Miksi opiskelijat saavat vähemmän tukea kuin työttömät?Miksi opiskelijoita edellytetään nostamaan lainaa elämiseen?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Miksi opiskelusta rangaistaan?
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Alkuperäiseen kirjoitukseen:

Opiskelijan tuki ei rajoitu opintotukeen, on ilmainen terveydenhoito, jopa hammashoito, ateriatuki, liikennevälineissä saa mennä puoleen hintaan. Eli kaikkea arjen kulutusta tuetaan.

Anteeksi vain, mutta ammattikorkeakouluopiskelijana maksoin hammashoidosta ja terveydenhoidosta aivan saman hinnan kuin työssäkäyvä ihminenkin. Ilmainen terveydenhoito EI KOSKE ammattikorkeakouluopiskelijoita. Tai joo, olihan siellä terkkari tavattavissa kerran viikossa kaksi tuntia, mutta lääkäriin oli mentävä kunnalliseen terveyskeskukseen.

Kannatan perustuloa, joka maksettaisiin jokaiselle suomalaiselle, jolla ei muita tuloja olisi. Näin opiskelijat, työttömät yms olisivat samalla viivalla.
 
Opiskelijan tuki ei rajoitu opintotukeen, on ilmainen terveydenhoito, jopa hammashoito, ateriatuki, liikennevälineissä saa mennä puoleen hintaan. Eli kaikkea arjen kulutusta tuetaan. Lisäksi siihen päälle vielä se, että opiskelu on ilmaista.
Joo nyt selittelet kyllä ihan ideaalitilanteita etkä totuutta. Vain yliopisto-opiskelijat saavat hoitoa YTHS:llä, eikä sielläkään ilmaiseksi (sen lisäksi että maksavat jo lukuvuosimaksua). Kouluruokailut on yleensä tarjottu hyvin ja niihin olen tyytyväinen, mutta alennukset ja edullisemmat matkaliput ym. ovat hyvin paikkakuntakohtaisia juttuja. Mitä se bussilippu merkkaa kaupungissa, jossa on surkea julkinen liikenne? Kaikkialla ei ole mitään liikunta- tai kulttuurietuja ihan senkin takia, että tarjontaakan ei välttämättä ole. Etelä-Suomen suurissa kaupungeissa opiskelijalla varmasti on mukavasti etuja, mutta siellä taas asuminen on niin kallista, että sopii perhana ollakin...

[QUOTE="heh";24438312]Minkähänlaista tukea tässä peräänkuulutat? Mun mielestä meille esim. yläasteella ihan tasapuolisesti kerrottiin kaikista jatko-opiskelumahdollisuuksista riippumatta siitä oliko hyväosaisten jälkikasvua vai vähän heikommat eväät elämäänsä saanut. Paha se vaan on väkisin tunkea lukion kautta korkeakouluun yksilöitä joilla ei ole intressiä koulunkäyntiin.[/QUOTE]
Opinto-ohjaus on kyllä ihan pelkkä vitsi. Jos en olisi hakenut nyt AMK:hon eri alalle, olisin vakavissani harkinnut opon opintoja ihan sen takia, että olisi edes yksi osaavampi ohjaaja lisää. Ainoa reitti ei myöskään ole lukio+korkeakoulu ja motivaatiota voi ruokkia muutenkin kuin kepillä.
 
Mua on kovasti mietityttänyt opiskelemaan lähteminen. Olisi mukavaa vihdoin opiskella itselleen ammatti, jotta paskaduunien teon lisäksi ei tarvitsisi vinkua yhteiskunnalta sitten loppuelämänsä tukea vaan saisi itse elätettyä perheensä kokonaan. Mutta, mulla ei mm. ole luottotietoja eli en saa opintolainaa. Mulla ei myöskään ole mitään muutakaan taloudellista tukea tai helpotusta ja mun pitäisi saada myös lapset elätettyä niiden opintojen ajan.
Minä olen sitä sarjaa joka ei kykene työskentelemään opintojen ohessa vaan mun täytyy saada keskittää huomioni vain yhteen asiaan kerrallaan (muutenkin olen hyvin epävarma kouluympäristössä ja opiskelu tulee vaatimaan minulta todella paljon. Pelkästään luokkahuoneessa istuminen).

Mua helpottaisi todella paljon ajatus siitä että opiskelijoita tuettaisiin enemmän. Eikä pelkästään itseni takia vaan myös muiden kaltaisteni takia jotka ovat ihan oikeasti päättäneet ottaa sen niskalenkkiotteen ja saada elämänsä oikeille raiteille vaikka yhteiskunta yrittääkin sysiä nurkkaan ja painaa alas.

Jos mun fyysinen kunto vielä olisi sillä mallilla että voisin tehdä niin fyysistä työtä kuin haluaisin, en varmastikaan edes harkitsisi opiskeluja vaan tienaisin kouluttamattomanakin ihan hyvin.

...Taas mä en oo ihan varma miten hyvin pysyin aiheessa mutta kunhan lurittelin mitä mieleen heräsi....
 
Kerpeleellä mahdollisuutta työkkärin tukemaan omaehtoiseen opiskeluun? 2 vuotta tukevat jos on ammattiin johtava tutkinto ja olet yli 25-v. (Saattavat vaatia muitakin ehtoja jos ovat nipoja, isommissa kaupungeissa yleensä enemmän.)

Millä rahalla olet nyt? Jos ei muuta niin sossun avulla opiskelemaan? Jos opintolainaa et saa, niin sehän on sossun kannalta vain hyvä asia. Saat sieltä enemmän rahaa kun eivät voi laskea tuloksi ;) Joo ja valivali kaikille jotka alkaa naputtaa, ihan miten vaan päin asiaa katsoo, niin mielestäni on hyvä jos toinen oikeasti opiskelee ammatin, vaikka siihen tukea tarviikin.
 
Loputtomasti ei opiskelua todellakaan tarvitse tukea, ei ole mitään järkeä tukea 3 tai 4 vuoden opintoja 7 vuotta, mutta kyllä opiskelua pitäisi paremmin tukea, eikä ainakaan rankaista niitä jotka suorittavat opinnot ajallaan töiden ohella. Mikään ei ole niin kallista kuin opintotuen lainaaminen kelalta, järkyttävä korko...
 
Mua on kovasti mietityttänyt opiskelemaan lähteminen. Olisi mukavaa vihdoin opiskella itselleen ammatti, jotta paskaduunien teon lisäksi ei tarvitsisi vinkua yhteiskunnalta sitten loppuelämänsä tukea vaan saisi itse elätettyä perheensä kokonaan. Mutta, mulla ei mm. ole luottotietoja eli en saa opintolainaa. Mulla ei myöskään ole mitään muutakaan taloudellista tukea tai helpotusta ja mun pitäisi saada myös lapset elätettyä niiden opintojen ajan.
Minä olen sitä sarjaa joka ei kykene työskentelemään opintojen ohessa vaan mun täytyy saada keskittää huomioni vain yhteen asiaan kerrallaan (muutenkin olen hyvin epävarma kouluympäristössä ja opiskelu tulee vaatimaan minulta todella paljon. Pelkästään luokkahuoneessa istuminen).

Mua helpottaisi todella paljon ajatus siitä että opiskelijoita tuettaisiin enemmän. Eikä pelkästään itseni takia vaan myös muiden kaltaisteni takia jotka ovat ihan oikeasti päättäneet ottaa sen niskalenkkiotteen ja saada elämänsä oikeille raiteille vaikka yhteiskunta yrittääkin sysiä nurkkaan ja painaa alas.

Jos mun fyysinen kunto vielä olisi sillä mallilla että voisin tehdä niin fyysistä työtä kuin haluaisin, en varmastikaan edes harkitsisi opiskeluja vaan tienaisin kouluttamattomanakin ihan hyvin.

...Taas mä en oo ihan varma miten hyvin pysyin aiheessa mutta kunhan lurittelin mitä mieleen heräsi....

Miksi sä et aikaisemmin ole itsellesi ammattia hankkinut?
 
Kerpeleellä mahdollisuutta työkkärin tukemaan omaehtoiseen opiskeluun? 2 vuotta tukevat jos on ammattiin johtava tutkinto ja olet yli 25-v. (Saattavat vaatia muitakin ehtoja jos ovat nipoja, isommissa kaupungeissa yleensä enemmän.)

Millä rahalla olet nyt? Jos ei muuta niin sossun avulla opiskelemaan? Jos opintolainaa et saa, niin sehän on sossun kannalta vain hyvä asia. Saat sieltä enemmän rahaa kun eivät voi laskea tuloksi ;) Joo ja valivali kaikille jotka alkaa naputtaa, ihan miten vaan päin asiaa katsoo, niin mielestäni on hyvä jos toinen oikeasti opiskelee ammatin, vaikka siihen tukea tarviikin.

Okei, hyvä tietää :)

Nyt olen ensimmäistä kertaa elämässäni joutunut tosiaan kaikille mahdollisille tuille... Tuntuu niiiiin homeiselta ravata toimistosta toiseen. No, viimeistään nyt tiedän etten ainakaan tätä halua tulevaisuudelta. Onneksi en ole saanut huonoa tai tylyä kohtelua missään..

Tässä sossupummi siis, hei :) Lähiömamma mä oon ollut jo pidempään. Eli mitäh? Oonks mä se white trash? Haa, mutta juu... Toivon että sisu riittää siihen että voin joskus vielä ryömiä pois noista lokeroista.
 
[QUOTE="vieras";24438480]Miksi sä et aikaisemmin ole itsellesi ammattia hankkinut?[/QUOTE]

Se on pitkä tarina. Vähän sellanen "nyyh" ja "ei helvetti". En viitsi ruotia syitä sen enempää.

Lukiota kävin 55 kurssia, kirjoitin jopa kaksi ainetta. Lopulta ahdistuneisuus ja paniikkikohtaukset ottivat vallan.
 
En ehdi nyt lukea pitkää ketjua läpi, joten sori, jos joku tämän jo kirjoitti.

Vaikka aina puhutaan koko eliniän kestävästä kouluttautumisesta, niin yhteiskunta kuitenkin toimii oletuksella, että ensin hankitaan koulutus/ammatti ja sen jälkeen ollaan töissä. Opiskelijat ovat yleensä nuoria ja perheettömiä, opiskelu kestää määrätyn ajan, jonka jälkeen siirrytään työelämään. Nuorella kouluttauneella on kuitenkin hyvät työllistymismahdollisuudet.

Aina ei ura mene putkeen ja sittenhän sitä on työtön. Koska koko elämää ei voi elää pelossa, että taivas tippuu niskaan, on monella työttömäksi joutuvalla perhe elätettävänä ja asuntolainaa. Työttömyyden kestosta ei ole mitään takeita. Hyvällä tuurilla työllistyy pian uudestaan. Jos on ehtinyt saada jotain työkykyä alentavaa vaivaa, työllistyminen voi olla vaikeaa ja siinäpä loppuelämä menee vuoroin palkkatukityössä ja vuoroin työttömänä.

Pidän sinänsä outona, että opiskelijat vertaavat aina opiskelijan ja työttömän tukia. Lähes kaikilla on nykyään koulutus, joten nämä työttömätkin ovat eläneet sitä opiskelijan elämää opiskelijan tuloilla. Joten lohdutuksen sana kaikille opiskelijoille: jos töitä ei löydy valmistumisen jälkeen, niin eikö ole hyvä, että tulot nousevat?

Olen itsekin ollut opiskelija ja elänyt opintotuilla ja -lainalla. Sen lisäksi olen ollut työtön, asuntovelkainen yh. Tällä hetkellä olen töissäkäyvä ja asuntovelaton. Oma lapseni opiskelee parhaillaan muualla, joten se opiskelijan arkikin on tuttua.
 
"Mikään ei ole niin kallista kuin opintotuen lainaaminen kelalta, järkyttävä korko... "

mä just olin kirjottamassa et halvempaa lainaa et mistään saa ;)

*jos meinasit ees opintolainaa
 
Viimeksi muokattu:
"Mikään ei ole niin kallista kuin opintotuen lainaaminen kelalta, järkyttävä korko... "

mä just olin kirjottamassa et halvempaa lainaa et mistään saa ;)

*jos meinasit ees opintolainaa

opintoTUEN korko on 15% tai enemmänkin. OpintoLAINASSA on pienempi korko.

Ja aikaisemmin puhuit siitä että oli opiskelu aika ilmaista. MIKÄÄN EI OLE ILMAISTA VAIKKA JOKU UNINEN MAKSAA NE VAATTEET, RUAN TAI ASUMISEN. Veikkaan että juuri sinun kaltaisten ihmisen takia muita opiskelijoita pidetään bilettäjänä. Itselle jää vuokran, puhelin/netti laskun jälkeen 40e elämiseen, sähköön, vakuutuksiin. Ei auta ei..
 
"Mikään ei ole niin kallista kuin opintotuen lainaaminen kelalta, järkyttävä korko... "

mitä tuolla lauseella meinattiin ??!! ruokaa saa koulusta ei illal tarvinnut ku makaronilaatikkoo, makaronipussi 30snt ja j-liha 2,50 ja tuosta syö kolme päivää. te vaan ette osaa.euron ruoka budjetti :D joskus halvempi, pottuja ja euronpaketti jauhelihapullia? leipää tehkää itte :) eiks oo kiva välillä kokeilla elää niukasti :) ja sossusta en hae rahaa, enkä biletä ainakaan alkon kans. mutta siis amisopiskelu onnistuu, lukion kirjat maksaa niin tuhottomasti ettei ikään pysty niitä ostamaan..mutta turha kouluhan se muutenkin nykyään on, siwan kassalle pääsee amistaustaltakin :)
 

Yhteistyössä