Sanokaa etten mä oo enää normaali :(

[saunan taakse?]

Vuosia ollut sinkkuäitinä erityisen vaikean suhteen jälkeen.
Nyt mä oon vihdoin tavannut sellaisen miehen, joka vastaa mun haaveitani. Mies on ihastunut, enkä mä ole vielä huomannut hänessä yhtään ärsyttävää piirrettä tai asiaa joka tökkis. Ulkonäkökin on kohdillaan.

Ei siis valittamista.

Ennenkuin nyt.. mua jotenkin ahdistaa ihan kaikki. Haluaisin vain kadota ja lopettaa yhteydenpidon. Eikä mulla ole mitään muuta syytä kuin se, että mua vaan ahdistaa.



Tää ei voi olla normaalia, mussa on oltava joku pahemman laatuinen vika.
Mikä mua vaivaa?

 

[:)]

Kerro miehelle tunteistasi ja sanot että haluat edetä varovasti Et tiedäkkään kuinka onnellinen voit vielä olla

 

[yh]

Nyt on kyllä pakko kysyä, mistä sä sen miehen löysit?

 

[...]

Sua pelottaa. Mutta älä pelkää suhdetta pilalle. Otat nyt rauhassa ja sanot sen miehellekin. Tulee se onni hitaamminkin. Tai sullahan on se jo :heart:

 

[tuikahdus]

Mulla on kuule ihan sama. Viimeisenki suhteen jouduin lopettamaan kun ahdisti ihan sikana koko ajan vaan enempi ja enempi. Jotenki musta tuntui että multa odotetaan liikaa ja liian äkkiä. Sitten lopetin suhteen kun tajusin että tuotan miehelle vaan suuremman pettymyksen mitä kauemmin yritän sinnitellä. Olen itsekin sinkkuäiti ja takana yhtä sun toista tragediaa. En haluais olla yksin mutta en ole onnellinen parisuhteessakaan. Ja yksi mikä ahdistaa on se, että olen aika sidottu lapsiin, niin tuntuu mahdottomalta kun pitää sitten vähäkin vapaa-aika suunnitella jonkun muun kanssa. Mitä ymmärtäväisempi mies on, sitä enemmän mua ahdistaa ja ärsyttää. Olen paljon vapautuneempi suhteessa jossa mieskin on vähän sitoutumiskammoinen, hölmöä kyllä...

 

[...]

Mulla on kuule ihan sama. Viimeisenki suhteen jouduin lopettamaan kun ahdisti ihan sikana koko ajan vaan enempi ja enempi. Jotenki musta tuntui että multa odotetaan liikaa ja liian äkkiä. Sitten lopetin suhteen kun tajusin että tuotan miehelle vaan suuremman pettymyksen mitä kauemmin yritän sinnitellä. Olen itsekin sinkkuäiti ja takana yhtä sun toista tragediaa. En haluais olla yksin mutta en ole onnellinen parisuhteessakaan. Ja yksi mikä ahdistaa on se, että olen aika sidottu lapsiin, niin tuntuu mahdottomalta kun pitää sitten vähäkin vapaa-aika suunnitella jonkun muun kanssa. Mitä ymmärtäväisempi mies on, sitä enemmän mua ahdistaa ja ärsyttää. Olen paljon vapautuneempi suhteessa jossa mieskin on vähän sitoutumiskammoinen, hölmöä kyllä...

Joo, liiankin tuttua. Yleensä mun suhteet ei kehity tapailua pidemmälle, kun jo tuntuu siltä että tää suhde vaatii multa liikaa, -heippa! Eipä silti ole montaakaan päivää, kun tajusin itse tulleeni dumpatuksi nihkeilyni takia. ...Enkä myöskään ilmeisesti saanut suutani auki ajoissa, tai tarpeeksi selkeästi, jotta miehellä olis ollut kunnon käsitys siitä mitä mä haluun tai en haluu. Nyt on sit jo kaikki siimat niin solmussa, etten tiedä jaksanko (tai uskallanko) ruveta niitä selvittelemään. Luultavasti tuun kuitenkin vielä haikailemaan tän miehen perään, ja pohtimaan mitä oliskaan voinut olla JOS...

 

[saunan taakse?]

Tuttua.. kaikki potentiaaliset jutut tähän saakka on todellakin päättyneet siihen, että mä oon tämmönen arkajalka ja ahdistuja. En uskalla lähteä täysillä mukaan, vaan jahkaan ja jahkaan ja loppuviimein miehet kyllästyy kun eivät saa musta mitään selvää. Ja taas sitä ollaan yksin ja ihmetellään että miten tässä näin kävi.

Mä en löytänyt miestä mistään, mies löysi mut vahingossa facebookin kautta..