Miehen suku on ihan kamala, mä en enää jaksa sitä ollenkaan

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja eriri
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
E

eriri

Vieras
Miehelläni on vähän sukulaisia, mutta ne ovat aivan kamalaa sakkia. Äiti on ollut kohta 20 vuotta naimisissa uuden miehen kanssa, mutta haikailee epätoivoisesti ex-miehensä perään, isä on ihan ok, mutta hänestä emme kuule lähes koskaan, meni naimisiin parikymmentä vuotta nuoremman naisen kanssa ja heillä on pieniä lapsia. Isäpuoli on alkoholisti ja luultavasti jotenkin mielenterveysongelmainen, vanhin veli on enemmän kuin itseään täynnä ja nuorempi veli on aika lailla viinan perään. Sisko puolestaan on todella omituinen, flirttailee jokaiselle paikalla olevalle miehelle epätoivoisesti, jopa omille veljilleen. Miehen enot ja tädit ovat täysin eristäytyneitä, jokaisiin juhliin olemme heidät kutsuneet, mutta kertaakaan eivät ole tulleet vaikka ilmoittavat saapuvansa. Nyt jätin sitten kutsumatta nuorimman synttäreille heistä jokaisen ja siitähän vasta soppa syntyi. On kiittämätöntä, kun emme heitä huomioi.

Olen täysin täynnä tuota porukkaa, miehen veli antaa mukulansa aina esim. lyödä 2- vuotiasta lastamme ja vielä kehuu siihen päälle, kun toinen puolet isompi mottaa pienempää, että "hyvä kulta, pitää pitää oma puolensa". On meidän esikoisen, 4-vuotiaan kummi, mutta on käynyt näiden neljän vuoden aikana meillä kolme kertaa, me emme heillä voi käydä allergian takia,koska heillä on eläimiä. En odota mitään lahjoja, haluaisin kummin olevan yhteydessä lapseen. Väkisin piti kummiksi päästä, mutta yhteydessä ei vaivauduta olemaan. Jos ehdotamme esim. treffejä hop-lopissa tunkevat lapsensa kyllä meille hoitoon ja antavat maksaa koko reissun, mutta eivät tule itse mukaan. Eikä kukaan edes kiitä siitä, että maksamme lapsen sisäänpääsyt, ruoat ym.

Miehen äiti haukkuu kasvatustamme, sitä, että lapset ovat kotihoidossa, eivätkä päiväkodissa. Teen kaiken väärin, hän kun oli niin hyvä äiti. Ei koskaan halaa lapsenlapsiaan, ei kehu, ei kysy kuulumisia. Lapsien pitäisi hänestä olla näkymättömiä ja täysin hiljaa. Kun muksu yrittää mummolle jutella, kertoo hän vaan kovaäänisesti omasta elämästään, ventovieraista ihmisistä töissään ja kehuu laihtumisellaan, jota kukaan ei kyllä vielä ole huomannut, vaikka sama laihari on jatkunut jo kymmenen vuotta. Hän osaa kaiken, tietää kaiken ja on muutenkin paras, eikä hän pelkää sanoa sitä erittäin kovaäänisesti. Isäpuoli dokaa, haukkuu kaikki ja huutaa lapsille. Uhkailee väkivallalla tyyliin, jos tuo vauva ei nyt lopeta kirkumista, niin paiskaan se lattialle. Emme ole heillä käyneet viime kesän jälkeen, silloin isäpuoli sai tapansa mukaan kunnon kilarit. Miehen äiti käänsi asian niin jälkeenpäin, että vika oli minussa. Molemmat mieheni kanssa olemme asiasta hyvin vihaisia, ihan sama mitä mieltä ovat minusta, mutta lapsillemme ei tarvitse huutaa ja raivota siitä, että he haluavat leikkiä tai eivät syö lautastaan loppuun. Mukulat ovat aina huonompia kuin muiden lapset, mummo ei ollenkaan edes yritä peitellä sitä. Miehen veljen ainoa lapsi on mummon kulta, sitä mummo hokee kokoajan, kun lapsemme seisovat vieressä ihmetellen ja huomiota hakien sitä koskaan saamatta. Me olemme myös tehneet siinä ison virheen, että olemme hankkineet useamman lapsen, yksi olisi riittänyt. Kun sain ensimmäisen lapsen jälkeen keskenmenon, mummo kommentoi sitä sanoen, että hyvä vaan,pitäisikin tyytyä yhteen,että saamme sen hoidettua.

Nyt olisi tulossa miehen isäpuolen 60-vee päivät. Emme ole menossa, mutta se ei nyt mummolle sovi, koska mitä naapuritkin ajattelisivat, jos oma poika ei paikalle lapsineen saapuisi. Kuitenkin kun nuorimmaisemme täytti vuoden, ei mummo vaivautunut paikalle, koska hän halusi vähän levätä ja oli omia juttuja. Isäpuoli ei meille ole vaivautunut moneen vuoteen, ei edes lasten ristiäisiin. No, nykyisin olemme sitä mieltä,ettei hän ole edes tervetullut käytöksensä takia.

Oli pakko saada valittaa jonnekkin. Miehelle en jaksa hänen suvustaan marista, kyllä se hänellekkin ottaa koville, kun porukka on tuollaista. Onko tästä mitenkään mahdollista saada mitään sovintoa aikaiseksi, vai onko se vaan parempi pysytellä erillään?
 
Mun mielestä ennen kuin menee naimisiin, pitäisi ottaa huomioon myös tällaisia asioita. Koska tottakai sitä joutuu olemaan tekemisissä myös puolison suvun kanssa. Mulle ei ole vaihtoehto tällainen "pistää välit poikki kaikkiin", koska en halua sellaista kyräilevää vihantäyteistä elämää ja eristämistä enkä halua sellaista mallia näyttää lapsille. Mä otan vain kumppanin, joka on itse kiva ja jonka suku ja ystävätkin on kivoja ja tuovat iloa elämääni ja onnea perheelleni. Sellaisiakin miehiä on. Eli - itse kärsit nyt sen seurauksia, ettet miettinyt paremmin kumppaninvalintaa.
 
[QUOTE="vieras";25586933]Mun mielestä ennen kuin menee naimisiin, pitäisi ottaa huomioon myös tällaisia asioita. Koska tottakai sitä joutuu olemaan tekemisissä myös puolison suvun kanssa. Mulle ei ole vaihtoehto tällainen "pistää välit poikki kaikkiin", koska en halua sellaista kyräilevää vihantäyteistä elämää ja eristämistä enkä halua sellaista mallia näyttää lapsille. Mä otan vain kumppanin, joka on itse kiva ja jonka suku ja ystävätkin on kivoja ja tuovat iloa elämääni ja onnea perheelleni. Sellaisiakin miehiä on. Eli - itse kärsit nyt sen seurauksia, ettet miettinyt paremmin kumppaninvalintaa.[/QUOTE]

Jeps, vihantäyteistähän se elämä ei ikävän suvun kanssa ole... Ehkä lapsillekkin on parempi olla tuollaisesta porukasta erossa.
 
[QUOTE="vieras";25586933]Mun mielestä ennen kuin menee naimisiin, pitäisi ottaa huomioon myös tällaisia asioita. Koska tottakai sitä joutuu olemaan tekemisissä myös puolison suvun kanssa. Mulle ei ole vaihtoehto tällainen "pistää välit poikki kaikkiin", koska en halua sellaista kyräilevää vihantäyteistä elämää ja eristämistä enkä halua sellaista mallia näyttää lapsille. Mä otan vain kumppanin, joka on itse kiva ja jonka suku ja ystävätkin on kivoja ja tuovat iloa elämääni ja onnea perheelleni. Sellaisiakin miehiä on. Eli - itse kärsit nyt sen seurauksia, ettet miettinyt paremmin kumppaninvalintaa.[/QUOTE]

Hohhoijjaa...
 
[QUOTE="vieras";25586933]Mun mielestä ennen kuin menee naimisiin, pitäisi ottaa huomioon myös tällaisia asioita. Koska tottakai sitä joutuu olemaan tekemisissä myös puolison suvun kanssa. Mulle ei ole vaihtoehto tällainen "pistää välit poikki kaikkiin", koska en halua sellaista kyräilevää vihantäyteistä elämää ja eristämistä enkä halua sellaista mallia näyttää lapsille. Mä otan vain kumppanin, joka on itse kiva ja jonka suku ja ystävätkin on kivoja ja tuovat iloa elämääni ja onnea perheelleni. Sellaisiakin miehiä on. Eli - itse kärsit nyt sen seurauksia, ettet miettinyt paremmin kumppaninvalintaa.[/QUOTE]

Paskanmarjat!!!!
 
Olisin mahdollisimman huomaamattomasti viilentämässä välejä. En sanoisi että nyt ei enää koskaan nähdä mutta käytännössä pyrkisin siihen.

Tuossa olitosi paljon tuttuja.
 
Paskanmarjat!!!!

Whatever, minä olen sitä mieltä, että parempi näinkin tärkeissä omaa elämää koskevissa asioissa miettiä etukäteen eikä jälkikäteen itkeä, kun on jo housuissa... Ei ole ollenkaan samantekevää, minkälainen suku miehellä on, hyvästä suvusta on paljon iloa ja apua, kaameasta suvusta kamala mielipaha ja vain riesaa, kuten tässäkin tapauksessa selkeästi nähdään. Niinpä viisasta on miettiä etukäteen ja ajatella asioita myös järjellä.

Uskon siis hyvin, että ap:llä on paha mieli, mutta minusta hän on vain itse ollut harkitsematon. Ensi kerralla osaa ottaa asian paremmin huomioon (siis sitten kun kyllästyy tähän tuskaiseen liittoonsa kurjan suvun kanssa ja menee uudelleen naimisiin).
 
Milestäni kaikkein parasta on elää omaa elämäänsä, teette arjessa ja juhlassa niinkuin teidän perheelle on parasta ja annatte muiden sitten olla happamia kaikkia ei voi miellyttää, toisia ei ikinä. Välejä ei tarvitse välttämättä pistää poikki, mutta miksi kyläillä sitä "pakollista" mahdollista joulua ja lasten synttäreitä enempää, jos kemiat eivät toimi ettekä itse saa heidän kanssaan olosta mitään irti? Tuo kuulostaa törkeältä ja hyväksikäytöltä, jota jatketaan sukulaisuuden varjolla. Totta on ettei sukuaan voi valita, eikä miehen sukua. Mutta olet rakastunut mieheesi, et anoppiin tai sisaruksiin. Mielestäni tässä pure hammasta ja ole ei toimi, jos lapsikin kiusaa omaa lastanne. Ei tuollainen ole hyväksi lapsille, ja miksi lapsen pitää ylipäätään luoda suhde aikuisiin jotka eivät hänestä välitä? Tuollaisten ihmisten kanssa saa vääntää lopun elämäänsä, jos haluaa ja antaa heidän mielipiteiden vaikuttaa. Mutta niihin hyviin ihmissuhteisiin tarvitaan mielestäni aina kahta osapuolta, mikään sama veri virtaamassa suonissa ei ole riittävä syy siihen että voidaan kohdella huonosti ja heidän seurassaan on pakko olla.
 
Me oltiin miehen kanssa seurusteltu jo aika kauan, kun tapasin suvun. Ja mies oli varoittanut, että ne on aika omituista porukkaa. Ihan oikeesti, miehen kolmikymppinen sisko flirttailee veljilleen ja esittelee tissejään lastenkutsuilla. Mies lähti kodistaan pois jo peruskoulun jälkeen, ei ole koskaan oikein tullut porukan kanssa toimeen. Ne pakolliset on siellä käynyt, joulut ym. juhlat, mutta lasten myötä sitä jotenkin odotetaan, että siellä käytäisiin useamminkin. Onneksi mulla on tosi kiva suku, mieskin tulee loistavasti porukan kanssa toimeen. Äitini tätiä lapset kutsuvat mammaksi, on heidän varamummo ja mun yhtä enoa papaksi, isoin lapsi kysyi siltä pienenä, että olisitko sä mulle pappa, kun tykkään susta?

Lähinnä sitä tulee mietittyä, että miten lapsille selitän tän tilanteen, nyt ovat vielä niin pieniä. Eivät halua mennä mummolle, isoisäpuoli pelottaa heitä ja eivät edes tunne muita sukulaisia nimeltä, tätinsä ja setänsä ehkä joo, jos hyvä päivä sattuu. Mummo harvoin puhelimessa lapsenlapsien kanssa puhuu ja silloin juttu on sellaista aivopesua, hokee, että kyllähän sä mummosta tykkäät ja haluat tulla mummolaan, kun täällä on aina niin kivaa...
 
Me oltiin miehen kanssa seurusteltu jo aika kauan, kun tapasin suvun. Ja mies oli varoittanut, että ne on aika omituista porukkaa. Ihan oikeesti, miehen kolmikymppinen sisko flirttailee veljilleen ja esittelee tissejään lastenkutsuilla. Mies lähti kodistaan pois jo peruskoulun jälkeen, ei ole koskaan oikein tullut porukan kanssa toimeen. Ne pakolliset on siellä käynyt, joulut ym. juhlat, mutta lasten myötä sitä jotenkin odotetaan, että siellä käytäisiin useamminkin. Onneksi mulla on tosi kiva suku, mieskin tulee loistavasti porukan kanssa toimeen. Äitini tätiä lapset kutsuvat mammaksi, on heidän varamummo ja mun yhtä enoa papaksi, isoin lapsi kysyi siltä pienenä, että olisitko sä mulle pappa, kun tykkään susta?

Lähinnä sitä tulee mietittyä, että miten lapsille selitän tän tilanteen, nyt ovat vielä niin pieniä. Eivät halua mennä mummolle, isoisäpuoli pelottaa heitä ja eivät edes tunne muita sukulaisia nimeltä, tätinsä ja setänsä ehkä joo, jos hyvä päivä sattuu. Mummo harvoin puhelimessa lapsenlapsien kanssa puhuu ja silloin juttu on sellaista aivopesua, hokee, että kyllähän sä mummosta tykkäät ja haluat tulla mummolaan, kun täällä on aina niin kivaa...

Niin että tiesit, että vaikea suku on, mutta halusit silti edetä? No silloinhan tämä oli oma ratkaisusi, jonka hedelmiä nyt maistelet.

Musta tuo kuulostaa siltä, että haluat itse manipuloida lapsesi isänsä sukua vastaan. Mitäs kauheeta tuossa on, jos mummu juttelee lapsille, että mummulassa on kivaa ja tulettehan tänne jne.
 
Me oltiin miehen kanssa seurusteltu jo aika kauan, kun tapasin suvun. Ja mies oli varoittanut, että ne on aika omituista porukkaa. Ihan oikeesti, miehen kolmikymppinen sisko flirttailee veljilleen ja esittelee tissejään lastenkutsuilla. Mies lähti kodistaan pois jo peruskoulun jälkeen, ei ole koskaan oikein tullut porukan kanssa toimeen. Ne pakolliset on siellä käynyt, joulut ym. juhlat, mutta lasten myötä sitä jotenkin odotetaan, että siellä käytäisiin useamminkin. Onneksi mulla on tosi kiva suku, mieskin tulee loistavasti porukan kanssa toimeen. Äitini tätiä lapset kutsuvat mammaksi, on heidän varamummo ja mun yhtä enoa papaksi, isoin lapsi kysyi siltä pienenä, että olisitko sä mulle pappa, kun tykkään susta?

Lähinnä sitä tulee mietittyä, että miten lapsille selitän tän tilanteen, nyt ovat vielä niin pieniä. Eivät halua mennä mummolle, isoisäpuoli pelottaa heitä ja eivät edes tunne muita sukulaisia nimeltä, tätinsä ja setänsä ehkä joo, jos hyvä päivä sattuu. Mummo harvoin puhelimessa lapsenlapsien kanssa puhuu ja silloin juttu on sellaista aivopesua, hokee, että kyllähän sä mummosta tykkäät ja haluat tulla mummolaan, kun täällä on aina niin kivaa...
 
Ihan hirveää, jos tuossakin tilanteessa ajattelee, että pitäisi olla tekemisissä. Mikä malli siinä lapsillekin on, jos annetaan sellainen käsitys, että hullujenkin kanssa pitää seurustella. Välit mahdollisuuksien mukaan poikki ja korvat kiinni jutuilta!
 
[QUOTE="vieras";25587191]Niin että tiesit, että vaikea suku on, mutta halusit silti edetä? No silloinhan tämä oli oma ratkaisusi, jonka hedelmiä nyt maistelet.

Musta tuo kuulostaa siltä, että haluat itse manipuloida lapsesi isänsä sukua vastaan. Mitäs kauheeta tuossa on, jos mummu juttelee lapsille, että mummulassa on kivaa ja tulettehan tänne jne.[/QUOTE]

Olisitko hiljaa.
 
Mieheni sukulaiset ovat tuollaisia, aina vailla jotain mitä mieheni pitäisi heidän hyväkseen tehdä. Suhteemme alkuaikoina appi yritti väkisin pakottaa minua heillä käydessä kauppansa kassalle joka ainut kerta(palkatta tietysti) ja sitten kun en suostunut, niin siitä asti jatkui piruilu minua kohtaan joka kerta käydessämme siellä. Ei todellakaan huvita enää tavata. Mieheni olisi pitänyt rempata jokaisen perheensä jäsenen (äiti ja isä , veli ja sisko) taloa (mihin hän alkuaikoina suostui) ja oman talon laitto olisi jäänyt sikseen (ostimme vanhan remontoitavan talon). Matkaa on about 100km suuntaansa. "Palkaksi" mieheni sai vanhentunutta ruokaa kaupasta. Meitä ei kukaan auttanut missään koskaan. Ai anteeksi, peltien laitossa katolle appi vähän auttoi. Myöskään tulipalomme jälkeen ei kukaan heistä auttanut missään asiassa. Mieheni on siskonsa lapsen kummi ja hänen miehensä pisti faceyhteydet meihin poikki, selittäen jostain typerästä pelin voittamisesta syynä.
Kymmenen, viisitoista kertaa vuodessa pitäisi hypätä siellä 100km.n päässä. Jos vanhempansa tulevat meille lastenlasten kera niin ilmoitus siitä tulee tunti, pari etukäteen pari kertaa vuodessa. Miksei voi ilmoittaa esim. viikkoa etukäteen? Asumme syrjäkylällä, eikä tuolloin voi esim. käydä kaupassa etukäteen tai leipoa.
Nuo sukulaiset eivät myöskään kykene keskustelemaan muusta kuin lapsista, kaupasta ja kyläjuoruista, joista mikään ei hiukkaakaan kiinnosta. Mitään yhtään syvällisempää keskustelua on turha yrittää. Itse olen kiinnostunut kaiken aikaa opiskelemaan jotain uutta, heistähän se on joutavanpäiväistä ajanhukkaa.
Onkin tullut olo että mieheni pitäisi aina hyödyttää heitä jotenkin. No mieheni muutti jo ennen minua pois ko. paikkakunnalta, kun tiesi ettei hetken rauhaa saa, jos samalla paikkakunnalla asuu. Kuriositeettinä mainittakoon että appi onki jo suhteemme alussa puhelinumeroni, jotta sai haukkua miestäni ja vaatia minua toimittamaan hänen (apen) asioitaan sinne sadan km:n päähän ennenkuin edes tapasimme! Pidin häntä omituisena, enkä todellakaan suostunut. Tunnistan hyväksikäyttäjät jo kaukaa.
Kun appi jatkuvien loukkaustensa lisäksi, esitteli aina käytyään saunassa omia vehkeitään olohuoneessa (käytti lyhyttä pyyhettä joka peitti hädintuskin seisoessa )ja levitti jalkansa äärimmilleen istuessaan sohvalla ja kaiveli vielä. että varmasti kaikki on tarjottimella), tunsin järjetöntä ällötystä. Sen hän onneksi on vihdoin lopettanut. enkä koskaan enää mene sinne sauna-aikaan. Inhotti käydä siellä saunassa, kun appi saattoi milloin tahansa tunkea pukuhuoneeseen, eikä sitä saanut lukkoon.
Luojan kiitos meillä on nykyään koiria, ettei milloinkaan tarvitse jäädä sinne enää yöksi. Aiemmin ne yöpymiskäynnit olivat yhtä hxxvettiä. Ja mieheni teki remonttia niillä reissuilla aamusta nukkumaan menoon asti. Koskaan ei kiitoksen sanaa, vaan aina jotain valittamista silti.
Se suku on aina valmis pyytämään miestäni kaiken maailman hommiin, remonteista tietokoneisiin, mutta ikinä ei mitään tule vastaan. Ei milloinkaan meille mitään apua. Eivät ilmeisesti edes tajua itsekkyyttään. Kaikki apu heille, muttei meille.
Täysjärkinen siellä on teini-ikäinen poika. Toinen teini-ikäinen jo vihdoinkin alkaa saada itsenäistä aikaa, jossain muualla kuin sen suvun seurassa yötä päivää, ja eiköhän tuo toinen jo vuoden sisään pääse edes vähän irrottautumaan.
Jos ei miestäni olisi en olsi missään tekemisissä näiden hänen perusperheensä jäsenten kanssa. Mieheni on ainut joka siitä perheestä on erilainen.
 
Mun mielestä perheen perustaminen on sellainen juttu, joka on enemmän kuin 2 ihmisen juttu. Pitää katsoa,myös sukua, joka tulee avioliiton ja lasten,myötä osaksi myös sinun elämääsi. Pitäisi miettiä asioita ennen kuin alkaa lisääntymään.
 

Yhteistyössä