R
room 4 1
Vieras
Tästä tulee sitten todella piiiitkä ja epäselvä tilitys, koittakaa siis kestää ja esittäkää mielellään lisäkysymyksiä jos jää epäselväksi joku.
Mulla 2 lasta, 4 ja just täytti isompi 6, joten alottaa esikoulun ensi syksynä.
Asutaan pienessä kaupungissa, itse olen muuttanut opiskelemaan tänne aikoinani ja käytännössä asunu koko aikuisikäni täällä.
Lapset on syntyneet tänne ja isänsä myös asuu samassa kaupungissa uuden vaimonsa kanssa.
Lapset käyvät isällään n.joka toinen vk, ei ehkä edes niin usein vuositasolla. Olemme eronneet kun pienempi oli puolivuotias ja meni n.1 vuosi kun uusi nainen tuli kuvioon ja oikeastaan vasta siinä kohdassa alkoi lasten isä ottamaan molempia lapsia samaan aikaan luokseen, oli pelännyt ettei osaa hoitaa ja tietty kun lapsetkin kasvoi niin alkoi olla helpompi sit ottaa niitä luokseen. Oli kuitenkin todella suuren osan arjesta poissa kotoa, ajaa rekkaa ulkomaille.
Mulla ei ole ketään uutta elämässä, jotain suhaan aina toisinaan, mutta siis edellisestäkin kerrasta jo kohta lähemmäs vuosi.
Ikävöin edelleen exääni vaikken mistään hinnasta haluaisi elää hänen kanssaan enää, mutta tuntuu etten osaa elää kenenkään muunkaan kanssa.
Olen myös lihonnut TODELLA paljon parin viime vuoden aikan, olen aina ollut ylipainoinen, mutta nyt on painoa siis liikaa jo n.50kg.
Vaikuttaa siis itsetuntoon ym....
Nyt olen alkanut miettiä, että muuttaisin takaisin syntymäkaupunkiini eli Helsinkiin. Siellä asuu mun vanhemmat ja 2 veljeä, joista toisella on yksi pieni lapsi. Myös koko minun puoleinen sukuni asuu siellä. Lasteni isällä on äiti kuollut ja isäänsä ei edes tunne. Ei ole sisaruksia ja muutenkin välit sukuun hänellä on heikot.
Toinen juttu on se, että jäin juuri työttömäksi ja tässä käpykylässä on erittäin vaikea työllistyä uudestaan. Joten tietenkin Helsingissä olisi enemmän edes hakumahdollisuuksia.
Mutta, mutta, mutta ja MUTTA.
En ymmärrä ollenkaan itseäni. En haluaisi mitenkään vaan muuttaa.
Ajatus lapsieni kasvatuksesta suuressa kaupungissa, siitä vilinästä...Ahdistun jo ajatuksesta.
Ystäviä on joitakin vielä menneiltä vuosilta, enemmän ehkä nykyään kavereita. Ja sekin pelottaa, että jäisin jonnekki yksin mörisemään. En ole ollenkaan sen tyylinen kuin Helsingissä asuvat tuttuni. En jaksa juosta kauppakeskuksista toiseen, ihastella uusia nepalilaisravintoloita, viedä lapsiani jonnekkin pirun henkistymis-joogiin joka välissä.
En ole tyytyväinen tähän elämään, mutta tuo suuri muutos pelottaa ihan silmittömästi. Ja tiedän, että jos sinne lähden niin en takaisin enää tänne tule.
Mutta pelottaa, että muutun joksikin city-piipertäjäksi, joka jonottaa pakkasessa niin hirrrrveeen ihanaan flamenco-esitykseen.
Kuitenkin pidän niin pienistä asioista elämässäni ja jos oikeita halujani ajattelee niin mieluummin kurvaisin maalle asumaan kuin kaupunkiin, jos siis vain olis siellä jotku elinmahdollisuudet.
Tosi sekavaa, im sorry.
Mutta helpotti kummasti kun sain ajatuksiani kirjotettua tähän!
Mulla 2 lasta, 4 ja just täytti isompi 6, joten alottaa esikoulun ensi syksynä.
Asutaan pienessä kaupungissa, itse olen muuttanut opiskelemaan tänne aikoinani ja käytännössä asunu koko aikuisikäni täällä.
Lapset on syntyneet tänne ja isänsä myös asuu samassa kaupungissa uuden vaimonsa kanssa.
Lapset käyvät isällään n.joka toinen vk, ei ehkä edes niin usein vuositasolla. Olemme eronneet kun pienempi oli puolivuotias ja meni n.1 vuosi kun uusi nainen tuli kuvioon ja oikeastaan vasta siinä kohdassa alkoi lasten isä ottamaan molempia lapsia samaan aikaan luokseen, oli pelännyt ettei osaa hoitaa ja tietty kun lapsetkin kasvoi niin alkoi olla helpompi sit ottaa niitä luokseen. Oli kuitenkin todella suuren osan arjesta poissa kotoa, ajaa rekkaa ulkomaille.
Mulla ei ole ketään uutta elämässä, jotain suhaan aina toisinaan, mutta siis edellisestäkin kerrasta jo kohta lähemmäs vuosi.
Ikävöin edelleen exääni vaikken mistään hinnasta haluaisi elää hänen kanssaan enää, mutta tuntuu etten osaa elää kenenkään muunkaan kanssa.
Olen myös lihonnut TODELLA paljon parin viime vuoden aikan, olen aina ollut ylipainoinen, mutta nyt on painoa siis liikaa jo n.50kg.
Vaikuttaa siis itsetuntoon ym....
Nyt olen alkanut miettiä, että muuttaisin takaisin syntymäkaupunkiini eli Helsinkiin. Siellä asuu mun vanhemmat ja 2 veljeä, joista toisella on yksi pieni lapsi. Myös koko minun puoleinen sukuni asuu siellä. Lasteni isällä on äiti kuollut ja isäänsä ei edes tunne. Ei ole sisaruksia ja muutenkin välit sukuun hänellä on heikot.
Toinen juttu on se, että jäin juuri työttömäksi ja tässä käpykylässä on erittäin vaikea työllistyä uudestaan. Joten tietenkin Helsingissä olisi enemmän edes hakumahdollisuuksia.
Mutta, mutta, mutta ja MUTTA.
En ymmärrä ollenkaan itseäni. En haluaisi mitenkään vaan muuttaa.
Ajatus lapsieni kasvatuksesta suuressa kaupungissa, siitä vilinästä...Ahdistun jo ajatuksesta.
Ystäviä on joitakin vielä menneiltä vuosilta, enemmän ehkä nykyään kavereita. Ja sekin pelottaa, että jäisin jonnekki yksin mörisemään. En ole ollenkaan sen tyylinen kuin Helsingissä asuvat tuttuni. En jaksa juosta kauppakeskuksista toiseen, ihastella uusia nepalilaisravintoloita, viedä lapsiani jonnekkin pirun henkistymis-joogiin joka välissä.
En ole tyytyväinen tähän elämään, mutta tuo suuri muutos pelottaa ihan silmittömästi. Ja tiedän, että jos sinne lähden niin en takaisin enää tänne tule.
Mutta pelottaa, että muutun joksikin city-piipertäjäksi, joka jonottaa pakkasessa niin hirrrrveeen ihanaan flamenco-esitykseen.
Kuitenkin pidän niin pienistä asioista elämässäni ja jos oikeita halujani ajattelee niin mieluummin kurvaisin maalle asumaan kuin kaupunkiin, jos siis vain olis siellä jotku elinmahdollisuudet.
Tosi sekavaa, im sorry.
Mutta helpotti kummasti kun sain ajatuksiani kirjotettua tähän!
