Toggle sidebar

Elämä liian suorituskeskeistä?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja "elämä"
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Vastaa
E

"elämä"

Vieras
Ottaakos kukaan paineita siitä, mitä kaikkea nykyisin täytyy suorittaa ja osata, jotta täyttää edes "normi" mitat nyky-yhteiskunnassa?

Suoraan sanoen alkaa v**maan miten nuorena pitäis olla jo ties kuinka monta korkeakoulututkintoa kasassa, puhumattakaan työkokemuksesta, jota pitäis olla hankkinu suunnilleen 0-vuotiaana ja sit vielä puhua 5 kieltä ja hommata se omistuskämppä ja hyvät tulot, ennen kuin perhettä voi alkaa perustamaan. Ja sit tietysti kaiken päälle pitää ittensä hyvässä kunnossa ja juosta maratooneja.

Hohhoijaa..
 
Ihan yleisellä tasolla vastaus otsikon kysymykseen: Kyllä. Ja joo välillä se ahdistaa ja v*tuttaa, välillä se lähinnä huvittaa. Olen tietoisesti hypännyt sen verran oravanpyörästä sivuun että teen sen mikä itsestä tuntuu hyvältä ja jos yhteiskunnalle ei panokseni riitä, ei voi ketään. En ole valmis käyttämään elämääni stressaamiseen ja pyrkimiseen johonkin mihin en oikeasti halua, ja toivon että pystyn lapsilleni iskostamaan sen asenteen että raha ei ole kaikki kaikessa, parempi on tehdä pienemmällä rahalla sitä mistä todella pitää kuin painaa niska limassa koulua ja töitä alalla jolta ei saa irti kuin sydänkohtauksia ja ennenaikaisen hautapaikan.
 
Joo, sellastahan se on. Suoritan mielelläni kaikenlaista, aika vaan uhkaa loppua kesken. Tiedän kyllä ihmisiä, jotka ovat jättäytyneet vähemmälle ja ovat tyytyväisiä ratkaisuunsa.
 
En ota :)
Olen ollut huomaavinani, että oman elämän vertailu muiden ihmisten elämiin luo näitä suorituspaineita.
Keskity elämään oma elämäsi mahdollisimman "itsesi näköisesti", niin huomaat stressaavasi huomattavasti vähemmän.
 
Siihen suorittamiseen ei ole pakko lähteä mukaan. Toki varmaan jokainen ihminen,jossakin asioissa ns, suorittaa. Sen tiedostaminen ei ole aina vaan helppoa, sillä sitä voi olla sellaista suorittamista, jolla ikäänkuin suorittaa itse itselleen. Vakuutaakseen itsestänsä jotakin itselleen ja vähän muillekin.
Mutta siitä voi pyrkiä irti, etenkin jos suostuukin olemaan keskinkertainen ja -eräinen.
 
Mutta ilman suorittamista ei tässä maailmassa tapahdu mitään. Mä voin sanoa suoraan, että joka hetki, kun en tee jotain tuottavaa ja tärkeää, tunnen pahaa omaatuntoa. Vai pitääkö se sanoa poden? Mulla on lapset, koti, työ ja kaksi koulua, silti vihaan itseäni, etten osallistu tarpeeksi yhteiskunnallisiin asioihin. Paha ja laiska omahyväinen paska.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Non compos mentis:
Mutta ilman suorittamista ei tässä maailmassa tapahdu mitään. Mä voin sanoa suoraan, että joka hetki, kun en tee jotain tuottavaa ja tärkeää, tunnen pahaa omaatuntoa. Vai pitääkö se sanoa poden? Mulla on lapset, koti, työ ja kaksi koulua, silti vihaan itseäni, etten osallistu tarpeeksi yhteiskunnallisiin asioihin. Paha ja laiska omahyväinen paska.
Click to expand...

Suoritammehan me toki kaikki, mutta en viitsi tuhrata koko elämääni hampaat irvessä -huhkimiseen, vaikka siihen toisinaan sorrunkin. OLEMINEN, pelkkä oleminen ilman mitään tekemistä tai ajatusta siitä, mitä PITÄISI oikeastaan juuri sillä hetkellä tehdä on uskomattoman rentouttavaa. Jos siihen pystyy. Vaikeaa, tiedän :D
Keskity nyt hyvillä mielin nykyisiin tekemisiisi, siinä on aivan tarpeeksi yhdelle ihmiselle tällä hetkellä. Yhteiskunnallisiin asioihin voit keskittyä rauhassa sitten ja paremmalla aikapanostuksella, kun elämäntilanteesi rauhoittuu nykyisestä.
 
Juups, tuttua on. Paineita tiettyyn pisteeseen varmaan jokaisella, riippunee sitten miten paljon ottaa niitä niskoilleen. Tosin aina löytyy niitä alisuorittajia, joten kaipa joillakin se omatunto kestää jättää kaiken kesken.

Suorituspaineita kannattaa ehkä ottaa vain siitä, mistä itse tulee onnelliseksi.
 
Elämä on just niin suorituskeskeistä kuin sen itselleen tekee.

Haistatan pitkät tuollaiselle, josta ap kirjoittaa. Teen sen mikä on just tarpeen ja loput olen kuin ellun kana. Asialliset hommat hoidetaan hyvin, mutta kaikenmaailman tempoilut, kuten harrastukset unohdetaan tyystin. Lapsi saa harrastaa, koska tahtoo, mutta jos ei enää halua niin sitten ei.

Sanapari "aktiivinen elämäntapa" saa minut vääjäämättä oksentamaan. Hyi h*levetti.
 
Alkuperäinen kirjoittaja MorbidMama:
Tiedän tunteen. Kolmikybäsenä se vielä ahdisti, nyt nelikybäsenä, kun elämä on jo ohi, ei vois vähempää kiinnostaa.
Sen kun suorittavat.
Click to expand...

Äläs nyt. Elämämme on puolivälissä, ei puolitangossa :D
Kieltämättä kolmekymppisenä oli suorituspaineita enemmän kuin nyt. Enkä tarkoita tällä luovuttamista, vaan oman elämänlaadun parantamista.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Istafra:
Äläs nyt. Elämämme on puolivälissä, ei puolitangossa :D
Kieltämättä kolmekymppisenä oli suorituspaineita enemmän kuin nyt. Enkä tarkoita tällä luovuttamista, vaan oman elämänlaadun parantamista.
Click to expand...

Vaikka ilmaisinkin asian turhankin yksioikoisesti, olen sitä mieltä, että nykyään elämä on vapaampaa ja helpompi hengittää kun tietää mikä on tärkeää, mihin pystyy ja mitä ei ainakaan halua. Vaikkei toki kaikkea voikaan tehdä oman mielensä mukaan.
 
Riippuu toki siitä, mitä suorittamisella tarkoitetaan. Suorittaminen voi mielestäni olla muutakin kuin niitä korkeakoulututkintojen hankkimista, maratonien juoksua, mitalien tai meriittien metsästämistä.
Suorittaminen voi olla myös vaikkapa kodinhoitoa, kun kaiken pitää kiiltää ja olla niin tiptop tms,
Sellaisesta suorittamisesta onneksii itse olen vapaa- ehkä liiankin.;)
 

Yhteistyössä

Ylös Bottom
Back
Vastaa