Kaikille 60- ja 70-luvuilla syntyneille

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja "xxx"
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
X

"xxx"

Vieras
Noin kolmekymppisten ja sitä vanhempien ihmisten pitäisi itse asiassa olla kuolleet. Nykypäivän lainlaatijoiden ja byrokraattien mielestä meidän 60- ja 70-luvuilla syntyneiden ei olisi pitänyt edes selvitä hengissä. Meidän pinnasängyt oli maalattu... lyijyä sisältävällä maalilla. Meillä ei ollut lapsille turvallisia lääkepulloja, ovia eikä kaappeja ja pyörä...illessä meillä ei kenelläkään ollut kypärää.

Joimme vettä puutarhaletkusta, emme pullosta. Panimme leivän päälle voita ja joimme limsaa jossa oli sokeria, mutta kukaan meistä ei ollut liian lihava, koska olimme aina ulkona touhuamassa. Jaoimme limsamme kavereiden kanssa ja joimme samasta pullosta, eikä kukaan siitä kuollut. Lähdimme aamulla aikaisin ulos ja tulimme kotiin vasta illalla kun katuvalot oli sytytetty.

Meitä ei saanut kiinni koko päivänä - ei ollut kännyköitä. Meillä ei ollut Playstationia, Nintendoa tai X-boxia, ei ainuttakaan TV-peliä, ei 99 TV-kanavaa, ei surround-soundia, ei kännyköitä, kotitietokoneita tai Internetin chattikanavia.
Meillä oli kavereita, me olimme ulkona heidän kanssaan. Me putoilimme puista, saimme haavoja, katkoimme käsiä, jalkoja ja hampaita, mutta ei ketään haastettu oikeuteen niiden onnettomuuksien johdosta. Ne olivat vahinkoja, eikä niistä syytetty ketään muita kuin meitä itseämme.

Muistatko ne vahingot? Me tappelimme, saimme mustelmia ja opimme pärjäämään niitten kanssa. Me leikimme kepeillä ja tennispalloilla, söimme multaa ja ruohoa. Kaikista varoituksista huolimatta montaakaan silmää ei puhjennut eikä meissä kasvanut ruohoa lopun elämää. Me pyöräilimme ja kävimme toistemme luona, koputimme ovelle, kävelimme suoraan sisään ja osallistuimme keskusteluun.

Jotkut oppilaista koulussa eivät olleet yhtä hoksaavaisia kuin muut, ne jäivät jälkeen ja jätettiin luokalle. Tämä sukupolvi on kasvattanut muutamia uskaliaita riskinottajia, parhaita ongelmien ratkojia ja investoijia. Viimeiset 50 vuotta ovat olleet aikaa, jolloin uusia ideoita on syntynyt räjähdysmäisellä vauhdilla. Meillä oli vapaus, fiaskoja, menestystä ja vastuuta. Me opimme sopeutumaan kaikkeen.

Sinä olet yksi niistä. Onnea! Toivottavasti tämän näkevät kaikki ne joilla on ollut onni viettää lapsuutensa ennen kuin lainsäätäjät ja muut viranomaiset alkoivat säädellä elämäämme meidän omaksi parhaaksemme. Meillä oli elämisen laatua! Hyvä 60- ja 70-luku!!
 
tutulta joo kuulostaa jotenkin tuo litania -
mutta onhan se myönnettävä, että aina olen tuntenut olevani se valon lähettiläs, joka säteilee ympäristöönsä hyviä ja kiinnostavia ajatuksia, valoa, iloa ja sen sellaista.

sanalla sanoen, meidän ikäisillämme (ikälopuilla?) saattaa tosiaan olla vielä jotain annettavaakin.
 
  • Tykkää
Reactions: Aamuäree
[QUOTE="xxx";24889290]Noin kolmekymppisten ja sitä vanhempien ihmisten pitäisi itse asiassa olla kuolleet. Nykypäivän lainlaatijoiden ja byrokraattien mielestä meidän 60- ja 70-luvuilla syntyneiden ei olisi pitänyt edes selvitä hengissä. Meidän pinnasängyt oli maalattu... lyijyä sisältävällä maalilla. Meillä ei ollut lapsille turvallisia lääkepulloja, ovia eikä kaappeja ja pyörä...illessä meillä ei kenelläkään ollut kypärää.

-varmaan suurempi prosentuaalinen osa 2000-luvulla selviääkin aikuiseksi saakka!

Joimme vettä puutarhaletkusta, emme pullosta. Panimme leivän päälle voita ja joimme limsaa jossa oli sokeria, mutta kukaan meistä ei ollut liian lihava, koska olimme aina ulkona touhuamassa. Jaoimme limsamme kavereiden kanssa ja joimme samasta pullosta, eikä kukaan siitä kuollut. Lähdimme aamulla aikaisin ulos ja tulimme kotiin vasta illalla kun katuvalot oli sytytetty.

Meitä ei saanut kiinni koko päivänä - ei ollut kännyköitä. Meillä ei ollut Playstationia, Nintendoa tai X-boxia, ei ainuttakaan TV-peliä, ei 99 TV-kanavaa, ei surround-soundia, ei kännyköitä, kotitietokoneita tai Internetin chattikanavia.

-molemmat lötyi !

Meillä oli kavereita, me olimme ulkona heidän kanssaan. Me putoilimme puista, saimme haavoja, katkoimme käsiä, jalkoja ja hampaita, mutta ei ketään haastettu oikeuteen niiden onnettomuuksien johdosta. Ne olivat vahinkoja, eikä niistä syytetty ketään muita kuin meitä itseämme.

Muistatko ne vahingot? Me tappelimme, saimme mustelmia ja opimme pärjäämään niitten kanssa. Me leikimme kepeillä ja tennispalloilla, söimme multaa ja ruohoa. Kaikista varoituksista huolimatta montaakaan silmää ei puhjennut eikä meissä kasvanut ruohoa lopun elämää. Me pyöräilimme ja kävimme toistemme luona, koputimme ovelle, kävelimme suoraan sisään ja osallistuimme keskusteluun.

- tämän kun olisin nähnyt 70-luvun Tukholman keskustassa...

Ja niin paljon muuta höpöä...
 
Riiviöiden äiti, minä vuonna olet syntynyt? Mä -72 eikä mun lapsuudessa ollut noita tietokoneita/pelejä kun tyyliin yhdellä kaverilla, mutta ne olikin rikkaita.

Huomasinkin juuri että olet asunut lapsuutesi ilmeisesti Tukholmassa, no siellä ehkä oli kehitys vähän pidemmällä silloin kun täällä itäisessä Suomessa :D Kyllä täälläpäin ainakin melkein kaikki nuo asiat piti paikkansa mitä ap laittoi.
 
-76, ja työläisperheen lapsi, mutta juu, asuinpaikka varmaan vaikutti. Suomessa kyllä asuttiin jo kun ensimmainen tietokone hankittiin joskus 1983-85 välillä?

Eikä nuo, enemmän ärsyttää vain " eikä me kuoltu", vaikka lasten kuolleisuus oli taatusti suurempaa kuin nykyään...
Ne nykypäivän "rajoitukset" (kypärät ym.) kun pelastaa muutaman lapsen hengen.
 
Alkuperäinen kirjoittaja riiviöiden äiti;24889789:
-76, ja työläisperheen lapsi, mutta juu, asuinpaikka varmaan vaikutti. Suomessa kyllä asuttiin jo kun ensimmainen tietokone hankittiin joskus 1983-85 välillä?

Eikä nuo, enemmän ärsyttää vain " eikä me kuoltu", vaikka lasten kuolleisuus oli taatusti suurempaa kuin nykyään...
Ne nykypäivän "rajoitukset" (kypärät ym.) kun pelastaa muutaman lapsen hengen.

Jooh, aika kultaa muistot.. =)

Ei meilläkään ollut autossa takapenkillä turvavöitä, eikä me kuoltu. Kolme lasta riekkui takana miten sattuu, mutta vanhemmat istui vöissä etupenkillä...!
 
Alkuperäinen kirjoittaja Aamuäree;24889822:
No ainahan maailma kehittyy, 50- luvun lapsuus oli ihan erilaista mitä 70- luvun tms, jos nyt aletaan hiuksia halkoa (pyöräilykypärästä tms).

Mutta on se silti aika ekstremeä 70- luvun lapsuus nykypäivän lapsuuteen verrattuna :D

Mun isäni (synt. -50 ) leikki pienenä veljiensä kanssa sotaa omatekemillään aseilla. Kun isä kurkkasi talon kulman takaa, ampui veli samaan aikaan ja lyijyhauli upposi vasempaan silmäluomeen. No, isä lääkäriin, joka katsoi ettei silmään osunut ja hyvä niin. Kotona koko veljessakki sai selkäänsä ja vasta myöhemmin huomattiin, että hauli oli jäänyt silmäkulmaan. Isä poistatti sen vasta kun mä olin ala-asteelainen, siihen asti se näkyi nahan läpi sinisenä kuulana :D

Mitkäköhän sanktiot saisi nykyään moisesta? Varmaan olisi törkeä pahoinpitely ja pappakin saisi tuomion, kun pieksi lapset vyöllä.
 
Minä olen synytynyt -65 ja tietokone tuli kyllä suhteellisen aikaisin.
Muut kohdat osuivat ja moni muukin jota omasta lapsuuden maailmastani omille lapsilleni kaihoan.
Jotenkin tuntuu, että silloin kunnioitettiin lapsia ihmisinä paljon enemmän kuin nykyään (VAIKKA ruumiillinen kurituskin oli sallittua.)
Nykyään kovin monet lapset ovat vanhempiensa leluja, joilla "kukaan muu ei saa leikkiä" ja joiden pääasiallinen funktio ei suinkaan ole kasvaa omiksi, vahvoiksi , persoonallisiksi itsikseen vaan pysyä kuhmuttomina, sievinä ja somina koristeina halki lapsuuden.
 
Nykyään kovin monet lapset ovat vanhempiensa leluja, joilla "kukaan muu ei saa leikkiä" ja joiden pääasiallinen funktio ei suinkaan ole kasvaa omiksi, vahvoiksi , persoonallisiksi itsikseen vaan pysyä kuhmuttomina, sievinä ja somina koristeina halki lapsuuden.

:saint:
No, kotiintuloajoista, turvavyö- ja kypäräpakosta huolimatta lapsilta on murtunut varpaita, sormia, käsi ja 6 etuhammasta (kerralla!), pudonnet puista yms.
Kolhuja ja mustelmia saa tulla (ovat jossain määrin välttämättömiä terveelle kehitykselle) mutta henkeä ei saa menettää, eikä elämänhallintaa.
 
  • Tykkää
Reactions: Mummeliisa
Onhan se huolehtiminen ja holhoaminen mennyt jo monessa asiassa liian pitkälle. Mutta kylmä tosiasia kuitenkin on, että lapsia kuolee nykyään tapaturmaisesti selvästi vähemmän kuin 40 vuotta sitten.
 
Ja karkkipussitkin oli paljon pienempiä. Tosin nythän niitä taas on kaupoissa tarjolla maltillisemmissakin kokoluokissa.

Söin ensimmäisen hampurilaiseni vasta 23 -vuotiaana.
 
Onhan se huolehtiminen ja holhoaminen mennyt jo monessa asiassa liian pitkälle. Mutta kylmä tosiasia kuitenkin on, että lapsia kuolee nykyään tapaturmaisesti selvästi vähemmän kuin 40 vuotta sitten.

Niin minäkin luulen, jos kohta näkisin mielelläni myös tilaston asiasta.
Onko sinulla linkittää moinen, kun toiasiasta puhut?

Samoin luulen että ovat lisääntyneet myös kaikkinaiset lasten ja nuorten mielenterveydenongelmat ja nuorten aikuisten elämänhallintaongelmat, mutta siitäkään en jaksa kaivaa tilastoa.
 
Kyllä niissä 60- ja 70-luvuilla syntyneissä kasvaa multaakin. Hyvä, jos aloittajan tuttavapiiriin näitä ei ole sattunut.

Liikennekuolemia tapahtui moninkertainen määrä nykypäivään verrattuna. Ei tarvinnut isoa onnettomuutta, kun sylissä matkustava vauva oli vainaa. Takapenkillä lapset sinkoilivat miten sattui. Ensimmäiset nopeusrajoitukset tulivat 1973, sitä ennen sai ajaa niin kuin halusi. Onneksi moottorit olivat tehottomia. Laulu "Niin kaunis on maa" (1971) tehtiin kymmenvuotiaan, suojatielle kuolleen tytön muistoksi.

Itse en tunne liikenneonnettomuuksissa menehtyneitä, mutta meidän kylältä hukkui parikin lasta viettäessään tätä aloittajan ylistämää vapaata lapsuuttaan. Sinänsä olen aloittajan kanssa samaa mieltä siitä, että lapset tarvitsisivat nykypäivänäkin tietyn määrän omaa tilaa ja vapautta olla keskenään, mutta en ole varma, oliko sitä omaa tilaa ennen sen enempää kuin nytkään. Teillä, työmailla ja pusikoissa ne lapset leikkivät, irtokoirien puremina ja itsensäpaljastajiin törmäten. (kummastakin minulla on kokemusta)

Ja jos pienempiin yksityiskohtiin mennään, niin olihan se tosi mukavaa juoda limsaa pullon suusta kaveriporukassa. Minulla oli ensimmäisessä hammastarkastuksessani kuusivuotiaana seitsemän reikää.
 
Niin minäkin luulen, jos kohta näkisin mielelläni myös tilaston asiasta.
Onko sinulla linkittää moinen, kun toiasiasta puhut?

Täältä otin nuo 1989 vs 2009 luvut:
http://www.stat.fi/til/ksyyt/2009/ksyyt_2009_2010-12-17_fi.pdf

Asia ei tietenkään ole niin yksinkertainen, että lisääntynyt holhoaminen on ainoastaan aiheuttanut noin radikaalin muutoksen. Esimerkiksi lääketieteen kehittyminen ja hoitoonpääsyn nopeutuminen ovat myös olleet ratkaisevassa roolissa.
 
  • Tykkää
Reactions: Mummeliisa
Niin minäkin luulen, jos kohta näkisin mielelläni myös tilaston asiasta.
Onko sinulla linkittää moinen, kun toiasiasta puhut?

Samoin luulen että ovat lisääntyneet myös kaikkinaiset lasten ja nuorten mielenterveydenongelmat ja nuorten aikuisten elämänhallintaongelmat, mutta siitäkään en jaksa kaivaa tilastoa.

Olet ihan oikeassa. Nuorten ja vanhempienkin masennus ja pahoinvointi ovat tilastojen valossa kasvaneet hurjasti, mutta itsemurhat vähentyneet myös merkittävästi. Tärkein syy tähän on masennuksen diagnosointi ja hoito.
 
Olisiko tuon väitteen tueksi jotakin tilastoa? Vastakkaisiakin näkemyksiä nimittäin on:
Aamulehti: Nuorten mielenterveyshäiriöt eivät olekaan lisääntyneet | Kotimaa | YLE Uutiset | yle.fi

Lääkkeiden käyttö on tietysti lisääntynyt, mutta se on kokonaan toinen asia.

Mitä tarkoitat vastakkaisella näkemyksellä? Linkkisihän toistaa juuri sen, mitä tarkoitin.

Ehkä ilmaisin itseäni epäselvästi. Tuolla "tilastojen valossa" -ilmaisulla viittasin juuri lääkkeiden käytön ja terapiassa käymisen yleistymiseen. Psyykenlääkkeiden käyttö on moninkertaistunut sitten 50-luvun, ei vähiten siksi, että markkinoille on tullut turvallisia lääkkeitä, joilla on varsin vähän sivuvaikutuksia. Lisäksi mielenterveysongelmat ovat menettäneet tabuluonteensa.

Vaikea kuvitella, kuinka voisimme fiksusti laatia tilaston ihmisten masennuksen ja pahan mielen määrästä nyt ja 40 vuotta sitten, koska ihmisten käsitys mielenterveysongelmien luonteesta ja riittävästä elämän laadusta on muuttunut radikaalisti.

Sinänsä uskon, että pahaa mieltä ja ahdistusta on 40 vuotta sitten ollut vähintäänkin sama määrä kuin nykyään. Silloin sodastakaan ei sentään ollut kuin kolmekymmentä vuotta aikaa.
 

Yhteistyössä