Eipä ne osaa käyttäytyä parikymppisetkään.
Meillä oli tänään lapsen 2v-synttärit, ja sukulaispoijan tullessa ovesta sisään, potkasi kenkänsä eteisen nurkkaan ja vei pyöräkypäränsä, -hanskansa ja -avaimensa pojan huoneeseen pöydälle. (tosi fiksu paikka, lapsethan ei taatusti niillä leiki.... arvaa etittiinkö avaimia puolisen tuntia joka puolelta kämppää, kun herra oli lähdössä...).
Tän jälkeen käveli suoraan keittiöön, jossa oli muita ihmisiä kahvia juomassa. Jäi pöydän viereen kyttäämään, ja tiuskasi, että missä on hänen kahvinsa. Vastasin, että tuolla se on keittimessä, ilmotan sitten, kun on sun vuoro tulla kahville, että ei tähän nyt mahdu. (tekee tän joka helvetin kerta, aina sisälle tullessaan änkeää heti keittiöön, ja hälle pitäis olla valmiiks katettu kahvi pöytään, koskaan ei voi odottaa hetkeä).
Kahvinsa saatuaan (enkä vittuuttanikaan tarjoillut sitä heti, vaan myöhemmin) ja juotuaan kiitti (vau! Tästä oletin, että lopetti jo, koska nosti kuppinsakin tiskialtaaseen) lähti tupakalle, ja tuli taas hetken päästä keittiöön, vaati lautasta ja lusikkaa. Vastasin, että ei oo nyt, kun just laitoin tiskiin, kun kaikki kahvitettavat oli jo lopettanut pöydässä, että nyt pitää oottaa. Ei kelvannut, suuttu ja lähti olkkariin, kunnei mulla ollut antaa just sillä hetkellä lautasta hälle...
Pikkulapsilta ton vielä ymmärtää (tosin toivon, että sitten on opettelu kesken, että niin EI tehdä), mutta kakskymppinen...