Miten suhtautua "erityislapseen"? Neuvoja erityislasten vanhemmilta?

[Sukulaisnainen]

Lähisukuumme kuuluu nyt 8-vuotias lapsi, johon minun on aina ollut hieman vaikea suhtautua. Lapsi on aina ollut todella kova raivostumaan aivan silmittömästi kaikesta kieltämisestä ja neuvomisesta tai itseensä kohdistuvasta kritiikistä. En puhu mistään pienistä normaaleista kiukunpuuskista joita kaikilla lapsilla oon, vaan täysin silmittömästä valkohehkuisesta raivosta, jos jokin asia ei mene lapsen haluamalla tavalla. Raivokohtaukset ovat iän myötä pahentuneet, niitä ilmenee tavallisen kylävierailun aikana useampia, joskus käytännössä vartin välein.

Raivokohtauksen aiheuttava asia voi olla vaikkapa se ettei lapsi saa mennä syömään kahvipöydästä ennen kun kahvi on tippunut ja kaikki saavat ottaa, tai että häntä pyydetään olemaan huutamatta kun vauva nukkuu, tai jos kaikki huoneessa olijat eivät katso tai kuuntele häntä kun hän sanoo jotain.

Nyt viimemmäksi vieraillessamme häntä pyydettiin olemaan huudattamatta isolla telkkaria koska yksi sukulaisvauva oli juuri päiväunilla. Lapsen vastaus oli silmitön raivokohtaus, "selvä on, mennään sitten herättämään niin jos kerran ei saa kattoa telkkaria kun vauva nukkuu". Tämän jälkeen lapsi meni huutamaan täyttä kurkkua suoraa huutoa makuuhuoneen ovelle useamman minuutin ajaksi, jolloin vauva tietysti heräsi.

Aiemmin kyseessä oli vanhempien mukaan vain lapsen "tempperamenttisuus" ja räväkkä luonne. Minun oli jo tuolloin hyvin hankala suhtautua lapsen käytökseen. Nyt kun kohtaukset ovat käyneet aina vaan pahemmiksi, lapsi vietiin lääkäriin, joka vanhempien mukaan diagnisoi "käyttäytymishäiriön", ja vanhempien mukaan lapsi on "erityislapsi". En tiedä tarkemmin mikä häiriö on kysymyksessä, mutta hoitona on ymmärtääkseni jonkinlainen mielialalääkitys.

Miten lapsen raivokohtauksiin pitäisi suhtautua, jos hän on vaikkapa meillä kylässä tai muutoin samassa kyläpaikassa? On ehkä hassu kysymys, mutta kyläilemme usein samoissa paikoissa ja vietämme esim. sukujoulua ja muita pyhiä, joten olen paljon tekemisissä lapsen kanssa? Minä koen vierailut hiukan ahdistaviksi, kun valtaosa ajasta menee joko tämän lapsen lepyttelyyn tai muutoin hänen ehdoillaan pelaamiseen. En oikein osaa omille lapsillenikaan selittää mistä on kysymys.

Onko neuvoja? Lapsen äiti ei tuon edellämainitun lisäksi enempää asiasta puhunut, joten hän ei ehkä halua siitä puhua. En siis luule että minä voisin asian korjata, vaan kysyisinkin neuvoa miten noissa tilanteissa pitäisi käyttäytyä? Onko ainoa vaihtoehto vain istua kuuntelemassa kun lapsi ilmoittaa huutavansa niin kauan että saa tahtonsa läpi?

 

[Madicken04]

Jos on noin läheisiä niin ehkä kannattaa sanoa suoraan lapsen äidille että koet nuo tilanteet hankaliksi ku et tiedä miten sinun tulisi niissä toimia?

Meillä on kaksi autistista lasta joista tytöllä on joskus noita uhmakohtauksia kun joku asia menee vinoon. Itse olen läheisemmille ihmisille kertonut avoimesti noista ongelmista ja antanut heille "vapaat kädet". Siis ihan sen suhteen että usein tytölle on tehokkaampaa kun joku vieraampi ihminen puuttuu käytökseensä, varsinkin jos se on isokokoisempi mies.

Enkä siis meinaa että jätettäisiin lapsi muiden kasvatettavaksi eikä itse tehdä mitään, toki itse pouututaan jne, mutta siis niin että vieraat tietävät että heillä on täysi oikeus myös puuttua lapsen huonoon käytökseen.

 

["MADAM"]

minkähänlainen käytöshäiriö. kuulostaa aika kuluttavalta(jaminä tässä kohtaan säälin enemmän äiti,kuin vieraita.koska hänelle käytös on koko ajan läsnä+arvaasaako siinä hävetä silmät päästään)

 

[Sukulaisnainen]

En tiedä, kaipa sitten pitäisi vaan "komentaa" lasta kuin omaansa. On totta että lapsi selvästi kuuntelee esim. minun mieheni sanomana asioita paremmin kuin oman perheensä, mutta tietysti hankala puuttua tuollaiseen käytökseen kun omat vanhemmat eivät kiellä. Esimerkiksi tuohon vauvan herättämisjuttuun totesi lapsen isä vaan että no sitten hoidat vauvaa ruokaan asti jos sen herätätkin. Jotenkin tuohon tilanteeseen tuntuisi jotenkin oudolta mennä väliin sanomaan että nyt olet hiljaa, kun kysymyksessä ei ole minun lapseni eikä minun vauvani, ja vanhempi on koko ajan tilanteessa mukana.

Ehkä tämä ongelma johtuu siitä että olen vähän arka puuttumaan "toisten asioihin" kun kyseessä on miehen puolen suku eikä omani. Ja lisäksi tuntuu että jos lapsen vanhemmat haluaisivat asiasta minulle puhua, olisivat jo ottaneet puheeksi näiden vuosien aikana. Tuosta diagnoosista ei ole lapsen vanhemmat minulle puhuneet, vaan lapsen isovanhemmat, siksi tiedot on vähän epämääräisiä. Ikävästi tämä vaikuttaa lähinnä sukulointiin, kun en halua olla samassa tilassa kuin vartin välein räjähtävä 9-vuotias, mikä varmasti kuulostaa lapselliselta minun puoleltani. Myönnän että joskus olen jättänyt kyläreissuja väliin ja mies on mennyt itsekseen vain sen vuoksi etten jaksa jatkuvaa taistelutannerta.

 

[Sukulaisnainen]

[QUOTE="MADAM";22753090]minkähänlainen käytöshäiriö. kuulostaa aika kuluttavalta(jaminä tässä kohtaan säälin enemmän äiti,kuin vieraita.koska hänelle käytös on koko ajan läsnä+arvaasaako siinä hävetä silmät päästään)[/QUOTE]
On varmasti todella kuluttavaa lapsen äidille, en tosiaankaan tarkoittanut että minulla tässä olisi jotenkin raskain osa.

En tiedä tarkemmin mikä käytöshäiriö, enkä oikeastaan tunne käytöshäiriöitä niin paljoa että tietäisin mikä tuollaista aiheuttaa.

En tarkoittanut että minä jotenkin voisin lapsen käytöksen korjata, ajattelin että joku samantapaisisten asioiden kanssa tekemisissä oleva osaisi neuvoa onko esimerkiksi tuossa tilanteessa viisainta poistua huoneesta ettei lapsella ole yleisöä, vai torua lasta, vai olla kuin ei olisikaan, vai mikä olisi viisainta.

Olen vuosien kuluessa muutaman kerran lapsen äidille maininnut että lapsella on aika hurjia raivokohtauksia, (kun en ole fiksumminkaan osannut keskustelua avata), ja äidin vastaus oli ainoastan että hänellä on kova tempperamentti. Tämä lääkärissä käynti on siis uusi asia, muutaman kuukauden vanha vasta. Varmasti äidille hankala asia.

 

[Madicken04]

En tiedä, kaipa sitten pitäisi vaan "komentaa" lasta kuin omaansa. On totta että lapsi selvästi kuuntelee esim. minun mieheni sanomana asioita paremmin kuin oman perheensä, mutta tietysti hankala puuttua tuollaiseen käytökseen kun omat vanhemmat eivät kiellä. Esimerkiksi tuohon vauvan herättämisjuttuun totesi lapsen isä vaan että no sitten hoidat vauvaa ruokaan asti jos sen herätätkin. Jotenkin tuohon tilanteeseen tuntuisi jotenkin oudolta mennä väliin sanomaan että nyt olet hiljaa, kun kysymyksessä ei ole minun lapseni eikä minun vauvani, ja vanhempi on koko ajan tilanteessa mukana.

Ehkä tämä ongelma johtuu siitä että olen vähän arka puuttumaan "toisten asioihin" kun kyseessä on miehen puolen suku eikä omani. Ja lisäksi tuntuu että jos lapsen vanhemmat haluaisivat asiasta minulle puhua, olisivat jo ottaneet puheeksi näiden vuosien aikana. Tuosta diagnoosista ei ole lapsen vanhemmat minulle puhuneet, vaan lapsen isovanhemmat, siksi tiedot on vähän epämääräisiä. Ikävästi tämä vaikuttaa lähinnä sukulointiin, kun en halua olla samassa tilassa kuin vartin välein räjähtävä 9-vuotias, mikä varmasti kuulostaa lapselliselta minun puoleltani. Myönnän että joskus olen jättänyt kyläreissuja väliin ja mies on mennyt itsekseen vain sen vuoksi etten jaksa jatkuvaa taistelutannerta.

Ymmärrän, hankalaa jo lapsen käytös yksistään ja kun siihen ei edes kunnolla puututa eikä aiheesta puhuta niin... Sinänsä hakala itsellenikin ymmärtää koska omalta osaltani en ole koskaan kokenut tarvetta salailla lasten ongelmia ja diagnoosien myötä niihin on pystytty vain paremmin puuttumaan. Enemmän meillä on ollut niin päin että jotkut muut suvusta eivät ole halunneet esim. puhua muille lapsille näistä, vaikka itse koetaan sekin tärkeäksi silloin kun on kysymys vammoista/sairauksista jotka vaikuttavat oleellisesti lapsen kehitykseen ja/tai käytökseen.

Olisiko miehen helpompi puhua lapsen vanhemmille tästä? Tai vaikka niille isovanhemmille laittaa viestiä että olisi hyvä saada vähän aikuisten kesken puhua avoimesti siitä missä mennään.

 

["madam"]

no käytöshäiriöisen hoito noin niinku kasvatuksellinen osa on käsittääkseni sitä että negatiivisuutta vältetään(eli jos lapsi esim.häsää ruokaapöydässä,pukiessa tms vaaratonta asiaan ei kiinnitetä huomiota)mutta ehdottomasti puututaan jos lapsi tekee jotain mikä vahingoittaa häntä itseään tai toisia. positiivisuutta korostetaan.tämä siksi että nämä lapset kuulee enemmän negatiivista palautetta kuin lapset keskimäärin, ja tämä voi johtaa siihen että lapsen itsetunnosta kehittyy heikko,mikä lisää ongelmia.

tuohon puuttumiseen minusta kyllä erityslapsen kohdallakin, puututaan hyvinkin jämäkästi esim.vauvan herättämiseen. mutta ehkä vanhemmat halusi välttää isompaa kohtausta.

kysy suoraan äidiltä että miten hän toivoisi meneteltävän.

 

["totuus on"]

Kuulostaa siltä, että kyseisellä lapsella on valta perheessä saavutettu juuri tuon käytöksen takia.
Itse et voi muuta kuin omassa kodissa asettaa tiukat rajat lapselle siitä miten teillä EI käyttäydytä ja tehdä ne myös lapselle selväksi.
Mutta vain omassa kodissasi voit toimia niin. Jos lapsi on muuten ns. terve niin oppii kyllä muutaman huudon jälkeen teidän talon tavoille ja alkaa käyttäytyä mutta jos kyse häiriöstä niin silloin et voi tehdä mitään.
Lapsen vanhemmat eivät nähtävästi tiedä itsekään kuinka toimia lapsensa kanssa kun antavat kyläillessäkin käyttäytyä törkeästi ja hyväksyvät sen hiljaisesti.
Itsekkyyttä myös olen lapsen ja vanhempien taholta aistivinani.

 

[Sukulaisnainen]

[QUOTE="totuus on";22753825]Kuulostaa siltä, että kyseisellä lapsella on valta perheessä saavutettu juuri tuon käytöksen takia.
Itse et voi muuta kuin omassa kodissa asettaa tiukat rajat lapselle siitä miten teillä EI käyttäydytä ja tehdä ne myös lapselle selväksi.
Mutta vain omassa kodissasi voit toimia niin. Jos lapsi on muuten ns. terve niin oppii kyllä muutaman huudon jälkeen teidän talon tavoille ja alkaa käyttäytyä mutta jos kyse häiriöstä niin silloin et voi tehdä mitään.
Lapsen vanhemmat eivät nähtävästi tiedä itsekään kuinka toimia lapsensa kanssa kun antavat kyläillessäkin käyttäytyä törkeästi ja hyväksyvät sen hiljaisesti.
Itsekkyyttä myös olen lapsen ja vanhempien taholta aistivinani.[/QUOTE]
En tiedä voiko sanoa että lapsi olisi itsekäs, jos kerran taustalla on tuollainen häiriö. Tai voihan se olla että tietynlainen itsekkyys kuuluu siihen häiriöön, en tiedä.

Lapsi ei ole minulle itselleni suoraan koskaan raivonnut, vaan raivoaminen liittyy aina joko vanhempien tai isovanhempien läsnäoloon. Mies on käynyt lapsen kanssa kahdestaan retkillä ja sanoo ettei kertakaan ole ollut ongelma. Meillä kotona lapsen riehakkaamman käytöksen (sisällä juoksentelu ja huutaminen) lakkaa jo siitä että sanon terävämällä äänellä lapsen nimen. Mutta tähän ei siis ole liittynyt siis sitä varsinaista raivostumista, vaan lähinnä kovaäänistä ja meluisaa leikkimistä, joka siis rauhoittuu kun huomautan.

Mutta näihin raivokohtauksiin en siis osaa puuttua, en tiedä tehoaisiko edes mikään puhe kun ääneni ei edes kanna täyttä kurkkua huutavan lapsen äänen yli, ja hän on yleensä silloin katsekontaktissa vain vanhempansa/isovanhempansa kanssa. Fyysisesti en tohtisi toisen lapseen puuttua (paitsi tietysti jos hän olisi vaaraksi itselleen tai muille).

Tiedän että tässä on vähän minun omaakin avuttomuuttani tilanteeseen mukana ja siksi kysynkin neuvoa, jos jollakin on kokemusta. Kiitos teiltä jotka neuvoitte.