E
epätoivonen nainen
Vieras
Miehelle tullut joku ihmeellinen menovaihe, ei tunnu kaipaavan enää perheen yhteistä aikaa. Uuden vuoden jälkeen ei ole ollut kotona yhtään viikonloppua niin että olisi ollut ilta-aikoina minun ja lapsemme kanssa. Aina pitää lähteä jonnekin juhlimaan, tai tanssimaan. Kun sitten otin asian puheeksi, niin sanoi, että minä en häntä määrää ja hän menee minne itse haluaa ja milloin haluaa. Kuulemma riittää oikein hyvä arki-illat perheen kanssa. Kotona on vaan tylsää kuulemma. Hänelle kuulemma riittää, että lähtee kun lapsi on nukkumassa, tällöin lapsi ei tiedä isin lähteneen. Tuhahti vaan kun puhui kahdenkeskeisestä ajasta kanssani.
Seksiä meillä on ollut viimeksi joulukuun alussa. Ei kuulemma seiso...En sitten tiedä missä on vika, kun ei halua selvittää asiaa. Lääkkeitä ei suostu edes harkitsemaan. Aamuerektio kyllä näkyy olevan, mutta mihinkään se ei johda. Tunnen itseni jotenkin epänaiselliseksi nykyään kun hän ei ole koskenut minuun aikoihin, ei halua tyydyttää käsinkään. Suuseksistä puhuminenkin saa aikaan melkein oksennusreaktion.
En kyllä tiedä yhtään miten tästä eteenpäin. Annanko miehen vaan mennä ja katson tajuaako jossain vaiheessa mitä tämä tekee perheellemme.