Enpä odottanut tämän menevän näin (erosta)

[ei ymmärrä]

Erosimme vuosi sitten mieheni kanssa.
Tai siis silloin muutin lasten kanssa pois.
Virallisen eron saimme kesällä.

Alkuun olin aika suruinen.Sitten noin kuukauden päästä eräänä aamuna tuntui että aurinko nousi.
Voin pitkästä aikaa todella hyvin.Olin energinen ja luottavainen tulevaisuuden suhteen.
Niissä merkeissä meni kesä syksy ja melkeenpä koko talvikin.

Nyt iski kamala ahdistus.
Purskahtelen itkuun ja mieli on ihan maassa.
Ei tekisi mieli nousta aamulla sängystä.
En tiedä mistä tämä kumpuaa!!

Opintoni päättyivät juuri,opiskelin hoitovapaalla ollessani,ja kuukauden päässä häämöttää suuri muutos kun lapset menevät päiväkotiin ja itse palaan töihin.
Jotenkin vaan kauhistuttaa kuinka sen rumban jaksaa jos on näin voimaton olo vielä silloin.

 

[onneton tapaus]

Kysy pääsetkö juttelemaan vaikka perheasiainneuvolaan. Mulla niin että erosin myös vuosi sitten, sitten palattiinkin yhteen ja taas on ero edessä...en tiedä miten jaksan!

 

[Karju]

Ehkä sulla on vielä eroprosessi kesken. Kelaatko mielessäsi vielä miten paljon sitä edellistä suhdetta? Syytätäkö siitä itseäsi?

 

["a p"]

Mulla vaan se ongelma etten koe luontevaksi puhua asioista oikeastaan kenellekään.Kaksi hyvää ystävää on joille uskoudun mutta nyt heillä on itsellään sellainen elämäntilanne etten halua "rasittaa" heitä mun ongelmilla jotka tuntuvat minusta paljon vähäpätöisemmiltä.Mulla kun kuitenkin sinällään kaikki asiat hyvin.

Mä en vaan tiedä missä mättää.
Luulin että olin vaan tehnyt surutyön jo ennen eroa.Että siksi "toivuin" niin nopeasti.
Nyt tuntuu etten toipunutkaan mistään vaan tunteet hautautui johonkin noustakseen pintaan keväisen auringon myötä.

Kesällä mies vielä esitti toiveen että josko palattais yhteen ja kieltäydyin jyrkästi.Miksi ihmeessä olisin palannut samaan.
Samaan josta repäisin itseni irti vasta muutaman vuoden harkinnan ja voimien keräämisen jälkeen.Toivoin hänen löytävän jonkun jotta pääsisi minusta yli.

Nyt.Nyt pelkkä ajatus siitä että me emme vanhene yhdessä ahdistaa.
Ajatus hänestä jonkun toisen kanssa saa henkeni salpautumaan.
Ajatus siitä että 14 vuotta jotka yhdessä vietimme on pelkkä muisto vain,saa sydämeni murtumaan.

 

["a p"]

Ehkä sulla on vielä eroprosessi kesken. Kelaatko mielessäsi vielä miten paljon sitä edellistä suhdetta? Syytätäkö siitä itseäsi?

Tällä hetkellä mietin sitä paljonkin.
Aiemmin en miettinyt.Koin helpotusta että se suhde oli ohi.
Nyt olen sanoinkuvaamattoman surullinen että se on ohi.

Syytänkö itseäni...hmmm.
Eipä taida olla alkoholistin puolisoa joka ei jollain tasolla miettisi että mitä on tehnyt väärin että toisen pitää juoda.
Joo tiedän ettei johdu mistään mitä tekee mutta mietti sitä silti.
Samoin miettii että olisko puolison masennuksen aiheuttamat raivokohtaukset voinut välttää.
Koen kuitenkin että minun oli pakko saada se peli puhallettua poikki.
Ei lasten tarvitse katsella kun aikuinen ihminen pistää kotia päreiksi.

Enpä tiedä...

 

[tyhmäkö]

Ap. Tuo on varmasti ihan normaalia. Itselläni ainakin heittelee tunteet. On kausia jolloin olen onnellinen ja varma eropäätöksen oikeellisuudesta ja sit taas tulee pakkia. Olo on toivoton ja epävarma. Erosimme noin puoli vuotta sitten.

Nimimerkki joka on eron jälkeen palannut yhteen joka tuossa yllä kirjoitti.. Me olemme eronneet ex:n kanssa kolmesti. Nyt olen täysin varma siitä, etten halua hänen kanssaan elämääni jakaa. Hän vielä haluaisi, mutta minun tunteeni ovat täysin kuolleet. Tiedän miten kamalaa se on kun yhteen palaamisen jälkeen täytyy uudelleen koota voimat ja kiskoa itsensä eroon toisesta. Sitä kiroaa tyhmyyttään kun meni takaisin. Miettii, kuinka "pitkällä jo olisi" erosta jos olisi silloin ollut järkevä.. Mutta kaippa se on niin, että suhde loppuu vasta kun sen aika on. Voimia!

 

[Karju]

[QUOTE="a p";23314057]Tällä hetkellä mietin sitä paljonkin.
Aiemmin en miettinyt.Koin helpotusta että se suhde oli ohi.
Nyt olen sanoinkuvaamattoman surullinen että se on ohi.

Syytänkö itseäni...hmmm.
Eipä taida olla alkoholistin puolisoa joka ei jollain tasolla miettisi että mitä on tehnyt väärin että toisen pitää juoda.
Joo tiedän ettei johdu mistään mitä tekee mutta mietti sitä silti.
Samoin miettii että olisko puolison masennuksen aiheuttamat raivokohtaukset voinut välttää.
Koen kuitenkin että minun oli pakko saada se peli puhallettua poikki.
Ei lasten tarvitse katsella kun aikuinen ihminen pistää kotia päreiksi.

Enpä tiedä...[/QUOTE]

Sanotaanko, että todennäköisesti ihan normaalia noi sun ajatukset ja omalla puolisollakin vastaavanlaisia ollut. Aikataulukin näyttäs täsmäävän jotakuinkin. Itseäni aikoinaan harmitti, kun puolisoni alkoi kelaamaan entistä suhdetta, mut kai se kuuluu kuvioon sit. Ehkä olet päässyt rauhoittumaan siitä tilanteesta ja voit nyt käydä sitä läpi omassa rauhassasi. Tunnet nyt olosi turvalliseksi ja pystyt taas käymään läpi eroa, jonka käsittelyn aikoinaan lakaisit maton alle?

 

["a p"]

Olen vaan alkanut miettimään että loppuuko nämä tunteet koskaan.
Rakastan häntä edelleen.
Tiedän että masennuksen ja alkoholismin takana on edelleen se ihminen johon rakastuin,jonka kanssa menin naimisiin ja perustin perheen.
Se ihminen jonka kanssa olisin halunnut jakaa loppuelämäni.

Koin kuitenkin että kaikki polut oli kuljettu ja aina lopputuloksena seinä nousi vastaan.
Kokeilimme terapiat ja kaikki.

Ja osinhan tää on kyllä varmasti ihan vaan tän yksinäisyyden tuomaa surua.
Ja häpeää.En ole erosta kertonut kuin ihan vaan lähimmille joiden kanssa olen päivittäin tekemisissä.
Muille esitän että kaikki on kuten ennenkin.
Häpeä niin paljon että perheemme hajosi.

Blaah...mutkalla olen tunteideni kanssa.Kun joku vaan halaisi ja vaakuutaisi että kaikki vielä järjestyy ja se onnikin jossain odottaa kunhan sinne asti jaksaa.

 

["vieras"]

Mulla on aika samat fiilikset. Henkistä väkivaltaa ja riippuvuuksia harjoitti minunkin eksäni enkä missään nimessä halua palata yhteen hänen kanssaan. Nyt kun erosta on 8kk, huomaan kaipaavani häntä. Olen mietiskellyt ja tullut siihen tulokseen, että kaipaan kovasti parisuhdetta ja kumppania, mutta tuo eksäni kanssa kokemani parisuhde on ainut kokemukseni parisuhteesta, en siis ole seurustellut muitten kanssa ja siksi "kaipaan" sitä. Minua myös kovasti pelottaa tutustua uuten mieheen, pistää itseni alttiiksi, riskeerata kaikki, (ehkä) satuttaa itseni taas miehen takia. Eksäni on minulle tuttu ja tiedän millaista hänen kanssaan olisi olla ts. tuttua ja "turvallista", siksi kaipaan sitä. Kovasti haluaisin kunnon miehen ja kunnon suhteen, mutta pelkään liikaa yrittääkseni edes löytää uuden miehen.

 

["a p"]

Tuo kuulostaa tutulta.
Tämä liitto on ollut ainoa oikea suhde minullekin.Olin 15 kun tapasimme ja 14 vuotta vietimme yhdessä.

 

[?]

[QUOTE="a p";23314703]Tuo kuulostaa tutulta.
Tämä liitto on ollut ainoa oikea suhde minullekin.Olin 15 kun tapasimme ja 14 vuotta vietimme yhdessä.[/QUOTE]

...ja hylkäsot miehen heti ensimmäiseen vastamäkeen...?

 

["a p"]

...ja hylkäsot miehen heti ensimmäiseen vastamäkeen...?

Joo taisit sit tosiaan lukea koko ketjun.
Kärsimme lasten kanssa hänen alkoholimista ja masennuksesta useamman vuoden.
Jos sun mielestä lasten tarvitsee elää sellaisessa ilmapiirissä niin hyvä sulle.
Itse olen alkoholistiperheen lapsi ja tiedän millaista se on lapsen näkökulmasta enkä sellaista halua omille lapsilleni.
Kuten kirjoitin niin kokeilimme terapiat,lääkitykset jne.
Ratkaisu ei todellkaan ollut helppo vaan mietin sitä useamman vuoden.
Minun oli pakko lähteä jotta en olisi sairastunut itse.
Minun oli pakko huolehtia siitä että lapsillaon edes yksi aikuinen joka heistä pystyy huolehtimaan.

Jos olisi ollut kyse vain minusta ja miehestä niin en varmaan olisi eronnutkaan.
Kuten totesin,rakastan häntä edelleen.Mutta en sitä riippuvaista vaan sitä ihmistä siellä takana.
En vain voinut enää häntä saada =(

 

[itsekin eron keskellä]

Voisiko noi tunteesi johtua siitä, että nyt on vuosi kulunut erosta? Monesti ne vuosipäivät ovat vaikeita vaikka ratkaisu olisi ollutkin oikea. Ja onhan sinulla oikeus ja tarvekin surra sitä, että se mihin luotit joskus ei toteutunutkaan. Ihan normaalia. Se ei silti tarkoita, että kaipaat miestäsi. Ehkä kaipaat vain sitä kuvitelmaa, minä näit elämäsi eteen päin. Nyt kun joudut sen rakentamaan uudestaan.

Itse olen kanssa eron keskellä ja sinun tekstisi jotenkin avasi myös omia silmiä. Nyt roikumme siinä ollako vai eikö olla -vaiheessa eikä tulevaisuudesta ole tietoakaan.