Neuvoja. Mies sanoo, että hän muuttaa, joko minun kanssa tai ilman.

[FreeFall]

[QUOTE="vieras";25402746]Hohhoijaa. Ei asiat aina mene noin mustavalkoisesti etkä varmasti tositilanteessa ajattelisi noin yksioikoisesti.[/QUOTE]

Hohhoijaa itelles. Oli aihe mikä tahansa, jos se esitetään tyyliin "sä joko teet niinkuin mä haluan tai mä jätän sut", saa samantien mennäkin.

 

[Cecilia Algotsdotter]

[QUOTE="vieras";25402746]Hohhoijaa. Ei asiat aina mene noin mustavalkoisesti etkä varmasti tositilanteessa ajattelisi noin yksioikoisesti.[/QUOTE]

Niin. Ja tässä kuitenkin kuullaan vain yksi puoli asiasta. Mielestäni ei kuitenkaan kuulosta kohtuuttomalta sekään, että mies haluaisi asua kaupungissa.

 

[petite]

Minä ite en viihtyis maalla..varsinkaan jos naapureita ei ole vieressä. Lähes kaiken tulee olla lähellä että voin nopeasti käydä kuntosalilla, kaupassa ,uimassa, ostoksilla. Haluan olla jatkuvasti lähellä ihmisiä. kai olen sitten riippuvainen Ja kyllä..lapsuuskotini on maalla.

 

[petite]

Ja jatkampa vielä että en jaksa pienen paikan juoruja..ja sitä että kaikki tuntevat sut lähikaupassa... Isossa kaupungissa kun voi myös verkostoitua

 

[narikka83]

anna miehen mennä. perhanan kiristäjä.. perhana. ajattels ees lapsia jos ei muuta.

 

[juuuu]

Antaisin mennä. Mielestäni 80km työmatka ei ole realistinen. Lapset uuteen kouluun ja ympäristöön sen takia, että aikuinen ajokortillinen mies ei viihdy jossain.

 

["vieras"]

Mun mielestä tuossa tilanteessa tärkeintä olisi ajatella adhd -lapsen parasta, koska hänellä muutenkin vaikea ikä edessä ja sitä tuskin auttaa isommalle paikkakunnalle muuttaminen. Adhd-lapsen kohdalla on myös tärkeä pointti, että ilmeisesti hän viihtyy luokassaan ja teillä on koulun kanssa hyvä yhteistyö. Lisäksi kolmen vuoden kokemuksella voin sanoa, että 80 km työmatkana on pitemmän päälle rasittava. Itse 12 vuotta kaupungissa asuneena, mutta maalta kotoisin olevana, en ymmärrä sitä, että kaupunkia pidetään niin paljon parempana. Molemmissa on hyvät ja huonot puolensa. Yhteenvetona mun mielestä lapsen/lasten etua täytyy ajatella ensin.

 

[Vanna]

Minkäköhän kokoisesta kaupungista on kyse? On kuitenkin aika eri tilanne jos haluttu kaupunki on Helsinki kuin jos se on jokin Kaskinen. Mielestäni myös 80 km työmatka on vielä inhimillisissä rajoissa, joten pendelöintiäkään ei kannata sulkea pois vaihtoehdoista.

Puhukaa, puhukaa, puhukaa, ja yrittäkää löytää molempia miellyttävä ratkaisu. Jos kyseessä on isokin kaupunki, ehkä mies voi joustaa siinä että muuttaisitte johonkin lähiöön/esikaupunkialueelle? Ja lapselle löytyy takuuvarmasti muitakin koulumahdollisuuksia kuin 30 hengen luokat.

 

[Anatolia]

Lapsiin on aina kovin helppo vedota, mutta miten ne lapset muutosta kärsisivät?

Asiaa voisi ajatella myös niin, että kaupunkiin muutetaan nimenomaan lasten takia; paremmat harrastusmahdollisuudet, enemmän valikoimaa kouluissa, lyhyemmät matkat lääkäriin, jne. Kaupungissa on varmasti paremmat resurssit erityislapsenkin koulunkäynnin tukemiseen kuin maaseudulla.

 

["Jonna"]

Mä en ikinä enää muuta miehen perässä. Kerran sen tein ja sain karvaasti pettyä. Ap:n tilanne ei ratkea sillä, että tekee niinkuin mies määrää!

 

["vieras"]

Kyllä mun mielestä 80km työmatka on kohtuuton jos kerran on vaihtoehtona että molemmilla on lyhyempi.Adhd:n osalta sanoisin,että varmasti sitä hyvää tiivistä yhteistyötä saa muuallakin,mutta toki jo alkanut ja hyvin toimiva on erittäin tärkeää.Mitä mieltä nämä teidän lapset on olleet muuttoajatuksesta?

 

[Mietin vain,]

kuinkakohan usein naiset tekevät kompromisseja näissä asumisjutuissa? Yleensä se tuntuu menevän niin, että miehen työn yms. mukaan perheet asuinpaikkapäätöksensä tekevät. Näin meilläkin ja itse en todellakaan täällä asuisi, jos ei olisi pakko. Mies ei muualle suostu muuttamaan. Omat tutut ja perheenjäsenet (vanhemmat, sisarukset) asuvat 300 kiliometrin päässä.

 

[Anatolia]

kuinkakohan usein naiset tekevät kompromisseja näissä asumisjutuissa? Yleensä se tuntuu menevän niin, että miehen työn yms. mukaan perheet asuinpaikkapäätöksensä tekevät. Näin meilläkin ja itse en todellakaan täällä asuisi, jos ei olisi pakko. Mies ei muualle suostu muuttamaan. Omat tutut ja perheenjäsenet (vanhemmat, sisarukset) asuvat 300 kiliometrin päässä.

Mun kaveripiirissä taas naiset ovat määränneet...mukaanlukien minä itse. Me ei oltaisi edes tässä maassa jos miehen mielen mukaan oltaisiin menty.

Kavereiden kanssa ollaan joskus juteltukin siitä, että ollaan me aika itsekkäitä osattu olla, ja meidän miehet on olleet hirmu joustavia (kiitos heille siitä).

 

["vieras"]

Onko mies kertonut mikä siinä nykyisessä asumisessa oikein mättää? Paikkakunta liian pieni vaiko omakotitalo asuminen? Haluaako mies siis isompiin ympyröihin vaiko lähemmäs palveluita? Vai kenties asumaan kerros- tai rivitaloon jossa ei ole omakotitalon velvotteita?
Itse en kyllä lähtisi kovin herkästi kouluikäisten lasten kanssa muuttamaan, varsinkin jos vielä erityislapsi kyseessä.

 

["jokuvaan"]

Minusta ainut mikä tässä on kohtuutonta on sun työmatka. Lapset ei todennäköisesti kärsi asiasta yhtään mitenkään. NYT on hyvä aika muuttaa kun ovat vielä suht pieniä. Eri asia sit kun ovat jo murkkuiässä kovastikin ja kaveripiiri elämääkin tärkeämpi.

Toisaalta, minusta tuommonen kiristäminen ei oo myöskään oikeen, varsinki noin mitättömän matkan takia :O

Mä itse olen asunu kokonaan vieraassa maassa (eli täällä suomessa) yli 10 vuotta. En koe, että tämä on minun paikka täysin ja viihtyisin sata kertaa paremmin omassa kotimaassani. Mutta: mieluummin täällä mieheni kanssa kuin siellä yksin (jos siis mies päättäis, ettei sinne missään nimessä halua).

 

["mimmuska"]

vaikea tilanne.. joku vetosi siihen että 11-vuotiaan lapsen kannalta ei kannattaisi muuttaa, mutta mies tuskin ajattelee häntä etusijalla jos ei ole edes oma lapsi, vaan naisen entisestä suhteesta?
jos oikeasti haluat miehen kanssa olla ja olet varma että mies ei halua päästä sinusta vain eroon, niin mikset kokeilisi muuttaa kaupungissa on lapsillekkin paljon enemmän.. pääset takaisin jos oikein ahistaa! ymmärrän miestäsi, että itsekkin tulin maalta hyvin pian takaisin kun ahdisti asuminen siellä kovasti..

 

["Jonna"]

ja toisekseen epäilyttää toi uhkaus. Mikä sitä miestä oikeesti vetää kaupunkiin? En nyt tarkoita että suhde, mutta jotain. Mitä jos teille tulis joka tapauksessa ero?

 

[Pokororo]

Näyttää täälläkin olevan ihmiset kahta mieltä asiasta.
Selvennettäköön, että me emme asu missään keskellä metsää, vaan tämän paikkakunnan 'keskustassa'. Ja kun mieheni tuli elämääni, hän sanoi, että tietää ettei saisi minua ja poikaani isoon kaupunkiin.
Siksi muutimme tähän puoleen väliin molempien kotipaikkaa. Ja jotta kummallakaan ei tulisi liian pitkä työmatka. Nyt vaan tuntuu että hän syö kaikki lupauksensa.
Yksi asia, joka maailmaani kaataa, on se, että hän sanoo että hän veisi yhteisen lapsensa mukanaan.
Tämäkin tuntuu olevan vain yksi keino kiristää lisää.
Ymmärrän sen, ettei hän viihdy täällä. En minäkään vielä viihdy. Mielestäni tällä hetkellä on elämässä suurempiakin asioita kuin se onko hoplop tai ostoskeskus vieressä.
Mies on siis sanonut,että hän kaipaa hälinää ympärilleen, että voi käydä kahvittelemassa tuttavien kanssa ym.
En vaan ymmärrä että tuollaisten asioiden pitäisi mennä lasten ja perheen edelle.

 

["Meikku"]

Älä muuta!
meilläkin on tässä maalla todella hyvä asua erityislapsen kanssa, luokalla on 8 oppilasta,terapiat järjestetty niin että ei tarvitse juosta useita kertoja viikossa kaupungissa ym.
Mulle sanottiin suoraan,että lapsi ei pärjäisi jos luokalla olisi esim.15 oppilasta!

Mieti asia nyt lapsesi kannalta, anna miehen mennä menojaan.Koti on siellä missä on perhe.Jos äijällä on noin hinku kaupunkiin (lähemmäs kavereita,baareja??) niin eipä ole teidän arvoinen.

 

["meikku"]

Voi jumalauta en paremmin sano....ei taida mies nyt ajatella yhtään lasten parasta. sisarukset erotetaan toisistaan... EIKÖHÄN SE OLE NIIN,ETTÄ JOS MIES LÄHTEE,NIIN MITÄÄN EI MUKANAAN VIE! EI LASTA EIKÄ MUUTAKAAN!

 

[tiittii]

Mielestäni sinun ap pitää ajatella lastasi.Miksi ruveta muutamaan asioita,kun olette ne saaneet rullaamaan nykyisellä paikkakunnalla.Jos lapsi tarvitsee terapiaa ym, joutuu hän uudessa kaupungissa jonoon,eikä tarvitse olla kovinkaan iso kaupunki,että joutuu odotelemaan vuodenkin,ennekuin pääsee edes ensikäynnille,sama koskee myös lääkäreitä jne..

Itse muutimme juuri sen takia maalle,pienelle paikkakunnalle,täällä lastamme pystytään tukemaan paremmin,kuin kaupungissa,pääsimme heti toiminta-sekä puheterapiaan,kaupungissa olimme jonottaneet jo melkein pari vuotta,eikä edelleenkää ollut tieto milloin olisimme päässeet terapiohin.

 

[kysymys]

Minkä ikäisiä olette?

 

[dfdf]

[QUOTE="...";25402621]Jos tuntuu että mies on kuitenkin eroamassa niin miksi lähtisit. Anna miehen mennä.

Lapset etusijalle.[/QUOTE]

Juuri näin.

Meillä mies haluaisi muuttaa maalle, mutta minä en suostu lähtemään tukiverkoista yhtään kauemmaksi. Nyt jo on matkaa 2 h ajomatkan verran. Enkä myöskään suostuisi pidentämään työmatkaani 80 km:iin. 40 km on vielä kohtuullinen. Tärkeintä on kuitenkin, että lapsilla on hyvä olla.

Jos mies ajattelisi lapsia, niin hän kyllä pystyisi odottamaan, että he ovat koulunsa käyneet ja muuttavat omilleen.

 

[Neljän Äiti]

Minuakin kyllä loukkaisi tuo uhkailu ja kiristys.. Ja mies ei kyllä vaan vie lasta mukanaan, lasten tapaamisista päättää oikeus jos vanhemmat eivät yhdessä pääse sopuun ja siihen asti lapsi pysyy äidillä, mikäli ei ole painavia perusteita miksi ei voisi äidillä olla..
Ei todella kuulosta hyvältä että muuton puolesta ei puhu mitkään muut syyt kuin miehen halu ja päinvastoin olisi muille haitaksi. En suostuisi.

 

[Pokororo]

Joku kysyi kuinka vanhoja olemme. Olen 26, mies 28.

Mies kuulemma asuisi vaikka kerrostalossa, kunhan pääsisi kaupunkiin. Aina saatana sanonut, että meidän mukulien kanssa ei todellakaan voisi asua kerrostalossa.
Nyt kun hänen on pakko päästä kahvittelemaan tuttavien kanssa, ja saatava hälinää ympärilleen kaikki käy.
Sanoo että jaksais niin paljon enemmän tehdä kaupungissa lasten kanssakin. Vittu väkisin sen saa nytkin pihalle lasten kanssa. Mikä siellä kaupungissa olisi eri?
Mä oon nyt jo väsyny kun pääsen kotiin vasta vähän yli viisi. Uudella matkalla kotona olisin vähän ennen kuutta. Ihanaa arkea olis mulla. Mies toki sais pyöriä siellä kaupungilla illat pääksytysten. Niin hän ainakin mielessään näkee. Ei raukka taida ajatella että lasten kanssa arki ei suju ihan niin. Ei edes kaupungissa. Nytkin usein syömme päivällistä vasta kello 6 ja 7 välissä.
Mutta en mä ilman miestäni halua elää. Saati hajottaa perhettämme.
Ehkä lapset tottuis uuteen kotiin ja kouluun niin kuin mies sanoo. Mutta mä en ymmärrä miksi ois pakko muuttaa elämä kokonaan, jos ei ole pakko.
Välillä vaan tekis mieli huutaa että so long, sucker!.. Mutta välillä et mä tuun mukaan, en mä voi elää ilman sua!
Kai tässä johonkin ratkasuun päädytään. Hyvään tai huonoon. Ei vaan tunnu enää olevan kuin huonoja ratkaisuja. Kun ei vaan lapset kärsis.
Vituttaa vaan kun ei tunnu langat olevan omissa käsissä. Muut repii omaa elämää palasiksi ja mä joudun kattomaan vierestä. Siltä nyt tuntuu.

Anteeksi purkautuminen.