V
"Vieras"
Vieras
Esikoiselle kummivalinnat olivat aivan itsestään selvät, niitä ei tarvinnut miettiä eikä pähkäillä.. Silloin luultiin, että heitä oikeasti kummius kiinnostaa, olivat todella iloisia pyynnöstä ja suostuivat ilomielin.. Toinen kummipariskunta jaksoi olla kiinnostunut noin vuoden, sen jälkeen tuovat joululahjan ja käyvät synttäreillä, muuten eivät edes kuulumisia kysele, vaikka itse koitan heihin yhteyttä pitää.. Meille ei edes nuo lahjat olisi tärkeitä, paljon enemmän toivoisin heiltä, että kyselisivtä kuulumisia ja kävisivät muuten kylässä.. Toinen kummipariskunta on vuosien varrella muuttunut ihan hulttioporukaksi, joten heitä ei jaksa kummilapsi kiinnostaa, hyvä jos muistavat edes koko asiaa.. nyt meille syntymässä toinen lapsi, ja minua stressaa, etten yhtään tiedä, ketä voisimme pyytää kummeiksi.. On meillä hyviä ystäviä, mutta heillä jo niin paljon kummilapsia, etten tiedä kehtaanko edes ehdottaa.. Usein jouluna nämä tuskastelevat, että kun on niin paljon kummilapsia, joille ostaa lahjoja.. Me emme niitä lahjoja olisi edes kinuamassa, mutta heille tuntuu olevan kaikille niin iso asia muistaa kummilapsiaan lahjoilla tärkeinä päivinä.. Riittääkö kaksi kummia lapselle? Jos jostain onnistuttaisiin nuo keksimään..