Onko realistisia haaveita?

[sivustaseuraava]

Mihin kaikkeen aika voi riittää? Ystäväni haaveilee tosissaan (ja on pettynyt aina kun näyttää siltä, ettei oikein ehdi) siitä, että yksinhuoltajana ehtisi käydä haastavassa työssä ja kehittyä siinä sekä tienata mahdollisimman hyvin, harrastaa liikuntaa niin, että laajentaisi puolimaratooni/maratooni-harrastuksensa triathloniin mahdollisimman pian, olla kahden alle kouluikäisen lapsensa kanssa mahdollisimman täysipainoisesti laittaen yhdessä ruokaa eineksiä pitkälle välttäen ja käyttäen lapsia myös pitkälle tähtäävissä liikuntaharrastuksissa ja viettää 1-2 kertaa kuukaudessa viikonloppuisin laatuaikaa ystävien kanssa iltaaviettäen, saunoen pikkutunneille, jolloin lapset etävanhemmalla. Tämän lisäksi hän haluaa kahden vanhemman perheen eli vakavan ihmissuhteen ja tärkeimpiä toiveita kumppanille on lapsirakkaus ja haave yhteisistä lapsista.

Minusta tämä kaikki tuntuu paljolta, enkä itse kolmen yksinhuoltajana oikein pysty käsittämään, kuinka tuo kaikki voisi onnistuakaan. Tuen ja tsemppaan ystävääni kyllä, mutta joskus puhun nätisti myös rauhoittumisesta niiden hänestä mahdollisesti kaikkein tärkeimpien asioiden äärelle. Hän on kuitenkin sitä mieltä, että hän kyllä ehtii ja pystyy kaikkeen. Minä en taida olla tarpeeksi organisoitunut ollenkaan, kun jo työn ja lapsiperhearjen yhdistäminen, tosin totaaliyyhoona, tuntuu haastavalta, saati, että voisimme harrastella.

Ehkä joku kommentoi, että olenko kateellinen, mutta tällaisesta ei ole kysymys. Ystäväni on minulle hyvin tärkeä ja haluan hänelle pelkkää hyvää.

 

[Mummeliisa]

On mahdollista.
Riippuu ystäväsi luonteesta.

 

["jep"]

On mahdollista.
Riippuu ystäväsi luonteesta.

ja tukiverkoston laajuudesta

 

["minä"]

[QUOTE="jep";25573353]ja tukiverkoston laajuudesta[/QUOTE]

ja siitä kuinka paljon tarvitsee unta vuorokaudessa.

 

["a p"]

[QUOTE="minä";25573365]ja siitä kuinka paljon tarvitsee unta vuorokaudessa.[/QUOTE]


Unta tarvitsee 7-8tuntia ja tukiverkko on äiti, joka auttaa lasten hoidossa noin kerran kahdessa viikossa illalla.

 

["minä"]

Kieltämättä kerran burnoutin läpi käyneenä sanoisin että hieman huimalta kuulostaa. Toki meitä on monenlaisia, toiset ehtivämpiä kuin toiset. Ja toiset tarvitsee paljon aktiviteetteja, toiset selviää vähemmällä.

Äkkiä mieleen vaan tulee yrittääkö ystäväsi juosta karkuun jotain? Kenties niitä hetkiä jolloin vain ollaan, hiljaa? Itselläni oli tuollaista tautia. Kartoin toimettomuutta, yksinäisyyttä ja luppoaikaa kuin ruttoa. Olen asiaa käsitellyt terapiassa ja tilanne oli se että en uskaltanut kohdata hetkeä, sitä että jäisin yksin ajatusteni kanssa. Taustalla alkoholistivanhemmat ja tosiaan juoksin kaiken perässä - toisaalta osoittaakseni se että olen ponnistanut ylös huonoista lähtökohdista(näyttääkseni muille) ja toisaalta siksi että kun oli aina kiireinen, en ehtinyt ajatella vaikeita asioita elämässä.

Viimein olen oppinut olemaan paikallanikin - en enää pelkää kohdata maailmaa sellaisena kuin se on. Enkä tavoittele kuuta taivaalta vaan näyttääkseni muille mihin pystyn. Vaikeina hetkinä tekisi mieli taas vaan alkaa juosta kilpaa kellon kanssa, mutta onneksi olen jo oppinut käsittelemään asiota sen sijaan että pakenisin.

Ehkä ystävälläsi on eron vuoksi jonkinlainen tarve näyttää mihin kaikkeen hän pystyykään. Pystyy vamasti, mutta hinta voi olla kova

 

[Keittiönoita]

Järjestelykysymys. Jos on hyväpalkkainen työ, voi myös ostaa lastenhoitoapua. Jos lapset ovat edes sen perinteisen joka toinen viikonloppu etävanhemman luona, niin siinä ajassa ehtii tehdä vaikka mitä. Ihminen voi myös opetella pärjäämään vähemmällä yöunella. Sanoisin, että kyse on haaveiden täyttämisessä lähinnä motivaatioista ja viitseliäisyydestä järjestää asiat haluamallaan tavalla.

 

["elina"]

Unelmia on hyvä olla. Jos ihminen masentuu suurista unelmista, sitten ne on varmaan liian suuria. Mutta jos jaksaa unelmien avulla ja niitä kohti, niin sitten ne on juuri sopivan kokoisia!

 

["a p"]

[QUOTE="minä";25573403]Kieltämättä kerran burnoutin läpi käyneenä sanoisin että hieman huimalta kuulostaa. Toki meitä on monenlaisia, toiset ehtivämpiä kuin toiset. Ja toiset tarvitsee paljon aktiviteetteja, toiset selviää vähemmällä.

Äkkiä mieleen vaan tulee yrittääkö ystäväsi juosta karkuun jotain? Kenties niitä hetkiä jolloin vain ollaan, hiljaa? Itselläni oli tuollaista tautia. Kartoin toimettomuutta, yksinäisyyttä ja luppoaikaa kuin ruttoa. Olen asiaa käsitellyt terapiassa ja tilanne oli se että en uskaltanut kohdata hetkeä, sitä että jäisin yksin ajatusteni kanssa. Taustalla alkoholistivanhemmat ja tosiaan juoksin kaiken perässä - toisaalta osoittaakseni se että olen ponnistanut ylös huonoista lähtökohdista(näyttääkseni muille) ja toisaalta siksi että kun oli aina kiireinen, en ehtinyt ajatella vaikeita asioita elämässä.

Viimein olen oppinut olemaan paikallanikin - en enää pelkää kohdata maailmaa sellaisena kuin se on. Enkä tavoittele kuuta taivaalta vaan näyttääkseni muille mihin pystyn. Vaikeina hetkinä tekisi mieli taas vaan alkaa juosta kilpaa kellon kanssa, mutta onneksi olen jo oppinut käsittelemään asiota sen sijaan että pakenisin.

Ehkä ystävälläsi on eron vuoksi jonkinlainen tarve näyttää mihin kaikkeen hän pystyykään. Pystyy vamasti, mutta hinta voi olla kova[/QUOTE]


Hän on nimenomaan kertonutkin, että hänellä on tarve näyttää, mihin kaikkeen hänestä on. Toisaalta hän sanoo olevansa monen asian, kuten eron, käsittelyssä minua paljon pitemmällä. Monessa asiassa hän tarvitsee nimenomaan sitä, että toiset huomaavat hänet, hänet voidaan urheilussa arvottaa suhteessa muihin ja mieluiten yläpäähän jne. Minulle on tullut tuo pakeneminen myös mieleen ja olen yrittänyt jutella siitä hänen kanssaan, mutta hän kokee "huolenpitoni" ja "herättelyni" aivan turhana. Hän osaa kuulema itse kyllä painaa jarrua sitten, kun menee liian lujaa. Hän ei tosin ole vielä kyennyt tuohon kaikkeen, vaan viikoittain kokee alemmuutta ja tyytymättömyyttä, koska töissä ei suju tarpeeksi hyvin tai haluaisi lisähaasteita, joihin hänellä ei kuitenkaan ole aikaa (sanoo itsekin), kun ei ehdi nukkua tarpeeksi, kun ei ehdi urheilla tarpeeksi ja kun lukuisista kymmenistä treffeistä mikään ei tunnu vievän pitemmälle. Minusta on surullista seurata vierestä, kun hän on haikea ja tyytymätön, vaikka moni asia on kuitenkin varsin hyvin. Mikään ei vain tunnu riittävän.

 

["a p"]

Järjestelykysymys. Jos on hyväpalkkainen työ, voi myös ostaa lastenhoitoapua. Jos lapset ovat edes sen perinteisen joka toinen viikonloppu etävanhemman luona, niin siinä ajassa ehtii tehdä vaikka mitä. Ihminen voi myös opetella pärjäämään vähemmällä yöunella. Sanoisin, että kyse on haaveiden täyttämisessä lähinnä motivaatioista ja viitseliäisyydestä järjestää asiat haluamallaan tavalla.

Tässä on yksi hassuus, nimittäin se, että hän on erittäin pihi ja sanoo sen avoimesti itsekin ja tunnistaa itsessään. Lastenhoitoon ei saa mennä yhtään euroa ylimääräistä.

 

[Keittiönoita]

[QUOTE="a p";25573499]Tässä on yksi hassuus, nimittäin se, että hän on erittäin pihi ja sanoo sen avoimesti itsekin ja tunnistaa itsessään. Lastenhoitoon ei saa mennä yhtään euroa ylimääräistä.[/QUOTE]
Pihiytensä suhteen ystäväsi voi joutua muuttamaan käsitystään. Tai vaihtoehtoisesti luopua osasta unelmiuaan. Mä tunnen kuitenkin "tehopakkausyksinhuoltajia", joilla on koko ajan monta rautaa tulessa ja joiden mielestä mun iltaisin kotona möllöttämiseni kuullostaa tosi tylsältä.

 

[ranene]

Kaikki muu on kirjanpitoa.