Mä oon niin kateellinen kaikille naapuruston äideille!

["varjo"]

Ne on kaikki tutustuneet toisiinsa tuosta vaan, jotain yhteistä toistensa kanssa, hyvä ettei kuulu vaan klikklik, kun kolahtavat niin hyvin yksiin, tutustuvat toisiinsa ja viihtyvät toistensa seurassa. Mä en vaan osaa Mä en ymmärrä, että millaisen kuvan mä edes annan itsestäni, kun tää on aina niin vaikeaa, mulle ei tulla juttelemaan eikä mun kanssa keksitä jutun juuria tai löydy yhteisiä asioita. En mä mitään bestistä ole etsimässä, mutta mitä ihmettä mä oikein teen kun jään aina ulkopuoliseksi? Koulu, työt, tää naapurusto.. Muut naapurit on tunteneet toisensa viikon niin ne on toistensa facebook-kavereina, mut mä vaan jään jotenkin niin ulkopuolelle siitäkin. Pöh.

 

[Onnellinen Villasukka]

:hug:
:hug:

ole vaan oma ittesi, saat ystävän.

 

["varjo"]

Kiitos, mutta se ei oikein tunnu toimivan :ashamed: Siis on mulla muutama ystäväkin, mutta mä olen jotenkin sellainen että minuun tutustuminen vie aikaa. Yritän kyllä, mutta jotenkin en osaa olla sitä luonnostani :/

 

["bnm"]

Mulla vähän sama ongelma. Kaikki muut turisee tuolla pihalla iltakaudet ja mulle ei kukaan osaa sanoa mitään. Mä olenkin vähän hidas tutustumaan, mutta olen kyllä yrittänyt. No tuleehan niitten kanssa nyt jotain juteltua, mutta ei mua kukaan pyydä kahville vaikka toistensa luona muut käyvät.

 

["mie"]

Mulla tuntuu olevan vähän sama ongelma. Ei vaan synkkaa joidenkin kanssa. Kaverit facebookissa jotenkin sivuuttaa, eli ei kutsu kahville jne kun vaikka 3 kaveria tapaa jossakin kahvilassa jne. En tiedä josko vaan ei huomaa kutsua tai ei halua. En ole mitään tehnyt heille joten siitä ei ole kysymys. En tiedä onko kateellisuus taustalla vai mikä koska olen kuitenkin niin sanottu "pidetty tyyppi"

 

[taintedlove]

Kun muut 4-vuotiaan lapsen päiväkotinkamujen äidit muodostaa keskenään tätä klikklik-palapeliään,mie olen se pala joka ei siihen sovi.En kertakaikkiaan keksi heidän kanssaan mitään yhteistä puheenaihetta.En ole ujo,päinvastoin-ja olen monesti ajatellut että liiallinen rempseyteni-ja,ok omituinen huumorini saattaa pelottaa ihmisiä pois.
Duuni-ja koulupaikoilla on ihan sama ilmiö,mutta molemmissa olen sitten kuitenkin lopulta"verkostoitunut".Mutta toisten päiväkotimammojen kanssa se on kaikkein hankalinta.Miten hemmetissä muodostetaan jonkinlainen"suhde"sellaiseen ihmiseen,jonka kanssa sulla on kaksi yhdistävää tekiää- a.)olette molemmat pyöräyttäneet muksun b.)MUKSUNNE haluavat olla toistensa kavereita.??Mitään muuta yhteistä ei sitten olekkaan.
Muutenkin ärsyttää tollanen pakkoverkostoituminen.No,lapsen takia pitää kestää =)

Tärkeintähän on että lapsi olisi häpi,ja hänellä olisi mieluista ja kivaa leikkiseuraa.Silloin kun tyttö oli pienempi,siellä hiekkalaatikon reunalla oli helpompi tutustua toisiin äiteihin,ja sitä kautta tietysti myös lapsi sai kavereita.Ja nytkun lapsi itse löytää näitä kaverita pk:sta,kaikki on muuttunut paljon vaikeammaksi.

Ärsyttää

 

[Ärrimiau]

Minä en pitänyt yhteyttä yhdenkään päiväkotimamman kanssa. Mistä olisin edes jutellut? He halusivat kertoa vain miten meidän elli oli viime viikolla vinkuintiassa tai meidän palli indokiinassa. Ei kiinnostanut. Eikä miumaumurina-vaatteet eikä tuppivaaran muovikulhot.

 

["vieras"]

Minä en pitänyt yhteyttä yhdenkään päiväkotimamman kanssa. Mistä olisin edes jutellut? He halusivat kertoa vain miten meidän elli oli viime viikolla vinkuintiassa tai meidän palli indokiinassa. Ei kiinnostanut. Eikä miumaumurina-vaatteet eikä tuppivaaran muovikulhot.

Peesaan

 

[Hoodrat]

[QUOTE="vieras";23289872] Peesaan[/QUOTE]

Sama. Yritin aluksi, mutta en todellakaan halua pitää mitään kippo-ja vaatekutsuja!

 

["Mmm"]

En mäkä tunne näitä meijän, kerrostalo alueen mammoja. Ei sen puoleen, ei ole oikein halujakaan tutustua. Muutamilla mun näillä pitempi aikasilla kavereilla on lapsia ja niitten kanssa nähään välillä, joten ei ole ollu tarvetta tutustua johkin ihan uusiin äiti ihmisiin. Mulla on jotenkin vaikee nähä itteni tossa kerrostalon pihalla, tilittämässä meijän tyttärestä ja meijän elämästä. Enkä muutenkaan osaa jotenkin ulkona olla vaan yhessä kohtaa, ainaka pitkiä aikoja. Tyttären kanssa ulkoillaan lähes tulkoon joka päivä, mutta käydään ihan vaunulenkeillä. Nautin siitä reilun tunnin, kunnon hikilenkistä ja siitä kun ei tarvi ajatella yhtään mitään . Päivän kohokohta mulle ja tyttärelle.

 

["minä"]

Täällä kohtalotoveri, et ole ainoa!

 

[Kyllä minusta vaan]

[QUOTE="Mmm";23289927]En mäkä tunne näitä meijän, kerrostalo alueen mammoja. Ei sen puoleen, ei ole oikein halujakaan tutustua. Muutamilla mun näillä pitempi aikasilla kavereilla on lapsia ja niitten kanssa nähään välillä, joten ei ole ollu tarvetta tutustua johkin ihan uusiin äiti ihmisiin. Mulla on jotenkin vaikee nähä itteni tossa kerrostalon pihalla, tilittämässä meijän tyttärestä ja meijän elämästä. Enkä muutenkaan osaa jotenkin ulkona olla vaan yhessä kohtaa, ainaka pitkiä aikoja. Tyttären kanssa ulkoillaan lähes tulkoon joka päivä, mutta käydään ihan vaunulenkeillä. Nautin siitä reilun tunnin, kunnon hikilenkistä ja siitä kun ei tarvi ajatella yhtään mitään . Päivän kohokohta mulle ja tyttärelle.[/QUOTE]

Minusta on fiksua yrittää tutustua naapureihinsa. Pidän sitä turvallisuuskysymyksenä. Kasvoin itse pienellä asuinalueella, jolla kaikki tunsivat toisensa ja toistensa lapset ja se oli lasten (ja aikuisten) kannalta turvallista jos jotain ongelmia tuli tms. Ei ole pakko olla mikään bestis, mutta siitä voi olla hyötyä sekä lapsille että aikuisille, että tunnetaan ja ollaan puheväleissä naapureiden kanssa.

 

["vieras"]

Minusta on fiksua yrittää tutustua naapureihinsa. Pidän sitä turvallisuuskysymyksenä. Kasvoin itse pienellä asuinalueella, jolla kaikki tunsivat toisensa ja toistensa lapset ja se oli lasten (ja aikuisten) kannalta turvallista jos jotain ongelmia tuli tms. Ei ole pakko olla mikään bestis, mutta siitä voi olla hyötyä sekä lapsille että aikuisille, että tunnetaan ja ollaan puheväleissä naapureiden kanssa.

Mä tunnen sen mitä tarvii ja oon huomannut et enempää ei kiinnosta. Moikataan. Lapset hoitakoon omat tutustumiset. Mä en välitä kippokerhoista enkä kuppikunnista.
Ei tässä mitään ongelmia ole ja jos joku pyörällä kaatuu, niin eikai ihmistä jätetä maahan makaamaan, vaikka ei tuppervaarasosiaalinen olisikaan.

 

[eikös joo]

Tosi ylimielinen asenne tuntuu monella täällä olevan. Tarhaikäisten lasten äidit harrastavat kaikki tupperware- ja vaatekutsuja ja ovat niin yksinkertaisia luonteeltaan, ettei päässä liiku muita asioita kuin omat lapset ja miehen tekemiset. Itse ollaan tietysti fiksuja ja monipuolisia ihmisiä ja osataan tuoda ne asiat heti esille, mutta ei vaan viitsitä laskeutua tavismamman tasolle. Justiinsa, toivottavasti ette ole meidän pihasta:O

 

[Toinen varjo]

Voi kuule, meitä on varmaan monia kohtalotovereita. Kun olin lapsen kanssa kotona, me kierrettiin muskarit, perhekahvilat ja leikkipuistot ja rohkaistuin jopa kutsumaan pari äitiä lapsineen kahdesti kotiini. Vaan enpä saanut äitikavereita eikä meille tullut lapsen kanssa kutsuja minnekään. No, sain sentään jotain tuttuja, joiden kanssa rupatellaan vieläkin jos törmätään leikkipuistossa. Samassa talossa on pari perhettä joissa on samanikäinen lapsi mutta heidän äideillään on vilkkaat sosiaaliset ympyrät eikä kiinnostusta kanssakäymiseen. Ja myönnetään että olen hiukan ujo, joten minulla on toisinaan iso kynnys mennä juttelemaan uusille ihmisille. Ikäkin saattaa olla esteenä. Sain lapseni 40-vuotiaana ja muut seudun äidit, joilla on samanikäisiä lapsia, ovat 10-15 vuotta nuorempia. Mutta olen kuitenkin yrittänyt verkostoitua - heikoin tuloksin. On kurjaa ja lannistavaa kun äiti johon on yrittänyt tutustua ilman suurempaa vastakaikua, sitten juttelee ummet ja lammet jonkun toisen äidin kanssa.

Lapsi alkaa olla siinä iässä (3 vuotta) että kaipaisi leikkiseuraa. Mutta ystäviemme (niitäkin on) lapset ovat jo kouluikäisiä eikä heistä oikein ole pienelle kavereiksi. No, onneksi lapsella on leikkiseuraa edes arkisin päiväkodissa. Mutta mietin joskus että jääkö lapsi myöhemmin paitsi kaverisynttäreitä ja kyläilykutsuja, kun minä en ole tutustunut yhtään sen paremmin päiväkotikavereidenkaan äiteihin.

 

["vieras"]

Tosi ylimielinen asenne tuntuu monella täällä olevan. Tarhaikäisten lasten äidit harrastavat kaikki tupperware- ja vaatekutsuja ja ovat niin yksinkertaisia luonteeltaan, ettei päässä liiku muita asioita kuin omat lapset ja miehen tekemiset. Itse ollaan tietysti fiksuja ja monipuolisia ihmisiä ja osataan tuoda ne asiat heti esille, mutta ei vaan viitsitä laskeutua tavismamman tasolle. Justiinsa, toivottavasti ette ole meidän pihasta:O

Ei ole ylimielisyyttä. Mä en vaan viitsi jauhaa jeminan ja tomitan päivärytmistä. Mun kanssa kukaan ei puhu musiikista tai muista epälapsellisista jutuista joista teen aloituksia. Ei käy kato yksiin jutut, ei kiinnosta.
Mä olen hiekkalaatikolla kuunnellu juttua siivousräteistä! Okei, mullakin on se sifonetti mut so what? Kauanko siitä pitäis jaksaa puhua et olis salonkikelpoinen muiden joukossa.

 

["vieras"]

Voi kuule, meitä on varmaan monia kohtalotovereita. Kun olin lapsen kanssa kotona, me kierrettiin muskarit, perhekahvilat ja leikkipuistot ja rohkaistuin jopa kutsumaan pari äitiä lapsineen kahdesti kotiini. Vaan enpä saanut äitikavereita eikä meille tullut lapsen kanssa kutsuja minnekään. No, sain sentään jotain tuttuja, joiden kanssa rupatellaan vieläkin jos törmätään leikkipuistossa. Samassa talossa on pari perhettä joissa on samanikäinen lapsi mutta heidän äideillään on vilkkaat sosiaaliset ympyrät eikä kiinnostusta kanssakäymiseen. Ja myönnetään että olen hiukan ujo, joten minulla on toisinaan iso kynnys mennä juttelemaan uusille ihmisille. Ikäkin saattaa olla esteenä. Sain lapseni 40-vuotiaana ja muut seudun äidit, joilla on samanikäisiä lapsia, ovat 10-15 vuotta nuorempia. Mutta olen kuitenkin yrittänyt verkostoitua - heikoin tuloksin. On kurjaa ja lannistavaa kun äiti johon on yrittänyt tutustua ilman suurempaa vastakaikua, sitten juttelee ummet ja lammet jonkun toisen äidin kanssa.

Lapsi alkaa olla siinä iässä (3 vuotta) että kaipaisi leikkiseuraa. Mutta ystäviemme (niitäkin on) lapset ovat jo kouluikäisiä eikä heistä oikein ole pienelle kavereiksi. No, onneksi lapsella on leikkiseuraa edes arkisin päiväkodissa. Mutta mietin joskus että jääkö lapsi myöhemmin paitsi kaverisynttäreitä ja kyläilykutsuja, kun minä en ole tutustunut yhtään sen paremmin päiväkotikavereidenkaan äiteihin.

Ei jää. Mä olen totaalisen ulkona piireistä mut lapset luo omat kontaktinsa.