Toggle sidebar

Oliko teilläkin, tai oliko tyttärillänne tällaista vaihetta nuorena?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Berenice
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Vastaa
B

Berenice

Vieras
Suurin piirtein 8-15-vuotiaana mulla oli vaihe, jolloin ulkonäkö ei kiinnostanut mua ollenkaan. Pesin hampaat milloin sattuu, kävin suihkussa pari kertaa viikossa, en meikannut, en panostanut pukeutumiseen,... en jaksanut olla kiinnostunut ulkonäöstäni. Sen sijaan olin kiinnostunut siitä, mitä pääni sisällä on. Koin olevani niin erilainen kuin muut ajatuksiltani ja ajattelutavoiltani. Sen lisäksi pelkäsin yli kaiken, että unohdan omat ajatukseni. Tein listoja asioista, jotka erottavat mut muista ihmisistä, tein listoja elämääni liittyvistä asioista, halusin tallettaa lähes jokaisen ajatuksen ylös, halusin analysoida ja eritellä erilaisia ajatuksiani koneelle... ja koneella vietinkin paljon aikaa. Jopa siinä määrin, että epäilin kerran olevani nettiriippuvainen.
 
Ei. Oma tytär ei ole vielä tossa iässä enkä itselläni tunnista listaamista ja analysointia. Sitä paitsi nettiä ei mun nuoruudessa ollutkaan, alkeelliset tietokoneet tuli vasta kun olin 15v. Eli en osaa sanoa missä määrin tavallisesta vaiheesta on kyse. Minusta monet nuorten kirjat kertoi tuonkaltaisesta "erilaisuudesta".

Sen sijaan ulkonäön kiinnostamattomuuden tunnistan. Se taisi johtua lähinnä siitä, että olin tuossa iässä vielä lapsi. 8-vuotiaana täysi lapsi ja 15-vuotiaanakin hyvin lapsellinen nykymittapuun mukaan. Silloin aloin jo olla ulkonäöstäni kiinnostunut, en vain osannut tehdä sille mitään, sillä lähimmät kaverini olivat niitä, jotka missään nimessä eivät halunneet esim. meikata tai olla muodikkaita. Itseäni olisi ehkä kiinnostanut, ei ollut oikein ketään, kuka olisi opettanut. Finniongelma 15-veenä taisi olla suurin ulkonäköongelma.
 
Mulla oli vähän vastaavaa noin 13-vuotiaaksi asti, sitten alkoi vähän enemmän kiinnostaa oma ulkonäkö ja muut siihen liittyvät asiat. Ja senkin jälkeen oman pääni sisin on aina ollut tärkeintä, ja olen oikeasti ajatellut erittäin monesta asiasta NIIN eri tavalla kuin kaikki ystäväni. Mulla on luonnostaan kriittinen ajattelu, jo hyvin nuoresta lähtien, jopa silloin murrosiän mustavalkoisessa ehdottomuudessa mä olin aina että "toisaalta ja toisaalta...", ja epäilin asioita. Mulle ei ole koskaan ollut ehdottomia totuuksia, ja mun on tosi vaikea edelleen käsittää miten jollain ihmiselle ei ole pienintäkään kritiikkiä siihen mitä kuulee tai lukee. Päiväkirjaa kirjoitin sivutolkulla päivittäin etenkin teinivuosina, mutta aloitin sen kyllä jo joskus 7-vuotiaana, ja vieläkin kirjoittelen päiväkirjaa vaikka ikää on jo 39.
 
Monella tytöllä, jonka oma äiti on hyvin naisellinen ja joka pitää huolta korostetusti ulkonäöstään, on tuollainen vaihe. Ikään kuin symbolinen "äidin murha", osa itsenäistymistä ja oman identiteetin löytymistä.
 
Jep, kuulostaa meidän tytöltä, nyt 14v. Hygienian kanssa huolimaton, ei meikkaa, tavalliset vaatteet, ei ole kiinnostunut trendeistä. Toisen pään sisäänhän en pääse, mutta eiköhän siellä kaikenlaista pyöri. Joskus kyllä laittaa hieman siistimmin jos on menossa kavereiden kanssa vaikka ostoksille tms.
 
Ei mulla muuta kun menin seiskalle ja hiki alkoi haista, niin en heti tajunnut käyttää dödöä. Mut kyllä mä muuten pidin huolta hygieniasta ja pukeutumisesta. Pääni sisältö oli täynnä tyhjää muuten.
 
Alkuperäinen kirjoittaja ve-la:
. Mulla on luonnostaan kriittinen ajattelu, jo hyvin nuoresta lähtien, jopa silloin murrosiän mustavalkoisessa ehdottomuudessa mä olin aina että "toisaalta ja toisaalta...", ja epäilin asioita. Mulle ei ole koskaan ollut ehdottomia totuuksia, ja mun on tosi vaikea edelleen käsittää miten jollain ihmiselle ei ole pienintäkään kritiikkiä siihen mitä kuulee tai lukee.
Click to expand...

No tästä tunnistan enemmän itseäni! Mun piti aina olla erimieltä muiden kanssa. Tai ei niinkään, että olisin itse ollut eri mieltä, minun piti aina vain saada esitettyä se toinen näkökanta. "Niin, mutta, entä jos..." Taisin olla aika rasittava ;) Ja ihmettelin juuri sitä, miten jotkut pystyy katsomaan asioita vain yhdeltä kantilta.
 
[QUOTE="vieras";22221912]No tästä tunnistan enemmän itseäni! Mun piti aina olla erimieltä muiden kanssa. Tai ei niinkään, että olisin itse ollut eri mieltä, minun piti aina vain saada esitettyä se toinen näkökanta. "Niin, mutta, entä jos..." Taisin olla aika rasittava ;) Ja ihmettelin juuri sitä, miten jotkut pystyy katsomaan asioita vain yhdeltä kantilta.[/QUOTE]

Mä joskus suorastaan ärsyynnyn ihmisistä jotka ovat niin mustavalkoisia! Toisaalta elämä on varmaan aika yksinkertaisen helppoa jos on se yksi totuus... Itsellä kun on miljoona totuutta joka asiassa :D Enkä mä kestä yhtään yhden asian jankkaajia jotka ei kuuntele mitään eikä ota mitään muita näkökantoja edes huomioon! Mutta mä olen niille varmaan yhtä rasittava :)
 
Jossain määrin tunnistan itseni tuosta. Suihkussa kävin kun jaksoin, tukka oli välillä tosi likainen ja naama finninen. Joskus perjantaisin laitoin ripsaria kouluun, tavalliset vaatteet. Tätä siis kesti n. 14-15-vuotiaaksi. Sen jälkeen "normalisoiduin" ja ylikin... nyt 20-vuotiaana on rakennekynnet, korkkarit, blondattu tukka ja aamulla saattaa mennä tunti meikkaamiseen. En tiedä mistä toi teinivaihe johtui, äitini ei todellakaan ole mitenkään laitettu joten mitään äitikapinaa tässä ei ole takana, niin kuin yksi kirjoittaja arveli.
Vähän erilainen olen aina ajatellut olevani.
 
Mulla kyllä oli tuon tyyppinen vaihe ja kesti juurikin 15 vuotiaaksi asti. Oma äitini oli ja on edelleen hyvin ulkonäkökeskeinen ja naisellinen, itse olin koko peruskoulun ajan koulukiusattu enkä missään nimessä halunnut tuoda itseäni esille lisää pukeutumalla naisellisesti ja meikkaamalla vaan yritin pysytellä piilossa olemalla mahdollisimman huomaamaton ja epäkiinnostava.
Tosin siitä pidin aina huolen että olin puhdas ja tuoksuin raikkaalle. Suihkussa kävin päivittäin ja pidin muutenkin hygieniasta huolta, vähän liikaakin sillä kädet olivat aina ihan korput pesemisestä ja huolehdin koulussa ja kotona kaikkien käsihygieniasta...
 
Tollanen hygieniavaihe oli joskus lapsena.

Ylianalysoin kaikkea edelleen. Lapsena ja nuorena pidin analysoinnin kurissa koska mulle aina suututtiin tai mua alennettiin jos yritin miettiä toista näkökulmaa asioihin.

Muoks. lisään että olisin palavasti halunnut kirjoittaa päiväkirjaa, ja sitä teinkin vähän aikaa, mutta sitten siitäkin meni se lumo kun en voinut luottaa ettei äiti tai joku muu lähisukulainen lukisi sitä.

Olen siis tottunut pyörittelemään asioita vain päässäni, niin ettei kukaan niitä voi multa viedä tai sanoa että mun ajatukset on naurettavia tms.
 
Viimeksi muokattu:

Osallistu arvontaan ja voita trendikäs lampaantalja!

Yhteistyössä

Ylös Bottom
Back
Vastaa