Kissan jatkuva oksentelu?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja "vieras"
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
V

"vieras"

Vieras
Kyseessä 16-vuotias leikattu sisäkolli. Oksentelua on kestänyt jo jonkin aikaa, ja kissa on mielestäni laihtunut ja jotenkin rapistunut, ei siis ole samalla tavoin lihaksikas eikä pullukka kuin joskus aiemmin oli. Tämän voi toki laittaa vanhuuden piikkiinkin, mutta tuota oksentelua mietin. Mitenkään yhtäkkistä laihtuminen ja "rapistuminen" ei ole ollut, eli ajan saatossa tullut... mutta väittäisin, että oksentelu on kiihdyttänyt laihtumista.

Kissan ruokahalu on entisellään, ja muutenkin tuntuu olevan hyvinvoiva. Karvoja ei lähde normaalia enempää ja turkki edelleen hyväkuntoinen ja kiiltävä.

Kissalle annettiin nyt lyhyen ajan sisällä Axilur- kuuri kahteen kertaan. Oksentelua esiintyy silti edelleen, joskin ehkä pikkuisen vähemmän, kuin ennen noiden Axilur- kuurien antamista. Tämä voi toki olla sattumaakin... Kissa oksentelee sekä raksuja että purkkiruokaa, mutta myös ihan vain limaa. Useimmiten limaa.

Ulosteessa/hiekkalaatikossa ei ole näkynyt matoja, ei myöskään oksennuksissa...

Mikähän vois olla vikana?
 
Meillä auttoi se, että jätettiin naksut pois ja ruokana vain märkäruokaa jossa ei ole viljaa eikä lisättyä sokeria. Väheni heti. Ja tämä vaiva siis ilmestyi yhtäkkiä, kun kissalla oli ikää about 8v.
 
Mietin kanssa ensiksi, että josko johtuisi ruuasta... Mutta raksuja ei annettu pitkään aikaan, samoin purkkiruokaa kokeiltiin jos minkälaisia... ihan eläinkaupastakin ostettuja ns. laadukkaampia tuotteita, mutta ei auttanut. :( Pitää kai soittaa eläinlääkärille, tuli mieleen, voisiko kissalla olla syöpä. :( Onko kellään tietoa, paljonko tuollainen käynti eläinlääkärillä tulisi suunnilleen maksamaan?
 
[QUOTE="Vieras";24242326]Mietin kanssa ensiksi, että josko johtuisi ruuasta... Mutta raksuja ei annettu pitkään aikaan, samoin purkkiruokaa kokeiltiin jos minkälaisia... ihan eläinkaupastakin ostettuja ns. laadukkaampia tuotteita, mutta ei auttanut. :( Pitää kai soittaa eläinlääkärille, tuli mieleen, voisiko kissalla olla syöpä. :( Onko kellään tietoa, paljonko tuollainen käynti eläinlääkärillä tulisi suunnilleen maksamaan?[/QUOTE]

Hupsista. Siis ap:hän minä olen. :)
 
Meidän kissalla 14-vuotta oli munuaisten vajaatoiminta. Oli loppuaikoina levoton, turkki oli jotenkin huonon näköinen.. ei enää kiiltävä, joi paljon vettä, mustuaiset silmissä olivat suuret, laihtui, saattoi pissailla lattioille. Eläinlääkärissä hoidettiin aluksi suolitukoksena, mut ei ollut. Oksensi pääasiassa läpinäkyvää joskus vähän vaahtoista nestettä tai syömäänsä ruokaa.
 
[QUOTE="vieras";24242353]Meidän kissalla 14-vuotta oli munuaisten vajaatoiminta. Oli loppuaikoina levoton, turkki oli jotenkin huonon näköinen.. ei enää kiiltävä, joi paljon vettä, mustuaiset silmissä olivat suuret, laihtui, saattoi pissailla lattioille. Eläinlääkärissä hoidettiin aluksi suolitukoksena, mut ei ollut. Oksensi pääasiassa läpinäkyvää joskus vähän vaahtoista nestettä tai syömäänsä ruokaa.[/QUOTE]

Kuuluuko munuaisten vajaatoimintaan muita oireita?
 
[QUOTE="Vieras";24242326]Mietin kanssa ensiksi, että josko johtuisi ruuasta... Mutta raksuja ei annettu pitkään aikaan, samoin purkkiruokaa kokeiltiin jos minkälaisia... ihan eläinkaupastakin ostettuja ns. laadukkaampia tuotteita, mutta ei auttanut. :( Pitää kai soittaa eläinlääkärille, tuli mieleen, voisiko kissalla olla syöpä. :( Onko kellään tietoa, paljonko tuollainen käynti eläinlääkärillä tulisi suunnilleen maksamaan?[/QUOTE]

Oliskohan meil ollut jotain 90e tutkimus+verikokeet. Tai sit enemmän... En oo varma.
 
[QUOTE="vieras";24242375]En muista, viihtyi usein myös piilossa mikä on kivunmerkki samoin kuin laajentuneet pupillit.[/QUOTE]

Meillä taas edelleen sosiaalinen tuo kolli, ja sosiaalisuus on jotenkin lisääntynyt... Nykyään haluaisi koko ajan olla sylissä ja vieressä.
 
Meil päin eläinlääkäri maksoi 59€ sis. lääkkeet. Asumme pienellä paikkakunnalla joten täällä voi hinnastot olla halvempia. Toisella kertaa muistaakseni 30€ ja viimeisellä kerralla 25€.
 
Koska on noin vanha kissa niin voi olla vaikka syöpä. Kannattaa tosiaan viedä eläinlääkärille piakkoin jos haluaa saada kuntoon. Kärsii varmasti tuosta oksentelustakin
 
Mun kissalla aluksi epäiltiin munuaisten vajaatoimintaa, mikä olikin. Munuaisten vajaatoiminnan oli kuitenkin aiheuttanut lymfoomakasvain, joka eteni nopeasti. Oksentelusta kuolemaan meni vain 4 kk, joten kannattaa hakeutua HETI kunnon eläinlääkärin tutkimuksiin: monet ELL eivät osaa katsoa ultrasta sitä; Helsingissäkin vain muutama.

Lymfooman kasvua voi yrittää estää sytostaateilla (ja leikkauksella), luonnon lääkkeistä Tolosen hainrustouutetta suositellaan. Amerikassa myös turmeric, vahvaa kurkumaa käytetään (Suomessa saatavilla Cibusine Forte, 4800 mg/tabletti, josta pieni murunen, kissalle max 100mg/kg/pv). Kaikkia luonnonlääkkeitä EI saa kissalle antaa. Hainrustouute lisää kalsiumarvoja, joka saattaa olla haitaksi munuaisille. Vihreä tee yms. sisältävät kofeiinin lisäksi muitakin myrkyllisiä aineita kissalle. http://margaret.healthblogs.org/2007/10/11/curcumin-for-cats/

Kissa siis alkoi yhtäkkiä oksennella juuri sellaista vaaleaa nestettä, sappinesteen näköistä kellertävää nestettä sekä ruokaa. Lymfoomaa on 2 eri tyyppiä: nopeakasvuista B-solutyyppiä ja hitaampikasvuista (olikohan A-solutyyppi?) Kissallani oli B-solutyypin lymfooma, joka selviää nukutuksessa ultrassa otetusta ohutneulanäytteestä. Toinen solutyyppi vaatii koepalan kudoksesta diagnoosin varmistamiseksi.

Jos on kyse pelkästä munuaisten vajaatoiminnasta, on hoitona yleensä verenpainelääkitys, KALIUM-lisä (puute näkyy verikokeista), lääkeruoat elinläääkäristä. Kaliumin puutos edistää munuaissairautta. Verenpaine samoin.

Tutkimuksissa nukutuksessa lääkärin on huolehdittava, että se suoritetaan tiputuksessa, ettei lääkäri aiheuta munuaisvauriota, kuten kissalleni eräs "pätevä" eläinlääkäri aiheutti, mikä vei kissan nopeasti loppuun (vajaassa viikossa tehohoidosta huolimatta).
 
Vanhoilla kissoilla on yleistä munuaisten vajaatoiminta. Siinä oireina laihtuminen, oksentelu, turkin meneminen kiillottomaksi jne. Tauti johtaa aina kuolemaan. Sitä voi vähän hidastsaa oikealla ruokavaliolla.
 
Meidän 8-v kissalla on munuaisten vajaatoiminta ja oireina oli juuri tuo oksentelu,laihtuminen,runsas juominen ja apaattisuus. Lääkärissä käytiin ja nyt kissa syö erikoisraksuja,vain ja ainoastaan. Laiha on edelleen eikä varmaan ikinä liho entisiin normaaleihin mittoihinsa mutta muuten on ok. Jos joskus syö jotain muuta niin heti oksentaa,eli saa olla tarkkana kun kissa söis mitä vaan. Nuolee esim.lautasetkin jos ei muista huuhdella. Mutta siis eliniän enkuste on sama kuin ilman tautia...ja nyt käytiin 2-v diagnoosista verikokeissa ja kaikki arvot ok. Eli tauti pysyy kurissa tuolla erikoiseuokavaliolla.
 

Yhteistyössä