Elämä liian suorituskeskeistä?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja "elämä"
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Tiedättekö, että tuossa on toinenkin puoli?

On ihmisiä, jotka voivat parhaiten jos heillä on monta rautaa yhtä aikaa tulessa ja stressaantuvat eniten tehdessään liian vähän. Muodikkaan paheksuva puhe "liiallisesta suorittamisesta" voi olla aivan yhtä ahdistavaa (ja asiatonta) heille, kuin liialliset suorituspaineet jollekin toiselle.

Ihanne olisi se ettei ihmisiä arvotettaisi suoritusten tai suorittamattomuuksien mukaan vaan kunniotettaisiin sitä, että olemme kaikki erilaisia?
 
Riippuu toki siitä, mitä suorittamisella tarkoitetaan. Suorittaminen voi mielestäni olla muutakin kuin niitä korkeakoulututkintojen hankkimista, maratonien juoksua, mitalien tai meriittien metsästämistä.
Suorittaminen voi olla myös vaikkapa kodinhoitoa, kun kaiken pitää kiiltää ja olla niin tiptop tms,
Sellaisesta suorittamisesta onneksii itse olen vapaa- ehkä liiankin.;)

Liian monille tutuille (sama mihin törmää tällä palstalla) suorittamisen keskiössä on myös se kulissien ylläpito, miltä näytetään naapurien silmissä, miltä juurikin koti ja lapset sekä oma ulkoinen habitus näyttää ulospäin, miten ollaan "jotain" vaikka oikeesti elämä ja parisuhde menisi ihan päin persettä. Surullista, luo vielä enemmän paineita ja vie huomion niistä ongelmista joille pitäisi tehdä jotain : /
 
Tiedättekö, että tuossa on toinenkin puoli?

On ihmisiä, jotka voivat parhaiten jos heillä on monta rautaa yhtä aikaa tulessa ja stressaantuvat eniten tehdessään liian vähän. Muodikkaan paheksuva puhe "liiallisesta suorittamisesta" voi olla aivan yhtä ahdistavaa (ja asiatonta) heille, kuin liialliset suorituspaineet jollekin toiselle.

Ihanne olisi se ettei ihmisiä arvotettaisi suoritusten tai suorittamattomuuksien mukaan vaan kunniotettaisiin sitä, että olemme kaikki erilaisia?

Amen!

Mä masennun tekemättömyydestä. Itse asiassa justiinsa eilen tajusin, että olen vihdoin palannut omalle motivaatio- ja jaksamistasolleni veljeni poismenon jälkeen. Miltei puoli vuotta meni hälläväliä -fiiliksellä jonkinlaisessa hernerokkasumussa. Nyt jaksaa taas herätä klo 4:50 aamulla, mennä töihin, tulla kotiin, laittaa iltaruoan, tarkistaa muksujen läksyt, lukea pääsykokeisiin ja kirjoittaa esseetä ja painua pehkuihin klo 23.
 
Tiedättekö, että tuossa on toinenkin puoli?

On ihmisiä, jotka voivat parhaiten jos heillä on monta rautaa yhtä aikaa tulessa ja stressaantuvat eniten tehdessään liian vähän. Muodikkaan paheksuva puhe "liiallisesta suorittamisesta" voi olla aivan yhtä ahdistavaa (ja asiatonta) heille, kuin liialliset suorituspaineet jollekin toiselle.

Ihanne olisi se ettei ihmisiä arvotettaisi suoritusten tai suorittamattomuuksien mukaan vaan kunniotettaisiin sitä, että olemme kaikki erilaisia?

Mä käsitin liiankin suoraan ap:n aloituksen tarkoittavan tätä negatiivista suoritusta, sitä kun ihminen itse ajaa itsensä tilanteeseen jossa ei ole tyytyväinen. Sehän on vain positiivista jos toteuttaa itseään, oli se sitten lunkisti ottaminen tai tuhannen asian hoitaminen yhtaikaa :)
 
Liian monille tutuille (sama mihin törmää tällä palstalla) suorittamisen keskiössä on myös se kulissien ylläpito, miltä näytetään naapurien silmissä, miltä juurikin koti ja lapset sekä oma ulkoinen habitus näyttää ulospäin, miten ollaan "jotain" vaikka oikeesti elämä ja parisuhde menisi ihan päin persettä. Surullista, luo vielä enemmän paineita ja vie huomion niistä ongelmista joille pitäisi tehdä jotain : /

Totta. Minutkin on kasvatettu mentaliteetilla: mitähän NAAPURIT tästäkin oikein ajattelevat?!! Yleensä näin on viitattu minun tekemisiini tai tekemättä jättämisiini. Vanhempani ajattelevat näin edelleen.
Sanouduin irti tällaisesta ajattelutavasta jo 25 vuotta sitten.
Onneksi.
 
Viimeksi muokattu:
Liian monille tutuille (sama mihin törmää tällä palstalla) suorittamisen keskiössä on myös se kulissien ylläpito, miltä näytetään naapurien silmissä, miltä juurikin koti ja lapset sekä oma ulkoinen habitus näyttää ulospäin, miten ollaan "jotain" vaikka oikeesti elämä ja parisuhde menisi ihan päin persettä. Surullista, luo vielä enemmän paineita ja vie huomion niistä ongelmista joille pitäisi tehdä jotain : /

Tästä helmasynnistä minä ainakin olen täysin irtisanoutunut.
 
Totta. Minutkin on kasvatettu mentaliteetilla: mitähän NAAPURIT tästäkin oikein ajattelevat?!! Yleensä näin on viitattu minun tekemisiini tai tekemättä jättämisiini. Vanhempani ajattelevat näin edelleen.
Sanouduin irti tällaisesta ajattelutavasta jo 25 vuotta sitten.

Erittäin tervettä. Mua ärsyttää välillä kun mies sortuu tähän omien vanhempiensa esimerkistä. Oma äitini romautti idylliset kulissit ollessani lapsi kun erosivat alkoholisti-isäni kanssa, mistä olen erittäin kiitollinen. Onneksi omakin mies on alkanut sisäistää että tärkeintä on se mitä seinien sisäpuolella tapahtuu, ei se mitä toiset kuvittelevat siellä tapahtuvan :)
 
Mä käsitin liiankin suoraan ap:n aloituksen tarkoittavan tätä negatiivista suoritusta, sitä kun ihminen itse ajaa itsensä tilanteeseen jossa ei ole tyytyväinen. Sehän on vain positiivista jos toteuttaa itseään, oli se sitten lunkisti ottaminen tai tuhannen asian hoitaminen yhtaikaa :)

Ahh. Taisin itse lukea viestinsä huolimattomasti.
Tai sitten kiirehdin omiin pohdintoihini, sillä olen miettinyt itse tuota aika lailla.
Jossain vaiheessa huomasin jopa elämässäni jakson, jolloin yritin "salata" tekemisiäni, että en ahdistaisi sellaisia ystäviä ja tuttuja, joiden luonnollinen rytmi on toisenlainen kuin omani.

Jos itse tykkää vaikka nukkua aamulla pitkään, niin joku helkutan mummeli, joka on heti aamusta käynyt lenkillä, leiponut sämpylöitä, tuulettanut ja pedannut pedit ja tiesmitämilloinkin ja surruttelee ikkunan ohi pirteänä töihin voi olla jotain suunnattoman ärsyttävää.
Sen tajuan.
Mutta ei sekään ole ihan ok, että lenkille mennään metsän kautta ettei kukaan vain ärtyisi ja suu tukitaan tarkkaan kun puhutaan vaikka käsitöistä, leipomisista, opintoviikoista mistälie, ettei vain vaikutettaisi omahyväisille sellaisten silmissä, jotka tykkäävät tehdä vähemmän.

Sitä erilaisuuden hyväksymistä ja kunnioittamista kovin maailmaan kaipaisin. Oman ja muiden.
:)
 
Viimeksi muokattu:
Ahh. Taisin itse lukea vietsinsä huolimattomasti.
Tai sitten kiirehdin omiin pohdintoihini, sillä olen miettinyt itse tuota aika lailla.
Jossain vaiheessa huomasin jopa elämässäni jakson, jolloin yritin "salata" tekemisiäni, että en ahdistaisi sellaisia ystäviä ja tuttuja joiden luonnollinen rytmi on toisenlainen kuin omani.

Jos itse tykkää vaikka nukkua aamulla pitkään niin joku helkutan mummeli joka on heti aamusta käynyt lenkillä, leiponut sämpylöitä, tuulettanut ja pedannut pedit ja tiesmitämilloinkin ja surruttelee ikkunan ohi pirteänä töihin voi olla jotain suunnattoman ärsyttävää.
Sen tajuan.
Mutta ei sekään ole ihan ok, että lenkille mennään metsän kautta ettei kukana ärtyisi ja suu tukitaan tarkkaan kun puhutaan vaikka käsitöistä, leipomisista, opintoviikoista mistälie etei vain vaikutettaisi omahyväisille sellaisten silmissä jotka tykkäävät tehdä vähemmän.

Sitä erilaisuuden hyväksymistä ja kunnioittamista kovin maailmaan kaipaisin.
:)

Mulla on pari kaltaistasi ystävää, aina pitää olla vähintään 3 työpaikkaa ja 2 opiskelupaikkaa päällekkäin, 4 vapaaehtoisprojektia ja muutto toiselle paikkakunnalle käynnissä, ja jos elämään sattuu yksi vapaapäivä, soitetaan hädissään että keksi mulle tekemistä, mulla on tylsää :D

Ollaan aika monet naurut saatu siitä miten niin erilaisilla ihmisillä voikin olla niin paljon yhteistä :D
 
Totta. Minutkin on kasvatettu mentaliteetilla: mitähän NAAPURIT tästäkin oikein ajattelevat?!! Yleensä näin on viitattu minun tekemisiini tai tekemättä jättämisiini. Vanhempani ajattelevat näin edelleen.
Sanouduin irti tällaisesta ajattelutavasta jo 25 vuotta sitten.
Onneksi.
minä myös. Ja omia lapsiani yritän kasvattaa siten, etten arvostaisi / arvottaisi heitä heidän suoritustensa mukaisesti. Toki toivoen, ettei heistä kasvaisi yli- tai alisuoriutujia. Joissakin asioissa tosin pyrin ohjeistamaan heitä pyrkimään parhaansa tekemistä. Yritän kasvattaa heitä siten, että he sanomisillaan ja tekemisillään tai sanomatta ja tekemättä jättämisillän ottaisivat toiset huomioon, mutta eivät olisi liian riippuvaisia siitä, mitä toiset asiasta ajattelevat.
 
Mulla on pari kaltaistasi ystävää, aina pitää olla vähintään 3 työpaikkaa ja 2 opiskelupaikkaa päällekkäin, 4 vapaaehtoisprojektia ja muutto toiselle paikkakunnalle käynnissä, ja jos elämään sattuu yksi vapaapäivä, soitetaan hädissään että keksi mulle tekemistä, mulla on tylsää :D

Ollaan aika monet naurut saatu siitä miten niin erilaisilla ihmisillä voikin olla niin paljon yhteistä :D

Ei ongelmaa jos voi soittaa, että on tylsää.
Ongelma silloin kun on tylsää, mutta ei kehtaa sanoa ääneen, kun toinen jo valmiiksi paheksuu "liikatekemistä" ja on valmis käymään kärppänä kimppuun, että "Mikä sinun psyykkeessäsi oikein on vikana kun et ole kuin minä?"

:D
 
Ei ongelmaa jos voi soittaa, että on tylsää.
Ongelma silloin kun on tylsää, mutta ei kehtaa sanoa ääneen, kun toinen jo valmiiksi paheksuu "liikatekemistä" ja on valmis käymään kärppänä kimppuun, että "Mikä sinun psyykkeessäsi oikein on vikana kun et ole kuin minä?"

:D

Totta, toivottavasti sellaiset paheksujat sitten pysyvät vertaisryhmänsä sisällä ettei tarvitse muille ihmetellä :whistle:

Vähän mä jouduin kerran selittämään miksi ihmeessä en tekisi töitä jos ei olisi pakko, eikä silloin kolmea työtä tekevä ystäväni ihan ymmärtänyt, mutta we agreed to disagree tässä(kin) asiassa :D

Mutta nyt tää lähtee nukkumaan. Suorittakaa sopivasti. Öitä!
 
minä myös. Ja omia lapsiani yritän kasvattaa siten, etten arvostaisi / arvottaisi heitä heidän suoritustensa mukaisesti. Toki toivoen, ettei heistä kasvaisi yli- tai alisuoriutujia. Joissakin asioissa tosin pyrin ohjeistamaan heitä pyrkimään parhaansa tekemistä. Yritän kasvattaa heitä siten, että he sanomisillaan ja tekemisillään tai sanomatta ja tekemättä jättämisillän ottaisivat toiset huomioon, mutta eivät olisi liian riippuvaisia siitä, mitä toiset asiasta ajattelevat.

Minä myös :D
Luotan esimerkin voimaan tässäkin oikeastaan eniten.
Mutta yleensä lapsilla on taipumus tehdä kaikki päinvastoin kuin vanhempansa. Hmm...?
Jos näin kävisi, heistä kenties tulisi sitten hyvin kilpailuhenkisiä äärioikeistolaisia sohvaperuna-uusjuppeja? Jotka lukisivat vain ja ainoastaan sensaatiolehtiä...
 
Viimeksi muokattu:
Totta, toivottavasti sellaiset paheksujat sitten pysyvät vertaisryhmänsä sisällä ettei tarvitse muille ihmetellä :whistle:

Vähän mä jouduin kerran selittämään miksi ihmeessä en tekisi töitä jos ei olisi pakko, eikä silloin kolmea työtä tekevä ystäväni ihan ymmärtänyt, mutta we agreed to disagree tässä(kin) asiassa :D

Mutta nyt tää lähtee nukkumaan. Suorittakaa sopivasti. Öitä!

öitä:wave:
 

Yhteistyössä