Porno ja seksi parisuhteessa. Yhteisiä sopimuksia..

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja seksi
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
S

seksi

Vieras
Voiko näin toimia ja onko teillä pornosta ja seksistä sopimuksia keskenänne?

Suhteemme alussa en tiennyt ja olin sinisilmäinen miehen pornotarpeista.
Ajattelin jokseenkin niin että meidän välinen seksi riitti ja sitä oli riittävästi.
Itse ajattelin edellämainitulla tavalla.
Tuli sitten esille eräänä päivänä että viikottain kun poistuin lapsen kanssa kotoota mies haki pornoa netistä ja runkkasi itsekseen. Sanoi kuitenkin että näiden aktiensa aikana mietti minua ja meidän sekstailua...
Mitenköhän tämä yleensä on, ajatteleeko mies muita naisia vai todellakin silloin myös omaansa?
En ole vastaan pornoa tai sen tyylisiä seksijuttuja mutta halusin niitäkin itse yhdessä mielummin.

No ajattelin sitten puhua asioista toimintaperiaatteita julki. Puhuttiin siitä että yhteinen seksi on tärkeää, mutta omaa kivaa olisi myös vaikken itse siitä niin täysillä saakkaan kuin mitä toisen kanssa. Hankin oman dildon ja puhuttiin että silloin vähänäkin vapaa-aikanani itselläni on mahdollisuus "lukittautua" makkariin ja touhuilla. No mies sitten tästä muuttui kovin arvelevaksi. Ei ollutkaan ilmeisesti hyvä asia, vaan toivoi kuitenkin mielummin yhteistä olemista ja sanoi että keskittyy vastedes vain meidän seksiin, koska ilmeisesti ajatteli että jää sitten minusta paitsi. (Mistään tällaisesta ei kuitenkaan ollut kyse, vaan hän itse järkeili näin)
No syntyi sitten sopimus että hän itse haluaa jatkossa vain yhteistä seksiä ja pornoa jos jompikumpi haluaa pornoa mukaan.
Voikohan tämä puhe toimia näin ja "riittääkö" se meille? En vielä tiedä vastausta, mutta miltä teistä kuulostaa.

Mies on kovin estoinen puhumaan aiheesta ja pornonkatselua tai erikoisempia seksi juttuja ei minulle ole puhunutkaan. En siis tiedä ottaisiko itse puheeksi jos kokee kuitenkin ettei seksielämä näin toimi.
Minusta kuitenkin kaikkea melkein voi kokeilla kun vain on yhteiset pelisäännöt ja tietoisuus asioista molemmilla miten ja missä mennään.
 
Aika naurettavaa jos mies on mustasukkainen dildolle.

Väitän, että pidemmän päälle on hyvä asia parisuhteelle jos molemmat voi toteuttaa seksuaalisuuttaan mielummin vapaasti kuin, että toinen vahtii toisen omaa kivaa.
 
minusta tuossa ongelman alku ja juuri on se että miehelläsi on useammin tarve saada seksuaalista tyydytystä, ja mielummin yrittää sovitella masturbointi-vapaata elämää kuin riskeeraa sen että sinun yhteisen seksin halut vähenisivät masturboinnin tuloksena. hassu ajattelutyyli, mutta tuo kuva tuosta tulee.

ei varmasti tule pysymään pornosta erossa jos tuo on tosiasia, että tarvitsee useammin kuin sinä.

eikä kyllä mitään syytäkään olla erossa. ei minun käsittääkseni enää 2011 vuonna tarvitse masturbointia hävetä, vaikka sitä ei kumppaninsa edessä "levittelisikään" niin sanotusti.
 
Aivan näin itsekin asiaa järkeilin. En vaan oikein ymmärrä sitten että miksi en itse saisi omaa kivaa pitää.. Yhteinen sopimushan tässä eniten merkkaa ja se edellyttää että molemmat kertoo miten toivoo ja haluaa sekä tarvitsee. Siten löytyy paras ratkaisu.

Mitä sitten mun pitäis? Mies tavallaan itse valitsee tämän tien minun toimintani mukaan. Niin tai näin, aina väärinpäin.
 
Ei kannata mennä tekemään sopimuksia minkä pitämisestä on vähintäänkin suht suuret epäilykset.
Siinä luodaan vaan ylimääräisiä ikäviä oireita parisuhteelle, kun syyt on ihan muualla.

Eikä sinun tarvitse sopimusta tehdä että saisit omaa kivaa pitää, kuten ei miehenkään, ei parisuhde tarkoita että on oikeus määrätä toisen kehoa :)

Jos positiivista haluaa löytää, aatteleppa asia niin että hätäpäissään mies on valmis tekemään harkitsemattoman sopimuksen että saa pitää mahdollisimman paljon seksiä sinun kanssa, se jos mikä pitäisi olla kiva juttu jo ajatuksena :) monasti naiset kun pähkäilee (väärin kylläkin) että kun mies katselee pornoa niin se on kiinnostunut niistä eikä naisestaan.

Kun väittäisin että tuo asia on hiton yleinen, mies harrastaa pornoa ja masturbointia siksi kun sillä on tarve useammin tyydyttyä kuin naisellaan. joskus se voi olla miehen puolelta harhaluulo jos asiasta ei ole puhuttu. mutta aika usein se pitää paikkansa, ei ne halut ole kahdella eri ihmisellä aina yhteneväiset :)
 
Tottakai saat pitää omaa kivaa. Ja jos mies siitä ottaa ittensä niin sinulla on ihan oikeus suuttua miehelle. Ihan samat oikeudet sinulla on kuin miehellä.

Dildoa pesään ja kivan pitoon.
 
minusta tuossa ongelman alku ja juuri on se että miehelläsi on useammin tarve saada seksuaalista tyydytystä, ja mielummin yrittää sovitella masturbointi-vapaata elämää kuin riskeeraa sen että sinun yhteisen seksin halut vähenisivät masturboinnin tuloksena. hassu ajattelutyyli, mutta tuo kuva tuosta tulee.

ei varmasti tule pysymään pornosta erossa jos tuo on tosiasia, että tarvitsee useammin kuin sinä.

eikä kyllä mitään syytäkään olla erossa. ei minun käsittääkseni enää 2011 vuonna tarvitse masturbointia hävetä, vaikka sitä ei kumppaninsa edessä "levittelisikään" niin sanotusti.

Ei tuo ongelma lähtenyt pornosta vaan siitä, että mies oli mustasukainen dildolle. Onko muka niin, että jos nyt mies haluaa useammin, hänellä on vaihtoehtoina seksi tai porno, mutta nainen elää vain miestä varten silloinkin, kun mies ei ole saapuvilla?
 
Minustakin ongelma taitaa olla vain siinä, että olitte ensin reiluja sen suhteen, että molemmat saa "omaa kivaa", mutta mies alkoikin pelkäämään, että sen sinun oman kivan takia hän saa ehkä vähemmän seksiä tai jotain sen suuntaista.... Alkoi siis perumaan puheitaan.

Meillä on vapaata siinä suhteen, että mies saa kattoa pornoa jos huvittaa, tosin se vapaus on tuonut esille sen, ettei porno kiinnosta kuin silloin jos on ollut seksissä taukoa (menkat) tai se on muuten sitten jäänyt, koska ei ole enää salaista kivaa tai jotain...

Kyllä nykypäivänä on jokaisella oikeus masturboida juuri silloin kun siltä tuntuu. Anna miehesi leikkiä kalunsa kanssa ja leiki sinä omallasi. Masturbointi saattaa myös kiihdyttää omaa seksualisuutta ja tuoda lisää kiihkoa myös petiinkin.
 
Kyllä molempien täytyy saada runkata silloin kun mieli tekee ja jos toinen ei ole saatavilla juuri silloin.:D Itsekin tiedän tällaisia pariskuntia, joissa kumppanin runkkaus on jommalle kummalle ongelma. Kerrankin kuuntelin erään ystävän mielipiteitä "En voisi ikinä seurustella sellaisen miehen kanssa, joka katsoo pornoa" Huh, huh..:D
 
No en kyllä ymmärrä, miksi tollasesta ylipäätään pitää tehdä mitään sopimuksia? Mielestäni kummallakin on "omalla ajalla" oikeus tehdä ihan mitä lystää.

En tiedä, kattooko mun mies pornoa, ihan sama. Mä katon, jos yksin ollessani mua huvittaa. En nää sen kuitenkaan millään tavalla haittaavan normaalia seksielämää, tai olevan siitä pois. Ei se miehelle kuulu, mitä mä teen yksin ollessani.
 
Juuri näin!:)
 
Niin ja tuossa Kepsiksen yhdessä kommentissa jota en saa siististi lainattua tulee ilmi rasittava asenne: että naisen tulisi olla _vain_ iloinen että mies haluaa häntä, ja suostua tästä ilosta mihin vain, esim. kieltäymyksiin.
 
juurikin näin :)
 
tekisi mieli kyllä sanoa muutama ilkeä sana tähän jehnny...

vain palstalla voidaan niinkin kiva asia vääntää huonoksi kuin oman puolisonsa haluaminen.
 
Ei tuo ongelma lähtenyt pornosta vaan siitä, että mies oli mustasukainen dildolle. Onko muka niin, että jos nyt mies haluaa useammin, hänellä on vaihtoehtoina seksi tai porno, mutta nainen elää vain miestä varten silloinkin, kun mies ei ole saapuvilla?

onko sulla jotain henk koht mua vastaan kun ap vastasi jo tuohonkin ja sanoi itse ajattelevansa näin myös ? sinun käsityksesi on jotenkin oikeampi vaikka ap itse oli peesannut minun sanoja :)
 
Alkuperäinen kirjoittaja ärsypilämi;22891262:
Minustakin ongelma taitaa olla vain siinä, että olitte ensin reiluja sen suhteen, että molemmat saa "omaa kivaa", mutta mies alkoikin pelkäämään, että sen sinun oman kivan takia hän saa ehkä vähemmän seksiä tai jotain sen suuntaista.... Alkoi siis perumaan puheitaan.

Näin minustakin alkoi tuntumaan :(
Kun dildo kolahti postiluukusta niin silloin mies halusikin minun olevan myös samalla linjalla että vain yheisellä mennään...
Jotenkin vaan niin vaikea tajuta. En tarkoittanut dildon "uusimisella" mitään kiristystä vaan ajattelin vain omaa mukavuuttani ja sitä tietty myös että sitä voisi yhteisessäkin ottaa mukaan.
 
[QUOTE="vieras";22891349]Jos miehen saanti vähenee siitä jos nainen runkkaa niin mitä sitten. Elämää tämä vain on. Jokaisella on oikeus tehdä ittensä kanssa mitä haluaa.[/QUOTE]

ei kai kukaan täällä ole sanonutkaan että ei olisi oikeutta :)
 
Näin minustakin alkoi tuntumaan :(
Kun dildo kolahti postiluukusta niin silloin mies halusikin minun olevan myös samalla linjalla että vain yheisellä mennään...
Jotenkin vaan niin vaikea tajuta. En tarkoittanut dildon "uusimisella" mitään kiristystä vaan ajattelin vain omaa mukavuuttani ja sitä tietty myös että sitä voisi yhteisessäkin ottaa mukaan.

toivottavasti uskallat toteuttaa itseäsi silläkin uhalla että mies suutahtaa, toki kannattaa vielä vähän yrittää keskustella asiasta, mutta mikään pakko sille ei ole, koska jokaisella on oikeus omaan vartaloonsa kumminkin.
 
Näin minustakin alkoi tuntumaan :(
Kun dildo kolahti postiluukusta niin silloin mies halusikin minun olevan myös samalla linjalla että vain yheisellä mennään...
Jotenkin vaan niin vaikea tajuta. En tarkoittanut dildon "uusimisella" mitään kiristystä vaan ajattelin vain omaa mukavuuttani ja sitä tietty myös että sitä voisi yhteisessäkin ottaa mukaan.

Hmm.. Entä jos kokeilette sitä postiluukun ihmettä kahdestaan? Ja lohduta miestä, että ei se dildo oikeaa voita :) (ainakaan omasta mielestä). Tee selväksi ettet tuomitse miehen masturbointia, ei hänkään saa tuomita sinun masturbointia jos sinusta joskus sille tuntuu, että haluat olla omiksesi. Mitääh omia hetkiä ei kannata järjestää tyyliin "mä lähen nyt makkariin masturboimaan, hoida sä muksut"... Ne on tarkoitettu omaksi jutuksi, en minäkään halua miehen tietävän milloin runkkaan tai että runkaan hänen nähtensä, mutta avoimesti kyllä kerron jos hän sitä kysyy :)
 
Yhteistyössä