Onko teidän mielestä oikeasti ok huutaa lapselle?

[??]

Joskus joutuu kyllä tiukasti sanomaan, ääntä korottaen. Sitäkin pyydän anteeksi, mutta painotan, että on uskottava kun nätisti sanotaan. Kerron lapsille että on ikävää että joudun korottamaan ääntäni, mutta että haluan että he kuuntelevat koska minulla on tärkeää asiaa. Myös töissäni erityislasten parissa vältän äänen korottamista, enkä ikinä huuda täysillä. Jos joku tulisi minulle täysillä huutamaan, kokisin oloni uhatuksi. Jos mies huutaisi minulle naama punaisena, niin tulisin todella surulliseksi ja pelästyisin.

Minulle tulee aina paha mieli, kun kuulen kuinka joku karjuu lapselle. Tai ihan kenelle vaan. Se on kuin isku vasten kasvoja. Kerrankin oltiin sukulaisperheen luona syömässä ja perheen 6v sanoi, että ei halua maitoa vaan piimää ja äiti ei tätä kuullut, vaan kaatoi maitoa. Sitten lapsi alkoi inttää, että äiti halusin piimää, en juo maitoa. Äiti vaan räjähti heti ja karjui että "Nyt loppuu toi renkutus, juot sen maidon nyt ja olet hiljaa!" Mikä siinäkin oli, ettei voinut nätisti sanoa, että "oho, kaadoin vahingossa maitoa, juotko sen ensin niin saat piimää". Ei ihmissuhteita hoideta karjumalla.

Päiväkodissa kyllä tunnistaa ne lapset, joille karjuminen on normaali kommunikointitapa. Tälläiselle lapselle kun ääntä korottaa, niin nauretaan vaan eikä ilmekään värähdä, kun normaalisti lapsi on pahoillaan ja vakavoituu.

 

[Huom harmaana]

Ei ole ok.
Mutta en myöskään pyydä lapselta anteeksi sitä jos sanon tiukasti ja joudun vähän korottamaan ääntäni. Huuda en kuitenkaan koskaan.

 

["vieras"]

on todellakin ok huutaa pennuille

 

[Blue cat]

Niin metsä vastaa kuin sinne huutaa... Eli ei pidä sitten lapsen ollessa vanhempi miettiä, miksi hän on töykeä.

 

[Debra]

Kyllä sitä ääntä joskus voi korottaa, mutta jos niin on tapana tehdä, niin täytyisi tarkkailla itseään, ettei siitä tule jatkuvasti yleisempi tapa. Monesti ne jotka huutavat ja karjuvat lapsille, eivät enää itsekään huomaa sitä. Kyllä sen minäkin olen huomannut, että joskus kun lapsella/lapsilla on villimpi päivä, niin tulee huudettua useampaan kertaan. Tarkkailen kuitenkin tietoisesti usein sitä äänensävyä, millä puhun, koska loppujen lopuksi se asia menee paremmin perille, kun ei huuda. Kun ensin saa meluavien lasten huomion vain huudahtamalla "hei" ja vaikka läpsäyttämällä kädet yhteen, niin voi siitä jatkaa normaalilla äänellä. Ihan kamalaa on kuunnella jossain päiväkodin pihassa tms. kun vanhempi karjuu lapselle

 

["Tiina"]

Joskus joutuu kyllä tiukasti sanomaan, ääntä korottaen. Sitäkin pyydän anteeksi, mutta painotan, että on uskottava kun nätisti sanotaan. Kerron lapsille että on ikävää että joudun korottamaan ääntäni, mutta että haluan että he kuuntelevat koska minulla on tärkeää asiaa. Myös töissäni erityislasten parissa vältän äänen korottamista, enkä ikinä huuda täysillä. Jos joku tulisi minulle täysillä huutamaan, kokisin oloni uhatuksi. Jos mies huutaisi minulle naama punaisena, niin tulisin todella surulliseksi ja pelästyisin.

Minulle tulee aina paha mieli, kun kuulen kuinka joku karjuu lapselle. Tai ihan kenelle vaan. Se on kuin isku vasten kasvoja. Kerrankin oltiin sukulaisperheen luona syömässä ja perheen 6v sanoi, että ei halua maitoa vaan piimää ja äiti ei tätä kuullut, vaan kaatoi maitoa. Sitten lapsi alkoi inttää, että äiti halusin piimää, en juo maitoa. Äiti vaan räjähti heti ja karjui että "Nyt loppuu toi renkutus, juot sen maidon nyt ja olet hiljaa!" Mikä siinäkin oli, ettei voinut nätisti sanoa, että "oho, kaadoin vahingossa maitoa, juotko sen ensin niin saat piimää". Ei ihmissuhteita hoideta karjumalla.

Päiväkodissa kyllä tunnistaa ne lapset, joille karjuminen on normaali kommunikointitapa. Tälläiselle lapselle kun ääntä korottaa, niin nauretaan vaan eikä ilmekään värähdä, kun normaalisti lapsi on pahoillaan ja vakavoituu.

Ei ole ok, mutta huudan lapsille kyllä joskus niin, että kurkkua särkee. Yleensä pyydän anteeksi ja selitän hermostumisen, mutta en aina. Ymmärtänevät itsekin.

 

[Rieputarallaa]

Mä en ole vielä havainnut, missä kohtaa pitäisi huutaa. Tiukasti olen sanonut ja joskus, kun poika oli pienempi, huusin SEIS, kun meinasi karata tielle, mutta noin muuten... huutamalla ei ole kukaan vielä koskaan saanut mitään aikaiseksi.

 

["vieras"]

Ap on ihan kuin mun vanhemmat kun olin lapsi.. Onnea vaan, musta tuli maailman hirvein teini! Lapsena olin kyllä oikein herttainen ja tottelin, teininä ei se enää toiminut.

Itse huudan lapsilleni jos nätisti sanominen ei muutaman kerran jälkeen toimi.

Mutta toisaalta meillä myös kehutaan kun on aihetta, halitaan ja jutellaan asioista. Kaikki tunteet ja niiden näyttäminen on ok ja sallittua kunhan ei fyysisesti käy toiseen kiinni.

Meidän lapset tottelee ja käyttäytyy huomattavasti paremmin kuin niiden ystäväperheiden lapset joita kasvatetaan selittämällä lempeästi aina vaan ja joille ei ääntä koroteta. Toisaalta meidän lapset saa ja uskaltaa myös huutaa ja kiukutella eikä siitä rankaista.
Terve maalaisjärki on paras kasvatusmetodi, ei se hienojen kasvatusopusten oppien kirjaimellinen noudattaminen.
ps. Mun vanhemmat oli kans kasvatusalan ammattilaisia.

 

[Ultramariini]

Ei ole oikein. Ei suotavaa, eikä hedelmällistä. Silti siihen syyllistyn. En halua puolustella
huutamista, mitään puolusteltavaa siinä ei ole, mutta silti sillä äänen volyymillä ei ole
mielestäni kaikkein suurin merkitys, vaan sillä, MITÄ sanoo.

 

[Huom harmaana]

[QUOTE="vieras";24639887]Ap on ihan kuin mun vanhemmat kun olin lapsi.. Onnea vaan, musta tuli maailman hirvein teini! Lapsena olin kyllä oikein herttainen ja tottelin, teininä ei se enää toiminut.

Itse huudan lapsilleni jos nätisti sanominen ei muutaman kerran jälkeen toimi.

.[/QUOTE]

vanhempien huutaminen=hyvin käyttäytyvä teini
Aika erikoinen ajattelutapa, sanoisin.

 

[Llewellyn]

Lapsi ei tottele huutoa yhtään sen paremmin - se on parissa vaaratilanteessa tullut todistettua. Pyrin muutenkin välttämään huutamista, mutta hätätilanteessa tulee huudettua, eli silloin kun yrittää ehtiä estämään jotain pienempää tai suurempaa katastrofia tapahtumasta.

 

["a p"]

[QUOTE="vieras";24639887]Ap on ihan kuin mun vanhemmat kun olin lapsi.. Onnea vaan, musta tuli maailman hirvein teini! Lapsena olin kyllä oikein herttainen ja tottelin, teininä ei se enää toiminut.

Itse huudan lapsilleni jos nätisti sanominen ei muutaman kerran jälkeen toimi.

Mutta toisaalta meillä myös kehutaan kun on aihetta, halitaan ja jutellaan asioista. Kaikki tunteet ja niiden näyttäminen on ok ja sallittua kunhan ei fyysisesti käy toiseen kiinni.

Meidän lapset tottelee ja käyttäytyy huomattavasti paremmin kuin niiden ystäväperheiden lapset joita kasvatetaan selittämällä lempeästi aina vaan ja joille ei ääntä koroteta. Toisaalta meidän lapset saa ja uskaltaa myös huutaa ja kiukutella eikä siitä rankaista.
Terve maalaisjärki on paras kasvatusmetodi, ei se hienojen kasvatusopusten oppien kirjaimellinen noudattaminen.
ps. Mun vanhemmat oli kans kasvatusalan ammattilaisia.[/QUOTE]

Missä kohtaa sanoin, että meillä vaan selitellään ja paijataan? Kyllä tuo meidän teinikin ihan asiallisesti käyttäytyy. Ja lapset osaavat näyttää tunteensa ja uskaltavatkin sen tehdä. Teinikään tosin ei ole kokenut tarpeelliseksi naama punaisena huutaa, ihan puhumalla on asiat hoidettu. Rangaistuksia meillä jaellaan kyllä ja ääntäkin tosiaan joskus joudun korottamaan. Minä puhuin nyt kurkku suorana karjumisesta. Sitä en harrasta, eikä se ole mielestäni ok. Kyllä meilläkin kiukutellaan, mutta en lähde kiukutteluun mukaan. Mihin se kiukku huutamalla katoaa?

 

[meak]

Kyllä!

Jos lapsi on niin kaukana ettei puhe kuulu, ja kentän laidallakin huudan lapsille kannustuksia.

 

["Tiina"]

Lapsi ei tottele huutoa yhtään sen paremmin - se on parissa vaaratilanteessa tullut todistettua. Pyrin muutenkin välttämään huutamista, mutta hätätilanteessa tulee huudettua, eli silloin kun yrittää ehtiä estämään jotain pienempää tai suurempaa katastrofia tapahtumasta.

Meillä huutaminen kyllä toimii. Jos esim. lapsi kokeilee rajojaan tunnin. Sitten karjasen niin, että astiat heiluu kaapissa. Vuorenvarmasti lapsi kuuntelee sen jälkeen.

 

[maissihiiri]

Mun mielestä on ihan ok karjasta välillä. Huom välillä, sellaista jatkuvaa huutamista ja ärjymistä en siedä. Mutta jos on pari kertaa jo sanottu nätisti eikä mene perille niin kyllä mä karjasen kerran. Ja se kyllä yleensä auttaa, eikä oo silti lapsilla mitään traumoja tai ongelmia, enemmän meillä kyllä halitaan ja sylitellään kuin huudetaan Joskus pyydän anteeksi hermostumistani, jos tulee sellainen tunne että tuli vähän turhasta suututtua.

 

[riiviöiden äiti]

Ei ole ok, vaan ikävää. Kyllä, tulee välillä oikein karjuttua, kun ei millään mene perille vaikka seisoo vieressä ja käskee ja pyytää ja perustelee. Mutta ei missään tapauksessa ole yleinen kommunikointitapani.
1 lapsista saa tässä perheessä eniten huutoa aikaan ja 1 ei oikeastaan koskaan, kyllähän asiaan vaikuttaa niin vanhempien kuin lastenkin temperamentti.

 

[miee]

Eikai se ole oikeasti ookoo, mutta kyllä sitä välillä tulee karjuttua niin, että on kurkku kipeä.

Viimeksi sen takia kun 6-vuotias potki jaloillaan auton kuljettajan selkänojaa ajaessani autoa. Potki ja potki aina vaan eikä mikään puhe auttanut!!!! ja meidän 6,5-vuotiaan isokokoisen potkiminen oikeasti on sellaista potkimista, että pelkäsin penkin lähtevän irti!!!!

 

["a p"]

[QUOTE="Tiina";24639987]Meillä huutaminen kyllä toimii. Jos esim. lapsi kokeilee rajojaan tunnin. Sitten karjasen niin, että astiat heiluu kaapissa. Vuorenvarmasti lapsi kuuntelee sen jälkeen.[/QUOTE]

Tuotakaan en näkisi kovin pahana välttämättä, mikäli tuo karjaisu tarkoittaa tyyliin "Hei, nyt rauhoitutaan!" eikä esim. "Ja nyt perhana penikat loppuu toi hemmetin apinana riekkuminen, mä en jaksa enää katsella teitä!" Jos joka päivä monta kertaa karjuu niin että kitarisat vaan kilisee ja mitä sylki suuhun tuo, se tuskin lapsia saa pelleilyä lopettamaan.

 

["vieras"]

[QUOTE="a p";24639949]Missä kohtaa sanoin, että meillä vaan selitellään ja paijataan? Kyllä tuo meidän teinikin ihan asiallisesti käyttäytyy. Ja lapset osaavat näyttää tunteensa ja uskaltavatkin sen tehdä. Teinikään tosin ei ole kokenut tarpeelliseksi naama punaisena huutaa, ihan puhumalla on asiat hoidettu. Rangaistuksia meillä jaellaan kyllä ja ääntäkin tosiaan joskus joudun korottamaan. Minä puhuin nyt kurkku suorana karjumisesta. Sitä en harrasta, eikä se ole mielestäni ok. Kyllä meilläkin kiukutellaan, mutta en lähde kiukutteluun mukaan. Mihin se kiukku huutamalla katoaa?[/QUOTE]

Et missään, mut kyllä meilläkin vanhemmat jakoi rangaistuksia, niistä keskusteltiin jne.
Lähinnä halusin tuoda sulle jonkinlaisen esimerkin siitä että ei se huutamattomuus ole mikään autuaaksi tekevä asia ja että sun tapa ajatella kasvatuksesta ei ole automaattisesti se ainoa oikea.

Ja mihin kiukku huutamalla katoaa, meillä ainakin tuntuu ainakin yksi lapsista olevan sellainen et kun huutaa hetken niin sit tasoittuu ja asia saadaan puhuttuakin, tarvii siis päästää höyryjä eka ulos.

Ihmisillä on erilaiset temperamentit ja mun mielestä sä toit erittäin vahvasti esiin et ihmiset jotka huutaa toimii väärin, huonosti ja on huonompia vanhempia kuin sinä? Mä en tuota jaksa uskoa, vaikka ei minustakaan se huutaminen nyt mitenkään kivalta kuullosta, ei se silti musta kasvatusta/ lasta pilaa jos sille ei koko aikaa huudeta.

 

["Tiina"]

Eikai se ole oikeasti ookoo, mutta kyllä sitä välillä tulee karjuttua niin, että on kurkku kipeä.

Viimeksi sen takia kun 6-vuotias potki jaloillaan auton kuljettajan selkänojaa ajaessani autoa. Potki ja potki aina vaan eikä mikään puhe auttanut!!!! ja meidän 6,5-vuotiaan isokokoisen potkiminen oikeasti on sellaista potkimista, että pelkäsin penkin lähtevän irti!!!!

Sun olis vaan pitäny pysäyttää auto, laskeutua lapsen tasolle ja kertoa juurtajaksain ystävällisesti perustellen miksi ei saa potkia.

 

[HyäkkäysVaunu]

Mutta jos on 50 kertaa sanonu nätisti samasta asiasta, 20kertaa ääntä korottamalla eikä vieläkään mene perille niin kyllä karjahtaminen on taattu.

Ja silti siitä tulee aina itellekki paha mieli - yleensä en anteeksi pyydä, joskus kyllä jos tarkemmin ajateltuna ärähdin "turhasta".

 

[HyäkkäysVaunu]

Viimeksi sen takia kun 6-vuotias potki jaloillaan auton kuljettajan selkänojaa ajaessani autoa. Potki ja potki aina vaan eikä mikään puhe auttanut!!!! ja meidän 6,5-vuotiaan isokokoisen potkiminen oikeasti on sellaista potkimista, että pelkäsin penkin lähtevän irti!!!!

Mun äiti pysäytti auton aina ja nosti broidin pois kyydistä kun näin teki - sai sitten potkia vaikka kiviä. Täti jätti broidin sedän kanssa tien varteen huutamaan kun aikansa oli potkinu selkänojaa. Sai sitten kävellä kotiin - sen jälkeen osaskin käyttäytyä.

 

[maissihiiri]

Ei ole ok, vaan ikävää. Kyllä, tulee välillä oikein karjuttua, kun ei millään mene perille vaikka seisoo vieressä ja käskee ja pyytää ja perustelee. Mutta ei missään tapauksessa ole yleinen kommunikointitapani.
1 lapsista saa tässä perheessä eniten huutoa aikaan ja 1 ei oikeastaan koskaan, kyllähän asiaan vaikuttaa niin vanhempien kuin lastenkin temperamentti.

Tuo on ihan totta, temperamentti vaikuttaa hirveesti. Esim. mä oon luonteeltani tosi rauhallinen, mutta sitten kun räjähdän niin räjähdän kunnolla. Ja suuttuminen kestää sen max. 5 minuuttia. Ja en rähjää lapsille tyyliin "saatanan mukula" vaan sanon kerran kovalla äänellä esim. "NYT RIITTÄÄ!"

 

["Päivi"]

[QUOTE="Tiina";24640021]Sun olis vaan pitäny pysäyttää auto, laskeutua lapsen tasolle ja kertoa juurtajaksain ystävällisesti perustellen miksi ei saa potkia.[/QUOTE]

Siis apua, oletko oikeasti tätä mieltä Tiina?

 

[..]

Jos on enemmän kun yks lapsi niin joskus ei ehdi muuten komentaa kun huutamalla. Jos vaikka on vauvan kans pyllypyykillä ja toinen tekee pahuuksiaan niin kyllä mä ensin kiellän ja sitten huudan. Kunhan kädet vapautuu menen tilanteeseen ja puhun tai jäähytän tilanteen mukaan.

Mun mielestä vanhemmat ei voi aina pysyä rauhallisena ja tyynenä vaan lasten saavat oppia myös sen että joskus vaan ovat menneet liiallisuuksiin ja äitikin kyllästyy. Sitten äiti suuttuu ja huutaa. Sitten kun ollaan rauhoituttu jutellaan ja sovitaan.