V
"vieras"
Vieras
Minulla todettiin 3v sitten munasarjojen monirakkulaoireyhtymä eli PCOS. Oireina painonnousu huolimatta raskaasta työstä, liikakarvoitus, kuukautishäiriöt sekä rakkulat vas. munasarjassa. Aloimme yrittää lasta ja minä vimmalla laihduttamaan. Paino ei ole näinä vuosina tippunut yhtään, ja en käsittänyt missä vika.
Synnytin lääkkeillä aikaansaadun raskauden päätteeksi terveen pojan 6kk sitten. Siitä lähtien on painoni noussut 16kg vaikka imetinkin. Luulin iloisena, että imetys auttaa painonpudotuksessa, mutta paino lähtikin heti nousuun. Tämä kaikki huolimatta kävelylenkeistä, hiihtämisestä, jumpasta..
Fiksasin ruokavalioni, jätin pois herkut arkipäiviltä (vkl saa herkutella toisena päivänä) eli minun tapauksessani herkku on kahvileipää. Levitteet pois, ruokaa kohtuudella (kotiruokaa), ruoanlaitossa kevyttuotteet, viljat täysjyvää, leipä rukiista, proteiinin lähteinä raejuusto ja rasvaton kinkku leivällä (ei mene niin monta leipää nyt).. mitään karkkeja ym. en käytä muutenkaan.
Teen mitä vaan - paino vaan nousee. Alan olla aika maassa, nukkuisin vaikka kellon ympäri. Nutrilett ei auta. Jalat on aina jäässä, en muista kohta enää mitään (aiemmin melko hyvä muisti), hermostun herkemmin. Kurkussa tuntuu paineen tunne, liekö keksittyä vai ei, en tiedä.
Nyt sitten sain selville näiden vuosien jälkeen, että PCOS vaikeuttaa laihtumista! Miksei tätä kerrottu lääkärissä - ilkutaan vaan. Kaikki aloitetut dieetit, itketyt illat, hukkaan heitettyä aikaa. Luin metformiinilääkkeestä, että se voisi auttaa syndrooman hoidossa, onhan toiveenamme toinen lapsikin melko pian. Sitä ennen on pakko saada paino pois. Varaa ei ole mennä rasvaimuun tai leikeltäväksi. Painoindeksini lienee lähemmäs 40. Vähähiilihydraattinen ruokavalio kävisi varmaan, sillä menen ruoan jälkeen täysin tainnoksiin yleensä. Kärsin aiemmin hh-riippuvuudesta, nyt on olo siltä osin parantunut, ettei enää niin paljon haluta vetää leipää ym.
Varasin huomiseksi lääkärin. Haluan kokeilla tuota metformiinia, sillä alan olla jo epätoivoinen. Kiloakaan ei lähde, vaikka teen mitä! Saako sen vain pyytämällä vai pitääkö käydä verikokeissa? Joku kaveri arveli, että kilpirauhasessa voi olla vikaa; on sitäkin joskus katsottu kuukautishäiriöselvittelyissä, mutta silloin oli ok.
Karvaa kasvaa mustana ja paksuna kaikkialla, onneksi raskauden aikana lähti rintakarvat pois, mutta näyttävät ehkä alkavan kasvamaan uudelleen. En enää imetä. Hiuksia tippuu lavuaarin täydeltä ja päänahka pilkottaa.
Googletin metformiiniasioita ja monenlaista koulukuntaa näyttää olevan, onko kellään tuoreita kokemuksia? Painoa pitäisi saada alas ainakin 35kg. En tiedä enää mitä muuta tehdä.