parisuhdekriisi.

[purkautuminen]

meillä on mennyt jo pidempään aika huonosti -kausiluontoisesti, mutta kuitenkin.
tilanne kärjistyi viime viikolla hirveimpään riitaan ikinä ja sen jälkeen ollaan puhuttu toisillemme vaan pakolliset. mennään omia menojamme eikä juuri kysellä vaan ilmoitetaan vaan et mä nyt meen. kaikki on niin välinpitämätöntä tällä hetkellä.
mun mies on mun elämäni suuri rakkaus, mä en todellakaan haluais erota, mutta tällä hetkellä tää tilanne on niin ahdistava, että mulla ei ole mielenkiintoa eikä jaksamista ottaa asiaa puheeksi. eikä näköjään miehelläkään.
ollaan kun kämppiksiä. pelottaa ettei selvitä tästä enää...
tätä tää sit on kun on kaksi itsepäistä aasia yhdessä jotka ei kumpikaan halua nöyrtyä pyytämään anteeksi tai puhumaan asioista. pinnan alla kytee koko ajan ja odotellaan vaan päivästä toiseen koska tilanne räjähtää kun asioita ei ole selvitetty.
mun hermot pettää ihan just.....
en oleta että täällä kukaan osaisi konkreettisesti auttaa kun meidän välinen tilannehan tää on ja vain me voidaan asiaan vaikuttaa, mutta helpottaa purkaa tämä jonnekin... mä en ole edes parhaalle ystävälleni kertonut tätä, koko maailman mielestä me ollaan aivan ihania ja täydelliset toisillemme...

 

[Mep]

Tässäkin voi vaan kysyä kumpaako olet mieluummin, oikeassa vai onnellinen? Jonkun pitää puhua ensimmäisenä.

 

[alkuperäinen]

Tässäkin voi vaan kysyä kumpaako olet mieluummin, oikeassa vai onnellinen? Jonkun pitää puhua ensimmäisenä.

mä TIEDÄN ja tää tilanne on kamala. mut tää on menny jo niin pitkälle et musta tuntuu kamalan nöyryyttävälle tai jotenkin tyhmälle nyt alkaa puhumaan. mä haluaisin et se olis kerrankin toi teflonpintainen mies joka murtuis ensimmäisenä ja tunnustais myös moganneensa...

 

[kkklll]

mistä kaikki alkoi? Mihin rakastuit miehessä? Jos aloittaisit vaikka niin, että kerrot miltä sinusta tuntuu, ei syyttäen, vaan ennemmin kuin itse olisit syypää kaikkeen. Pyydä anteeksi.

voit kertoa jotain, jos olisi helpompi olo, kun purkautuu jonnekin. Kokeile, mut tietty niin, ettei sua tunnisteta.

 

[alkuperäinen]

mistä kaikki alkoi? Mihin rakastuit miehessä? Jos aloittaisit vaikka niin, että kerrot miltä sinusta tuntuu, ei syyttäen, vaan ennemmin kuin itse olisit syypää kaikkeen. Pyydä anteeksi.

voit kertoa jotain, jos olisi helpompi olo, kun purkautuu jonnekin. Kokeile, mut tietty niin, ettei sua tunnisteta.

kaikki alkoi miehen pihtaamisesta. oon saanu toissakerralla elokuussa ja sen jälkeen joulukuussa kun ei vaan tee kuulema mieli ja minä otan sen henkilökohtaisena loukkauksena. oon niin puutteessa että silmissä sumenee ja on tullu sanottua niin rumia asioita mm.pettämisestä, että tilanne tulehtu tosi pahaksi.

kauheen ristiriitaisia tunteita ollut. toisinaan haluan ymmärtää ja puhua, toisinaan turhaudun ja haukun impotentiksi, toisinaan epäilen et on toinen nainen ja toisinaan vaivun masennukseen et on lihava, ruma, epähaluttava.... ja mies vaan porskuttaa "tunteettomana" päivästä toiseen.

 

["miia"]

Ymmärrän sinua oikein hyvin. Minulla sama tilanne. Ahdistaa ihan, että mitä jos mies haluakaan enää. Otan kaikki loukkauksena nyt, kun vaikka kehuu vaikkapa vaan muiden naisten käsilaukkuja. Ja olen varma että pettää myös.

 

["heii"]

Meillä on ollut pari kertaa samanlainen tilanne. Joskus ollaan oltu tuossa tilanteessa kolmekin viikkoa ettei puhuta juuri mitään, ihan ne pakolliset kun kumpikaan ei meinaa antaa periksi. TIEDÄN miten kuluttavaa tuo on ja miten sitä on varma että nyt erotaan.. Mutta heti kun sen keskustelun vaan saa aloitettua niin yllättävän helposti sitä onkin palattu normaalin. Anna periksi, niin olen minäkin tehnyt monet kerrat. Vuosien saatossa mieskin on joskus ollut ekana se joka antaa periksi, mutta siihen taisi mennä aika kauan. Nykyisin ei enää tuommoisia pitkiä mökötyksiä jakseta vaan aika nopeasti pyritään käymään läpi että mikä nyt mättää..

 

["ASDF"]

Sovintoseksiä?!?

 

[fifiia]

En oikeastaan koskaan harrasta mököttämistä, vaikka kieltämättä välillä tuntuu että nyt kyllä toinen saa aloittaa keskustelun, mutta vähintään seuraavana päivänä annan periksi ja aloitan kuitenkin. Keskustelua ei ehkä kannata aloittaakaan riidasta, vaan jostakin ihan arkipäiväisestä asiasta "hei tuu katoon tätä ohjelmaa..." tai "mä luin tälläisen kiinostavan jutun ajattelin että suakin voisi kiinnostaa...". Aina ei pakko ole minusta aloittaa keskustelulla vaan läheisyydellä, hartioiden hieromisella tms.

 

[alkuperäinen]

mä vaan oon nyt jotenkin niin loukkaantunu siitä että en kelpaa mun omalle miehelleni, että mua ei suoraan sanottuna ees huvita puhua. mä haluan, että mies puhuu ja mielellään suunsa puhtaaks tai mä en tiedä mitä teen.... mä oon tosi seksuaalinen ihminen ja voisin harrastaa seksiä vaikka 5 kertaa päivässä, mutta mun mies ei oo, eikä oo koskaan ollutkaan. ollaan kuitenkin harrastettu kerta pari viikkoon aina, kunnes yhtäkkiä sen halut vaan hävis ja mun pitäs sit tyytyä siihen et ei vaan tee mieli... en pysty.

 

[fifiia]

Valitettavasti minun mielestä miestä ei "opeteta" puhumaan sillä että puhumista vaaditaan ja usein sen pitäisi tapahtua vielä naisen ehdoin. Mies puhuu samoin kuin nainenkin mielellään itselle tutuista ja kiinostavista aiheista varsinkin jos huomaa että niistä kuuntelija on aidosti kiinostunut. Aina ne kiinostavat asiat ei ainakaan heti ole miehellä ja naisella samoja, mutta myöhemmin vuorotellen voi keskustelua ohjata haluamaansa suuntaan.

Yleensä naiset hallitsevat vuorovaikutuksen paremmin kuin miehet ja sen takia minusta nainen voi hyvin tulla miestä vastaan keskusteluissa. Valitettavasti naiset hallitsevat tai luulevat hallitsevansa myös manipuloinni. Se ei kuitenkaan johda mihinkää, korkeintaan siihen että mies ei halua sitäkään vähää.

Ymmärrän hyvin seksi ongelman kun tarpeet ja tyydytys ei kohtaa, valitettavasti siihen usein pätee sama kuin puhumiseen se ei pakolla onnistu.