Voi kun olis joku jolle puhua asioista...

["vieras"]

Olen aina ollut koulukiusattu, ei mitään fyysistä, mutta syrjimistä ja haukkumista ja vähättelyä. Kavereita on aina ollut muutama ja on edelleen, ei koskaan läheisiä ystäviä joille puhua kaikista asioista. Perheen kanssa välit ok mutta ei myöskään sellaista että voisi kaikista asioista puhua, kaikki ikävät asiat sivuutetaan tai niitä vähätellään. Mieskin kiltti ja kiva mutta senkään kanssa ei voi puhua mistään.

Tuntuu vaan, että olen ihan yksin vaikka kuitenkin jonkin verran on ihmisiä ympärillä. Ettei ole ketään kenelle puhua, että olen jumissa "väärässä elämässä", etten voi olla oma itseni. Yritän täyttää tyhjiötä elämässäni kaikella turhalla ja olen vaan entistä onnettomampi. Haluaisin vaan niin kovasti pystyä olemaan oma itseni, kertoa tunteistani ja ajatuksistani, että joku ihan oikeasti välittäisi ja rakastaisi juuri sellaisena kuin olen. En oikein itsekään jaksa enää pitää huolta itsestäni tai välittää mistään kun ei ketään muutakaan kiinnosta.

 

["vieras"]

No mua kiinnosti sen verran, et luen tämän ja kommentoin

 

["vieras"]

Onhan se vähän tyhmää tällaiselle palstalle avautua mut just nyt tuntuu siltä et seki jo helpottaa vähän. Saa edes vähän pahaa mieltä purettua.

 

[suosittelen terapiaa]

Minulla oli nuorena huono itsetunto, eikä yhtään ystäviä sen takia, kun en osannut olla oma itseni. Jotkut yrittivät jutella minulle ja olla kavereita, mutta ei siitä mitään tullut, kun luulin että ovat vain säälistä kanssani. Terapia auttoi itsetunnon kasvattamiseen. Vuosia se vei, ja terapian lisäksi piti itsekseen "harjoitella" sosiaalisissa tilanteissa. Nyt koen pystyväni olemaan oma itseni seurassa ja ystäviäkin on löytynyt -sellaisia tosiystäviä, joiden kanssa voi puhua ihan mistä vain

 

[tuttu tilanne]

Omalla lapsellani on ystävä, joka ei ota häntä porukoihin, vaan juurkin kiusaa isommassa porukassa ja on kaveria vaan kun on kahdestaan.
Lapsellani on siis tosi heikko itsetunto. Mitä tehdä?

 

["vieras"]

[QUOTE="vieras";22456353]Onhan se vähän tyhmää tällaiselle palstalle avautua mut just nyt tuntuu siltä et seki jo helpottaa vähän. Saa edes vähän pahaa mieltä purettua.[/QUOTE]

Ei se tyhmää ole. Itsekkin purkaan asiat tänne, harvemmin ystäville. En tiiä miksi, mut palstalle on kiva purkautua vaikka päälle lentäis paskaa, tiiliskiviä ja halauksia. Ehkä aina ei tarvitsekkaan olla jotain ystävää jolle vois purkautua, ehkä siihen riittää virtuaalinen yhteisö? Ja ehkä virtuaalinen yhteisö kun on tarpeeksi auttanut pahanolon purussa, niin padot avautuvat niille ystävillekkin ja suhteet lähentyvät Kuten vanha kansa tietää, paistaa se aurinko risukasaankin ja harmaillakin pilvillä on kultaiset reunat.

 

["vieras"]

En varmaan edes kehtaisi mennä terapiaan. En edes tiedä miten jonkun kanssa voi tulla niin läheiseksi että voisin puhua kaikkein kipeimmistä asioista. Tai ehkä en vaan tosiaan osaa olla "oikein" ihmisten kanssa, sanon vääriä asioita tai jotain kun on niin kovin vaikea saada edes niitä kavereita.

 

[tuttu tilanne]

Omalla lapsellani on ystävä, joka ei ota häntä porukoihin, vaan juurkin kiusaa isommassa porukassa ja on kaveria vaan kun on kahdestaan.
Lapsellani on siis tosi heikko itsetunto. Mitä tehdä?

siis että onko ok tukea lasta tässä kaveruudessa vaikka kaveri on huono? onko parempi että on edes huono kaveri kuin että ei ollenkaan?
anteeksi jos tulen ketjuusi ap. mitä ap itse olisit lapsena toivonut?

 

["vieras"]

[QUOTE="vieras";22456390]En varmaan edes kehtaisi mennä terapiaan. En edes tiedä miten jonkun kanssa voi tulla niin läheiseksi että voisin puhua kaikkein kipeimmistä asioista. Tai ehkä en vaan tosiaan osaa olla "oikein" ihmisten kanssa, sanon vääriä asioita tai jotain kun on niin kovin vaikea saada edes niitä kavereita.[/QUOTE]

Hmm, jos voin keittiöpsykolokoida (vähän kuin Ellu kumman kaa ohjelmassa ) niin ehkä sun avautumista sekä tutustumista uusiin ystäviin estää huono itsetunto. Pelkäät nolaavas ittes tai olevas huono ja et sun tunteet ja ajatuksen on huonoja vaikka niin ei ole. Luultavasti se ystävä ajattelee samoja asioita ja kaikki kelluu sitten omissa sisäisissä maailmoissaan. Silloin kun omat ystävyyssuhteet oli hyvin alkuvaiheissa niin muistan, et ekoja kertoja kun jakoi niit synkimpiä juttuja ja ajatuksia, niin ne piti vaan kakistella ulos vaikka olo oli hyvin alaston.

 

["vieras"]

siis että onko ok tukea lasta tässä kaveruudessa vaikka kaveri on huono? onko parempi että on edes huono kaveri kuin että ei ollenkaan?
anteeksi jos tulen ketjuusi ap. mitä ap itse olisit lapsena toivonut?

Vastaan vaikka en ole ap. Et joskus ne huonotkin kaverit on ihan ok. Varsinkin jos ei ole vielä itse löytänyt mitään hyvää ja tasavertaista ystävyyssuhdetta. Mutta toisaalta, mitä omaa lapsuutta muistelee, niin oli ne kamalat ystävät joskus kyl ihan hirveitä. Oikeastaan on varmaan aika vaikea sanoa, et pitäiskö suhdetta tukea vai ei. Itse aikoinani ujona ja hiljaisena ihmisenä löysin ystävät harrastusten parista.

 

[tuttu tilanne]

[QUOTE="vieras";22456397]Vastaan vaikka en ole ap. Et joskus ne huonotkin kaverit on ihan ok. Varsinkin jos ei ole vielä itse löytänyt mitään hyvää ja tasavertaista ystävyyssuhdetta. Mutta toisaalta, mitä omaa lapsuutta muistelee, niin oli ne kamalat ystävät joskus kyl ihan hirveitä. Oikeastaan on varmaan aika vaikea sanoa, et pitäiskö suhdetta tukea vai ei. Itse aikoinani ujona ja hiljaisena ihmisenä löysin ystävät harrastusten parista.[/QUOTE]

tosi vaikea tilanne. Kun lapsi ei usko, että kukaan haluaa hänen ystäväkseen. Paitsi tämä joka ei ole oikea ystävä, koska kiusaa ja syrjii isommassa porukassa.

 

[a.p]

siis että onko ok tukea lasta tässä kaveruudessa vaikka kaveri on huono? onko parempi että on edes huono kaveri kuin että ei ollenkaan?
anteeksi jos tulen ketjuusi ap. mitä ap itse olisit lapsena toivonut?

Tuollaisia "kavereita" mulla on myös ollut ala-asteella eikä niistä ainakaan mitään hyötyä ollut itsetunnon kehittymisen kannalta, toisaalta en sitten kuitenkaan halunnut yksinkään olla. Olen kovasti miettinyt miksi mua kiusattiin, että olinko tosiaan niin erilainen kuin muut vai mikä siinä oli.

Ja kyllä, varmasti mulla on huono itsetunto. En esimerkiksi ole koskaan kertonut kenellekään kiusaamisesta koska se on aina ollut mulle tosi arka paikka, se saa mut edelleenkin tuntemaan itseni jotenkin huonommaksi ihmiseksi, vääränlaiseksi, ja kyllähän se vaikeuttaa omana itsenä olemista tuntemattomien kanssa. Suurin osa mun kavereista on niin itsevarmoja ihmisiä, joilla on iso kaveripiiri ja paljon läheisiä ystäviä ja mä oon enemmänkin sellainen satunnainen iltapäiväkahviseura jonka kanssa jutellaan niitä näitä.

 

["vieras"]

tosi vaikea tilanne. Kun lapsi ei usko, että kukaan haluaa hänen ystäväkseen. Paitsi tämä joka ei ole oikea ystävä, koska kiusaa ja syrjii isommassa porukassa.

On kyl, ku ei aikunenkaan aina oikein tiedä et mitä pitäis tehdä vaikka sitä elämänkokemusta pitäis olla. Yksinäisyys ei ole hyvä mutta ei myöskään piilokiusaus saati se suora. Molemmat on mun mielestä huonoja itsetunnolle. Löytyykö ystäväpiiristäsi tai sukulaisista samanikäisiä lapsia joiden kans vois solmia ystävyyssuhteita ja sitä kautta saada itsevarmuutta ja luottamusta et ystäviä voi löytää kuka vaan?

 

[tuttu tilanne]

[QUOTE="vieras";22456411]On kyl, ku ei aikunenkaan aina oikein tiedä et mitä pitäis tehdä vaikka sitä elämänkokemusta pitäis olla. Yksinäisyys ei ole hyvä mutta ei myöskään piilokiusaus saati se suora. Molemmat on mun mielestä huonoja itsetunnolle. Löytyykö ystäväpiiristäsi tai sukulaisista samanikäisiä lapsia joiden kans vois solmia ystävyyssuhteita ja sitä kautta saada itsevarmuutta ja luottamusta et ystäviä voi löytää kuka vaan?[/QUOTE]

Ei ihan samanikäistä, mutta lähes. Välimatka vaan on suuri ja näillä serkuilla on niin paljon kavereita, että eivät ehkä vähän nuoremman kanssa alkaisi kirjoitella. Tai kirjoittelu olisi niin laiskaa että ei siitäkään olisi itsetunnon kohotukseksi.

 

["vieras"]

Ja valitettavasti se kaveri siellä kaukana ei varmaan paljon auta jos joka päivä koulussa kiusataan, se on lapselle stressaavaa ja voi pilata kokonaan motivaation opiskeluun ja masentaa pahastikin. Henkiseen kiusaamiseen (haukkuminen ja syrjiminen) on paljon vaikeampaa puuttuakin kuin fyysiseen, kun niitä voi tehdä paremmin aikuisiltakin piilossa eikä niitä valitettavasti aina oteta yhtä vakavasti

 

["vieras"]

Ei ihan samanikäistä, mutta lähes. Välimatka vaan on suuri ja näillä serkuilla on niin paljon kavereita, että eivät ehkä vähän nuoremman kanssa alkaisi kirjoitella. Tai kirjoittelu olisi niin laiskaa että ei siitäkään olisi itsetunnon kohotukseksi.

En nyt yhtään muista sanoitko, mutta onko lapsi jo kouluiässä? Jos ei ole vielä kouluiässä, niin koulusta voi kyllä ujompikin löytää hengenheimolaisia. Mutta jos on jo koulussa, niin miten olisi harrastustoiminnan aloittaminen?

 

[tuttu tilanne]

[QUOTE="vieras";22456417]En nyt yhtään muista sanoitko, mutta onko lapsi jo kouluiässä? Jos ei ole vielä kouluiässä, niin koulusta voi kyllä ujompikin löytää hengenheimolaisia. Mutta jos on jo koulussa, niin miten olisi harrastustoiminnan aloittaminen?[/QUOTE]

On koulussa ja on harrastuksia mutta ei niistä ole kavereita saanut. Heikko itsetunto. Kavereita harrastuksissa näyttäisi tulevan, jos on jo valmiina kaveri, jonka kanssa tutustua muihin.

 

["pii"]

On koulussa ja on harrastuksia mutta ei niistä ole kavereita saanut. Heikko itsetunto. Kavereita harrastuksissa näyttäisi tulevan, jos on jo valmiina kaveri, jonka kanssa tutustua muihin.

Miksi lapsellasi on heikko itsetunto, mistä se on tullut?