Milipiteitä. Liittyy koulusta poissaolemisen ilmoittamiseen

mä olen saanut lapselleni vapaapäivän kun olen opele sanonut esim että tulee sukulaisia kaukaa kylään, niinkuin mun isä on joskus tullut . eikä nää niitä kuin kerran vuodessa. tottakai esim isoanhemmat tai kummitädit ym ovat niin tärkeitä että se vaapaa on myönnetty.
oaln saanut myös lapselle apaapiävn, kun sanoin että oli sovittu seurakunnan retkipäivä, joka oli jo maksettukin. saatiin vapaapäivä ihan mukisematta. Tää koulupäivä olis ollut juuri siloin lauantai aj oikeasti lähdimme silloin koko perheen kanssa aamusella LEville seurakunnan retkelle.
Miksi on niin vaikeaa selittää että miksi lapsen pitää ola mukana?
mä sain pitää pojan kotona yhden pivän, vaikka ei olutkaan sanut sairaslomaa , mutta halusi jädä kotiin kun oli katunut pyörällä ja loukannut niin etä kävi paiakttavana. ope myönsi äidin luvalla saikun
 
Kyllä minunkin piti täyttää oikein sellainen virallinen lomake, mihin kerrottiin vapaapäivän/päivien tarpeen syy sekä se miten lapsi korvaa poissaolon aikana tehdyt tehtävät. Lupa siis tuli, mutta melkoinen paperishow oli yhden päivän takia.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Black Diva´s;23838129:
Ei se ole salaisuus mutta mun omasta mielestä tollaset syyt ei vaan kuulu koululle

No, ainahan voi olla hankala silkasta periaatteesta jos siten haluaa toimia, mutta se kasvatuskumppanuus mikä kodin ja koulun välillä pitäisi vallita ei kyllä tule toimimaan tuolla asenteella.
 
No hehheh. Yhden päivän poissaoloa ei tarvi alkaa pytämällä pyytämääm, imoitus PITÄÄ riittää. VArsinkin jos tapahtuu tyyliin kerran lukukaudessa. jos menee noin hankalaksi niin mun lapset olis kyllä ainakin "mahataudissa" tai "kuumeessa". Yhden päivän poissaoloja en ala keltään vallanhimoiseltä natsilta. "anelemaan"

Opetat sitten lapsellesi että on oikein valehdella. Minä kertoisin syyn opettajalle ja luottaisin että saan sen vapaaksi. Jos en saisi eikä opettajan perustelut olisi riittävät. Lapsi olisi poissa koulusta. En valehtelisi, vaan sanoisin suoraan opettajalle.

Et anele, mutta valehtelet ja peittelet. Pelkäätkö opettajaa tai auktoriteetteja yleisesti? Miksi et vain toimi suoraan?
 
No, ainahan voi olla hankala silkasta periaatteesta jos siten haluaa toimia, mutta se kasvatuskumppanuus mikä kodin ja koulun välillä pitäisi vallita ei kyllä tule toimimaan tuolla asenteella.

Aikaisemman opettajan kanssa homma on toiminut, tämän nykyisen kanssa ei toimi. Tosin ei toimi muidenkaan tämän opettajan oppilaiden vanhempien kanssa jos vaan sattuu olemaan siten et se vanhempi on YH ja tätä on ollut vuosia ko. opettajan kohdalla käytäntö.

Tuskin sitä risteilyn syytäkään tarvitsi selitellä et miks se tehdään. en ainakaan ole kuullut että matkojen syitä olis tarvinnu selitellä.

Saattaahan olla hyvin siten et meidän vanhempien joiden kans homma ei toimi olis syytä katella sinne peiliin tarkemminkin.
 
Alkuperäinen kirjoittaja tokaluokkalaisen äiti;23838158:
Kyllä minunkin piti täyttää oikein sellainen virallinen lomake, mihin kerrottiin vapaapäivän/päivien tarpeen syy sekä se miten lapsi korvaa poissaolon aikana tehdyt tehtävät. Lupa siis tuli, mutta melkoinen paperishow oli yhden päivän takia.

Meillä on laps sopinu niiden opettajien kans joiden tunneilta on pois miten korvaa poissaolon ja näille homma on ollut ihan OK samoin siis koulun rehtorille, johon olin yhteydessä tämän tarkennuspyynnön jälkeen.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Black Diva´s;23838109:
Migreenin vuoksi poissaoloja jos ei lasketa niin mun laps on ollu kuuden lukukauden aikana pois koulusta 4 päivää. Nämä ovat jakautuneet siten et 3 päivää oli kolmosella ja yks vitosella :) Nyt kutosella tulee sit yks päivä tohon lisää

Miksi migreenin vuoksi poissaoloja ei laskettaisi poissaoloiksi?
 
Alkuperäinen kirjoittaja Black Diva´s;23838247:
huomasitko sanan JOS lauseessa.

Itse en pidä yhtäläisenä asiana sairauden vuoksi poissaoloa ja jonkin muun syyn vuoksi poissaoloa siksi kirjoitin noin.

No paljonko poissaoloja on KUN ne kuitenkin lasketaan?
 
No paljonko poissaoloja on KUN ne kuitenkin lasketaan?

tänä LUKUVUONNA 2 vajaata päivää jolloin on joutunut lähtemään keskenpäivää pois koulusta ja 4 kokonaista joista kaksi on noiden keskenpäivää lähtöjen jälkeisiä päiviä joten niitä poissaoloja ei todellakaan ole, niin ku kirjotin alotuksessa, mut jollakin näyttää olevan ongelmana tivata asiaa vaan.

Oliko sulla mielipidettä asiaan muuten ?
 
[QUOTE="eee";23838565]Kai sä töihinkin ilmoitat, että miksi olet pois jonkun päivän, jos olet?[/QUOTE]

Juu ja ilmoitinhan kouluunkin poissaolon syyn, mutta en matkustamisen syytä, enkä sitä ole joutunut tähän asti töihinkään ilmoittamaan.

Mikä sun mielipide tähän asiaan oli ?
 
Alkuperäinen kirjoittaja Black Diva´s;23838617:
Juu ja ilmoitinhan kouluunkin poissaolon syyn, mutta en matkustamisen syytä, enkä sitä ole joutunut tähän asti töihinkään ilmoittamaan.

Mikä sun mielipide tähän asiaan oli ?
mä en ymmärrä miksi et voi sitä sytä ilmoittaa, kyllä mä ilmoitan työpaikalla jos trvitsen vapaapäivän, että MIKSI SEN Tarvitsen. aina olen saanut jos esimm matkustan isni luo voi trvita poissaolopiävn siksi että voin matkustaa sine, kun asuu niin kaukana
 
Näin Helsingissä. Kopioitu meidän koulun nettisivulta.
Alle 5 pvää myöntään luokanopettaja, yli 5 pvää rehtori.

Oppivelvollisuudesta säädetään perusopetuslaissa. Useimmat suorittavat oppivelvollisuuden osallistumalla perusopetuslain mukaisesti järjestettyyn perusopetukseen eli käymällä peruskoulua.
Peruskoulun oppilaana oppivelvolliselle syntyy tiettyjä velvollisuuksia, joista säädetään perusopetuslaissa.
Oppilaan tulee osallistua opetukseen, jollei hänelle ole erityisestä syystä tilapäisesti myönnetty vapautusta.
Oppilaan
velvollisuus osallistua opetukseen tarkoittaa läsnäolovelvollisuutta koulun työaikoina.
Koulun loma-aikojen ulkopuolella oppilas voi olla poissa opetuksesta vain, jos hän on saanut siihen luvan.
Lupa voidaan myöntää vain erityisestä syystä, ja luvasta päättää koulun rehtori tai hänen määräämänsä.
Sairauden ja muun ennalta arvaamattoman syyn ohella erityisenä syynä voidaan pitää esimerkiksi erityisiä
perhetapahtumia kuten lähiomaisen hautajaisia sekä harrastukseen, joka sinänsä ei häiritse oppilaan koulutyötä,
liittyvää kilpailutapahtumaa tai näytöstä.
Oppilaalle myönnettyjä poissaoloja sekä niiden määrää seurataan.
Huoltajan velvollisuutena on valvoa, että oppilas
huolehtii läksyistä, kokeisiin valmistautumisesta ja muista koulutehtävistä poissaolosta huolimatta normaalisti.
Poissaolon johdosta opettajan velvollisuutena ei ole laatia ylimääräistä oppimateriaalia tai järjestää ylimääräisiä
kokeita.
On myös huomattava, että poissaoloilla voi olla vaikutusta oppilaan arvioinnissa.
LUPAHAKEMUS PERUSOPETUKSESTA POISSAOLOON
Huoltajien tulee täyttää ja palauttaa oheinen hakemus luokanopettajalle viimeistään 2 viikkoa ennen hakemuksen
kohteena olevaa poissaoloajankohtaa.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Black Diva´s;23838617:
Juu ja ilmoitinhan kouluunkin poissaolon syyn, mutta en matkustamisen syytä, enkä sitä ole joutunut tähän asti töihinkään ilmoittamaan.

Mikä sun mielipide tähän asiaan oli ?

Et ilmoittanut täsmällistä poissaolon syytä.
Alkaa kuulostaa ihan siltä, ettei tuolle matkalle ole mitään todellista tarkoitustakaan, jos se kerran noin suuri salaisuus on, minne mennään tai miksi.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Black Diva´s;23838617:
Juu ja ilmoitinhan kouluunkin poissaolon syyn, mutta en matkustamisen syytä, enkä sitä ole joutunut tähän asti töihinkään ilmoittamaan.

Mikä sun mielipide tähän asiaan oli ?

Vai ilmoitatko sä töihinkin, että olen ensi kuussa yhden päivän pois, kun matkustan? Ja et kerro, minne tai mistä syystä tai mikä matkan tarkoitus ylipäätään on ja miksi se on niin välttämätön, että tarvitset vapaapäivän?
 
mä en ymmärrä miksi et voi sitä sytä ilmoittaa, kyllä mä ilmoitan työpaikalla jos trvitsen vapaapäivän, että MIKSI SEN Tarvitsen. aina olen saanut jos esimm matkustan isni luo voi trvita poissaolopiävn siksi että voin matkustaa sine, kun asuu niin kaukana

mähän ilmotin et syynä on matkustaminen toiselle paikkakunnalle. Tämä riitti rehtorille mutta luokanopettaja tivasi matkustamisen syytä ja minä vaan en kokenut tarpeelliseksi sitä syytä hänelle kertoa kun mun mielestä meillä on myös yksityisyys joka ei koululle kuulu ja tätä mieltä oli myös koulun rehtori asiasta.

töihin mun ei tarvinnu nyt mitää ilmotella ku iskee sopivasti yöhuki :)
 
[QUOTE="eee";23838667]Vai ilmoitatko sä töihinkin, että olen ensi kuussa yhden päivän pois, kun matkustan? Ja et kerro, minne tai mistä syystä tai mikä matkan tarkoitus ylipäätään on ja miksi se on niin välttämätön, että tarvitset vapaapäivän?[/QUOTE]

Ei mun oo tarvinnu töihin ilmottaa matkustelujeni syitä. ei myöskään määränpäätä mihin matkustan. Kyllä on ihan riittänyt kun olen ilmottanu et vapaata tarttisin matkustamisen vuoksi.
 

Similar threads

Yhteistyössä