Elämässä epäonnistuminen?

[mietiskelijä..]

Mitä mietteitä teillä on siitä mitä tarkoittaa että on elämässään epäonnistunut? Musta on alkanut tuntua siltä viime aikoina että olen jotenkin epäonnistunut elämässäni.

Varsinkin kun lueskelee kaikenmaailman blogeja, missä on niin täydellistä, ja sen jälkeen katsoo omaa kotia, niin tuntuu tosi masentavalta. Lisäksi kun seuraa esim. opiskelukavereiden tai ex-kollegoiden elämää, niin tuntuu että olen aivan pudonnut ulos työelämstä. Mitähän mustakin tulee..

 

[Ken guru]

Jos tekee vaikka henkirikoksen, niin sitten voi sanoa että on epäonnistunut elämässään, mutta ei silloin kun ei elä niinkuin joku toinen elää. Ei ole olemassa mitään yhtä tyyliä miten pitäisi olla, ja mitä pitäisi saavuttaa.

 

[failure]

Minä olen epäonnistunut; olen väliinputoaja (mt-ongelmien vuoksi työtön mutta ei niin huonossa kunnossa että saisi kuntoutustukea tms.), ammattia ei ole enkä nauti kanaemon roolista.

 

[alkuper---]

Jos tekee vaikka henkirikoksen, niin sitten voi sanoa että on epäonnistunut elämässään, mutta ei silloin kun ei elä niinkuin joku toinen elää. Ei ole olemassa mitään yhtä tyyliä miten pitäisi olla, ja mitä pitäisi saavuttaa.

Kiitos, tämä on hyvä pointti. Ei kukaan ole määritellyt miten pitää elää, jokainen tyylillään. Esim. mä haluaisin alkaa yrittäjäksi, mutta sitten mua ärsyttää jo muiden kommentointi ja se kun pitäisi alkaa puolustelemaan.

 

[alkuper---]

Minä olen epäonnistunut; olen väliinputoaja (mt-ongelmien vuoksi työtön mutta ei niin huonossa kunnossa että saisi kuntoutustukea tms.), ammattia ei ole enkä nauti kanaemon roolista.

Ikävä kuulla. Mitä mt-ongelmia sulla on? Voisitko kuitenkin tehdä jotain työtä?

 

[Zarathustra]

Mun mielestä elämässä epäonnistuminen on sisäinen kokemus, ei mikään ulkoisten tekijöiden summa. No ehkä jos sen koko elämän keskiössä on päihteet niin jollakin lailla se kyllä tuntuu hukkaan heitetyltä.

 

[Data]

Ei elämässä voi epäonnistua koska sillä ei ole tavoitetta. Korkeintaan omien geenien levittäminen voisi tällainen tavoite olla mutta vaikka koko suku tai ihmislaji sammuisi niin en sanoisi epäonnistuneen. On vain ne tunteet mitä sinä koet asian suhteen ja mitkä ovat mielestäsi tavoitteitasi.

 

[failure]

Ikävä kuulla. Mitä mt-ongelmia sulla on? Voisitko kuitenkin tehdä jotain työtä?

Olen epävakaa persoona, krooninen masennus ja ahdistuneisuushäiriö. Paniikkioireita ja sosiaalisten tilanteiden pelkoa välillä.

Olen yrittänyt hakea puolipäiväisiä töitä, mutta mihinkään eivät ota, edes kassalle. Sitten kun minulla on vielä keskustelukäyntejä hoitajalla joka toinen viikko, työnantajan ymmärrys stoppaa siihen...

 

[toinen surkimus]

Jos tekee vaikka henkirikoksen, niin sitten voi sanoa että on epäonnistunut elämässään, mutta ei silloin kun ei elä niinkuin joku toinen elää. Ei ole olemassa mitään yhtä tyyliä miten pitäisi olla, ja mitä pitäisi saavuttaa.

Totta, objektiivisesti katsottuna. Kaikilla on kuitenkin subjektiivinen käsitys siitä, millaiseksi oman elämänsä haluaa (perheen, koulutuksen, työpaikan suhteen nyt lähinnä). Itse koen myös olevani matkalla tuonne epäonnistuneeseen lopputulokseen.

 

[särkynyt sielu]

Täällä myös yksi epäonnistunut... Olen todella surullinen asiasta, koska koen, että epäonnistumiseni oli seurausta rankasta lapsuudesta ja yhdestä traagisesta tapahtumasta muutama vuosi sitten.
Eli en hirveästi voinut asioille mitään.
Elämänhalua ja unelmia oli joskus paljonkin, mutta kun ei ollut eväitä annettu...

 

["vieras"]

Kiitos Data positiviisista sanoistasi, tottahan tuo. Itse olen ollut kovin vaativa aina itselleni, enkä voi mitään, mutta kovin usein tulee tällainen tunne, etten ole onnistunut, vaan ne ovat ne muut, jotka porskuttavat aina paremmin. Pahinta tekee katsoa entistä koulukiusaajaa teeveestä, joka tekee uraa siellä, eihän sen näin pitänyt mennä...

 

[alkeper---]

Ei elämässä voi epäonnistua koska sillä ei ole tavoitetta. Korkeintaan omien geenien levittäminen voisi tällainen tavoite olla mutta vaikka koko suku tai ihmislaji sammuisi niin en sanoisi epäonnistuneen. On vain ne tunteet mitä sinä koet asian suhteen ja mitkä ovat mielestäsi tavoitteitasi.

Tässäkin on hyvä pointti. Tosiaan kaikki tavoitteet ja tunteet on mun omassa päässä, ja kaikilla muilla ne on kuitenkin erilaiset. Ehkä mun pitäisi nyt keskittyä siihen, mitä mä haluan enkä siihen mitä mä luulen mitä muut haluaa..

 

[alkuper---]

Olen epävakaa persoona, krooninen masennus ja ahdistuneisuushäiriö. Paniikkioireita ja sosiaalisten tilanteiden pelkoa välillä.

Olen yrittänyt hakea puolipäiväisiä töitä, mutta mihinkään eivät ota, edes kassalle. Sitten kun minulla on vielä keskustelukäyntejä hoitajalla joka toinen viikko, työnantajan ymmärrys stoppaa siihen...

Onko sulla tähän mitään lääkitystä? Mulla esim. betasalpaajat jännitykseen ja paniikkihäiriöön. Toimivat loistavasti, eikä mitään ongelmaa enää ole..

 

[alkuper---]

Totta, objektiivisesti katsottuna. Kaikilla on kuitenkin subjektiivinen käsitys siitä, millaiseksi oman elämänsä haluaa (perheen, koulutuksen, työpaikan suhteen nyt lähinnä). Itse koen myös olevani matkalla tuonne epäonnistuneeseen lopputulokseen.

Miksi sä koet että sä olet epäonnistunut?

 

[alkuper---]

Täällä myös yksi epäonnistunut... Olen todella surullinen asiasta, koska koen, että epäonnistumiseni oli seurausta rankasta lapsuudesta ja yhdestä traagisesta tapahtumasta muutama vuosi sitten.
Eli en hirveästi voinut asioille mitään.
Elämänhalua ja unelmia oli joskus paljonkin, mutta kun ei ollut eväitä annettu...

Ikävä kuulla Voisitko itse tehdä vielä jotain unelmiesi eteen? Vai tapahtuiko jotain mikä estää sen esim. vammautuminen tai loukkaantuminen?

 

[toinen surkimus]

Miksi sä koet että sä olet epäonnistunut?

Lähinnä nyt koulutuksen suhteen. Joudun kouluttautumaan toiselle alalle kun ei ensimmäinen johtanut oikein minnekään ja ikä alkaa painaa päälle. Luulin olevani jo tässä iässä jossain hyvässä työpaikassa, joten lähinnä tämän takia koen epäonnistuneeni.

Miten itse määrittelet tuon epäonnistumisesi elämässä?

 

["vieras"]

Olen epävakaa persoona, krooninen masennus ja ahdistuneisuushäiriö. Paniikkioireita ja sosiaalisten tilanteiden pelkoa välillä.

Olen yrittänyt hakea puolipäiväisiä töitä, mutta mihinkään eivät ota, edes kassalle. Sitten kun minulla on vielä keskustelukäyntejä hoitajalla joka toinen viikko, työnantajan ymmärrys stoppaa siihen...

Ovatko mt-ongelmasi vaikuttaneet kouluttautumiseesi vai vain työpaikan saantiin?

 

[erakko]

Mä oon epäonnistunut. Velkaantunut pahasti, eronnut, kärsin sos.peloista ja masennuksesta ja siihen liittyvästä ahdistuksesta, sain onneksi niihin sopivan lääkityksen. Mutta se ei poista sitä tosiasiaa että olen syrjäytynyt työelämästä ja ihmissuhteista

 

[särkynyt sielu]

Ikävä kuulla Voisitko itse tehdä vielä jotain unelmiesi eteen? Vai tapahtuiko jotain mikä estää sen esim. vammautuminen tai loukkaantuminen?

Juu, sairastuminen romutti mun unelman ihan vaan normaalista elämästä...
Ihmettelen että jaksan elää, vaikka periaatteessa kaikki muu on mennyt pieleen paitsi se, että olen ylipäätään hengissä.
Mut joo, ainakin oppii pienistä asioista repimään irti sitä positiivisuutta...

 

[Orion-]

Mun mielestä elämässä epäonnistumista on se, jos elää elämänsä toisten ehdoilla. Eli ei kuuntele sitä omaa sydäntä, vaistoa ja tahtoa, vaan elää ja ajattelee kuten "pitää" vaikkei välttämättä haluais tai toteuttaa toisten toiveita oman itsensä kustannuksella. Ei elä omaa elämäänsä.

 

[alkuper---]

Lähinnä nyt koulutuksen suhteen. Joudun kouluttautumaan toiselle alalle kun ei ensimmäinen johtanut oikein minnekään ja ikä alkaa painaa päälle. Luulin olevani jo tässä iässä jossain hyvässä työpaikassa, joten lähinnä tämän takia koen epäonnistuneeni.

Miten itse määrittelet tuon epäonnistumisesi elämässä?

Vähän samoilla linjoilla eli työelämä mietityttää. Tosin oikein hävettää myöntää mikä mun ongelma on. Olen valmistunut kauppakorkeasta, mutta nyt tajunnut että olen aivan väärällä alalla. Ikää kuitenkin on, ettei nyt voi ihan alaakaan muuttaa.

En tiedä mikä mua kiinnostaa ja/tai mitä haluaisin tehdä. Ja mitä enemmän mietin, sitä enemmän "syrjäydyn" työelämästä..

 

[alkuper---]

Mun mielestä elämässä epäonnistumista on se, jos elää elämänsä toisten ehdoilla. Eli ei kuuntele sitä omaa sydäntä, vaistoa ja tahtoa, vaan elää ja ajattelee kuten "pitää" vaikkei välttämättä haluais tai toteuttaa toisten toiveita oman itsensä kustannuksella. Ei elä omaa elämäänsä.

Tämä on just se mun oikea ongelma. Ajattelen kokoajan mitä muut musta ajattelavat. Mun näköjään pitäisi ottaa itseäni niskasta kiinni ja alkaa elämään mun omaa elämääni, en kenenkään muun.

 

[Rieputarallaa]

Tietysti yhteiskunnasta syrjäytyminen on tietynlaista epäonnistumista.

Ja se, jos ei saavuta itselleen asettamiaan tavoitteita. Vaikka toki on paljon sellaisia asioita, joihin ei itse voi vaikuttaa (esim. voi toivoa perhettä, mutta kärsii lapsettomuudesta) - sellaista ei pidä ottaa epäonnistumisena. Mutta paljon on sellaistakin, mihin voi vaikuttaa (esim. hankkii mieleisensä ammatin).

 

[failure]

[QUOTE="vieras";25171390]Ovatko mt-ongelmasi vaikuttaneet kouluttautumiseesi vai vain työpaikan saantiin?[/QUOTE]

Sekä että. Ammattia ei ole, koska opiskelut jäivät kesken. Opiskelut jäivät kesken koska en vaan yksinkertaisesti jaksanut sitä tahtia, mitä tavallisissa koulutuksissa pidetään. Masennuin, puhkesi vatsahaava jne. Kaikki huipentui siihen, että tulin (pillereistä huolimatta) raskaaksi ja sain keskenmenon.

Työpaikan saantiin on vaikuttanut lähinnä se, että työhistoriaa ei ole juurikaan. Olen päässyt muutamaan haastatteluun, jossa on tarjottu ilmaista harjottelua tai sitten sanottu ihan suoraan, että eivät tule maksamaan minulle taulukkopalkkaa. Mitäpä siihen enää lisäämään...

 

[toinen surkimus]

Mutta mitä se yhteiskunnasta syrjäytyminen on? Ja kuka sen määrittää? Jos ap:llakin on korkeakoulututkinto ja nyt kokee syrjäytyvänsä työelämästä, niin onko hän oikeastaan vielä edes syrjäytynyt? Kyllähän tutkinnon loppuun saattaminen osoittaa kykyä toimia osana yhteiskuntaa.

Eikö sitä voisi nähdä hänet nuorena, joka vielä hakee sitä mitä haluaa elämällään tehdä, ennemmin kuin yhteiskunnasta syrjäytyneenä yksilönä?