Voi että kaverin 5-vuotias poika on ärsyttävä!

["juska"]

Siis todellakin ärsyttävä! Tosi laiska, kaikki pitäisi tehdä hänen puolestaan. Aina marisemassa esimerkiksi kun ei saa krokseja jalkaan (ei viitsi laittaa itse), ei löydä vadelmia (kävelee keskellä tietä eikä edes yritä etsiä vaan odottaa että ne tuodaan hänelle), ei pysy polkemaan (ei viitsi polkea vaan odottaa että työnnetään) jnejnejne joka asiassa! Ja lisäksi aina etuilemassa: Anna se MINULLE! MINÄ otan sen! MINÄ olen paras! Repien muilta käsistä lelut. Jos kaveri löytää pensaasta viinimarjan ja syö sen, on tämä viisivuotias narisemassa äidilleen:" Nico on ihan tyhmä, kun se söi sen viinimarjan." "Sen olisi pitänyt antaa se MINULLE."

Ugh, kiitos kun sain purkautua.

 

[Anatolia]

Eikö oo kivaa että kyse on kaverisi pojasta, eikä sinun?

Ts. sun ei sitä tarvitse jaksaa, onneksi.

 

[Annikis piroger]

joo tiedän tunteen...

 

["hessu"]

kuulostaa ihan mun mieheltä!!!

 

[raparperitaivas]

[QUOTE="hessu";24489593]kuulostaa ihan mun mieheltä!!![/QUOTE]

 

["Niinpä"]

Eikö oo kivaa että kyse on kaverisi pojasta, eikä sinun?

Ts. sun ei sitä tarvitse jaksaa, onneksi.

Mäkin olisin onnellinen, jos vaan kavereilla olis noin rasittavia lapsia.

 

["vieras"]

[QUOTE="Niinpä";24489734]Mäkin olisin onnellinen, jos vaan kavereilla olis noin rasittavia lapsia. [/QUOTE]

Samoin. Oma poika ei ollut parhaimmillaan 5-6-vuotiaana.

 

["katti"]

[QUOTE="vieras";24489751] Samoin. Oma poika ei ollut parhaimmillaan 5-6-vuotiaana.[/QUOTE]

Meillä 5v muuttunut hirveäksi marisijaksi ja kiukkuajaksi!!

 

["vieras"]

5-vuotiaat pojat on ärsyttäviä Joo, ja meillä asuu yksi sellainen

4-vuotiaat on oikeestaan vielä pahempia, 5-vuotiaille alkaa tuleen jo vähän järkeä ja omaa ajattelua päähän, mutta uhmaa kyllä löytyy edelleen. Ap:n esimerkki on kyllä kuulostaa ihan lellipennulla, lapsessa ei sinänsä mitään vikaa, vaan kasvatuksessa.

 

[sikinsokin]

Täällä asusteli viime talvena sellainen minä-itse narisija, vinkuja tyyppi 5v. Onneks sen tilalle on tullut hieman lempeämpi, ei niin jullikka tyyppi tosin vielä sekin nirisee ja narisee aika lailla, mut kestää jo keskustellakin

 

[Anatolia]

Mun 5½ v poika ei kyllä oo kovinkaan ärsyttävä. Saako sanoa että ONNEKSI ei ole?

On omatoiminen, tosi reipas kävelemään ja pyöräilemään, mitään "minäminä, minulle, se on mun!"- vaihetta ei koskaan ole ollutkaan, juttelee paljon syvällisiäkin asioita ja tykkään pohtia maailman menoa poitsuni kanssa. Uhmaa on hieman, mutta ihan siedettävissä määrin ja keskustelemalla siitäkin selviää, ei itkupotkuraivareita (niitä oli joskus 1,5 v iässä hieman). On tuo omapäinen ja haastavakin, mutta hyvin hänen kanssaan kaikkialla pärjää. Vilkas on kyllä, sata lasissa lähes aina, onneksi osaa myös hiljentyä piirtämään, lukemaan, yms.

Yltiödramaattista "sä vihaat mua!"- kyynelehtimistä on kyllä kesän aikana ollut, se on ihan uusi piirre

En oo kyllä huomannut että hänen suht samanikäiset kaverinsakaan kovin ärsyttäviä olisivat, ainakaan meillä ollessaan, voi tietty olla että kotioloissa tilanne on toinen, lapset kun on vieraskoreita

 

[PölyEsteri]

Jotkut kasvattaa lapsensa tuollaisiksi. Ei se lapsen syy ole.

 

["vieras"]

kuulostaa lapseltani. Tuollainen vänisijä ollut koko elämänsä. Jos joku ei heti onnistu niin kauhea draama päällä. On yritetty kasvattaa ja opettaa jakamista mutta mikään ei mene perille. Polkea ei osaa koska heti kun ei onnistu niin luovuttaa. Keinumaankin poika oppi vasta 4,5 vuotiaana kaikesta kannustuksesta huolimatta. Ei ole koskaan hiljaa, saa puolen tunnin kestäviä raivareita. Ei osaa rauhoittua ellei ole hänen mielestään milenkiintoista tekemistä. Kosketteeee joka ikistä tavaraa kaupassa, kotona ja kylässä kielloista huolimatta. yms. yms.

5-vuotisneuvola on onneksi pian ja neuvolantäti on vihjannut että voisi olla jotain häikkää lapsessa. Adhd.tä lähinnä epäili. Olisi helpottavaa saada diagnoosi ettei olisi aina niin paska äiti ja kasvattaja fiilis. Koska muiden mielestä lapseni on vain huonosti kasvatettu vaikka olen tehnyt näiden vuosien ajan pitkäjänteistä kasvatustyötä. päiväkodissakin aina toitotetaan että kotona olis hyvä säilyttää rajat ja rutiini. ihan kuin tuuleen huutaisi sinnekin joka kerta että kyllä meillä on ollut samat rutiinit ja säännöt jo 1-vuotiaasta lähtien mutta mikään arestituoli, palkintotarra, jäähypenkki, lelujen takavarikko ei ole tuottanut tulosta vaikka niitä ollaan systemaattiseti käytetty kaikki nämä vuodet.

Pelkään että lapsi ei saa koskaan kavereita koulussa arvaamattoman luonteensa takia. Ja että opettajat inhoavat lasta tämän näennäisen laiskuuden ja jatkuvan valittamistulvan takia. Lapseni on kuitenkin perusluonteeltaan erittäin herkkä poika jota rakastan enemmän kuin elämää. Joskus vaan on niin helvetin raskasta.

Ehkäpä lapsesi kaverin käytökseen voi olla jokin syy. Kuten esim. se adhd.