Kuolemasta

["vieras"]

Mua alkaa hieman huolettamaan.

On ollut hankala syksy ja talvi; diagnosoitiin masennus ja samaan aikaan tuli erokin. Olen ollut tosi väsynyt ja välillä miettinyt että jos vaan lähtisi tältä pallolta. Esteenä on kuitenkin omat lapset joille en sellaista taakkaa halua niskaan.

Viime aikoina olen kuitenkin huomannut että kuolema pyörii taas mielessä, eri tavalla ehkä kuin ennen. Aiemmin sitä epätoivoisena mietti vaihtoehtoja ja keinoja millä päättää kaikki. Nyt ei ole edes epätoivoinen olo mutta huomaan että kun luen uutisia onnettomuuksista joissa on joku kuollut.. niin mulle tulee melkeinpä hyvä olo sen takia että ajattelen että mullakin on se mahdollisuus. Kuolla. En suunnittele sitä enkä mitenkään aktiivisesti ajattele mutta silti; ajatus siitä että kuolisin pois nyt vaikka jossain onnettomuudessa, tuntuu vaan helpottavalta ja antaa jotenkin rauhallisen olon.

Olenkohan sekoamassa vai vaan valmis jättämään kaiken....

 

[jupi]

kunhan et ota lapsiasi mukaan.

 

[depis]

Mulla todettiin äskettäin myös vakava masennus, ja mulla on samanlaisia ajatuksia sun kanssa. Just niistä puhuinkin terapeutille, että voisin kuolla vaikka huomenna, ja se olis vaan helpotus. Ja kuoleman ajatus helpottaa.. Tosin masennuksessa on yleensä itsetuhoisuuttakin

 

["tiipii"]

Masentunut ainakin olet; kuoleman ajattelu liiaksi, on yksi selvimmistä masennuksen oireista! Soita terv.keskukseen ja pyydä sieltä apua! Sieltä osataan varmasti antaa neuvoja ja akuuttiin tarpeeseenkin pika-apua.. Heti huomenna!! Jo se, että saat purettua noita ajatuksiasi jollekin ammattilaiselle, helpottaa sun oloasi, ja se on tärkeetä jo senkin takia, että joku tietää sun fiilikset, ettei lapset ainaskaan jää huomiotta sun pahassa olossa.. Tsemppiä<3

 

["aloittaja"]

Terapiaan olen päässyt jo mutta nämä ajatukset on nyt sen verran "uusia" etten ole ehtinyt vielä kenelläkään näistä puhua. Ja lapsilleni en IKINÄKOSKAAN tekisi mitään pahaa. Heidän takiaan minäkin olen vielä tässä - ilman heitä pitkälti jo mullan alla. Olen vaan aina ajatellut että itsemurhaa hautovat ovat äärimmäisen epätoivoisia ( kuten minäkin aikanaan ) mutta nyt ei ole epätoivoa; on vaan helpottavan rauhallinen fiilis kun ajattelee kuolemaa.

 

[hyytikyppynen]

Ihan samoja oloja käyn läpi, tosin sairastelun takia. Kukapa voi sanoa ees vaikka vetäsin viien minuutin päästä viimesen henkäsyn ko en ole fyysisesti terve.
Mut tiiän mie tuon tunteen.... Sitä vain miettii asioita ja hyväksyy sen että täältä lähetään kyllä.
Eikä aina jaksakkaan mut jotenki pysyttellee kartalla. Päivästä toiseen. Ja jaksaa olla ilonenki.
Ajatuksia vain...

 

[Juukelis]

Mä just eilen mietin, kuinka paljon oon kans halunnut kuolla ja kuinka monta kertaa masennus on vetänyt uudestaan pohjamutiin, vaikka on jo luullut selvinneensä. Aika on kuitenkin paras lääke, vaikka muutakin tarvitaan. Ole kiltti ja varaa aika heti huomenna vaikka omalääkärillesi ja kerro rehellisesti miltä susta tuntuu. Saat apua. Älä luovuta. On niin paljon keinoja, jotka saa sut vielä arvostamaan elämää, itseäs ja yhteistä aikaa lastesi kanssa. En halua kuulostaa kliseiseltä, tai ylimieliseltä, mutta ymmärrän sen tunteen, kun haluaa vaan rypeä ja tuntea olonsa entistä pahemmaksi, jotta ei tarvitsisi selvitä. Kun ei ole voimia. Sulla on ihanat lapset, etkä halua menettää heitä! Usko mua Zemppiä!!

 

["aloittaja"]

:'( :hug: .. teille kaikille..

 

[depis]

Onko sulla ap mitään lääkitystä?

 

["aloittaja"]

Onko sulla ap mitään lääkitystä?

Cipralex

 

[depis]

[QUOTE="aloittaja";25427652]Cipralex[/QUOTE]

Ok, onko auttanut? Ja oletko siis käynyt jo lääkärissä?

 

["aloittaja"]

Ok, onko auttanut? Ja oletko siis käynyt jo lääkärissä?

Kyllä mä koen että on vienyt sen pahimman terän ahdistukselta. Ja juu, olen käynyt lääkärissä ja päässyt jonosta jatkamaan terapiaan.

 

[Juukelis]

[QUOTE="aloittaja";25427652]Cipralex[/QUOTE]

Onkohan se ihan riittävä..? Oletko mielenterveystoimiston asiakas, vai millaisessa terapiassa käyt? Olisko paha ajatus, lähteä ihan sairaalahoitoon? Niin että joku pitäis huolta sun lapsista ja tois niitä vierailuille?

 

["aloittaja"]

Onkohan se ihan riittävä..? Oletko mielenterveystoimiston asiakas, vai millaisessa terapiassa käyt? Olisko paha ajatus, lähteä ihan sairaalahoitoon? Niin että joku pitäis huolta sun lapsista ja tois niitä vierailuille?

En tiedä siitä että onko riittävä; tähän asti olen ajatellut että se on ok mutta nämä ajatukset mietityttävät. En välttämättä koe että tarvisin ihan sairaalahoitoa mutta kyllä haluaisin irti päästä näistä ajatuksista. Haluaisin osata nauttia elämästä.

 

[depis]

[QUOTE="aloittaja";25427678]Kyllä mä koen että on vienyt sen pahimman terän ahdistukselta. Ja juu, olen käynyt lääkärissä ja päässyt jonosta jatkamaan terapiaan.[/QUOTE]

Onko sulle tehty lääkärissä masennustesti, että mitä luokkaa on? Mulle ei cipra auttanut alkuunkaan, vaan venlaflaxia syön 375mg päivässä, 2;ta muuta lääkettä, ja vielä 4s lääke on tarvittaessa

 

[Ikävää]

On kyllä tosi huolestuttavaa kuulla, että joku luulee, että kuoleman jälkeen alkaa lepo. Siitä vasta alkaa sellainen helvetti, että ihmiset rukoilevat voivansa palata edes hetkeksi takaisin ja tehdä asiat toisin.

 

["aloittaja"]

Onko sulle tehty lääkärissä masennustesti, että mitä luokkaa on? Mulle ei cipra auttanut alkuunkaan, vaan venlaflaxia syön 375mg päivässä, 2;ta muuta lääkettä, ja vielä 4s lääke on tarvittaessa

On tehty testi; keskivaikean ja vaikean välimaastossa on. Tähän asti olen kokenut että Cipralex auttaa mutta voisi varmaan tuon lääkityksen ottaa puheeksi kun seuraavan kerran menen.

 

[depis]

[QUOTE="aloittaja";25427890]On tehty testi; keskivaikean ja vaikean välimaastossa on. Tähän asti olen kokenut että Cipralex auttaa mutta voisi varmaan tuon lääkityksen ottaa puheeksi kun seuraavan kerran menen.[/QUOTE]

Lisäksi olen ollut jo 3kk sairaslomalla, ja juuri jatkettiin 3kk;lla. Jospa sitten jo olis ohi, mutta vielä ei hyvältä näytä

 

["aloittaja"]

Lisäksi olen ollut jo 3kk sairaslomalla, ja juuri jatkettiin 3kk;lla. Jospa sitten jo olis ohi, mutta vielä ei hyvältä näytä

Jaksamista ja toivottavasti pääset tästä p*skasta sairaudesta eroon!! :hug:

 

[depis]

[QUOTE="aloittaja";25427924]Jaksamista ja toivottavasti pääset tästä p*skasta sairaudesta eroon!! :hug:[/QUOTE]

Kiitos ja voimia sulle, ja perheellesi. Toivottavasti saatte ulkopuolista apua, ja sitä kannattaa ottaa vastaan

 

[Juukelis]

[QUOTE="aloittaja";25427719]En tiedä siitä että onko riittävä; tähän asti olen ajatellut että se on ok mutta nämä ajatukset mietityttävät. En välttämättä koe että tarvisin ihan sairaalahoitoa mutta kyllä haluaisin irti päästä näistä ajatuksista. Haluaisin osata nauttia elämästä.[/QUOTE]

Sä tulet vielä nauttimaan siitä enemmän, kuin voit tajuta Ite en olis ikinä pystynyt nauttiin elämästä ja lapsestani näin paljon, jos en olis käyny pohjalla. Täysin pohjalla. Ei mun paskaelämän "ihan tavalliset päivät" olis koskaan voinu tuntua näin ihanilta ja arvokkailta, ilman tota karseeta sairautta

 

[Orion-]

Se tuppaa olemaan vähä niin, että kuolemaa saa kyllä pelätä, mutta sitä ei sais pitää neutraalina tai jopa toivottuna asiana. Edes silloin jos on vakavasti sairas.

Älä ota mitään stressiä noista kuoleman ajatuksista. Kun et kerran oikeasti ole sitä tekemässä. Hoidat vaan nyt pääs kuntoon. Terapiaa, terveellisiä elämäntapoja jne.

Kyllähän tuo itelläki toisinaan käy mielessä, että ois helpompi vaan lähteä... Mutta tiedän, että nää asiat on vaan käytävä läpi eikä yrittää paeta. Ja lapsi (ja mies) tarvii mua.

 

["marinka"]

Toivottavasti saat tarvittavan avun järjestettyä. Lääkitys kohdilleen ja säännöllinen terapia. Niillä mä ainakin pääsin ylös pahimmasta suosta. Mullakin on ollut ajoittain (nyt ei ainakaan vuoteen) melko voimakasta kuolemanhalua. Ja sit olin katkera siitä, että mulla on lapsia, enkä sen takia ole vapaa kuolemaan. Muutaman kerran kyllä meni tuonkin ajatuksen yläpuolelle, mutten kuitenkaan itteleni mitään tehnyt. Mulla ei ollut ehkä kuitenkaan ollut kyse ihan todellisesta halusta kuolla, vaan enemmän se ajatus auttoi ahdistukseen. Ja enemmän avunhuutoa. Onko sulla enemmän kyse tästä, vai ihan oikeasti siitä, että haluaisit kuolla?

Jaksamista ap!

 

[onkoonko]

[QUOTE="marinka";25428015] Mulla ei ollut ehkä kuitenkaan ollut kyse ihan todellisesta halusta kuolla, vaan enemmän se ajatus auttoi ahdistukseen. Ja enemmän avunhuutoa.
[/QUOTE]

minulla myös tuo kuoleman ajatus toimi pahimpina aikoina jonkinlaisena "viimeisenä toivona", eli toi oudolla tavalla lohtua. Ajatus siitä, että silloin viimeistään helpottaa.

 

[onkoonko]

ap:lle: minä olen sairastanut psykoottistasoisen masennuksen. Ja parantunut täysin. Se on täysin mahdollista sinullekin, oikeastaan sitä ei estä mikään muu kuin tuo sairaus itsessään!

Sinäkin voit vielä nauttia elämästä.