Inhottava tajuta ettei elämällä ole enää mitään tarjottavaa, etten enää koskaan saa rakastua...

["vieras"]

Kymmenen vuotta saman miehen kanssa, kolme lasta, naimisissa,velkaa...Mikään ei tunnu miltään. Miehelle ei voi puhua, se ei kuuntele tai sitten käy huutamaan. Olen sanonut että mietin eroa, se ei ota mua tosissaan. Sanoo että rakastaa, nukkuu aina eri huoneessa, ei annan läheisyyttä. On hyvä isä lapsille, onko se syy pysyä tälläisessä suhteessa missä olen yksinäinen. Olen vasta 29v, mutta tuntuu että tässäkö tää mun elämä nyt sitten oli ja on loppuajan...

 

["pomm"]

Torjuuko mies myös sinun lähestymisyrityksesi?

 

["vieras"]

Ei tosiaan kuulosta hääppöiseltä, jos mies ei muutu niin ero on edessä.

 

["vieras"]

[QUOTE="pomm";24140327]Torjuuko mies myös sinun lähestymisyrityksesi?[/QUOTE]

Välillä, välillä ei. Itse tahtoo mua seksuaalisesti ehkä kerran kuussa, kiva kiva
Ehkä se ei sitten halua mua?Huolehdin kuitenkin ulkonäöstäni ja tiedän että moni muu mies kyllä lämpenis...

 

[suossa]

ihan ku mä oisin kirjottanut ton :0
tosin meillä yhteistä eloa 4v joista 3v naismisissa, 2 yhteistä pientä lasta... aika haipakkaa menoa...
nyt tuntuu että tässäkö tää mun elämä nyt sitten on. Lapset tehty jne... jotenkin surullista.
Miehenkans ei tunnu natsaavan enää yhtään mikään.
Mutta ei se erossakaan olisi parempi? olisiko? en tiedä.

 

["vieras"]

Sama juttu, vuosia takana 15 mut viimeisten 5v aikana käynyt tämä klassinen "kasvoimme erilleen" jota en ennen tajunnut, nyt tiedän mitä se tarkoittaa. Mua myös masentaa ajatus että tää olis tässä, elämä. Viimeinen juna meni ja muita ei tule. Miehellä omien sanojensa mukaan tunteita, mut mä luulen et kyseessä tottumus ja mukavuudenhalu, pelko yksinäisyydestä, epävarmuus. Mä olisin valmis eroon mut näkemykset erosta ja sen mukana tulevista jutuista eroaa meillä todella paljon. Mulle mies on painolasti, henkinen pallo jalassa, yhdentekevä. En saa suhteelta mitään. Ja olen myös pohtinut että olenko itsekäs kun haluan hajottaa kaiken saadakseni itselleni mahdollisuuden (edes mahdollisuuden) parempaan.

 

["vieras"]

Oon miettinyt et jos vielä kitkuttelen tässä 10 vuotta, lapset olisi aikuisia sitten...Olisi helpompi ehkä lähteä. En vaan tiedä jaksanko niin kauan. Joskus olen miettinyt että hankin salasuhteen tähän rinnalle, omatunto vaan ei antaisi sitä anteeksi...

 

["vieras"]

[QUOTE="vieras";24140394]Oon miettinyt et jos vielä kitkuttelen tässä 10 vuotta, lapset olisi aikuisia sitten...Olisi helpompi ehkä lähteä. En vaan tiedä jaksanko niin kauan. Joskus olen miettinyt että hankin salasuhteen tähän rinnalle, omatunto vaan ei antaisi sitä anteeksi...[/QUOTE]

Mulla on kaksikin salasuhdetta, mut ei ne varsinaiseen ongelmaan auta.

 

["Vieras"]

Niin, mitä sitten kun kaikki on saavutettu?
Uusi mies, uudet lapset, uusi talo, uusi elämä?
Entä jos sekään ei tee onnelliseksi? Entä jos syy onkin sinussa itsessäsi?

(tämä kaikille ketjuun kirjoittaneille pohdittavaksi)

 

[Data]

Korjatkaa tilanne, menkää pariterapiaan älkääkä tyytykö tilanteeseen. Jos odotatte liikaa, niin siinä ei enää mikään auta. Jos taas yrityksistänne huolimatta päädytte eroon, niin voitte olla silti tyytyväisiä.

 

["vieras"]

[QUOTE="Vieras";24140414]Niin, mitä sitten kun kaikki on saavutettu?
Uusi mies, uudet lapset, uusi talo, uusi elämä?
Entä jos sekään ei tee onnelliseksi? Entä jos syy onkin sinussa itsessäsi?

(tämä kaikille ketjuun kirjoittaneille pohdittavaksi)[/QUOTE]

Kerro ihan konkreettisesti miten alan rakastaa (tai edes hiukan välittää ja sietää) ihmistä jota kohtaan tunnen välinpitämättömyyttä? Olen huomannut olleeni miehen kanssa kaikki nämä vuodet vääristä syistä. nyt jos tapaisimme, en koskaan aloittaisi hänenlaisensa kanssa mitään.

 

["vieras"]

Korjatkaa tilanne, menkää pariterapiaan älkääkä tyytykö tilanteeseen. Jos odotatte liikaa, niin siinä ei enää mikään auta. Jos taas yrityksistänne huolimatta päädytte eroon, niin voitte olla silti tyytyväisiä.

Sepä se, ei se tahdo sinne edes lähteä kun hänestä ei mitään ongelmaa ole.

 

[Data]

[QUOTE="vieras";24140464]Sepä se, ei se tahdo sinne edes lähteä kun hänestä ei mitään ongelmaa ole.[/QUOTE]

Siinä tapauksessa ero on vaihtoehto.

 

[puhut kuin mun suulla!]

[QUOTE="vieras";24140439]Kerro ihan konkreettisesti miten alan rakastaa (tai edes hiukan välittää ja sietää) ihmistä jota kohtaan tunnen välinpitämättömyyttä? Olen huomannut olleeni miehen kanssa kaikki nämä vuodet vääristä syistä. nyt jos tapaisimme, en koskaan aloittaisi hänenlaisensa kanssa mitään.[/QUOTE]

Ihan samoja miettinyt. Vääristä syistä menin miehen kanssa yhteen. Ja sitten olen pettynyt kun hän ei ollutkaan sellainen mitä ajattelin. Niin ja 12v yhdessä ja kaksi lasta. Nyt jos tästä lähden niin osa yhteisistä ystävistä lähtee ja jään aivan yksin. =( Mutta jaksaako tätäkään?
Oisko yksinkin parempi sitten?

 

[Data]

Ihan samoja miettinyt. Vääristä syistä menin miehen kanssa yhteen. Ja sitten olen pettynyt kun hän ei ollutkaan sellainen mitä ajattelin. Niin ja 12v yhdessä ja kaksi lasta. Nyt jos tästä lähden niin osa yhteisistä ystävistä lähtee ja jään aivan yksin. =( Mutta jaksaako tätäkään?
Oisko yksinkin parempi sitten?

Avoimuus ja kipeiden asioiden esilletuominen on hyvä alku. Tuossa vaiheessa ei enää kannata suojella toisen tunteita, kun ero on vaihtoehtona. Enkä usko että jäisit täysin yksin erossa, ystäväpiiri voi hieman vaihtua mutta toisaalta osa suhteista voi lujittua. Eikä ero tarkoita aina että suhteet menisivät ristiin yhteisten ystävien tai puolison sukulaisten kanssa.

 

["vieras"]

Ihan samoja miettinyt. Vääristä syistä menin miehen kanssa yhteen. Ja sitten olen pettynyt kun hän ei ollutkaan sellainen mitä ajattelin. Niin ja 12v yhdessä ja kaksi lasta. Nyt jos tästä lähden niin osa yhteisistä ystävistä lähtee ja jään aivan yksin. =( Mutta jaksaako tätäkään?
Oisko yksinkin parempi sitten?

Mulla ystävien ja muun tukiverkon kannalta erinomainen tilanne. Ystävät on mun omia ja alkuperäisiä, "itsehankittuja", jotka pysyy myös eron jälkeen. He tietävät tilanteeni ja tukevat mahdollisuuksien mukaan. Miehen kautta ei ole ystäviä tullut koska ei niitä kunnon kavereita miehellä edes ole. Miehen selviytyminen ja elämä ja tuntemukset eron jälkeen on mulle herttaisen yhdentekeviä. Lapsille saa olla isä ja käyttää kaiken aikansa heidän hyväkseen mutta koska kumppaniksi hänestä ei oikein enää ole niin miksi jäisin? Olen hyvin tunteellinen ihminen ja kaipaan suhdetta jossa on hyvä olla ylä- ja alamäet.