastan häntä, silloin kun olimme naimisissa en rakastanut
Hän oli polku matkallani aitoon intohimoiseen rakkauteen ja ihana, viisas ystävä, johon voi aina tukeutua. Onko muilla samankaltaisia tarinoita? Aina sanotaan, että exän kanssa ei voi olla ystävä, mutta minä nimenomaan olen sitä. Minä en kyennyt olemaan puoliso, enkä rakastettu.