Miten suhtaudutaan pienten lasten äidin itsemurha aikeisiin?

[piut paut]

En ole kertonut kellekään. Olin eilen lenkillä ja mietin että menisin jonnekin mistä ei löydettäisi ja jäisin sinne makaamaan aurinkoon ja kuolisin vaikka nestehukkaan ym. Lenkki oli muutenkin raskas ja hengästytti helposti. Olen sairastanut masennusta jo vakavasti 3v. Lääkkeitä syönyt viime syksystä ja mitään apua ei ole ollut niistä. Tämä on toivotonta kun kaverit parantuu masennuksesta ja jatkaa elämää ystävien kanssa. Itse olen erakko ja ilman ystäviä ja en toivu tästä. En voi kellekään oikein edes puhua, en voi kavereille puhua kun osaa tuntenut vain vähän aikaa ja taas yhden kauemmin mutta hänelle en voi puhua. Käyn mtt:ssä ja siellä puhun mutta en itsemurha mietteistä kun pelkään että lapset viedään ym.

 

["vieras"]

Kannattaahan siitä uskaltaa puhua. Voisi yrittää sitä lääkitystä muuttaa jos kerran ei tehoa. Ei niitä lapsia sulta pois oteta tuon takia. Päin vastoin, todennäköisesti saat enemmän apua ja tukea sun tilanteeseen, kuulostaa siltä et tämän hetkiset tukitoimet ei ole riittäviä.

 

["sondersson"]

mullakin on sellasia ollut, lapset on 2- ja 4-vuotiaat. Mulla onneksi on lääkkeet auttaneet ja alan päästä pikku hiljaa jaloilleni. Ootko kokeillut eri lääkkeitä, eri annostuksia? Ootko tyytyväinen sua hoitaviin ihmisiin?

Mitä sä haluat, mikä voisi parantaa sun tilannetta jos leikitään ajatuksella et kaikki olis mahdollista?

 

["sondersson"]

niin ja mä olen kertonut niistä ajatuksista eikä kukaan oo mihinkään sossuille ilmotellut tai mitään.

 

[piut paut]

Niin, nyt on 4 lääke menossa ja aikaisemmat ei ole auttaneet merkittävästi. Olin psykoosissa ja osastohoidossa. Mutta sielläkin pelkäsin potilaita ja heidän juttujaan. En uskaltanut kertoa itsestäni mitään ja olin erakkona. Saihan siellä levättyä ja ruokaa mutta lapsia oli ikävä ja lihoin varmaan 20kg kun oli antipsykootit. Vieläkin paino korkea ja läskiä paljon. =(
Haluaisin että minulle sanottaisiin että sinä kyllä paranet ja hoidamme sinut kuntoon. Olisi ihana jos joku tekisi kunto/ruoka ohjelman että laihtuisi. Saisin hyvän ystävän jonka kanssa voisi viettää aikaa kun mies paljon pois kotoa. Suunnittelisi ajan käytön ja arjen helpoksi itselle toteuttaa.
Saisin työn mitä tykkäisin tehdä ja mennä sinne joka aamu ja minua arvostettaisiin eikä pomo painostaisi töitä tekemään vaikka vasta 1kk ollut sairasloman jälkeen töissä.
Joku saisi myös mieheni menemään puhumaan asioista koska ei puhu minulle ja saisi häneen vähäsen ryhtiä myös. Näitä tarvisin. Mutta aika mahdottomia ovat..

 

["minä"]

Pienin askelin eteenpäin. Ekaks kuntoon sopiva lääkitys, ja vertaistuki olisi iso apu. Suhtautuisin vakavasti itsari-puheisiin, koska toivottomuus voi ajaa epätoivoisiin tekoihin. Oletko saanut netistä keskustelukavereita?

 

[piut paut]

en ole saanut netistä keskustelukavereita. Vertaistuki oli mutta sitten porukka kutistui todella pieneksi ja nyt taas on lähdossä yksi pois ja sitten enää 3 henkilöä siinä ja nämä kaksi muuta ovat hyviä kavereita keskenään ja tukevat toisiaan ja heillä ruvennut menemään ainakin puheista päätellen hyvin. Jatkuvasti jotain tapahtumaa ja kavereita paljon. Itse kun olin sairaslomalla niin tunsin ajan todella tylsäksi olla vaan kotona ja muilla ei ollut sellaista vaan oli joka päivä jotain. =(

 

[fdgsg]

tuollaisen itsemurhan, että jäisit vaan jonnekkin makaamaan ja kuolisit nestehukkaan en usko onnistuvan...kärsimällä kuoleminen siis...

vakava masennus vaatii kyllä hoitoa ja se, että sitä sairauttaan salailee muilta, vie vaan enemmän voimia. jossain vaiheessa et vaan jaksa näytellä muille, että voit hyvin... Tarkoitan tällä sitä, että ne itsemurhaajatuksetkin tulee helpommin juuri silloin, kun esität muille jotain muuta kuin oikeat tunteesi ovat.
sinullakin on kaikki mahdollisuudet toipua masennuksesta ja kokea vielä, että elämäsi on hyvää ja elämisen arvoista.

Minä muistan hyvin kuinka vaikeassa elämäntilanteessa koin ja tunsin, että olisi parempi kuolla, ettei elämä enää koskaan voisi tuntua hyvältä..onneksi minulla ei kuitenkaan ollut kanttia tehdä itsemurhaa, sillä tänään voin sanoa, että tunteet ja ajatukset ovat muuttuneet. Elämä ei edelleenkään ole helppoa, mutta silti jokainen päivä on lahjaa ja elämisen arvoinen.

minua auttoi asiassa myös se, että olen tietoisesti kiinnittänyt huomiota ajatuksiini. Tarkoitan sitä, että kun olen huomannut ajattelevani vaikkapa että kukaan ei välitä minusta, olen kamala ihminen...niin olen pysäyttänyt negatiivisen ajattelukehän palauttamalla itseni totuuteen eli että kyllä minulla on monta ihmistä jotka välittävät ja jopa rakastavat minua (mieheni, lapseni, vanhempani...) ja totuus on, että en ole sen kamalapi ihminen kuin kukaan muukaan.

negatiivisten ajatusten vaalimisen itsestään ja elämästään voi yrittää lopettaa myös tietoisesti ja korvata niitä positiivisilla hyvillä ajatuksilla. Tänään voit kehua itseäsi esim siitä, että olit todella rohkea ja reipas kun uskalsit puhua tällaisesta vaikeasta asiasta netin palstalla.

paljon voimia sinulle ja kaikkea hyvää elämääsi!! muistathan että olet myös paras ja rakkain äiti lapsillesi.

 

["vieras"]

Hae hyvä ihminen apua!

Sä et pysty edes tajuamaan mitä sä itsemurhalla aiheutat lapsillesi.

 

["minä"]

en ole saanut netistä keskustelukavereita. Vertaistuki oli mutta sitten porukka kutistui todella pieneksi ja nyt taas on lähdossä yksi pois ja sitten enää 3 henkilöä siinä ja nämä kaksi muuta ovat hyviä kavereita keskenään ja tukevat toisiaan ja heillä ruvennut menemään ainakin puheista päätellen hyvin. Jatkuvasti jotain tapahtumaa ja kavereita paljon. Itse kun olin sairaslomalla niin tunsin ajan todella tylsäksi olla vaan kotona ja muilla ei ollut sellaista vaan oli joka päivä jotain. =(

Voi että : ( Onko teillä miehesi kanssa mahdollisuutta päästä kahdestaan hoitamaan parisuhdetta ja juttelemaan?

 

[Ajatteles]

Sanoit, että pelkäät lapsesi vientiä pois. Mutta jos tappaisit itsesi, ei sinulla silloinkaan enää olisi lapsia. Paremmin saat varmasti apua, kun kerrot että sinulla on itsetuhoisia ajatuksia. Ei sun tarvitse alkaa niitä yksityiskohtaisesti eritellä, sanot vaan että ahdistaa niin että välillä tuntuisi ratkaisulta kun ei täällä olisikaan.

Vertaistukea suosittelisin myös, löytynee täältäkin palstalta kun seurailet ja etsiskelet. Tai jostain ystävä-palstalta, olisko suomi24llä sellainen?

 

[piut paut]

Niin olenko paras ja rakkain äiti jos en paljoa jaksa leikkiä heidän kanssaan tai tehdä mitään. Mies pelaa heidän kanssaan koneella mutta itse en pidä siitä. Nytkin lapset katsoo tv:tä tai pelaa ja itse vielä sängyssä. Tunnen vaan epäonnistuneeni kasvatuksessa ja kaikessa ja lapseni isona vihaavat minua kun olin poissaoleva ja masentunut aina. =( Silloin kun lapset oli vauvoja niin oli todella rankkaa ja väsyttävää mutta nautin heistä enempi kuin nyt.

 

[Hei halooo]

En ole kertonut kellekään. Olin eilen lenkillä ja mietin että menisin jonnekin mistä ei löydettäisi ja jäisin sinne makaamaan aurinkoon ja kuolisin vaikka nestehukkaan ym. Lenkki oli muutenkin raskas ja hengästytti helposti. Olen sairastanut masennusta jo vakavasti 3v. Lääkkeitä syönyt viime syksystä ja mitään apua ei ole ollut niistä. Tämä on toivotonta kun kaverit parantuu masennuksesta ja jatkaa elämää ystävien kanssa. Itse olen erakko ja ilman ystäviä ja en toivu tästä. En voi kellekään oikein edes puhua, en voi kavereille puhua kun osaa tuntenut vain vähän aikaa ja taas yhden kauemmin mutta hänelle en voi puhua. Käyn mtt:ssä ja siellä puhun mutta en itsemurha mietteistä kun pelkään että lapset viedään ym.

Huomaatko itse ristiriitasi? Haaveilet kuolemisesta, mutta pelkäät joutuvasi eroon lapsistasi??

 

[piut paut]

mutta ehkä kuollessa ikävää ei tuntisi toisin kuin jos lapset vietäisiin pois. Itse en ole löytänyt jumalaa tai kuoleman jälkeisestä elämästä merkkejä. olen rukoillutkin ja aikaisemmin uskoinkin jumalaan mutta nyt aikuisena tullut jotenkin realistisemmaksi tämä maailma ja sen korruptoituneisuus ja tuomitseminen. Työkaverin veli teki itsarin ja olin paikalla kun hän kuuli asiasta. Olin jotenkin tyrmistynyt että hän haukkui veljeään ja oli vihainen ja tuntui että toivoi tälle pahaa. Kuinka aina oli vanhemmat tukeneet häntä jne..
Itsekin tunnen nyt masentuneena itseni riippuvaisiksi vanhemmistani ja tunnen siitä syyllisyyttä sisarukseeni nähden. He hoitavat lapsiamme enempi ja auttavat enempi meitä. =(
Haluaisin olla itsenäisempi ja pärjäävä.

 

[Ajatteles]

Kuule! Minun äitini oli masentuneena kotona koko lapsuuteni ajan. Hänelle raskasta oli hoitaa tiskejä, niistä aina tiuski ja istui suurimman osan ajan sohvalla. Tai makasi ja nukkui, katseli telkkaria, katseltiin yhdessäkin. Se hänen "laiskottelunsa" ei minulle traumoja jättänyt, meillä oli myös hauskoja hetkiä. Mutta isän vuoksi niitäkin hetkiä oli vähemmän, isä oli alkoholisti ja väkivaltainen. Jos isää ei olisi ollut, olisi äitini ollut minulla varmasti rakas siinä missä aktiivisempikin äiti, mutta koska hän ei suojellut minua isältä, en ole hänen kanssaan tekemisissä ollut aikuisiällä. Eli vaikka sinä siellä makoilet jne, niin jos vaan kohtelet lapsiasi hyvin, he varmasti pitävät sinua hyvänä ja rakastavana äitinä, vaikka et kaikkea aina jaksaisikaan tehdä.

Jos lääkkeet jne ei auta, niin yritä löytää syitä mikä ja miksi sinua masentaa ja miten toimia niitten asioitten kanssa. Jos ylipaino masentaa, elämäntapamuutos voi tuoda positiivista mieltä. Laihtuminen ja ruokavalion muutos ei tietenkään onnistu yhdessä päivässä vaan vaatii kärsivällisyyttä ja sitoutumista. Se pitäisi aloittaa pienistä askelista.. ja tosiaan, siihen sinulle olisi apua ihan kirjallisista ohjeista.

 

[isoäiti mölykylästä]

no todella on varmasti kielteinen suhtautuminen pienten lasten äidin itsemurha aikeisiin. kuten kaikkiin itsemurhiin suhtaudutaan myöskin kielteisesti. ja miten muuten voisi. kyllä sun pitää puhua niista murha aikeistasi mielenterveystoimistossa, silläkin uhalla, että lapset viedään. ja sitä viedäänkö mä en osaa sanoa. mutta apua sinun pitää saada.

 

["vieras"]

Rakas ystävä, yhdessä me jaksetaan molemmat aina huomiseen! Vaikka susta tuntuis kuinka huonolta, älä alennu itsemurhaan!! Joku päivä sä huomaat, että sä selvisit ja oot todella kaunis!!

Kaikki kääntyy parhaimmaks vielä!

 

[masennusonsairaus]

Niin olenko paras ja rakkain äiti jos en paljoa jaksa leikkiä heidän kanssaan tai tehdä mitään. Mies pelaa heidän kanssaan koneella mutta itse en pidä siitä. Nytkin lapset katsoo tv:tä tai pelaa ja itse vielä sängyssä. Tunnen vaan epäonnistuneeni kasvatuksessa ja kaikessa ja lapseni isona vihaavat minua kun olin poissaoleva ja masentunut aina. =( Silloin kun lapset oli vauvoja niin oli todella rankkaa ja väsyttävää mutta nautin heistä enempi kuin nyt.

olet paras ja rakkain omille lapsillesi. Täydellisiä vanhempia ei ole olemassakaan, jos ei Taivaan Isää lasketa mukaan . Vanhempana me pyrimme tekemään parhaamme lastemme kasvatuksessa ja en usko että sinäkään olisit sen epäonnistuneempi kasvatuksessa kuin kukaan muukaan meistä.

omaa lapsuuttani kun muistelen, niin ajattelen, ettei sekään ole tärkeintä, että olisit aina tekemässä jotain lapsesi kanssa, kuten vaikkapa pelaamassa sitä tietokonepeliä. Tärkeintä on, että lapsi tietää sinun olevan saatavilla kun tarvitsee ja että sinun luokse uskaltaa aina tulla. Jo sellaiset hetket, että sinä lepäilet sängyllä ja lapsi tulee siihen kainaloon ja ehkä juttelette jonkun sanan. Ne saavat lapsen tuntemaan itsensä tärkeäksi ja rakastetuksi.

muistathan myös kertoa lapsillesi heidän ikätasonsa mukaisesti, että he eivät ole syy siihen että olet esim alakuloinen ja väsynyt, vaan että sinulla on sairaus nimeltä masennus, joka aiheuttaa sellaisia oireita. Näin lapset eivät koe syyllisyyttä siitä, että he jotenkin aiheuttaisivat sinun huonot olotilat.

 

["piste"]

Mäkin haluan kuolla, se on ihan selvää etten jaksa elää kymmeniä vuosia. Tavallaan oon saanut mielenrauhan päätöksen kautta, en vaan voi tappaa itseäni nyt koska lapsilla ei ole sellaisia aikuisia elämässä jotka jaksaisivat omassa surussaan kannatella heitä ja tarjota turvatun elämän.
Välillä jaksan kokonaisen päivän ilman että ahdistun siitä että joudun elämään vielä vuosia, nyt on ollut viikko tosi huonoa aikaa ja oon kaikki yöt selannut itsarifoorumeita ja etsinyt sieltä tukea lykätä päätöstä.

 

[bfds]

Läpsit pari kertaa sitä.

[/QUOTE]

 

["vieras"]

Niin olenko paras ja rakkain äiti jos en paljoa jaksa leikkiä heidän kanssaan tai tehdä mitään. Mies pelaa heidän kanssaan koneella mutta itse en pidä siitä. Nytkin lapset katsoo tv:tä tai pelaa ja itse vielä sängyssä. Tunnen vaan epäonnistuneeni kasvatuksessa ja kaikessa ja lapseni isona vihaavat minua kun olin poissaoleva ja masentunut aina. =( Silloin kun lapset oli vauvoja niin oli todella rankkaa ja väsyttävää mutta nautin heistä enempi kuin nyt.

Kyllä miehesi täytyy myös ottaa vastuuta, ja pelkkä koneella pelaaminen ei riitä!

Kissa pöydälle ja miehesi on aika ottaa isompi rooli nyt että saat itsesi kuntoon

 

[mietinettä]

[QUOTE="piste";24056665]Mäkin haluan kuolla, se on ihan selvää etten jaksa elää kymmeniä vuosia. Tavallaan oon saanut mielenrauhan päätöksen kautta, en vaan voi tappaa itseäni nyt koska lapsilla ei ole sellaisia aikuisia elämässä jotka jaksaisivat omassa surussaan kannatella heitä ja tarjota turvatun elämän.
Välillä jaksan kokonaisen päivän ilman että ahdistun siitä että joudun elämään vielä vuosia, nyt on ollut viikko tosi huonoa aikaa ja oon kaikki yöt selannut itsarifoorumeita ja etsinyt sieltä tukea lykätä päätöstä.[/QUOTE]

ilmeistikkään et ole aina elämässäsi halunnut kuolla, kun olet kuitenkin mm lapsia saanut?? Lapsia kun tuskin hankitaan jos itsemurha on mielessä...Jos et aina ole halunnut kuolla, niin mikset voisi uskoa, että sellainen tunne voisi vielä palata, että kokisitkin haluavasi ja jaksavasi elää?

 

[piut paut]

Kuule! Minun äitini oli masentuneena kotona koko lapsuuteni ajan. Hänelle raskasta oli hoitaa tiskejä, niistä aina tiuski ja istui suurimman osan ajan sohvalla. Tai makasi ja nukkui, katseli telkkaria, katseltiin yhdessäkin. Se hänen "laiskottelunsa" ei minulle traumoja jättänyt, meillä oli myös hauskoja hetkiä. Mutta isän vuoksi niitäkin hetkiä oli vähemmän, isä oli alkoholisti ja väkivaltainen. Jos isää ei olisi ollut, olisi äitini ollut minulla varmasti rakas siinä missä aktiivisempikin äiti, mutta koska hän ei suojellut minua isältä, en ole hänen kanssaan tekemisissä ollut aikuisiällä. Eli vaikka sinä siellä makoilet jne, niin jos vaan kohtelet lapsiasi hyvin, he varmasti pitävät sinua hyvänä ja rakastavana äitinä, vaikka et kaikkea aina jaksaisikaan tehdä.

Jos lääkkeet jne ei auta, niin yritä löytää syitä mikä ja miksi sinua masentaa ja miten toimia niitten asioitten kanssa. Jos ylipaino masentaa, elämäntapamuutos voi tuoda positiivista mieltä. Laihtuminen ja ruokavalion muutos ei tietenkään onnistu yhdessä päivässä vaan vaatii kärsivällisyyttä ja sitoutumista. Se pitäisi aloittaa pienistä askelista.. ja tosiaan, siihen sinulle olisi apua ihan kirjallisista ohjeista.

Niin ajatteles miltä tuntuu äidistäsi jos et ole hänen kanssaan tekemisissä? Ehkä hän oli liian masentunut lähteäkseen liitosta? Ei olisi pärjännyt yksin lasten kanssa. Ehkä ainut keino selviytyä oli olla huonossa liitossa? En hyväksy alkoholia tai väkivaltaa mutta pitää katsoa kokonaisuutta. Kait äitisi huolehti sinustakin sen verran että olet tässä ja nyt etkö ole edes sitä velkaa hänelle? Vai olisiko ollut kivempi olla hoitolaitoksessa vaihtuvien hoitotätien ja setien kanssa ja mahdollista hyväksikäyttöäkin vielä...ja kukaan ei olisi edes rakkautta tai hellyyttä antanut.

Niin ja itse tavallaan uskon että elämässä pitää tehdä töitä ja yrittää selviytyä vaikka hankalaa olisin. Lapsista pitää pitää kiinni eikä antaa laitokseen tai huostaan. Niistä huonoja kokemuksia esim. itsemurha ym. vahvat vain selviytyy ei herkät.
Töissä pitää olla vaikka pää kainalossa koska toinen vaihtoehto on sitten olla työttömänä ja yhteiskunnan hylkimänä lusmuilijana. Sukukaan ei ymmärrä sitä joka on vaan kotona..
Siitäkin kokemuksia!
Huono parisuhde tavallaan itsellänikin mutta ei voimia selviytyä varmaan yksin. Olisin sitten vielä kaveriton. Miestä ei voi tolkuttomasti rasittaa hänellä pitkät päivät töissä. Tekee nyt uraa ja perhe kärsii siitä ja ei voi sanoa töissä koskaan ei. Ottaa sitten oman aikansa nukkumalla vk-loppuisin. Itsehän olen hänet valinnut. Tosin silloin en tiennyt nuorena tulevista työ kuvioista jne. Otin työnarkomaanin joka harvoin lapsia näkee mutta sitten on heidän kanssaan kyllä ainakin yleensä jos jaksaa. Mies ainakin vielä rakastaa minua mutta pariterapiaan ei lähde ja en tiedä jos en tästä virkone niin voi kyllä haluta erotakin. Joskus riidoissa siitä puhuu.

 

["vieras"]

no todella on varmasti kielteinen suhtautuminen pienten lasten äidin itsemurha aikeisiin. kuten kaikkiin itsemurhiin suhtaudutaan myöskin kielteisesti. ja miten muuten voisi. kyllä sun pitää puhua niista murha aikeistasi mielenterveystoimistossa, silläkin uhalla, että lapset viedään. ja sitä viedäänkö mä en osaa sanoa. mutta apua sinun pitää saada.

Ja vaikka lapset vietäiskin joksikin aikaa, se voisi olla myös hyvä juttu! Ap saisi itsensä kuntoon

 

["piste"]

Lapsia kun tuskin hankitaan jos itsemurha on mielessä...Jos et aina ole halunnut kuolla, niin mikset voisi uskoa, että sellainen tunne voisi vielä palata, että kokisitkin haluavasi ja jaksavasi elää?

En ole, se on totta.
Nyt kuitenkin olen aivan ehdoton päätökseni suhteen ja lähemmäs kymmenen vuotta olen vain odottanut, tottakai mukaan on mahtunut onnen hetkiä ja kivoja juttuja mutta en ole kyllä kyseenalaistanut haluani kuolla mahdollisimman pian. En ole edes kiinnostut onnellisesta ja kevyestä elämästä, en jaksa tavoitella enään yhtään mitään. Ihanaankin elämään kuuluu vastoinkäymisiä ja minä en jaksa yhtään mitään, on niin helpottava ajatus kuolla kun sitten ei tarvitse tuntea mitään, ei hyvää eikä pahaa.