Onko lastensuojeluasia?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja minne sitten
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
M

minne sitten

Vieras
Enpä olis uskonut, että tule tällaista kysymään täältä. Mutta kysynpä kuitenkin.

Lapseni kaveri, erityislapsi, lykätään lähes päivittäin meille. Asiasta ei sovita lainkaan etukäteen, vaan lapsi ilmestyy meidän ovelle. (Olen täällä joskus aiemminkin kirjoittanut). Minä käännytän lapsen takaisin, enkä todellakaan tiedä onko heillä kotona joku vai ei. Kesäloma on kestänyt nyt kolme viikkoa, ja tämä on toistunut ihan joka päivä. Jos en päästä lasta meille sisälle (en päästä enää, jos ei ole etukäteen sovittu) joudun kuitenkin tuossa pihassa vahtimaan, koska lapsi ei todellakaan ole sellainen joka oikeasti pärjäisi yksin vahtimatta pihalla. Mä olen oikeasti jo todella stressaantunut tästä tilanteesta. Puhuminen huoltajien kanssa ei ole auttanut yhtään.

Voinko mä soittaa lastensuojeluun tai jonnekin, mistä mä voin saada apua tähän tilanteeseen?
 
Ja mä myönnän, että olen jo alkanut inhota tuota lasta! Mulla on itsellänikin useampi lapsi, joista yksi on erityislapsi, mulla olis kädet täynnä työtä jo muutenkin!
 
[QUOTE="piste";24020878]Voit ja kannattaa soittaa, pakkohan tuollaiseen tilanteeseen on puuttua. Mitä ihmettä vanhemmat tekevät sillä aikaa kun lapsi lähetetään teille?[/QUOTE]

Toinen on osan ajasta töissä, toinen kai vissiin nauttii omasta ajastaan. Työssäkäyvä on siis ihan päivätyössä, työn jälkeen ilmeisesti sitten haluaa olla kotonaan rauhassa.

Ja jos tää olis silloin tällöin, niin se olis mulle ok, mutta tää on ihan päivittäistä. Ei asuta samassa pihapiirissä, eli jos se lapsi tässä pihassa leikkii, niin se on mun vahdittava.
 
Siis onko teillä ok-talo ja laps jää leikkimään teidän pihaan vaikka passitat sen teiltä pois? Jos näin niin passita se omaan pihaan. Jos kerrostalo tai rivari niin ei oo sun vahdittava.
Tekisin ilmoituksen.
 
Alkuperäinen kirjoittaja ilmoita ihmeessä;24020931:
Siis onko teillä ok-talo ja laps jää leikkimään teidän pihaan vaikka passitat sen teiltä pois? Jos näin niin passita se omaan pihaan. Jos kerrostalo tai rivari niin ei oo sun vahdittava.
Tekisin ilmoituksen.

Rivarissa asutaan, mutta toi lapsi ei asu näissä samoissa taloissa. Jos se jää mun lasten kanssa leikkimään pihaan, niin pakko vahtia, senkin takia että se yllytää ihan järjettömyyksiin. En mä voi kieltää sitä olemasta tässä taloyhtiön leikkikentälläkään, vaikkei se täällä asu.
 
Niin miten lapsi häiritsee? Totteleeko sinua jos sanot että menisitkö omaan pihaan? Onko toinen vanhemmista kotona kumminkin? Miten lapsi ei sitten pärjää yksin omassakaan pihassa? Onko lapsella sitten joku kaveri sinun lapsistasi? Jos on kaveri niin ehkä haluaa vain leikkiä hänen kanssaan. En nyt varsinaisesti näe vielä mitään ls ilmon tapaista. Tietty jos oikeasti on vaarassa. Ja riippuu minkäikäinen lapsi on?
 
ensinnäkään taloyhtiön leikkipaikka EI OLE yleinen leikkipuisto eli sulla on ihan täysi oikeus passittaa se omaan pihaan leikkimään.
Oletko varma että vanhemmat passittavat lapsen teille? ettei tulisi ihan itekseen kun kaipaa leikkikaveria?
Mutta jos tilanne on tosiaan niin että vanhemmat laittavat lapsen ulos ja sanovat että "mene naapuriin ja tule iltapäivällä takas" niin silloin voi olla ls-ilmon paikka, muuten ei.
 
Ei tottele, joudun sanomaan todella monta kertaa, oli kyse sitten mistä asiasta tahansa. Niin kuin kirjoitin, kyse on lapseni kaverista. Mutta ei todellakaan onnistu, että täysin vahdittava 6-vuotias on joka päivä minun vastuulleni lykättynä. Pihassa repii naapureiden istutuksia, kiljuu, riitelee, juoksee autotielle. Jos hän on meidän taloyhtiön (huom! ei asu itse täällä) pihassa leikkimässä minun lasteni kanssa, pakkohan minun on vahtia! Sisällä riehuu, kiljuu, ei kuuntele, raivokohtauksia yms, meteli on oikeasti aivan sietämätön ja joudun ihan koko ajan vahtimaan ja ohjaamaan.

Oletan, että toinen huoltajista on kotona.
 
ensinnäkään taloyhtiön leikkipaikka EI OLE yleinen leikkipuisto eli sulla on ihan täysi oikeus passittaa se omaan pihaan leikkimään.
Oletko varma että vanhemmat passittavat lapsen teille? ettei tulisi ihan itekseen kun kaipaa leikkikaveria?
Mutta jos tilanne on tosiaan niin että vanhemmat laittavat lapsen ulos ja sanovat että "mene naapuriin ja tule iltapäivällä takas" niin silloin voi olla ls-ilmon paikka, muuten ei.

Lapsi tulee meidän ovelle sanoen "mulle sanottiin että saan tulla teille, mulle sanottiin että mee niille sisälle, mulle sanottiin että mut tullaan sit hakemaan kahdeksalta... yms. Eli lapsi saattaa tulla meille klo 11 ja ilmoittaa, että huoltajat on sanoneet, että he tulevat sitten kahdeksalta illalta hakemaan.

Aiemmin huoltajat soittivat aina ensin, mutta kun tilanne meni siihen että jos oli sovittu että lapsi on meillä klo 18-19.30, niin lapsi tuotiinkin jo klo 17 ja haettiin vasta kahdeksan jälkeen. Ynnä muuta samanlaista. Kun aloitettiin näiden vierailuiden rajoittaminen, niin huoltajat lopettivat etukäteen ilmoittamisen. Sen tiedän, että lapsi ei omassa kodissaan saa olla vahtimatta ulkonanaan, eli ei voi omin päin tulla tänne meillekään.
 
Ja olen tosiaan pari kertaa aiemmin kirjoittanut asiasta täälläkin, ja ekalla kerralla muistaakseni silloin, kun ko. lapsen huoltajat ilmoittivat (eivät siis kysyneet, vaan sanoivat vaan!) että he ottaa lapsen pois päivähoidosta kun eskari loppuu, koska minä olen kotona omien lasteni kanssa. Silloin tehtiin selväksi, ettei onnistu että meillä ollaan hoidossa, en voi luvata mitään koska on omiakin menoja. Tällä sitä nyt sitten yritetään kiertää, ja selvitä ilmaiseksi kesän hoitomaksuista :headwall: Ainoa kerta kun on mitään soiteltu, oli kun olimme pienellä lomamatkalla. Soittivat silloin JOKA PÄIVÄ, että joko ollaan kotona (vaikka sanottiin ihan selvästi, että me soitetaan sitten kun ollaan kotona, menee useampi päivä).
 
mitä olet sanonut vanhemmille? ja mitä he ovat vastanneet?
jos vanhemmat on tietoisia et on sun "riesana" sielä ja eivät tee mitään niin kyl mä jonnekkin ottaisin yhteyttä. mutta vain jos vanhemmat ovat tosiaan tietoisia et lapsensa on jonkun RIESANA
 
sitten ei varmaan muu auta kuin, sanot lapselle että nyt ei sovi ja vedät oven kiinni. Koska totuus on kuitenkin se että se ei ole sun lapsi eikä se ole sun vastuullasi (paitsi teidän kotona ja pihalla jos sinä olet sielä).
Tiedätkö muuten mitä sellaisessa tapauksessa tapahtuu jos ette ole kotona tai et avaa lapselle ovea?
 
Tiedätkö muuten mitä sellaisessa tapauksessa tapahtuu jos ette ole kotona tai et avaa lapselle ovea?

No ainakin meidän lomareissun aikana soittivat joka päivä, että missä ollaan ja miksei olla kotona.

Huoltajille (eivät ole hänen biologiset vanhempansa) on sanottu ihan selväsanaisesti, että minä en voi ottaa hoitovastuuta vaikka olenkin nyt kesän kotona, ja että meille ei voi tulla joka päivä ja että nämä pitää sopia etukäteen.

Mä alan olla tosi turhautunut, koska nykyisin alkaa jokaisella kerralla vituttaa jo valmiiksi, kun ovikello soi. Ja sehän soi joka päivä. Ja kun se ei riitä, että sanon ettei meille tulla, vaan saan sitten vääntää ja jankata siitä moneen kertaan, kun lapsi ei hahmota asiaa kunnolla.
 
Ilmota huoltajille, että teet ilmotuksen eteenpäin jos vielä lähettävät lapsen ilmottamatta teille. Tai ehkäpä sanot vielä ettei tartte kesän aikana tulla, nautitte PERHEEN kesken lomasta.

Miten ne huoltajat edes kehtaa, jos asiasta on vielä sanottu. Mä olisin lomamatkalla varmaan aika suorat sanat sanonut jo, jos mun lomarauhaa jotkut ahdistelijat häiritsis joka päivä :O
 
Sano niille huoltajille että oot vahtinut sitä jo joka päivä, ja enää ei teille saa tulla. Että on muitakin kavereita joita haluutaan nähdä.

Siis v-u että ihmiset kehtaa, raivostuin oikein.
 
aja pois vaan,ei ole sun päänvaivasi ja ilmoitus ehdottomasti!ei sun tartte muiden lapsista huolta kantaa tai vahtia;sano suoraan niille huoltajille että tänne ei enää tulla ja että teet ilmoituksen!uskomaton juttu kyllä....
 
kyllä mäkin punaista näin:Osiis käsittämätöntä röyhkeyttä ja tyhmyyttä niiltä "huoltajilta":/
ihan kokonaan peset kätes koko jutusta;et laske lasta sisään/komennat pois ja sama huoltajille,sanot että nyt loppu ja teet ilmon!
 
  • Tykkää
Reactions: Tige

Yhteistyössä