Mitä mieltä olette?
Poika muistaakseni 9 tai 8 kk. Ystäväni anoppi, pojan hoidossa ollessa antaa tälle lapselle keksejä, eksoottisia hedelmiä (joku anis ja muu, en muista). Täytekakkua ja kaikkea mahd. makeaa.
Ystäväni kertoi myös että oli antanut tälle maitoakin. lapsen äiti juottanut tuttipullosta vettä pojalle, jonka jälkeen lähtenyt käymään ulkona. Takaisin tullessa tuttipullosta oli juotu maitoa.
Mielestäni tässä ei sinänsä pahaa ole, mutta noin nuorelle ei tuollainen sokerimäärä kuulu. Eikä tuossa maidon antamisessakaan muuta ole, kuin se ettei hänen anoppi ollut sanonut siitä mitään. Ja tietysti mahakipu.
Ystäväni ei vielä ole sanonut tälle miehensä äidille asiasta, vaikka kehotin mainitsemaan siinä vaiheessa kun kuulin ettei pojalla ole enää edes ruokahalua. Poika on kummilapseni, joten vähän huolettaakin. Ajatelkaapa itsenne noihin tilanteisiin ja kertokaa sit mitä tekisitte, sanositte, ajattelisitte.
:/