Te joilla 1 lapsi: Kärsiikö lapsi siitä että on ainokainen?

[yksi kullannuppu]

Meillä on siis 3v ihana tyttönen. Mies kokee ehdottomasti niin, että lisää lapsia ei halua. Itse haluaisin, mutta jonkunhan tässä on taivuttava...

Nyt mietin, että tuleeko lapsi joskus kärsimään siitä että on ainokainen. En nyt niinkään siis mieti mitään "lapsi saa kaiken haluamansa ja on lellitty", vaan lähinnä seuran puutetta, sisaruksen puutetta ja niiden tuomaa turvaa...

Kokemuksianne kuulisin mieluusti, kiitos. Tämä on minulle jotenkin kova paikka jos toista en koskaan saa, mutta toisaalta olen tietysti äärettömän onnellinen tästä yhdestäkin!

 

["nora"]

kyllä kaipasin sisarusta sekä lapsena,että nyt.

 

[vv]

Meidän melkein kolmevuotias on jonkin aikaa kysellyt, eikö meillekin voisi tulla vauva tai etikö hänestä voisi tulla isosisko. Kovasti siis lapsella tuntuisi olevan sisaruksen kaipuu jo nyt. Erityisesti noita kysymyksiä tulee, kun käydään kaveriperheissä, joissa on kaksi lasta ja kivojen leikkien jälkeen pitää lähteä kotiin leikkimään yksin.

 

[Huom harmaana]

Meillä on vain yksi lapsi, poika 5,5 v
Ei ole koskaan sanallakaan maininnut että olisi vailla sisarusta. Tottakai vanhempien täytyy pitää enemmän seuraa lapselle kun seuraa ei sisaruksista ole.
Eikä ole lellitty pilalle eikä tulla lellimäänkään.

 

["jep"]

Niinno, kyllähän se lapsi varmasti jossain vaiheessa elämäänsä ajattelee että olisipa kiva kun minulla olisi sisko/veli ja miksei minulla ole, mutta tuskin se mitään traumoja jättää.
Onpahan enemmän aikaa,huomiota ja rahaa käytettävänä siihen ainokaiseen(meilläkin yksi 3.v lapsi).. tosin en kyllä vanno ettei toista koskaan ilmaantuisi,minulla ei vain ole hirveää hinkua hankkia enempää lapsia.

 

[vv]

[QUOTE="jep";22471571]Niinno, kyllähän se lapsi varmasti jossain vaiheessa elämäänsä ajattelee että olisipa kiva kun minulla olisi sisko/veli ja miksei minulla ole, mutta tuskin se mitään traumoja jättää.
Onpahan enemmän aikaa,huomiota ja rahaa käytettävänä siihen ainokaiseen(meilläkin yksi 3.v lapsi).. tosin en kyllä vanno ettei toista koskaan ilmaantuisi,minulla ei vain ole hirveää hinkua hankkia enempää lapsia. [/QUOTE]

Joo, en minäkään usko että jättää lapselle mitään traumoja. Ennemminkin äidille joka ei toivetta voi toteuttaa Voipahan tuhlata kaiken huomionsa siihen ainokaiseen, kavereitahan saa kuitenkin aina järjestettyä.

 

["minna"]

öäMeillä on neljä lasta, että mitenkään kokemuksella n voi sanoa. Mutta ajattelen, että kyllä sille lapselle voi tulla jossai vaiheessa kaipuu sisarusta kohtaan. Mutta kyllähän yhtälailla ne meillä saattaa ajatella, että saisinpa olla ainoa lapsi. Kun ne jotku 3-vuotiaat kaipaa sisarusta, meiän kohta 5-vuotias sanoi, että "miksi meillä täytyy olla "Minna", kun se käveleeki niin hitaasti. Voitas antaa se jollekki kivalle tätille, joka tarvis sitä". Onhan niitä ainoita lapsia, jotka kaipaa sisarusta, mutta myös niitä jotka ei kaipaa. Ja vaikka on sisaruksia, ei kaikilla välit ole kohillaan. Mä uskon, että jokaiselle se perhe mikä on, on kaikkein paras.

 

[yksinen]

Meillä on vain yksi lapsi ja olen yhteen varsin tyytyväinen. Mies pohtii toista, mutta itse koen, että pystyn keskittymään lapseen paremmin, kun häntä on vain yksi. Jaksan keskustella, olla kiinnostunut, viettää aikaa ja onpa sitä rahaa sitten niihin harrastuksiin ja muihinkin huvituksiin. Eikä minun tai mieheni tarvitse luopua urahaaveistaan, kiva, tiivis ja hyvinvoiva, dynaaminen ydinperhe ollaan.

 

["vieras"]

Meillä oli lapsi ainokainen viitisen vuotta eikä lapsi mitenkään kärsinyt, mutta kun sisaruksen sai, elämä rikastui valtavasti. Nyt tuntuu hölmöltä, että ajattelin toista lasta vain siitä näkökulmasta, miten rankkaa on hoitaa lapsia kun ovat pieniä...Pieni ohikiitävä hetkihän se on mutta lasten välinen suhde kantaa läpi elämän mikäli välit ovat yhtä lämpimät kuin nyt,

Minulla on hyvä mieli siitä, etteivät lapset todennäköisesti joudu kohtaamaan yksinään vanhempiensa sarastumista ja kuolemaa, asioiden hoitamista jne.

 

["jojo"]

Mä olen ollut ainokainen läpi elämäni, enkä ole asiasta mitenkään kärsinyt. Asuttiin toki paikassa, jossa oli muita lapsia pihapiirissä, muuten olisi voinutkin olla yksinäostä..

 

[versatile]

Mä voin vastata omasta kokemuksesta eli olen itse ainoa lapsi. En ole ikinä halunnut sisaruksia, en tiedä miksi, en vain ole. Pari kertaa olen kyllä nähnyt asiasta painajaisia.. Nyt kuitenkin pari kuukautta sitten kun selvisi että tulemme muuttamaan muutamaksi vuodeksi toiselle puolelle maapalloa, kävi mielessä että olisi kiva jos olisi sisaruksia. Ei tälläkään kertaa itseni vuoksi, vaan lähinnä että vanhemmillani olisi joku lähellä.

Kai tämä on aika yksilöllistä kuten tiedän monia ainokaisia, jotka ajattelevat täsmälleen kuin minä, mutta sitten kuulee myös niistä jotka haluaisivat sisaruksia. Älä ainakaan ikinä ala säälittelemään lapsellesi kuinka hän on ainoa, vaan anna tunne että hän riittää ihan yksinäänkin.

 

[Nalkuttava Talonmies]

LAPSELLE TULEE IKUISET TRAUMAT, SAIRAALAHOITOA TARVITAAN!!!

Ja sitten kysytään, että ihanko tosissaan kysyt että kärsiikö lapsi? Kaikkea voi aina haluta, oli se sisaruksia, se että sisarukset eivät ole häiritsemässä, äiti kotona, äiti poissa, isovanhemmat elossa, jne. Mutta takaan että ilman traumoja näistä puutteistakin selvitään. Ei kai kukaan elä 4-seinän sisällä tapaamatta ketään muita kuin perheenjäseniään?

Omani on ainut, itse olen ainoa lapsi, jne. Hyvin eletty tästäkin "puutteesta" huolimatta. Mua oikeasti säälittää, että toinen lapsi hankitaan sen takia, että ekalla olisi leikkikaveri! Eikös niitä lapsia hankita sen takia, että halutaan lapsia ihan yksilöinä. Toi on sellainen "hankitaan koira" asenne minusta.

 

["jojo"]

Ai niin joo - kyllä mä kerran esitin äidille toiveen sisaruksesta. Olisin halunnut isoveljen. Mutta kun kuulin, ettei se onnistu, jätin toivomukset sikseen ja keskityin nauttimaan siitä, ettei mulla ollut ainakaan pikkuveljeä, kuten naapurin tytöllä

 

[leijona76]

Meilläkin yksi 3v ja kuulemma ei halua meille vauvaa eikä tunnu ainakaan vielä kärsivän. Hän ei ole lellitty ja leikkiseuraa on muutenkin. Meillä ei ole edes suunnitelmissa hankkia lisää lapsia. Mulla itellä kaksi isoa siskoa ja täytyy sanoa että asiassa on jotain järkeä vasta nyt aikusena. Lapsena olin vaan se riesa ja aina tapeltiin. Kurjaa oli olla se kuopus.

 

[sisarus on rikkaus!!]

Naapurin Nicopetteri on yh-äitinsä ainokainen ja sen huomaa -valitettavasti.

 

[Only lonely]

Meillä on siis 3v ihana tyttönen. Mies kokee ehdottomasti niin, että lisää lapsia ei halua. Itse haluaisin, mutta jonkunhan tässä on taivuttava...

Nyt mietin, että tuleeko lapsi joskus kärsimään siitä että on ainokainen. En nyt niinkään siis mieti mitään "lapsi saa kaiken haluamansa ja on lellitty", vaan lähinnä seuran puutetta, sisaruksen puutetta ja niiden tuomaa turvaa...

Kokemuksianne kuulisin mieluusti, kiitos. Tämä on minulle jotenkin kova paikka jos toista en koskaan saa, mutta toisaalta olen tietysti äärettömän onnellinen tästä yhdestäkin!

Samaa olen itsekin miettinyt. Ja meillä ihan sama tilanne, tosin lapsi on muutaman vuoden vanhempi ja minä kohta liian vanha saamaan toista...

 

[Tasku Venus]

En tiedä kärsiikö kun on vasta vajaa 2-vuotias. Voi olla että hän kaipais jotain leikkiseuraa välillä. Mutta mä en ala tekee toista lasta seuran takia, vaan vasta sitten kun itse haluan ja jaksan. Sitä paitsi, voi olla ettei edes toista saada, kun ensimmäisenkin saaminen oli vaikeaa.

 

[Fleur de la Cour]

Ei lapseni mitään seuraa ole ikinä kaivannut. Täytyy ihan rehellisesti myöntää se. Tietysti on ollut asioita kuten juhlapyhiä tai muuta puuhastelua, jossa perheemme tuntuu kovin pieneltä kun on vaan se yksi lapsi, mutta toisaalta on myös monta aktiviteettia jossa se yksi lapsi on ihan passelin sopiva yhtälö. Pienempänä lapsi ei kaipaa kaveria kunhan muuta tekemistä on tarjolla ja aikuisista turvaa. Isompana lapsella on omat kaverit. Lapseni on 10-vuotias. Se toki pitää myöntää, että ainoa lapsi ei opi ymmärtämään sitä kilpailuasetelmaa mikä monilapsisten perheiden kasvatit aina saa aikaan. Ainoasta lapsesta kasvaa ns. todellinen yksilö. Sitä voi sitten pohtia onko se hyvä vai huono asia. hemmottelusta en nyt puhu kuitenkaan, vaikka se ehkä monesti tuntuu siltä kun on vain se yksi mitä pitää ajatella eikä muita. Lapsi ei sitä hemmotteluksi koe, koska vertailupohja puuttuu. Jos lapsia olisi kaksi ja vain toinen saisi kaiken ja toinen ei, niin silloin olisi helppo sanoa, että hemmottelua. Sitä asiaa toki pelkään, että vielä aikuisena kärsii sisaruksen puutteesta, mutta muuten elämässä ei se ole ongelma.

 

["InizaL"]

Miun esikoinen 9vee poika on kysellyt sisarusten perään jo monta vuotta. Joskus jopa joululahjaksi.. Siinäpä olikin sitten selittelemistä kun uusi mies oli vasta tullut kuvioihin, että vois äitiä auttaa sisaruksen kanssa.. Nyt takana yhteiseloa nelisen vuotta ja tilauksessa perheenlisäystä. Jossain vaiheessa pohdin onko jo liikaa ikäeroa, mutta poikani on niin onnellinen vastasyntyneiden serkkujen kanssa (ja taaperoiden), että turvallisin mielin etiäpäin. Ainakin pienokainen saa todella hyvän isoveljen!

 

[xcv]

Naapurin Nicopetteri on yh-äitinsä ainokainen ja sen huomaa -valitettavasti.

ai miten muka?Taiat olla kateellinen kun on yksi vaan niin saa kaikkea kivaa ja äitillä aikaa viettää mukavia hetkiä lapsensa kanssa. Jos on monta lasta niin kyllä fakta on että rahat ei riitä ja aina siellä se lellikki joukossa ja joku jää huomiotta. Vaikka tosin tietysti sanotaan...

 

[versatile]

ai miten muka?Taiat olla kateellinen kun on yksi vaan niin saa kaikkea kivaa ja äitillä aikaa viettää mukavia hetkiä lapsensa kanssa. Jos on monta lasta niin kyllä fakta on että rahat ei riitä ja aina siellä se lellikki joukossa ja joku jää huomiotta. Vaikka tosin tietysti sanotaan...

Vaikka vähän kärjistäen asian esititkin, niin oli siellä totuutta aika paljon. Monet mun kaverit ja mieskin osaa sanoa selkeän suosikkijärjestyksen. Esim. mun mies on neljästä lapsesta kolmanneksi paras ja mun paras ystävä on kolmesta lapsesta se suosikki omasta mielestään. Isoja eroja ei ole, mutta on kumminkin. Näihin vaikuttaa ilmeisesti monet seikat, lapsen luonteet ja vaikka se jos parven nuorempien ja vanhempien välillä on isoa ikäeroa, niin ovat vanhemmatkin jo ehtineet muuttua ihmisinä.

 

[v]

meillä on poika jo 9 vuotias ja emme ole muita saaneet. Tottakai on joskus kysynyt että miksi ei ole sisaruksia mutta olen rehellisesti selittänyt että vauvat ei tahdo minun mahassani pysyä ja poika itsekkin syntyi pienenä keskosena. Poika on ymmärtänyt asian ja ei kärsi siitä että on ainoa. Vietämme paljon aikaa yhdessä, käymme uimassa, elokuvissa, ollaan paljon ulkona jne. Lisäksi meillä on kotieläimiä joten pojalla on kotona jokin itseään pienempi joka täytyy ottaa normielämässä huomioon. Lisäksi on paljon kavereita vaikka maalla asutaankin.

 

[Timppa]

En oikein ymmärrä miten lapsi voisi kärsiä sisarusten puutteesta. Ehkä silloin jos sisarus olisi kuollut mutta ei muuten.

 

[aloittaja]

Tuolla kärsimisellä tarkoitin oikeastaan sitä, että tunteeko itsensä hurjan yksinäiseksi, tai kaipaako kovasti sisarusta rinnalleen ja tuekseen...

Taitaa nyt minulla, äidillä, olla se suuri kaipuu sitä toista lasta kohtaan...

 

[versatile]

Tuolla kärsimisellä tarkoitin oikeastaan sitä, että tunteeko itsensä hurjan yksinäiseksi, tai kaipaako kovasti sisarusta rinnalleen ja tuekseen...

Taitaa nyt minulla, äidillä, olla se suuri kaipuu sitä toista lasta kohtaan...

Oon lukenu netistä näistä ainoista lapsista, jotka olisivat todella kovasti halunneet sisaruksen. Oikeassa elämässä en tunne ketään sellaista ja tunnen monia ainoita lapsia. Jos multa olis lapsena kysytty haluanko sisarusta niin olisin sanonut ehdottoman ei.

Itse olen aina miettinyt että haluaisin 1-3 lasta. Nyt viimeaikoina luku on kallistunut tuohon kolmeen, mutta ihan itsekkäistä syistä että haluaisin enemmän ihmisiä joista nauttia. Jos ajattelisin vain lasta itseään niin yksikin riittäisi hyvin.