Kenellä muulla on "käytännöllinen" suhde miehensä kanssa?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Krohn
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
K

Krohn

Vieras
Minä menin mieheni kanssa nopeasti kihloihin ja naimisiin, koska halusin asettua aloilleni ja perustaa perheen. Lapsikin tuli sit nopeasti. Takana oli kaksi pidempää suhdetta ja sitten sellainen parin vuoden bailukausi ja sit päätin, että nyt etsin kunnon miehen ja asetun aloilleni. Kunhan sellainen tuli vastaan, niin sitten edettiinkin todella nopeasti. Miehellä oli myös talous kunnossa, joten siinäkin mielessä hyvä valinta.

Nyt on sitten avioliitto, lapsi, velaton asunto, auto ja varaa myös harrastuksiin ja matkoihin. Mies on hyvä: ei petä (tietääkseni), ei hakkaa tai käytä henkistä väkivaltaa, ei uhkapelaa, ei dokaa, on normaali kaikin puolin, seksielämä on ok, osallistuu paljon kotitöihin ja lapsen hoitoon.

Yhdessä ollaan oltu nyt 6 vuotta ja kaikki on mielestäni ok, vaikka se "kipinä" ja "se jokin" puuttuukin: siis ei ole sellaista suuren intohimoisen rakkauden tuntua. Mutta rakastan miestäni, olen kiintynyt häneen, kunnioitan häntä ja tiedän hänen olevan onnellinen kanssani ja rakastavan minua. Olen tyytyväinen, kun olen löytänyt kunnollisen miehen.
 
Meillä on aika paljolti tuollainen suhde. Johtuen sit taas mun vuosia kestäneestä intohimoisesta ja täynnä rakkautta (ja vihaakin) olevasta, mutta mahdottomasta suhteesta. Yhtenä päivänä vaan päätin ja lähdin kävelemään, pelkkä rakkaus ei voi pitää kahta ihmistä yhdessä.

Nyt on sitten suhde jotain ihan muuta. Ollaan perusonnellisia, mutta se kipinä puuttuu. Eipä tosin oo sellaisia riitojakaan, että jommalla kummalla on silmä mustana tai kämppä on palasina...
 
Hyvin tutulta kuulostaa. Menin naimisiin nelikymppisenä ja saimme lapsen nopeasti, nyt on useampi vuosi jo takana ja toivottavasti monta edessä. En kaipaa mitään nuoruuden villejä rakkauksia, tällainen tasainen arki on parasta.
 
Kehitelkää kipinää ainakin vällyjen alle!
Jos muutenkin on hyvä olla yhdessä, asiat kunnossa, niin kannattaa panostaa myös fyysiseen puoleen. Joskus rakkaus tulee kertaheitolla, joskus sitä kypsytellään hiljalleen :-)
 
Mä en pystyisi, en mitenkään. Pitää olla säkenöivää rakkautta, pitää olla kipinöitä. Se huumaava tunne kun katsoo miestään ja onni nousee päähän. huh. Ja ollaan oltu monta vuotta yhdessä ja vieläkin minusta tuntuu samalta. Millään en nyt malttaisi odottaa että se tulee töistä kotiin.

Jotenkin sun posti muistutti mulle että voisi olla toisinkin, jos olisin jäänyt aiempaan suhteeseeni, jossa kaikki oli todella hyvin, kipinä vain oli sammunut (jos sitä koskaan oli ollutkaan) ja mies tahtoi lapsia mutta minä en. Oli yhteiset asunnot ja kaikki. Lapsentekoehdotukset silloin sai mut tajuamaan, että ei, tämä ei ole nyt minua varten. Mutta toisaalta, kirjoituksestasi saa kuitenkin sen kuvan että olet onnellinen ja tyytyväinen, se on varmastikin tärkeintä. Mutta jos rakastat häntä, luulisi kuitenkin siinä olevan jonkinlainen 'kipinä' ehkä?
 
:O No mun toinen puoli on härkä joten kipinää riittää vaikka muille jakaa. Etkö sä ikinä kaipaa sitä karvat pystyyn nostattavaa intohimoa joka välkähtää puolison katseessa kun katsoo sua sillä silmällä vaikka kesken arkisten ruokaostostenkin?

No mä en ainakaan osaa kaivata, koska en edes tiedä mistä puhut.

Kun tavattiin niin rakastuin mieheen ensi silmäyksellä, kyllä siinä polvet tutisi ja sanat takelteli. Pikkuhiljaa vuosien myötä sellainen alkuhuuma, jännitys ja intohimo on laantunut. Edelleen viihdytään yhdessä, rakastan miestä, tapellaan ja rakastellaan, välillä on kuivaa arkea ja välillä taas mahtavaa yhdessäoloa. Mutta eipä meillä niin intohimoista ole enään että mulla karvat nousis pystyyn intohimosta (ehkä kiukusta joskus) eikä mies saa mun mahaakaan sekaisin jännityksestä, niinkuin alkuaikoina. Pitäisin meidän suhdetta melko käytännöllisenä, perushyvänä parisuhteena.
 
[QUOTE="onnellinen";24296378]Meillä on aika paljolti tuollainen suhde. Johtuen sit taas mun vuosia kestäneestä intohimoisesta ja täynnä rakkautta (ja vihaakin) olevasta, mutta mahdottomasta suhteesta. Yhtenä päivänä vaan päätin ja lähdin kävelemään, pelkkä rakkaus ei voi pitää kahta ihmistä yhdessä.

Nyt on sitten suhde jotain ihan muuta. Ollaan perusonnellisia, mutta se kipinä puuttuu. Eipä tosin oo sellaisia riitojakaan, että jommalla kummalla on silmä mustana tai kämppä on palasina...[/QUOTE]

Skorpioni minäkin. En tosin usko horoskooppeihin pätkääkään, mutta ihan vaan tiedoksi niille, jotka uskovat :D
 
:O No mun toinen puoli on härkä joten kipinää riittää vaikka muille jakaa. Etkö sä ikinä kaipaa sitä karvat pystyyn nostattavaa intohimoa joka välkähtää puolison katseessa kun katsoo sua sillä silmällä vaikka kesken arkisten ruokaostostenkin?

Mulla on ollut tällaisia suhteita, lyhytaikaisempia tosin (muutamia kuukausia tai puoli vuotta) mut ne ovat kaatuneet sit siihen arkeen. Mies on ollut täys huithapeli tai muuta vastaavaa.

Ja vastaus kysymykseen: en kaipaa. En kumma kyllä kaipaa. Musta on iän myötä tullut tällainen realistinen jalat maassa -tyyppi. Nyt se onnellisuus tulee ihan muista asioista kuin intohimosta.

Ja seksin suhteen asiat ovat hyvin. Seksiä on paljon ja monipuolisesti, saan orgasmin joka kerta, jos se on joku mittari. Seksiin minä panostan tietoisesti, koska tiedän että jos seksissä loppuu fiilis, niin sit suhde on siinä. Eli teen paljon aloitteita ja pidän seksielämän vireänä ihan kokonaisuuden kannalta. Vähän "laskelmoidulta" kuulostaa kun sen näin kirjoitan, mutta toivottavasti joku ymmärtää mitä tarkoitan.
 
anteeks mut mitä sulta ap siis puuttuu?? ei kenenkään elämä ole kymmenen avioliittovuoden jälkeen mitään pornofilmimäistä paneskelua tai jatkuvaa lääppimistä ja kiimaa...
mulla on sun kuvaama suhde ja mä pidän meitä sielunkumppaneina, meillä kaikki toimii yhdessä :)
 
Mulla on ollut tällaisia suhteita, lyhytaikaisempia tosin (muutamia kuukausia tai puoli vuotta) mut ne ovat kaatuneet sit siihen arkeen. Mies on ollut täys huithapeli tai muuta vastaavaa.

Ja vastaus kysymykseen: en kaipaa. En kumma kyllä kaipaa. Musta on iän myötä tullut tällainen realistinen jalat maassa -tyyppi. Nyt se onnellisuus tulee ihan muista asioista kuin intohimosta.

Ja seksin suhteen asiat ovat hyvin. Seksiä on paljon ja monipuolisesti, saan orgasmin joka kerta, jos se on joku mittari. Seksiin minä panostan tietoisesti, koska tiedän että jos seksissä loppuu fiilis, niin sit suhde on siinä. Eli teen paljon aloitteita ja pidän seksielämän vireänä ihan kokonaisuuden kannalta. Vähän "laskelmoidulta" kuulostaa kun sen näin kirjoitan, mutta toivottavasti joku ymmärtää mitä tarkoitan.

Ok, no ei siinä sit mitään jos olet kaikinpuolin tyytyväinen. Me ollaan oltu yhdessä 16vuotta ja vieläkin mies saa mun sisimpäni kuplimaan ihan vaikka vain katsomalla tietyllä tavalla. :heart: Toki meilläkin riitoja, tasaista arkea yms. mutta sitä intohimoakin (enkä tarkoita vain seksiä) pitää olla jotta elämä maistuu siltä miltä pitääkin.

muoks. Ja mun mies ei ole huithapeli vaan vastuuntuntoinen perheenisä. :)
 
[QUOTE="vieras";24296500]anteeks mut mitä sulta ap siis puuttuu?? ei kenenkään elämä ole kymmenen avioliittovuoden jälkeen mitään pornofilmimäistä paneskelua tai jatkuvaa lääppimistä ja kiimaa...
mulla on sun kuvaama suhde ja mä pidän meitä sielunkumppaneina, meillä kaikki toimii yhdessä :)[/QUOTE]

Tuota mieltä minäkin olen. Mä en mitään pornofilmi elämää halua :)
 
Mulla on ollut tuollainen käytännöllinen suhde. Olihan se ihan OK - mutta sit kävi niin,että se toinen ihastui toiseen ja läks pettämään, erohan siinä pitkässä juoksussa sitten tuli. Sen jälkeen oli monta käytännöllistä suhdetta, joissa kaikki oli OK - kumpikaan ei vaan koskaan ollut kokonaan onnellinen ja tyytyväinen.
Nyt mulla on sellainen suhde, jossa rakkaus roihuaa, eikä riidellä, keskustellaan, ja rakastetaan ihan täysillä. Tää on käytännöllistä, ihanaa ja onnellistakin, meistä molemmista.
 

Yhteistyössä