Mistä johtuu ainainen hylkäämisen pelko parisuhteessa ja mikä siihen auttaa?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja pelkoinen
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
P

pelkoinen

Vieras
Minulla on aivan ihana mies, rakastaa minua aidosti ja sen tiedän itsekin. Kukaan ei ole ikinä samalla tavalla välittänyt ja pitänyt huolta minusta. Kuitenkin koko ajan pelkään, että hän jättää minut. Löytää jonkun paremman...
Ikinä hän ei ole antanut aihetta epäillä mutta silti jatkuvasti pelkään, että niin käy. Hän ei kuitenkaan tiedä tästä pelostani, en käyttäydy mitenkään mustasukkaisesti tai omistavasti. Molemmilla on omat menemisensä ja tekemisensä enkä niitä häneltä kiellä.

Millä ihmeellä saisin tämän jatkuvasti jäytävän pelon pois? Meinaa taas tulla itku silmään ikävästä ja pelosta vaikka justiinsa nähtiin.
 
yksinkertaisesti pääset sillä, että pistät elämäsi sellaiseen moodiin, että vaikka kuitenkin ukko joskus lähtisi, niin se ei olisi maailmanloppu.

Kun ei tuo nyt käytännössä mikään maailmanloppu olisikaan. Itse maksan laskuni, käyn töissä yms. Osaan kyllä tulla toimeen ihan itseksenikin. Myös kavereita löytyy joten yksinäisyys ei iskisi vaikka ukko jättäisikin. Jotenkin silti niin paljon haluan olla hänen kanssaan, että on tullut tällainen ihme pelkotila. Pitää itse hillitä välillä omia tunteitaan kun tuntuu että tekisi 24/7 mieli olla toisen vieressä. Ja ei ole mikään tuore juttu joten kyse ei ole mistään alkuhuumasta. :)
 
Tai sitten sinulla vain on niin huono itsetunto, että et usko olevasi miehellesi tarpeeksi hyvä, ts. uskot hänen löytävän jonkun itseäsi paremman. Minulla oli nuorena tätä ongelmaa, itselläni kun oli (ja on) vähän paino-ongelmia ja ulkonäöltäni olin ihan tavallinen, ja kin mieheni taas oli (ja on edelleen) erittäin hyväkuntoinen ja muutenkin hyvännäköinen mies, niin ajattelin, että hän vaihtaa minut johonkin kauniimpaan :) No, tässä on pari vuosikymmentä kulunut ja ajan myötä on oma itseluottamus noussut ja osaan arvostaa itseäni makkaroistani huolimatta (niinkuin mieheni on tehnyt aina).
Minäkään en siitä miehelleni silloin aikanaan mitään sanonut, pidin huoleni omanani, mutta kyllä hän oili jotain huomannut, sillä kun juteltiin tästä asiasta ehkä n. 5 vuotta sitten, niin hän sanoi, että on huomannut, että minusta on tullut hyvin itsenäinen ja itsevarma, erilainen kuin nuorempana, eikä silloin oikein tiennyt onko se hyvä vai huono asia ;) Päätyi kuitenkin sille kannalle, että hyvä se on, vaikka en olekaan niin kiinni (tai aina edes kysele häneltä) hänessa/hänen mielipiteissä enää :)
 
Mun mies totesi aikoinaan.. ainahan sitä paremman ja kauniimman voi löytää, mutta en koskaan samanlaista kuin sinä :)

Mulla on kanssa huono lapsuus ja aiheuttaa jonkin asteista riippuvuutta, hylkäämisen pelkoa jne. mutta olen miehelle ihan avoimesti puhunut näistä ja kyllä parhaansa mukaan yrittää edes ymmärtää.
 
No ihan terapiassa käyn lapsuuden traumojen takia joten kaipa se siitä voi johtua. Ihan kauhea olo aina vaan ja pelkään heti jos toinen on vähänkin hiljaisempi että on saamassa tarpeekseen minusta. :(
 
Itse ajattelen niin, etten voi siihen mitenkään vaikuttaa jos toinen lähtee eikä haluakaan minua. Totta kai ajatus tuntuu kamalalta, mutta toisaalta se pelko ja ripustautuminen ei tee ketään viehättävämmäksi, mutta tietty itsevarmuus voi tehdä. Itselläni oli nuorempana sellainen ongelma, että jos ihastuin johonkin ihan hirveästi, niin lopetin jutun ja "jätin" toisen ennen kuin minut jätettiin. Eli maailman typerin tapa suojella itseään ja mitäköhän hienoja mahdollisuuksia tuli menetettyä siinäkin :D Mutta tsemppiä, yritä saada lapsuuden traumat tuntumaan positiiviselta, joltakin mikä on tehnyt sinusta sen mikä olet - hyvässä mielessä <3
 

Yhteistyössä