Lapsen tapaaminen kun välimatkaa useita satoja kilometrejä?

[Mietityttää]

Tuumailen tässä vain hieman suru puserossa, että millainen mahtaa olla etävanhemman mahdollisuus tavata alle parivuotiasta lastaan kun välimatkaa on useampia satoja kilometrejä?

Tässä tilanteessa lähivanhempi on päättänyt muuttaa siis satojen kilometrien päähän, on hakenut opiskelemaan tuolle paikkakunnalle. Kyse ei ole alasta, jota ei voisi opiskella nykyisessäkin asuinkunnasta. Lähivanhemman tukiverkostot ovat nykyisellä paikkakunnalla ja lähikunnissa. Siis kaikki lapsen sukulaiset, niin isän kuin äidinkin puolelta ovat nykyisin lähistöllä. Lapsella on myös lämpimät välit sukulaistensa kanssa.

Jos ja kun tämä muutto kuitenkin tapahtuu, mitkä ovat etävanhemman mahdollisuudet tavata lastaan? Heillä on yhteishuoltajuus. Molemmat ovat sen verran pienituloisia, että pelkään ainakin rahan tulevan tapaamisten esteeksi.

Kiukuttaa ja surettaa, että muillekin niin rakas lapsi repäistään tutusta ympäristöstään läheistensä luota vain koska lähivanhempi kokee olevansa yksinäinen tjn. (hänellä siis joitakin ystäviä tulevalla paikkakunnalla).

Kuinka tällaisissa tapauksissa tapaamisasiat on siis yleensä hoidettu, kun lapsikin on vielä niin pieni?

 

[Jehnny Tightlips]

Kiukuttaa varmasti tuollainen tilanne. Itse muutin reilun sadan kilometrin päähän, nuorempi on vajaa parivuotias. Olen nyt ajanut lapsia toiselle osapuolelle tavattavaksi vajaan viikon välein. En usko että tästä on suuresti apua pitkän aikavälin ratkaisua ajatellen, mutta onhan tämä nyt ainakin pehmeä lasku jos ei muuta.

 

[ap.]

Kiukuttaa varmasti tuollainen tilanne. Itse muutin reilun sadan kilometrin päähän, nuorempi on vajaa parivuotias. Olen nyt ajanut lapsia toiselle osapuolelle tavattavaksi vajaan viikon välein. En usko että tästä on suuresti apua pitkän aikavälin ratkaisua ajatellen, mutta onhan tämä nyt ainakin pehmeä lasku jos ei muuta.

No sata kilometriä nyt vielä menisi, sehän olisi vain sen 50km per vanhempi suuntaansa jos puolimatkassa tapaisi. Mutta tässä tosiaan usempi sata kyseessä. Ja oikeasti ihan itkettää lapsen puolesta, joka selvästi ikävöi etävanhempaansa jo nyt kun tapaamiset ovat joka toinen viikonloppu ja satunnaisesti viikollakin. Muiden läheisten luona lapsi on myös vieraillut miltei viikottain ja ollut varsinkin toisen mummonsa luona usein.

 

[Jehnny Tightlips]

Ymmärrän kyllä että potuttaa. Enkä suomeksi sanottuna tuon tarinan perusteella pidä täysin oikeutettunakaan lähivanhemman vetoa. Toki on mahdollista, että siihen on joku syy, joka selittäisi mutta ei käy tästä tarinasta ilmi.

 

["Minttu"]

Minun lähipiirissä asia ratkaitiin niin, että vanhemmat vaihtoivat rooleja. Etävanhemmasta tuli lähivanhempi ja toisinpäin. Ja homma toimi.

 

["tinttu"]

Kauhea kun tuli sellainen olo että kirjoitat minusta, olen juuri muuttamassa uudelle paikkakunnalle kauas (no ei ihan useita satoja mutta parisataa km) kaikesta lapseni kanssa.pääsin vihdoinkin opiskelemaan - alaa jota voi opiskella myös nykyisellä kotipaikkakunnallani. Kotipaikkakunnalleni en päässyt sisään yrityksistä huolimatta - joten oli pakko laajentaa helpompaan kaupunkiin.

 

["noh"]

Lue laki lapsen huollosta. Siellä sanotaan varsin selvästi, että molemmat vanhemmat yhdessä (siis myös etävanhempi) päättää, missä lapsi asuu. Toisin sanottuna etän ei ole pakko antaa lupaa että lapsi muuttaisi lähin kanssa. Tällöin lähin on haettava oikeutta muuttaa lapsen kanssa oikeusteitse. Näin se menee lain mukaan, moni maistraatti tosin ei ole perillä tästä laista, eikä vaadi etän allekirjoitusta muuttoilmoitukseen.

Harkitkaa, jos etä hakisi lähihuotajuutta vedoten tähän hyvään sosiaaliseen verkostoon jne.

Mutta, jos äiti ja lapsi muuttavat kaikesta huolimatta, niin mun mielestä varsin kohtuullinen tapaamissopimus olisi joka toinen viikonloppu tai esim. viikko jokaisena kuukautena JA LÄHIVANHEMPI KUSKAA, TAI AINAKIN LÄHIVANHEMPI KUSKAA TOISEEN SUUNTAAN. Väärin tässä on etää rangaista lähin muutosta, eli lähi kuskatkoon, kun kerran muuttaa. Ja tämä sossussa paperille ylös!

 

[ap.]

[QUOTE="tinttu";25123264]Kauhea kun tuli sellainen olo että kirjoitat minusta, olen juuri muuttamassa uudelle paikkakunnalle kauas (no ei ihan useita satoja mutta parisataa km) kaikesta lapseni kanssa.pääsin vihdoinkin opiskelemaan - alaa jota voi opiskella myös nykyisellä kotipaikkakunnallani. Kotipaikkakunnalleni en päässyt sisään yrityksistä huolimatta - joten oli pakko laajentaa helpompaan kaupunkiin.

[/QUOTE]

Ei varmastikaan ole sinusta kyse. Lähivanhempi ei ole hakeutunut kys. alalle nykyiseen asuinkuntaansa kertaakaan, joten kyse ei ole siitä, etteikö hän pääsisi tänne sisään (tai mistä sitä tietää, mutta siis ei ole kokeillutkaan).

Minä ymmärrän kyllä tuon lähivanhemman tunteen siitä, että paikkakunnan vaihto saattaa tuntua oikealta ratkaisulta, kun oma elämä tuntuu tyhjältä. Mutta toivoisin niin kovasti, että hän yrittäisi edes hankkia sitä sisältöä jossain lähempänä, eikä täten tarvitsisi repiä lasta juuriltaan. Hän on siis käynyt ystäviään tapaamassa lähiaikoina useinkin tuolla paikkakunnalla, mutta minusta tuntuu, ettei hän ymärrä oikein sitä, että myös niillä ystävillä on omat elämät, eikä heillä varmaankaan ole sitten aikaa jatkuvasti tätä ihmistä viihdyttää (vaikka se usein onnistuukin jos kaveri on vain käymässä, kyllä minä itsekin laitan kaukaa tulevan ystävän etusijalle silloin harvoin kun pääsee kylään).

Minulla siis on itsellänikin kokemusta tuollaisesta irtiotosta ja muutosta, mutta minulla ei ollut lapsia (palasin takaisinkin kyllä kun tajusin, että elämän miellekkyys on itsestäni kiinni).

Mutta eihän se auta itkeminen, Suomessa kun äiti saa tehdä mitä tahansa, isällä ei oikeuksia juuri ole, pelkkiä velvollisuuksia vain. Täytyy yrittää ottaa selvää, miten etävanhempaa voisi tässä asiassa tukea.

 

[Jehnny Tightlips]

Mikä äidin suhtautuminen sitten tähän sinun huoleesi on? Mitä hän ajattelee parivuotiaan näkökulmaksi tällaisessa etäisyydessä? Tuossa joku puhui lain suomista oikeuksista, voi tietysti olla että niiden läpikäynti tulee ajankohtaiseksi. Mutta ehdottaisin, että niin pitkälle kuin mahdollista koettaisitte saada jonkun sopuratkaisun, koska lakitupa (tai sillä uhkailu) vie helposti yhteistyöhalukkuuden rippeetkin. Tietenkin, jos tilanne näyttää mahdottomalta niin sitten, mutta viimeisenä keinona.

Ja miten, olisiko esimerkiksi mahdollista, että lapsi olisi vähän pidempiä aikoja siellä kuin ne viikonloput? Käyt varmaankin töissä, mutta taisit sanoa, että molemmat isovanhemmat asuvat siellä. Ehkä heistä joku on hoitokykyinen ja eläkkeellä? Voisiko lapsi olla jonkun tällaisen luona joitakin työpäiviäsi, ja siihen yhdistyisi luonasi olo sitten vähän pidempään kerrallaan?