Marinaa anopista..

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja "Jenna"
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
J

"Jenna"

Vieras
Todettakoon ensin että on siis aivan ihana ihminen, MUTTA ärsyttää kun kaikki pitää tehdä kuten hän tahtoo.

Ensin vonkui että lopetan imetyksen jotta hän saa lasta lainaan, mutta tähän en suostunut. Koska HALUAN imettää, ja toisekseen lapsi ei pullosta suostu juomaan. Huutaa pää punaisena ja valuttelee maidot suupielistä pois.

Viime viikolla sitten vaati että saa olla lasten kanssa täällä meillä jotta me päästään miehen kanssa kaksistaan vaikka kauppaan. Ennen lähtöä koitin vielä sanoa että kokeillaan nyt vielä sitä pulloa jotta anoppi itsekkin näkee että siitä juominen ei onnistu, koitettu on 6 eri mallista pulloa ja yhdelläkään ei ole toivottua tulosta.
Annoin anopille sitten pullon ja taas alkoi järkyttävä huuto, mutta käski meidän mennä kyllä he kuulemma pärjäävät.
Oltiin tunti pois, ja kun tultiin takaisin olivat lenkille lähdössä ja lapsi edelleen kärttyinen ja nälkäinen. Anoppi kuulemma halusi lapsen kanssa käydä työpaikallaan.

Nyt sitten oli miehen kanssa sopinut että vkonloppuna mukelot menee hänen luokseen, minä en kyllä ole samaa mieltä. Ensinnäkin en luota anopin koiraan, toisekseen vauva ei ole ollut anopin luona kertaakaan, ja sitten tuo pullo-ongelma. Ja minulla ei ole tarvetta olla lapsesta erossa, se ei ole minulle mitään "vapaa-aikaa" kun mietin koko ajan että huutaako se jne.. Anoppi kun ei soita kuitenkaan, koska kyllä hän pärjää..

Ehdotin että jos anoppi kerran haluaa vauvaa hoitaa, tulkoon meille sitä hoitamaan. Mutta eei, ei käy. Hän haluaa vauvan omaan kotiinsa ja haluaa käydä sitä näyttämässä koko kylälle. PRKL se ole mikään näyttelykappale, ehtii varmasti myöhemmin hoitaa lasta ja esitellä koko kylälle.
Mutta minä kuulemma tarvitsen vapaa-aikaa, minun pitää lähteä ilman vauvaa jonnekkin. Minusta anoppi kyllä on se joka tarvitsee aikaa vauvan kanssa..

Ja meillä ollessaan anoppi on koko ajan vauvan kimpussa, herättää sen kielloista huolimatta ja sitten tahtoo antaa pullosta ruuat, vaihtaa vaipan ja vaatteet joka välissä, tahtoo lähteä kävelylle vauvan kanssa jne.. mutta tämä ei riitä.
 
Ihanaa, että mummu haluaa hoitaa ja on no, lievästi sanoen innokas..

Mutta toi on niin inhottavaa, ettei sun omia mielipiteitä oteta kuuleviin korviin.:mad: Mun menis kuppi ihan totaalisen nurin. Ymmärrän kyllä jos mummulassa mummulan säännöt, meilläkin kun on jo 5v. 3v10kk ja 2v, mutta et ne säännöt ei päde enää sitten meillä kotona.
 
Mä en ikinä antaisi tollaiselle ihmiselle vauvaa. Voisin harkita kun lapsi on yli 3 vee mutta en yhtään aikaisemmin kun ei yhtään kunnioita sun mielipiteitäsi :O
 
Ja ei siis ole siitä että tässä ollessa hönkisin koko ajan hänen niskassaan, ja vahtisin kuin haukka jotta hän tuntisi että ei saa hoitaa vauvaa vaan käytän yleensä sen ajan hyödyksi ja siivoilen alakertaa tai laittelen pyykkejä tms..
 
Minä taas odotan, että anoppi edes JOSKUS kysyisi, voiko hän ottaa lapsen vaikka tunniksi, että saisin rauhassa leikat nurmikon, mutta EI! Miehen veljen lapsia kyllä paapoo ja hyssyttää ja on yökylässä heillä, mutta meidän lasta ei pidä. Vituttaa oikein! :(

Mutta ap, vihellä peli poikki. Ellet itse kehtaa sanoa suoraan anopille, laita mies asialle. Tee selväksi, että anoppi on tervetullut teille hoitamaan & näkemään lasta, ellei käy, se on sittenn voivoi. Se on kuitenkin sinunkin lapsesi, ei pelkästään miehesi!
 
Olis ihanaa , jos anoppia kiinnostaisi lapsenlapset =( ... Vaikka ei mun mielipiteistä välittäisi .. itse omien lapsien takia olisin valmis joustamaan tuossa tilanteessa ..
 
Kirjotin jo toiseen paikkaan omasta anopistani, mutta marisen tähän samaan syssyyn myöskin..

Anoppikin oli siihen asti mukava kunnes tulin raskaaksi. En vain yksinkertaisesti jaksa kuunnella häntä. Jos hän ei tiedä kaikkia asioitamme, hän loukkaantuu. Hänen pitää saada tietää kaikki ja "opastaa meitä" miten meidän täytyy toimia.
Viikkoja minulla oli ehkä 10, kun hän kysyi; "Mistäs nimistä tykkäät? Mikä nimi laitetaan lapselle?" Appiukko ehdotti jotain nimeä ja anoppi suorastaan huusi EI.
Nyt anoppi keksi laittaa kirppispöydän "meinaan, että sitten niillä tuotoilla saadaan meidän vauvalle vakuutus." HETKINEN! En mä vauvaa anopille synnytä. Ja lauseenkin olisi voinut muotoilla kysymyksellä "Mitä olette ajatelleet vauvavaukuutuksesta?"
Vauva on kuitenkin minun ja mieheni, mutta tuntuu, että anoppi omii sitä jo nyt. Vanhan jääkaapin heitti pois ja tuumasi minulle ja miehelle;"Älkää hätäilkö, kyllä me uusi jääkaappi ostetaan ennen vauvan ristiäisiä, että on sitten säilytystilaa ruuille." Kuka on sanonut, että ristiäiset pidetään heidän mökillään?
Töllöinkään minulla ei ollut viikkoja varmaankaan 10 enempää. Alkaa itellä kiehua. Pienetkin anopin liikkeet ärsyttää ja yleellinen passaaminen. Isot ihmiset osaavat itse tehdä leipää ja nousta pöydästä ottamaan tarvittavan.

Ennen raskautta tulin anopin kanssa niin hyvin toimeen, että miestäkin ärsytti. Nyt en tiedä kumpaa anoppi ärsyttää enemmän!

Minulla on laskettu marraskuun alussa ja pelottaa jo nyt, että mitäköhän anoppi vielä keksii? Tähän mennessä nuo asiat tuntuvat jotenkin muutenkin epänormaaleilta, vai olenko vain kiittämätön?

Eilen taas käytiin anopin kanssa suurta keskustelua, kun hän tupuutti pitsaa ja kepappia, kun minun pitää ajatella lasta eikä vain itseäni, tokaisin, että mitä ravinteita lapsi niistä saa? (Olen kyllästynyt niiden syöntiin, kun anoppi haluaa viedä meidät aina pitsalle) Ja lapsi kuuleman saa niistä ravinteita. Omaa ruokailuakaan en saa itse hoitaa, vaan anoppi puuttuu siihenkin.

Täytyisi varmaan ottaa aikalisä.

Usko pois AP, ymmärrän sinua oikein hyvin! Mieheni siskolla on 10kk vanha lapsi ja anoppi tekee kaikkensa, jotta saisi annettua tälle leipää ja voita, keksejä, pullaa yms, kun äiti kääntää päätä, anoppi lykkää lapsen suuhun jotain, teki tätä jo parikuukautta sitten, vaikka lapsen äiti on keiltänyt antamasta makeaa ja erittäin rasvaista tai suolaista..
 
Meilläkin anopilla oli nimiehdotukset jo valmiina, ristiäisten jälkeen kysyikin että miksei hänen VALITSEMANSA nimi kelvannut. Meillä myös anoppi tyrkyttää lapsille kaikkea makeaa kauheasti, ja jos itse sanon lapselle että ei enää keksiä, niin anoppi heti että juujuu, ota vaan. Tyhmä äiti kun tuollee kieltää.
 
Onko AP sun vauva minkä ikäinen? Älkää nyt hyvät ihmiset päästäkö anoppejanne niskan päälle!!pian ette saa päättää itse mistään! teette niinkuin itse haluatte,ja päätätte itse omat lastenhoitoon ym liittyvät jutut! joskus anopit tuuppaa olemaan tuommoisia,mutta itse olen tehnyt omalle anopille selväksi että meillä on oma elämä ja siihen on turha yrittää puuttua. Meillä ei ole mitkään maailman parhaan välit,juuri sen takia koska en ala tanssimaan miten se haluaa.
 
[QUOTE="vieras";23849988]Minä taas odotan, että anoppi edes JOSKUS kysyisi, voiko hän ottaa lapsen vaikka tunniksi, että saisin rauhassa leikat nurmikon, mutta EI! Miehen veljen lapsia kyllä paapoo ja hyssyttää ja on yökylässä heillä, mutta meidän lasta ei pidä. Vituttaa oikein! :(

Mutta ap, vihellä peli poikki. Ellet itse kehtaa sanoa suoraan anopille, laita mies asialle. Tee selväksi, että anoppi on tervetullut teille hoitamaan & näkemään lasta, ellei käy, se on sittenn voivoi. Se on kuitenkin sinunkin lapsesi, ei pelkästään miehesi![/QUOTE]

Luit ajatukseni täsmälleen miehen veljen lapsia myöten :)
 
Alkuperäinen kirjoittaja Karvat pystyssä;23850306:
Onko AP sun vauva minkä ikäinen? Älkää nyt hyvät ihmiset päästäkö anoppejanne niskan päälle!!pian ette saa päättää itse mistään! teette niinkuin itse haluatte,ja päätätte itse omat lastenhoitoon ym liittyvät jutut! joskus anopit tuuppaa olemaan tuommoisia,mutta itse olen tehnyt omalle anopille selväksi että meillä on oma elämä ja siihen on turha yrittää puuttua. Meillä ei ole mitkään maailman parhaan välit,juuri sen takia koska en ala tanssimaan miten se haluaa.

Vauva 10 viikon ikäinen.
 
Olis ihanaa , jos anoppia kiinnostaisi lapsenlapset =( ... Vaikka ei mun mielipiteistä välittäisi .. itse omien lapsien takia olisin valmis joustamaan tuossa tilanteessa ..

Ai todellakin laittaisit vauvan hoitoon vaikka tietäisit että huutaa siellä nälkäänsä?

Sä voit tulla meille asumaan, jos ei haittaa että anoppi tunkee koputtamatta sisään ja änkee suihkuun kyselemään jos sä olet siellä, tulee repimään vauvan väkisin rinnalta pois ja kutsuu sukulaisia toiselta puolelta Suomea meille katsomaan vauvaa, sopimatta sun kanssa asiasta mitään, ja tietysti muistaa joka välissä valittaa miten paska äiti olet ja vauva on ihan huonosti hoidettu. Mä myönnän että olen varmaan joustamaton ja paska miniä kun tuollaiset asiat ärsyttää ja haluaisin todellakin muuttaa pois täältä helvetin sukutilalta niin saisi edes jotain yksityisyyttä ja rauhaa, mutta olen ihan hyvä äiti ja haluan että mun vauva saa vatsansa täyteen silloin kun tarvitsee ruokaa enkä halua huudattaa häntä siksi että anopilla olisi kivaa. Hitto että ap:n anopin pitää olla sairas jos se nauttii siitä että saa katsoa kun vauva itkee nälkäänsä ja äiti on ties missä!
 
[QUOTE="vieras";23850380]Ai todellakin laittaisit vauvan hoitoon vaikka tietäisit että huutaa siellä nälkäänsä?

Sä voit tulla meille asumaan, jos ei haittaa että anoppi tunkee koputtamatta sisään ja änkee suihkuun kyselemään jos sä olet siellä, tulee repimään vauvan väkisin rinnalta pois ja kutsuu sukulaisia toiselta puolelta Suomea meille katsomaan vauvaa, sopimatta sun kanssa asiasta mitään, ja tietysti muistaa joka välissä valittaa miten paska äiti olet ja vauva on ihan huonosti hoidettu. Mä myönnän että olen varmaan joustamaton ja paska miniä kun tuollaiset asiat ärsyttää ja haluaisin todellakin muuttaa pois täältä helvetin sukutilalta niin saisi edes jotain yksityisyyttä ja rauhaa, mutta olen ihan hyvä äiti ja haluan että mun vauva saa vatsansa täyteen silloin kun tarvitsee ruokaa enkä halua huudattaa häntä siksi että anopilla olisi kivaa. Hitto että ap:n anopin pitää olla sairas jos se nauttii siitä että saa katsoa kun vauva itkee nälkäänsä ja äiti on ties missä![/QUOTE]

Kyllä ennemmin ottaisin tuollaisen anopin , kun anopin joka ei piittaa mitään ja kun joskus harvoin nähdään on kännissä kun käki .. =( . Ja itse kyllä opettaisin jo vauvan juomaan pullosta , esim. jos äidille tulee rintatulehdus ei siinä paljon vauvaa syötellä.. kyllä se yrittämällä onnistuu nim. kokemusta on ... ja maalla kun asun voipi sisälle tulla ihan muitakin ihmisiä koputtamatta .. on nääs täälä päin tapana .. heh.. sen takia pidänki ovia lukossa ..
 
Me ollaan kyllä anopin kanssa tultu jo vuosia mainiosti toimeen, mutta nyt vaan tökkää. Mä en jaksa sitä, että se haluaa määrätä ja nyt ollaan alettu ottaa yhteen kun en anna sen pompotella, enkä päättää meidän elämästä. Miehen sisarukset on kaikki vanhempia niin anoppi antaa niiden jotenkin olla, mutta joka päivä kaikille soittelee ja kyselee miten menee ja neuvoo mitä pitää tehdä. Vanhin lapsista on ainut joka on kieltänyt puuttumasta heidän elämäänsä, asiat olivat heillä yhdessä vaiheessa hyvin monimutkaisia. Tässä "perheessä" miniöillä ei ole sanavaltaa, mutta auta armias, mies on niin hyvä sydämminen ettei paljoa viitsi sanoa meidän elämään puuttumisesta ja toisaalta sen ymmärrän kun väliin myös osaavaat auttaa, mutta silti. Minua ei ala yks anoppi käskyttämään ja määräämään. Muita hän pomputtaa ja juoksuttaa minkä kerkiää ja jos hän jotain sanoo, niin se asia pitää sillä sekunnilla tapahtua, tai kaikki on saamattomia, laiskoja kusipäitä.
 
Kyllä ennemmin ottaisin tuollaisen anopin , kun anopin joka ei piittaa mitään ja kun joskus harvoin nähdään on kännissä kun käki .. =( . Ja itse kyllä opettaisin jo vauvan juomaan pullosta , esim. jos äidille tulee rintatulehdus ei siinä paljon vauvaa syötellä.. kyllä se yrittämällä onnistuu nim. kokemusta on ... ja maalla kun asun voipi sisälle tulla ihan muitakin ihmisiä koputtamatta .. on nääs täälä päin tapana .. heh.. sen takia pidänki ovia lukossa ..

Joo mä koitan pitää oven aina lukossa mutta mies jättää aina auki enkä koko ajan muista käydä tarkistamassa :D Mä näen omaa äitiäni välimatkan takia vain pari kertaa vuodessa ja kelpaisi ihan hyvin että anoppia näkisi saman verran tai harvemmin. Mä en kaipaa elämääni ihmistä joka haukkuu ja vie lapsen mun kotoa väkisin, eikä millään suostuisi antamaan takaisin, vaikka sanoisin että vauvalla on nälkä. Saanko lähettää tuon mummon sulle postissa? :D Se ei ainakaan juo :)

Ap, mä tulin oikein hyvin anoppini kanssa toimeen kunnes tulin raskaaksi, mutta sitten alkoi ihan älytön tungetteleminen. Jokaista asiaa mun ja miehen elämässä piti päästä kontrolloimaan. Meillä viileni välit aika plajon kun lakkasin vaan olemasta kovin ystävällinen. Annoin juttujen mennä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos ihan kuin en olisi kuullutkaan jne. Alkuun koitin ystävällisesti puhua asioista mutta kun huutamalla alettiin komentaa niin totesin että turha yrittää.
 
[QUOTE="A P";23850340]Vauva 10 viikon ikäinen.[/QUOTE]

Mit vit? :O Ja pitäisi antaa hoitoon 10 viikkoinen? Kyllä nyt on niin että ainut ketä hoitoa kaipaa on sun sekopää anoppi. Meillä tyttö ei ikinä suostunut juomaan pullosta. kerran olin 6h poissa pakollisen menon vuoksi ja täällä neiti itki nälkäänsä kun tulin kotiin. Kokeiltiin erilaisia pulloja ja mukeja ym mutta ei. No eipä se mua haitannut parit häät jäi välistä.

Meillä anoppi on välinpitämätön mutt amieluummin näen sitä vaikka vain kerran vuodessa kuin otan sen tuputtamaan jotain.
 
10viikon ikäinen? TÄH? ja edes mietit että antasit sekopään anoppisi ottaa lapsen sinne kärsimään nälkää?!!!!!!!! Pidähän nyt aikuinen ihminen pääsi ja lyö se myös anoppisi päähän,ettei tuon ikäinen ole vielä valmis kyläilyyn ilman äitiä! Itse jätin tuon ikäisen vauvan äitini hoivoon ehkä max 1.5h. Ja silloinkin syötin vauvan lähtiissä ja äitini yritti juottaa pullosta jos hätä tuli. Ootko tosissas että antaisit lapsen hoitoon? jos nyt päästät anoppisi määräämään miten teillä eletään,niin pian et saa päättää edes milloin vaihdat vauvalle vaipat,vaan senki päättää anoppi! HUH HUH!!!!!
 
Kuin minun näppikseltä.Meijän esikoinen on jo suht iso poika ja toinen tulossa. Suoraan sanottua minulla on tämä raskausaika ollut tosi paineista koska niin raskasta oli kun esikko oli pieni,anoppi koko ajan tunki meidän elämään omien esikoisen. Mitä uskomattomimpia juttuja. Olen päättänyt että tätä toista lasta anoppi ei omi ja en hypi hänen pillinsä mukaan. Miksi se onkaan niin vaikea laittaa anopille vastaan????
 
[QUOTE="vieras1";23851207]Kuin minun näppikseltä.Meijän esikoinen on jo suht iso poika ja toinen tulossa. Suoraan sanottua minulla on tämä raskausaika ollut tosi paineista koska niin raskasta oli kun esikko oli pieni,anoppi koko ajan tunki meidän elämään omien esikoisen. Mitä uskomattomimpia juttuja. Olen päättänyt että tätä toista lasta anoppi ei omi ja en hypi hänen pillinsä mukaan. Miksi se onkaan niin vaikea laittaa anopille vastaan????[/QUOTE

Tyranneja anoppeja löytyy kyllä,mutta eihän meidän tarvi alistua "matoksi"!! kyllähän se viilentää välejä,kun pistää hanttiin..mutta ei meidän lapset/perhe-elämä kuulu anopille,niinpä anoppi EI MÄÄRÄILE MITEN MEILLÄ TOIMITAAN!ennemmin viileät välit,kuin "aivottomana" määräilyn kohteena oleminen. Jos ei tee asiasta selvää,siitä saa kärsiä koko loppuelämän.
 
Älä ole nössö. Rintaruokintaikäistä lasta ei anneta hoitoon (ainakaan vastoin vanhempien tahtoa).

Ole silti ystävällinen anopille. Jossain vaiheessa elämäänne tämän hoitointo voi olla kullanarvoinen asia.
 
[QUOTE="vieras";23849988]Minä taas odotan, että anoppi edes JOSKUS kysyisi, voiko hän ottaa lapsen vaikka tunniksi, että saisin rauhassa leikat nurmikon, mutta EI! Miehen veljen lapsia kyllä paapoo ja hyssyttää ja on yökylässä heillä, mutta meidän lasta ei pidä. Vituttaa oikein! :(

Mutta ap, vihellä peli poikki. Ellet itse kehtaa sanoa suoraan anopille, laita mies asialle. Tee selväksi, että anoppi on tervetullut teille hoitamaan & näkemään lasta, ellei käy, se on sittenn voivoi. Se on kuitenkin sinunkin lapsesi, ei pelkästään miehesi![/QUOTE]

Eikä ainakaan anopin.
 
Kamalasti ihmetyttää, että joki anoppi pystyy noin määräilemään. Minkä alan ihmisiä he ovat? Valtahan ei NÄY missään...:
http://www.sely.fi/index.php?option=com_content&view=article&id=4&Itemid=10
 
Yhteistyössä