Mihin elämänilon ja itsensä voi kadottaa? Henkinen este?

[apua?]

Miten minä olenkin voinut kadottaa itseni näin? Olen aina ollut positiivinen luonne, joka vastoinkäymisissäkin on nähnyt uusien alkujen mahdollisuutta. Nyt mä olen ihan toisessa ääripäässä ajatuksieni kanssa. Masentuneeksi en tunnustaudu. Ei tää mun mielestäni ole sellaista. Ja mun elämäni on ulkopuolisten silmissä varmasti kunnossa, moni on sanonut jopa kadehtivansa.

Ainut ongelma on enää se, että mun pitäisi saada itseni fyysisesti kuntoon. Olen siis ylipainoinen tällä hetkellä, suurimman osan elämästäni olen ollut hoikka. En tajua, mikä "henkinen este" mulla on, etten saa korjattua asiaa. Mä olen väsynyt tähän ja itseeni.

 

[JONSERED Karhunkantaja]

Ole nyt pari päivää rauhassa ihan väsynyt ja katso tilannetta sitten uudelleen. Joko olet silloin motivoitunut fyysikan kohotukseen tai sitten motivoidut viihtymään nahoissasi joka tapauksessa. eikö?

 

[apua?]

Niinpä kai. Mutta mä olen varma siitä, etten pysty hyväksymään itseäni nykyisenlaisena. Et uskokaan, miten moneen asiaan mun elämässäni nuo "nahat" tällä hetkellä vaikuttavat. Tunnen itseni ihan ö-mappikansalaiseksi ja nimenomaan omassa päässäni. Se möykky on siellä. Minua ei nimittäin koskaan ole kohdeltu huonosti ylipainoni takia, ei parisuhteessa tai muuallakaan elämässä. Mutta jos inhoaa itseään tarpeeksi, niin alkaa kuvitella muidenkin inhoavan.

Ääh, mä olen vissiin tulossa hulluksi, kun nyt alkoi päässäkin tuntua oudolta... Mut joo, tiedän, tuo motivaatio on kaiken a ja o. Mulla on sitä, mutta jostain syystä en saa sitä valjastettua käyttööni. Juuri siinä on se joku este.

Tiedän, mä alan jo kuulostaa tosi sekavalta ja pimeeltä.

 

[öllö]

Niinpä kai. Mutta mä olen varma siitä, etten pysty hyväksymään itseäni nykyisenlaisena. Et uskokaan, miten moneen asiaan mun elämässäni nuo "nahat" tällä hetkellä vaikuttavat. Tunnen itseni ihan ö-mappikansalaiseksi ja nimenomaan omassa päässäni. Se möykky on siellä. Minua ei nimittäin koskaan ole kohdeltu huonosti ylipainoni takia, ei parisuhteessa tai muuallakaan elämässä. Mutta jos inhoaa itseään tarpeeksi, niin alkaa kuvitella muidenkin inhoavan.

Ääh, mä olen vissiin tulossa hulluksi, kun nyt alkoi päässäkin tuntua oudolta... Mut joo, tiedän, tuo motivaatio on kaiken a ja o. Mulla on sitä, mutta jostain syystä en saa sitä valjastettua käyttööni. Juuri siinä on se joku este.

Tiedän, mä alan jo kuulostaa tosi sekavalta ja pimeeltä.

Pakota itsesi liikkeelle, pikkuhiljaa. Niin minä tein, oli täysin samanlainen fiilis kun kirjoitit itsestäsi! Nyt liikkunut 2x pumpissa, kuntosalilla 4x ja kävelylenkit päälle...ja nälkä kasvaa syödessä; ihanaa taas löytää se liikunnan ja liikkumisen ILO =)

 

[JONSERED Karhunkantaja]

Niinpä kai. Mutta mä olen varma siitä, etten pysty hyväksymään itseäni nykyisenlaisena. Et uskokaan, miten moneen asiaan mun elämässäni nuo "nahat" tällä hetkellä vaikuttavat. Tunnen itseni ihan ö-mappikansalaiseksi ja nimenomaan omassa päässäni. Se möykky on siellä. Minua ei nimittäin koskaan ole kohdeltu huonosti ylipainoni takia, ei parisuhteessa tai muuallakaan elämässä. Mutta jos inhoaa itseään tarpeeksi, niin alkaa kuvitella muidenkin inhoavan.

Ääh, mä olen vissiin tulossa hulluksi, kun nyt alkoi päässäkin tuntua oudolta... Mut joo, tiedän, tuo motivaatio on kaiken a ja o. Mulla on sitä, mutta jostain syystä en saa sitä valjastettua käyttööni. Juuri siinä on se joku este.

Tiedän, mä alan jo kuulostaa tosi sekavalta ja pimeeltä.

Ethän. Kuulostat minulta, kun pitäisi siivota...:saint: Olisi ihanaa, kun kämppä olisi tiptop ja motivaatiota löytyy, mutta se aloittaminen...

Pikkuhiljaa. Ja muista palkita itsesi! Ole kiltti itsellesi. Olet kuitenkin itsesi paras ystävä.

 

[123rfjkbvdtjvi]

Mä jotenkin ajattelen niin, että itsensä hyväksyminen ei tarkoita samaa, kuin että ei voisi haluta muuttua.

Vaikka pyrkisi siihen, että esimerkiksi hyväksyy itsensä läskeineen, ei tarvitse ajatella että silloin niille ei saa tehdä mitään. Tai siis, se itseinho voi olla este sille onnistumiselle.

Että jotenkin on helpompi onnistua, vaikka sitten siinä laihtumisessa, jos haluaa laihtua siksi että haluaa mahtua pienempiin vaatteisiin/voida paremmin/jne, kuin että jos haluaisi laihtua siksi että kokee itsensä ällöttäväksi. Tavoitteita kohti on jotenkin helpompi mennä, kuin pahoista tavoista pois.

(Mutta täähän on ihan teoriaa, terveisin paksukainen jolla on kadoksissa elämänusko ja motivaatio)