K
Kepsis
Vieras
omassa ketjussaan.
Olen saanut yleistä hyväksyntää sellaiselle asialle, että ei tulisi aloittaa parisuhdetta ennenkuin on päässyt yli edellisestä suhteesta. Kaikki ei varmaan tuota allekirjoita koska yleinen järki on kiellettyä joissain päin Suomea.
Mutta tuohon logiikkaan nojautuen, miksi täällä(kin) tehdään hyvin usein aloituksia missä perustellaan omaa "oikeassa" olemistaan jonkun asian suhteen parisuhteessa sillä että kun "mies tietää että edellisessä suhteessani..."
Niin? Missä kohti meni vikaan? Jos et ole päässyt yli siitä sikapaska exästäsi, niin miksi kannat vanhat paskat uuden kumppanin niskaan, teet vaatimuksia miten hänen tulee ajatella ja toimia, ettei vaan aiheuttaisi mitään tilannetta missä sinulle tulee flashbackeja entisestä suhteestasi.
Ota kumppanisi yksilönä ja omana itsenään, hyvine ja huonoine puolineen, äläkä taannu joksikin "Mutta kun tuntuu pahalta..." ja "Kyllä exä kanssa teki niin ja sitten sain kärsiä kun ei se sika..." jankkausautomaatiksi.
Jos teidän välinen suhde on edes suurinpiirtein hyvällä pohjalla ja nautitte toisistanne, ei kummallakaan ole tarvetta tarkoituksella loukata toista, tai sitten jollakin on tarkoitus pariutua vain siksi että saa tappelukumppanin, ei elämänkumppania.
Jos aiempi oletus pitää paikkansa, miten se että esimerkiksi se kumppani itsetyydyttää, käy ravintolassa kaverien kanssa, katselee rannalla / kaupungilla joskus muita naisia, voisi mitenkään olla teiltä pois?
Onko ainoa tapa olla parisuhteessa, ajatuspoliisin tapa tai kontrollifriikin pakkomielteily? Jos on paha olo parisuhteessa niin jutelkaa, jos juttelu ei onnistu, aika terapeutille, jos terapeutti ei auta, niin ero, jos et halua erota, turpa kiinni ja tyydy siihen mitä on.
Parisuhde on kahta aikuista varten, ei kiukutteleville lapsille joilla on kiire vain varmistaa oma asemansa siinä korkeimmalla korokkeella missä saa muka sanoa miten asiat tehdään, kenen ajatukset ja tunteet merkkaa eniten.
Lapset ei ole ikinä syy jäädä yhteen jos parisuhde mättää. Se on aina tekosyy. Vuonna 2011 luulisi olevan riittävästi faktoja jokaiselle siitä miten huono parisuhde tai kylmä sellainen on väärä esimerkki lapsella ja yhteishuoltajuus / yksinhuoltajuus tekee ihan ehjiä lapsia, riippuen olosuhteista mihin ne altistetaan ja kuinka heidät kasvatetaan.
Olen saanut yleistä hyväksyntää sellaiselle asialle, että ei tulisi aloittaa parisuhdetta ennenkuin on päässyt yli edellisestä suhteesta. Kaikki ei varmaan tuota allekirjoita koska yleinen järki on kiellettyä joissain päin Suomea.
Mutta tuohon logiikkaan nojautuen, miksi täällä(kin) tehdään hyvin usein aloituksia missä perustellaan omaa "oikeassa" olemistaan jonkun asian suhteen parisuhteessa sillä että kun "mies tietää että edellisessä suhteessani..."
Niin? Missä kohti meni vikaan? Jos et ole päässyt yli siitä sikapaska exästäsi, niin miksi kannat vanhat paskat uuden kumppanin niskaan, teet vaatimuksia miten hänen tulee ajatella ja toimia, ettei vaan aiheuttaisi mitään tilannetta missä sinulle tulee flashbackeja entisestä suhteestasi.
Ota kumppanisi yksilönä ja omana itsenään, hyvine ja huonoine puolineen, äläkä taannu joksikin "Mutta kun tuntuu pahalta..." ja "Kyllä exä kanssa teki niin ja sitten sain kärsiä kun ei se sika..." jankkausautomaatiksi.
Jos teidän välinen suhde on edes suurinpiirtein hyvällä pohjalla ja nautitte toisistanne, ei kummallakaan ole tarvetta tarkoituksella loukata toista, tai sitten jollakin on tarkoitus pariutua vain siksi että saa tappelukumppanin, ei elämänkumppania.
Jos aiempi oletus pitää paikkansa, miten se että esimerkiksi se kumppani itsetyydyttää, käy ravintolassa kaverien kanssa, katselee rannalla / kaupungilla joskus muita naisia, voisi mitenkään olla teiltä pois?
Onko ainoa tapa olla parisuhteessa, ajatuspoliisin tapa tai kontrollifriikin pakkomielteily? Jos on paha olo parisuhteessa niin jutelkaa, jos juttelu ei onnistu, aika terapeutille, jos terapeutti ei auta, niin ero, jos et halua erota, turpa kiinni ja tyydy siihen mitä on.
Parisuhde on kahta aikuista varten, ei kiukutteleville lapsille joilla on kiire vain varmistaa oma asemansa siinä korkeimmalla korokkeella missä saa muka sanoa miten asiat tehdään, kenen ajatukset ja tunteet merkkaa eniten.
Lapset ei ole ikinä syy jäädä yhteen jos parisuhde mättää. Se on aina tekosyy. Vuonna 2011 luulisi olevan riittävästi faktoja jokaiselle siitä miten huono parisuhde tai kylmä sellainen on väärä esimerkki lapsella ja yhteishuoltajuus / yksinhuoltajuus tekee ihan ehjiä lapsia, riippuen olosuhteista mihin ne altistetaan ja kuinka heidät kasvatetaan.