Vielä tänään otan aiheeksi lapsen ja sen eskarin. Olen todella harmissani....

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja "äiree"
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Ä

"äiree"

Vieras
lapsen puolesta siitä, että hän joutuu edelleen menemään eskariin ,vaikka ei sinne haluaisikaan mennä. Tuntui todella tänään eskariopekin siltä, että oli ihan kypsänä koko lapseen. Miten heille enää voi edes tulla toimivaa yhteistyötä? Kun lapsi ei pidä opettajasta, eikä opettaja lapsesta.

Tälläkin alueella siis päiväkodit ovat ihan täynnä, joten lapsen ei auta muu kuin mennä eskariin.
Mutta ei tunnu kyllä yhtään kivalta.

Tämmöiselläkin ratkaisulla voidaan lapselta viedä ilo koko koulunkäyntiin, kun vaatimustaso on liian korkealla eskarissa. Ja ylipäätään lapselle voi jäädä tunne, että hänen asiaansa ei vastattu eikä tilannetta muutettu paremmaksi.

Enkä minäkään voi jäädä lapsen kanssa kotiin, koska onhan omat opiskelut saatava suoritettua loppuun asti. Tosin opinnot kyllä kärsivät tästä, että kun jatkuvasti olen huolissani lapsesta ja hänen ongelmistaan.

Sairaalastakin toki yritetään auttaa ja he antavat jossain vaiheessa neuvoja eskariopettajalle, mutta en tiedä osaako eskariopettaja muuttaa toimintatapojaan toiseen suuntaan?
 
Erityislapsi integroitu tavalliseen ryhmään? Niin kuin nykyisin rahapulan takia valitettavasti tehdään.

Eikä se ole mitään rahapulaakaan vaan näitä uusia linjauksia. Kaikki opetetaan samassa ryhmässä, integrointia nääs.
Noh, mutta jos ap:n lapsi on erityislapsi tarvitsee hän oman tasonsa mukaisen ohjauksen. Onko siis pidennetty oppivelvollisuus tms. Jos lapsi aikoo mennä ensi vuonna kouluun, on varmasti ihan hyvä käydä eskari. Mutta en minäkään saanut aloituksesta oikein selvää, että mikä on ongelma.
 
Lapsellani on siis ADHD ja viime keväänä päiväkodissa kuntoutuksen keinoin hänellä meni tosi hyvin, mutta nyt syksyllä kun hän meni eskariin (koulun yhteydessä toimivaan) kaikki on mennyt alamäkeä. Tiedollisesti ja taidollisesti lapsi vastaa ikäistään, mutta sosiaaliset taidot ovat onnettoman huonot. Ja muutenkin vaatimustaso lapselle eskarissa on liian korkea, näin sairaalan asiantuntijat tilanteen näkevät, kun ovat nähneet lapsen eskaripäivän.

No tässä hiljattain pidettiin palaveri ja yhtenä ratkaisuna pidettiin, että lapsi olisi palannut vielä takaisin päiväkotiin. Mutta nyt tuo vaihtoehto on siis poissuljettu, päiväkodeissa ei ole tilaa.
Joten lapsen ei auta kuin jatkaa eskarissa eteenpäin, vaikka hän ei halua sinne enää mennä. Ja tuntuu, että eskariopekaan ei lapsesta tykkää. Sen huomaa ihan selkeästi.

Minua siksi nyt harmittaa lapsen puolesta, kun hän joutuu menemään eskariin, vaikka ei sinne halua mennä.
 

Yhteistyössä