Mirenasta huolimatta taas raskaana?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Oidar
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti

Oidar

Uusi jäsen
30.12.2011
19
0
1
Hyvinkää
Mua pelottaa. Pelottaa ihan hirveästi.

Mulle asennettiin mirena aikalailla tasan vuosi sitten. Lokakuussa tuli hirveet vatsakivut ja muutaman mutkan kautta todettiin kohdunulkoinen raskaus joka päättyi siihen että toinen munanjohdin poistettiin. Nyt mulla on siis enää vain yksi munanjohdin. Uusi mirena asennettiin kuitenkin vanhan tilalle. Mulla ei ollut siinä leikkaustilanteessa ja -kiireessä montaa minuuttia aikaa päättää, että otanko uuden mirenan tilalle, vai jatketaanko esim. pillereillä tai jollakin muulla. Koska pillerit, tai mikään muukaan ehkäisy ole mun kohdalla toimineet, niin päätin siinä härdellissä jatkaa mirenalla, vaikka sekään ei toiminut kun kerran raskaaksi senkin kanssa tulin.

Nyt tää uusi mirena on ollut mulla n 3kk ja pelottaa että olisin taas raskaana. Väsyttää aivan hirveästi, monena päivänä on ollut ihan luvattoman ällöttävä olo, etenkin aamuisin/päivisin, illaksi on helpottanut. Huippuna se, että mun rinnat on kipeät ja toisesta tulee maitoa. :/

Pitäis mennä käymään apteekissa, mutta mä en uskalla. En halua olla raskaana, enkä halua toista kohdunulkoista. Mulla on yksi lapsi ennestään ja toinen halutaan miehen kanssa molemmat, mutta ei vielä kun mulla on opiskelut kesken ja miehenkin työtilanne on tällähetkellä epävakaa..


Mitä mä teen? Muita, joilla on ollut vastaava tilanne? Rohkaisua? Oon ihan kauhuissani, ei kai taas..

Tiedän, että mun pitäis käydä ostamassa se raskaustesti..
 
Mulla oli Yasmin pillerit kun tulin ekan kerran raskaaksi, vaihdettiin "vahvempiin" ja ne toimi hyvin. Sitten olin 3v ilman pillereitä kun tehtiin kaksi lasta, viimeisen imetysaikana käytössä gerazette minipillerit, puhe oli että imetyksen loputtua vaihdetaan astetta "vahvempiin" no juu, ei ehditty, taas pillereistä huolimatta raskaana. Ei kiitos kolmea lasta alle 3,5v sisällä..
 
Pakko kai se on käydä heti ku mies tulee töistä.. Oon kipeen lapsen kanssa kahden kotona, eikä oikeen päästä ulos. :/

Toisaalta en haluais näin viikonloppuna tehdä testiä, koska tk ei kuitenkaan tee asialle mitään ennen maanantaita. Nimim, näin siellä toimittiin edelliselläkin kerralla.. :/

Ärsyttävää ja inhottavaa kun tuntuu ettei mikään ehkäisy toimi! Kaikkia oon ihan varmasti käyttänyt 100% oikein ja tunnollisesti. En tiedä mistä tää johtuu.. Tai mistä muusta nää mun "oireet" vois johtua..?
 
Joillakin ne ei vain toimi. Mä menisin viipymättä lääkäriin, koska lapsihaaveita ajatellen se toinen munanjohdin on erittäin tärkeä... ja kohdunulkoinen vaarantaa naisen hengen.
 
Jos olisi plussaa niin soittaisin ainakin päivystykseen tai naistentautienpolille ja kysyisin voiko ultrata, jos paikka näkysis tai saada lääkkeellisen tyhjennyksen heti. Kertoisin vauvahaaveista myöhemmin ja toisesta menetetystä tuubista.
 
Joo, leikkauspöydällä on jo käyty ja "henkihieverissä" oltu.. Toiste ei tosiaankaan huvittaisi, siksi mä täällä panikoinkin.. :/

Pistin just miehelle tekstarin että tois testin samalla ku tulee töistä.

Yäh, tää on hirveetä.
 
No joo. Lääkkeellistä vaan ei oikeen vissiin voi tehdä jos kierukka on paikallaan? Tai mulle on joskus näin sanottu. Mun kroppani tietäen se varmastikin on jossain v-maisessa paikassa, jos siellä ylipäätään jotain on.

Mutta jos ei olisi, niin mistä maidontulo? :O
 
No joo. Lääkkeellistä vaan ei oikeen vissiin voi tehdä jos kierukka on paikallaan? Tai mulle on joskus näin sanottu. Mun kroppani tietäen se varmastikin on jossain v-maisessa paikassa, jos siellä ylipäätään jotain on.

Mutta jos ei olisi, niin mistä maidontulo? :O

Mulla tuli edellisen kierukan kanssa myös raskausoireita ja maitoa (imetys oli loppunut 2-3 vuotta aikaisemmin). En ollut raskaana..

Toisen kierukan kanssa on ollut kaksi kohtutulehdusta, ensimmäinen tuli kierukkaa laittaessa ja toinen myöhemmin pitkittyneiden kuukautisten kanssa. Raskautta myös pelkäsin yhdessä vaiheessa, mutta se oli onneksi turha pelko. Kroppa ja hormonit elävät välillä ihan omaa elämäänsä.
 
No huh, toivottavasti elelis mullakin vaan omaa elämäänsä. :)

Pari tuntia enää ni saan sen testin ja pääsen varmuuteen tästäki asiasta..

Oon vaan tullu "vähän" säikyks ton syksysen kokemuksen perusteella.. :/
 
Viimeksi muokattu:
No huh, toivottavasti elelis mullakin vaan omaa elämäänsä. :)

Pari tuntia enää ni saan sen testin ja pääsen varmuuteen tästäki asiasta..

Oon vaan tullu "vähän" säikyks ton syksysen kokemuksen perusteella.. :/

Tiiän ton pelon kyllä. Itse tulin pillereistä huolimatta raskaaksi. Samoja pillereitä olin syönyt jo 6v putkeen ja sitä ennen pari vuotta toista merkkiä. Lapsen saannin jälkeen jatkoin noita pillereitä, mutta pelko raskautumisesta vaan oli jatkuvasti mielessä, joten vaihdoin pillerit mirenaan.
Mutta todella, tee se testi, koita olla ahistumatta ja tuu sitten ilmottamaan miten kävi. :)
 
Testattu on ja negaa näytti! Voi että mä oon ilonen! :D

Huolestuin ehkä turhaan, mut ton syksysen jälkeen oon ollu aika vainoharhanen näitten juttujen kanssa. Oli se kuitenki parempi testata ku ihmetellä.. Ehkä noi mun oireet sit vaan on sitä et kroppa temppuilee.. :)) Kyllähän raskauden pitäs jo näkyy sillon ku oireita on? Eli voin huokasta ja lakata murehtimasta tätä?

Inhoon tota kierukkaa niin.. Mut ei mulla taida olla muutakaan vaihtoehtoa kun en sterilisaatiota halua. :(
 
Todella monen merkkiset pillerit on kokeiltu, jotkut ei sopineet/aiheuttivat sivuoireita. Viimeisimpänä Yasminit tuntuivat käyvän, mut sit huomasinkin reilun puolen vuoden syömisen jälkeen että oon raskaana. Tästä episodista mulla siis yksi lapsi. Ehkäsyrengasta on kokeiltu --> raskaus. Lääkäri ei edes suositellut mulle minipillereitä, koska ne kuulemma heikompia kun yhdistelmät. Ja nyt sitten lääkärin suosituksesta kokeiltu tätä kierukkaa. Se kun antoi mulle kaks vaihtoehtoa mitkä todennäkösimmin toimis kun melkeen kaikkea on jo kokeiltu, kierukka tai sit sterilisaatio. Jälkimmäinen on ihan no, no ja ensimmäisen kanssa saa pelätä.. :/

Niin ja miehellä on ihan "aikuisten oikeasti" (lääkärissä todettu) kumiallergia. Että se siitä kondomin käyttämisestä sitten..

Ehkä meijän on tyydyttävä tähän siihen asti et meijän tilanne paranee ja saadaan lapsiluku täyteen..
 

Similar threads

Yhteistyössä