V
vieras
Vieras
Ystävälleni tuli avioero. Hieman yllättäin. Olivat onnellinen, kahden pienen lapsen, aviopari. Mutta yhtäkkiä näin vain sitten kävi kuitenkin.
Koko syksyn, kun eroprosessi oli vielä epäselvä ja kun setvivät liittoaan niin olin ystäväni tukena. Kuitenkin myös tämä mies on ystävämme niin se hieman mutkisti sitä tukena oloa. Helpompaa kun olisi vain aina haukkua se mies ja mennä mukaan siihen, että joo mies on sika yms. Tiedätte mitä meinaan?
Mutta sitten yhtäkkiä joulun jälkeen ystäväni kilahti minulle jostain. Syy aivan olematon. Jotain puhetta taisi olla elatusmaksuista ja koska olen läheltä seurannut vuosikausia tiiviisti äitini ja isäni elatusmaksuhelvettiä niin tiedän elatusmaksuista ja avioriidoista oikeudessa aivan pirusti. Ja tiedän ne kuviot tarkkaan miten niissä toimitaan ym ym. vaikka en itse olekaan eronnut.
Sanoin sitten ystävälleni ihan ystävällisesti ihan faktaa niihin liittyen, mutta jotenkin se meni sitten yli ja suuttui. Siitä nousi kauhea haloo ja soppa ja sen jälkeen ei ottanut mitään yhteyttä.
Itse olen lähettänyt tämän jälkeen muutamia tekstiviestejä, kun on ollut jotain mikä on ollut välttämätöntä kysyä/imoittaa ja olen niihin saanut vastauksen. Mutta vain siis siihen asiaan. Lisäksi olen onnitellut ystävääni syntymäpäivien johdosta ja kiittänyt lastemme nimipäivälahjosta, jotka tulivat tämän ex-miehen matkassa meille. On vastannut näihinkin, mutta mitään muuta asian ulkopuolelta ei ole laittanut. Mieheni täytti myös pyöreitä kohta tämän ystävän syntymäpäivien jälkeen, mutta ei laittanut miehelleni onnitteluviestiä eikä myöskään ilmoittanut mitään, vaikka hänetkin juhliin kutsuttiin.
Nyt olen kuitenkin viimeisilläni raskaana. Ihmettelen tässä jo valmiiksi mielessäni, että saankoha nytkin sitten vain sairaalaan onnitteluviestin kun ensin itse ilmoitan vauvan syntymästä ja siinä se? Missä siis menee se raja, että paras ja luotetuin ystävä vain ottaa ja lopettaa yhteydenpidon? Ja kun mitään suoranaista muuta syytä ei ole kuin se, että hänen elämänsä ei mennyt ihan niinkuin oli olettanut ja minä sattumalta olen samalla hetkellä onnellisesti raskaana, joten elämäntilanteet huomattavan erilaiset tavallaan siinä suhteessa.
Sekavaa tekstiä, mutta pohdin siis jo valmiiksi, että miten loukkaantunut mahdan olla jos jatkaa tätä vielä vauvan synnyttyä. Eikö ole oikeuskin olla loukkaantunut? Ja olen mielestäni antanut aika paljon narua, kun olen noita tekstiviestejä laitellut. Niihin olisi ollut helppo laittaa perään kysymystä siitä vaikka, että miten meillä/minulla muuten menee.
Lisään vielä, että oma elämänikään ei ole ollut helppoa. Kaksi vuotta sitten mieheni sairastui syöpään enkä minäkään silloin kilahdellut ystävilleni, vaikka oma olo oli paska ja kurja ja heiltä ehkä joskus kuuli jotain mikä ei omia korvia hivellyt. Lisäksi tämäraskaus on ollut rankka henkisesti juuri tuon takia, että se syöpä on tuolla taustalla ja mies käy kontrolleissa. Mies siis parantunut, mutta toki ne kontrollit aina saa mielen sekaisin.
En tiedä käsittikö kukaan tästä mitään, mutta sainpa purettua itseäni.
Koko syksyn, kun eroprosessi oli vielä epäselvä ja kun setvivät liittoaan niin olin ystäväni tukena. Kuitenkin myös tämä mies on ystävämme niin se hieman mutkisti sitä tukena oloa. Helpompaa kun olisi vain aina haukkua se mies ja mennä mukaan siihen, että joo mies on sika yms. Tiedätte mitä meinaan?
Mutta sitten yhtäkkiä joulun jälkeen ystäväni kilahti minulle jostain. Syy aivan olematon. Jotain puhetta taisi olla elatusmaksuista ja koska olen läheltä seurannut vuosikausia tiiviisti äitini ja isäni elatusmaksuhelvettiä niin tiedän elatusmaksuista ja avioriidoista oikeudessa aivan pirusti. Ja tiedän ne kuviot tarkkaan miten niissä toimitaan ym ym. vaikka en itse olekaan eronnut.
Sanoin sitten ystävälleni ihan ystävällisesti ihan faktaa niihin liittyen, mutta jotenkin se meni sitten yli ja suuttui. Siitä nousi kauhea haloo ja soppa ja sen jälkeen ei ottanut mitään yhteyttä.
Itse olen lähettänyt tämän jälkeen muutamia tekstiviestejä, kun on ollut jotain mikä on ollut välttämätöntä kysyä/imoittaa ja olen niihin saanut vastauksen. Mutta vain siis siihen asiaan. Lisäksi olen onnitellut ystävääni syntymäpäivien johdosta ja kiittänyt lastemme nimipäivälahjosta, jotka tulivat tämän ex-miehen matkassa meille. On vastannut näihinkin, mutta mitään muuta asian ulkopuolelta ei ole laittanut. Mieheni täytti myös pyöreitä kohta tämän ystävän syntymäpäivien jälkeen, mutta ei laittanut miehelleni onnitteluviestiä eikä myöskään ilmoittanut mitään, vaikka hänetkin juhliin kutsuttiin.
Nyt olen kuitenkin viimeisilläni raskaana. Ihmettelen tässä jo valmiiksi mielessäni, että saankoha nytkin sitten vain sairaalaan onnitteluviestin kun ensin itse ilmoitan vauvan syntymästä ja siinä se? Missä siis menee se raja, että paras ja luotetuin ystävä vain ottaa ja lopettaa yhteydenpidon? Ja kun mitään suoranaista muuta syytä ei ole kuin se, että hänen elämänsä ei mennyt ihan niinkuin oli olettanut ja minä sattumalta olen samalla hetkellä onnellisesti raskaana, joten elämäntilanteet huomattavan erilaiset tavallaan siinä suhteessa.
Sekavaa tekstiä, mutta pohdin siis jo valmiiksi, että miten loukkaantunut mahdan olla jos jatkaa tätä vielä vauvan synnyttyä. Eikö ole oikeuskin olla loukkaantunut? Ja olen mielestäni antanut aika paljon narua, kun olen noita tekstiviestejä laitellut. Niihin olisi ollut helppo laittaa perään kysymystä siitä vaikka, että miten meillä/minulla muuten menee.
Lisään vielä, että oma elämänikään ei ole ollut helppoa. Kaksi vuotta sitten mieheni sairastui syöpään enkä minäkään silloin kilahdellut ystävilleni, vaikka oma olo oli paska ja kurja ja heiltä ehkä joskus kuuli jotain mikä ei omia korvia hivellyt. Lisäksi tämäraskaus on ollut rankka henkisesti juuri tuon takia, että se syöpä on tuolla taustalla ja mies käy kontrolleissa. Mies siis parantunut, mutta toki ne kontrollit aina saa mielen sekaisin.
En tiedä käsittikö kukaan tästä mitään, mutta sainpa purettua itseäni.
Annan sille aina tilaa kun tällaista tulee. Hajurakoa. Lähettelen sille kyllä välissä pieniä viestejä ja maileja osoittaakseni että ajattelen häntä enkä ole unohtanut. Pallo on siellä päässä. Huolissani olen hänen jaksamisestaan, mutta ei kai toista voi pakottaa pitämään yhteyttä, kun välilläkin on useampi sata km.
