P
pro
Vieras
Kopsasin tekstin toiselta palstalta, ketjun aiheena oli Johanna Lumijärven teksti edellisessä päivämiehessä.
"Teksti pisti kyllä miettimään. Miettimään sitä, että miksi meidän piireissä on niin valtava halu kontrolloida muiden ihmisten keskusteluja, jopa ajatuksia. Eikö uskovaiselle riitä omien vaivojen tutkiminen?
Itselläni ei ole mitään mahdollisuutta puhua tunteistani, ajatuksistani ja mielipiteistäni muiden uskovaisten kanssa. Tiedän, että jos nyt, yhteisöstä saatuje nkielteisten kokemusten jälkeen aukaisisin suuni, niin minut leimattaisiin välittömästi uskoni kieltäneeksi. Siitä leimasta ei minulle sanottaisi mitään, mutta sen näkisi kuulijoiden kasvoilta.
Vaikka usko on hyvä ja oikea, niin tää yhteisö on läpimätä. Hyvän uskovaisen miehen kriteerit tuntuvat nykyään olevan: rahaa, sosiaalisia suhteita, iso perhe, rohkeus puhua uskonasioista isoon ääneen. Hyvän uskovisen naisen kriteerit: Äiti, iso perhe, kiinnostus osallistua ry:n keittiövuoroihin ja pullanleivontaan.
Sitten kun satutkin poikkeamaan kuvasta, niin a vot. Kun Jumala ei antanutkaan kuin kaksi lasta, kun naisena käytät mahdollisuutesi opiskella korkeakoulussa, kun ry:n leivonnat ja myyjäiset eivät nappaa pätkän vertaa; ajattelet että on tärkeämpää auttaa leipomalla esim lähisukulaisten isoja perheitä. SIlloin olet 'alemman luokan uskovainen': Seuroissa juttelette vain oman perheen kesken. Naapuruston kahdestasadasta uskovaisesta perheestä vain yhdestä päästetään lapsia teille leikkimään. Jopa lähisukulaiset jättävät yhteydenpidon vähemmälle.
No mikäs siinä. Vihjeet allkavat pikkuhiljaa menemään perille. Minä lopetin sisarillat. En enää tyyrää lapsia pyhäkouluun. Seurat ollaan nyt muutaman viikon ajan kuunneltu radiosta.
Uskosta en halua luopua, mutta rakkaus uskonveljiin ja -sisariin on alkanut murenemaan myös minun puoleltani. En enää halua elää eristettynä saarekkeena tällaisen porukan keskellä. "
-Uskovainen äiti.
"Teksti pisti kyllä miettimään. Miettimään sitä, että miksi meidän piireissä on niin valtava halu kontrolloida muiden ihmisten keskusteluja, jopa ajatuksia. Eikö uskovaiselle riitä omien vaivojen tutkiminen?
Itselläni ei ole mitään mahdollisuutta puhua tunteistani, ajatuksistani ja mielipiteistäni muiden uskovaisten kanssa. Tiedän, että jos nyt, yhteisöstä saatuje nkielteisten kokemusten jälkeen aukaisisin suuni, niin minut leimattaisiin välittömästi uskoni kieltäneeksi. Siitä leimasta ei minulle sanottaisi mitään, mutta sen näkisi kuulijoiden kasvoilta.
Vaikka usko on hyvä ja oikea, niin tää yhteisö on läpimätä. Hyvän uskovaisen miehen kriteerit tuntuvat nykyään olevan: rahaa, sosiaalisia suhteita, iso perhe, rohkeus puhua uskonasioista isoon ääneen. Hyvän uskovisen naisen kriteerit: Äiti, iso perhe, kiinnostus osallistua ry:n keittiövuoroihin ja pullanleivontaan.
Sitten kun satutkin poikkeamaan kuvasta, niin a vot. Kun Jumala ei antanutkaan kuin kaksi lasta, kun naisena käytät mahdollisuutesi opiskella korkeakoulussa, kun ry:n leivonnat ja myyjäiset eivät nappaa pätkän vertaa; ajattelet että on tärkeämpää auttaa leipomalla esim lähisukulaisten isoja perheitä. SIlloin olet 'alemman luokan uskovainen': Seuroissa juttelette vain oman perheen kesken. Naapuruston kahdestasadasta uskovaisesta perheestä vain yhdestä päästetään lapsia teille leikkimään. Jopa lähisukulaiset jättävät yhteydenpidon vähemmälle.
No mikäs siinä. Vihjeet allkavat pikkuhiljaa menemään perille. Minä lopetin sisarillat. En enää tyyrää lapsia pyhäkouluun. Seurat ollaan nyt muutaman viikon ajan kuunneltu radiosta.
Uskosta en halua luopua, mutta rakkaus uskonveljiin ja -sisariin on alkanut murenemaan myös minun puoleltani. En enää halua elää eristettynä saarekkeena tällaisen porukan keskellä. "
-Uskovainen äiti.