Aivojen kasvaimesta ja käyttäytymisen muutoksesta kyselisin... onko kellään kokemusta tällaisestä esim. läheisenä?

[huolissani]

Omalla läheiselläni on löydetty puolisen vuotta sitten aivoista kasvain, syöpä siis. Tähän asti on ollut ns. normaali, mutta nyt on huomattu, että tämä läheinen ihminen on muuttunut sekavaksi ja ehkäpä luonteeltaankin erilaiseksi. Ensin oli masentunut, ei kommentoinut mitään mihinkään ja oli hiljainen... Sitten sai masennuslääkkeet ja muuttui taas jonkin ajan kuluttua ns. omaksi itsekseen, iloiseksi ja puheliaaksi. Tästä muutoksesta meni muutama päivä, niin alkoi "sekoilut" eli ei muista enää mikä päivä on, onko aamu vai ilta, ensin puhuu yhtä ja sitten asia muuttuukin toiseksi... ei osaa käyttää tietokonetta tai kännykkää, vaikka ennen on osannut... ja muita erilaisia sekavuuksia on huomattu. Viimeisimpänä se, että ei "osaa" enää ottaa lääkkeitään oikein vaan saattaa ottaa useamman päivän lääkkeet yhtenä päivänä... onko huono muisti vai mistä johtuu, en tiedä. Ja johtuuko sekavuudet yliannostuksista vai kasvaimesta...

Mutta nyt kysyisinkin teiltä, että kuulostaako tutulta... voiko nämä oireet olla aivojen kasvaimesta johtuvaa vai ehkä ennemminkin lääkkeistä? Itseäni pelottaa, että äkilliset muutokset käytöksessä ovat kasvaimen aiheuttamia ja ns. loppu on lähellä... Toki lääkäriin otetaan yhteyttä, tai oikeastaan lääkäri ottaa meihin yhteyttä varmaankin jo huomenna, mutta tämä tilanne mietityttää niin paljon, että tulin täältä kyselemään muiden kokemuksia... jos vaikka joku osaa jotain vastata.

 

[Vinkuiita]

Aivoistahan se ihmisen toiminta on kiinni, ja kasvaimen aiheuttamat muutokset vaikuttaa ihan varmasti käytökseen. Erään puolitutun aivokasvain teki ennen leppoisasta kaverista tosi väkivaltaisen. Vaimonsa muutti pois yhteisestä kodista, kun pelkäsi miehen raivokohtauksia. Inhottava sairaus kaikille, läheisille ja potilaalle itselleen

 

[Miili]

Kurja tauti. Mun äidin syöpä levisi lopulta aivoihin ja aiheutti sekavuutta.

 

[a.p.]

Potilas (läheiseni) ei itse tunnu ymmärtävän, että sekoilee. Ei ymmärrä, että ensin puhuu yhtä, sitten toista. Ei ymmärrä, että se on outoa, kun ei enää osaakaan käyttää tietokonetta/kännykkää. Ei ymmärrä, että on outoa, kun ei tiedäkään mikä päivä on tai onko aamu vai ilta... Ei ymmärrä, että siitä voisi/pitäisi loukkaantua, kun toiset puhuu hänestä ns. pahaa selän takana eli kun me yritämme hänen asioitaan järjestää... normaalisti hän olisi loukkaantunut. Mutta ei enää, hän vain on ja tyytyy siihen, että kaikki vaan on näin. Kuvailisin asiaa niin, että hän on kuin olisi huumeissa, jotenkin pöllyssä, sillä kaikki on "ihan sama".

 

[Keittiönoita]

Potilas (läheiseni) ei itse tunnu ymmärtävän, että sekoilee. Ei ymmärrä, että ensin puhuu yhtä, sitten toista. Ei ymmärrä, että se on outoa, kun ei enää osaakaan käyttää tietokonetta/kännykkää. Ei ymmärrä, että on outoa, kun ei tiedäkään mikä päivä on tai onko aamu vai ilta... Ei ymmärrä, että siitä voisi/pitäisi loukkaantua, kun toiset puhuu hänestä ns. pahaa selän takana eli kun me yritämme hänen asioitaan järjestää... normaalisti hän olisi loukkaantunut. Mutta ei enää, hän vain on ja tyytyy siihen, että kaikki vaan on näin. Kuvailisin asiaa niin, että hän on kuin olisi huumeissa, jotenkin pöllyssä, sillä kaikki on "ihan sama".

Jos läheisesi kohdalla tuo "ihan sama" ei ole sairauden suhteen luovuttamista, niin pitäisin tuota ymmärtämättömyyttä aika armeliaana hänelle itselleen. Tarkoitan siis sitä, että on ehkä ihan hyvä, että hän ei itse pidä muuttunutta käytöstään tai unohtamiaan asioita outona.

 

[a.p.]

Jos läheisesi kohdalla tuo "ihan sama" ei ole sairauden suhteen luovuttamista, niin pitäisin tuota ymmärtämättömyyttä aika armeliaana hänelle itselleen. Tarkoitan siis sitä, että on ehkä ihan hyvä, että hän ei itse pidä muuttunutta käytöstään tai unohtamiaan asioita outona.

Joo, "ihan sama" liittyy juuri siihen, että hän ei ymmärrä asian vakavuutta tai sitä, että asioiden täytyisi olla toisin... armeliasta varmaankin. Raskasta meille muille. Mutta kyllä hän on jo kertonut luovuttaneensa sairauden suhteen, sanonut että joutaa jo kuolla. Tämä oli ennen kuin käytös muuttui oudoksi.

 

[gbjkgb]

Aivoistahan se ihmisen toiminta on kiinni, ja kasvaimen aiheuttamat muutokset vaikuttaa ihan varmasti käytökseen. Erään puolitutun aivokasvain teki ennen leppoisasta kaverista tosi väkivaltaisen. Vaimonsa muutti pois yhteisestä kodista, kun pelkäsi miehen raivokohtauksia. Inhottava sairaus kaikille, läheisille ja potilaalle itselleen

Samoin kävi mun vaarille. Kuolinvuoteella ei lopulta ollut yhtään ystävää ja kaikki huokaisivat helpotuksesta, että hänen tuskansa päättyivät siihen.

 

[Keittiönoita]

Joo, "ihan sama" liittyy juuri siihen, että hän ei ymmärrä asian vakavuutta tai sitä, että asioiden täytyisi olla toisin... armeliasta varmaankin. Raskasta meille muille. Mutta kyllä hän on jo kertonut luovuttaneensa sairauden suhteen, sanonut että joutaa jo kuolla. Tämä oli ennen kuin käytös muuttui oudoksi.

Varmasti raskasta Voimia teille omaisille :hug:

 

[a.p.]

Varmasti raskasta Voimia teille omaisille :hug:

Kiitos, kyllä tässä voimia tarvitaankin.

 

["heips"]

Mummolla oli aivokasvain ja käytös muuttui ihan päivissä valillä tunneissa. Juurikin sekavuus, muistamattomuus ja muu oirientoituminen. Johtui aivopaineen muutoksista. Kun muisti ottaa siihen tarkoitetut lääkkeet (eikä piilottanut niitä patjan alle tms) oli huomattavasti enemmän "järjissään".

 

[hyytikyppynen]

Voimia todella paljon teille.

Kyllä mulla kuulema on käytös muuttunu eikä ole aivan normaaliksi palannukkaan vaikka kasvain on kertaalleen saatu pois. En sitte tiä mitä tarkottaa....

Mut ekan kasvaimen leikkausta edeltävinä viikkoina olin sekava. Muisti meni välistä, puhe meni välistä, kuulema kaunis hymy naamalla vaan tuijottelin seinää tai jotaki muuta yhtä noloa :ashamed: Käsien ja jalkojen toiminta myös vähän hankaloitu ja oli kömpelyyttä. Ja sitte ko leikkaukseen mentiin oliki jo tosi hätä, koko lähimuisti kavoksissa jne. Hyvin vähän on itellä muistikuvia ja johan tuosta on ehtiny aikaaki vierähtää.

Eppäilen että teänki kohalla voi olla nimenomaan siitä kasvaimesta kyse että se nyt aiheuttaa temppuilua sielä pääkopassa. Lääkärille vaan kyseleen lisätietoja.

:hug:

 

[a.p.]

Voimia todella paljon teille.

Kyllä mulla kuulema on käytös muuttunu eikä ole aivan normaaliksi palannukkaan vaikka kasvain on kertaalleen saatu pois. En sitte tiä mitä tarkottaa....

Mut ekan kasvaimen leikkausta edeltävinä viikkoina olin sekava. Muisti meni välistä, puhe meni välistä, kuulema kaunis hymy naamalla vaan tuijottelin seinää tai jotaki muuta yhtä noloa :ashamed: Käsien ja jalkojen toiminta myös vähän hankaloitu ja oli kömpelyyttä. Ja sitte ko leikkaukseen mentiin oliki jo tosi hätä, koko lähimuisti kavoksissa jne. Hyvin vähän on itellä muistikuvia ja johan tuosta on ehtiny aikaaki vierähtää.

Eppäilen että teänki kohalla voi olla nimenomaan siitä kasvaimesta kyse että se nyt aiheuttaa temppuilua sielä pääkopassa. Lääkärille vaan kyseleen lisätietoja.

:hug:

Sinulla itselläsi ilmeisesti on ollut aivokasvain... olen todella pahoillani, vaikka en edes tiedä pitäisikö olla. En voi itse edes kuvitella miten kauheaa se on... Nyt olen usein ajatellut mitä läheiseni päässä liikkuu eli mitä hän ajattelee, mitä hän ajatteli kun oli ns. selväjärkinen ja mitä hän ajattelee nyt, tiedostaako olevansa ns. pihalla... todennäköisesti ei, ainakin käytöksestä näin päättelen. Ei välttämättä ymmärrä meidän puhettakaan täysin, välillä näyttää menevän toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos, vastaa "joo" ja sitten onkin taas ihan toisessa maailmassa. Ajatus ei juokse. Myös läheiselläni on tuota jo kauan kestänyttä käsien ja jalkojen kömpelyyttä. Käveleminen ja käsien käyttö on hankalaa, hän vain suurimman osan ajasta makaa paikallaan, lihakset kuihtuneet ja voimat hävinneet. Läheiseni kohdalla kasvainta ei voi leikata, ei aivoista eikä muualtakaan missä niitä on. Eli tauti vie hänet, emme vaan tiedä milloin...

 

[hyytikyppynen]

Sinulla itselläsi ilmeisesti on ollut aivokasvain... olen todella pahoillani, vaikka en edes tiedä pitäisikö olla. En voi itse edes kuvitella miten kauheaa se on... Nyt olen usein ajatellut mitä läheiseni päässä liikkuu eli mitä hän ajattelee, mitä hän ajatteli kun oli ns. selväjärkinen ja mitä hän ajattelee nyt, tiedostaako olevansa ns. pihalla... todennäköisesti ei, ainakin käytöksestä näin päättelen. Ei välttämättä ymmärrä meidän puhettakaan täysin, välillä näyttää menevän toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos, vastaa "joo" ja sitten onkin taas ihan toisessa maailmassa. Ajatus ei juokse. Myös läheiselläni on tuota jo kauan kestänyttä käsien ja jalkojen kömpelyyttä. Käveleminen ja käsien käyttö on hankalaa, hän vain suurimman osan ajasta makaa paikallaan, lihakset kuihtuneet ja voimat hävinneet. Läheiseni kohdalla kasvainta ei voi leikata, ei aivoista eikä muualtakaan missä niitä on. Eli tauti vie hänet, emme vaan tiedä milloin...

Juu mulla itellä oli. Selästäki on leikattu yks.
En uskois että tiedostaa olevansa pihalla, koska mulla ei oo pienintäkkään hajua siitä ajasta jollon olen käyny "sekavana", ei muistikuvia. Mut muuten, selväjärkisenä, sitä on ollu kait ihan normaali. Mut oli kuulema sitäki ettei puhekkaan tehonnu, oon istunu jossaki ja vain katellu että tuo puhhuu mut en oo vastannu enkä reagoinu. Tiiä sitte oonko ees tajunnu että mulle puhutaan.
Sehän se on että jos ei liikkeelle pääse niin kyllä se liikkumisen taito lopulta alkaa hävitä : / Mulla se oli yhtäkkistä, semmosia hetkiä päivissä että mikkään ei onnistunu.

Oottaminen se on kamalinta ko tietää että se toinen mennee joka tapauksessa, olkaa nyt sen sairaan lähellä paljon, läheisyys tuntuu hyvältä varmasti vaikkei mistään mittään tajuaiskaan.
Mulla on jopa ollu sellanenki vaihe tämän vuoden puolella että halvaantu vasen puoli melkein täysin, puhekki meni melkein kokonaan. Ekat päivät vaan tuijotin sairaalassa huoneen ovea ja ootin että joku tulis sisälle ja olis siinä vieressä. Ei ollu oikein kropan hallintaa mitenkään vaikka tunto oliki toisella puolella. Siitäki onneksi olen selvinny hengissä, puhe toimii ja käsi melkein täysin, jalan kans ongelmia enempi.

Toivottelen teille vielä kerran kovasti jaksamista :hug:

 

[Harmaa koira]

Isoäidillä oli kasvain aivoissa ja hän meni just muistamattomaksi ja oudoksi. Hassua tilanteessa oli se, että hän kävi joka päivä kaupassa ostamassa paljon makkaroita, jotka sitten varastoi pakastimeen.