V
"vieras"
Vieras
onko seuraavaan seksikertaan taas kahdeksan kuukautta. Edellisen kerran oli kahdeksan kuukautta väliä ja taas siitäkin mennyt monta viikkoa.
Hän haukkui minut tyhmäksi koska sanoin että olisin halunnut hänen muistavan edes sillä euron hyasintilla minua nyt jouluna. Ja kysyi että ostinko minä hänelle sitten kukkaa johon totesin että en vaan suklaarasian koska muuhun ei ollut varaa.
Kärsin todella siitä ettei mieheni koske minuun, ei suukota, ei anna minkäänlaista hellyyttä. Mutta mitään selitystä en asialle ole saanut.