Ä
ääöööö
Vieras
No, eipä tätä oltu enää ap:lle tarkoitettukaan. Ihan vain kommentoin asiaa, jonka olen huomannut usein. Joku valittaa kovasti, saa neuvoja, mutta ei mikään kelpaa. Mutta onneksi on paikka, jossa valittaa. Joku kanava sentään.
A
"a p"
Vieras
Kiitos Phoebsi. Nyt vain ulvon täällä, kun entistä paskempi olla. Sinun sanat kyllä vähän ehkä kannustaa, mutta meitin silti etteikö vain minusta ole tähän.
A
"a p"
Vieras
Alkuperäinen kirjoittaja äääöööö;25715093:
Haluan apua, mutta se mikä sopii sinulle ei sovi välttämättä minulle. Ja kyllä mm Phoebsin viestistä poimin asioita. Tarvitseeko minun niistä täällä sinulle puhua??
Anteeksi, että tulin tänne purkautumaan. En tee sitä enää toiste.Elä sinä täydellistä äitiyttäsitäydellisen kakarasi kanssa, niin minä yritän selvitä omasta helvetistäni jollain lailla.
T
tosi on
Vieras
Ymmärrän ap:n tunteet ja olen Phoebsin kanssa samaa mieltä tarvittavista toimenpiteistä.
Täydellistä äiti ei tarvitse esittää tai edes yrittää olla. Itselläkin välillä on olo että voi kun pääsisi vaikka vain viikonlopuksi eroon muksuista ja töistä. Puhumattakaan viikon tauosta. Silti niitä lapsia tulee ikävä jo parin päivän työmatkalla. Ja päivän helpottavin hetki on se, kun saa huokaista lasten mentyä nukkumaan, vaikka nautinkin heistä suurimman osaksi aikaa.
Olemme mieheni kanssa molemmat töissä, lapsia 2, alle 4-vuotiaita. Joskus töistä tullessa on jo väsynyt ja jos lapsetkin alkavat kiukkuamaan kun kotiin pääsee, niin kyllä siinä tulee kelloa vilkuiltua paljonko on aikaa jäljellä ennen nukkumaanmenoa.
Silti rakkaus ja onnen tunne ovat suurimmat ja päällimmäisenä, työpäivän aikana niitä tappelupukareita ikävöi jo kovasti, kotiin tultua ihmettelee miksi ikävöi, jos ovat siis huonolla tuulella.
Äitiys kaikkinensa on valtava tunteiden kirjo, toisaalta sitä kaipaa omaa rauhaa ja haaveilee vapaista hetkistä, toisaalta lapset ovat kuin raajoja, joita rakastaa niin ettei voi ilmankaan olla. Nämä ovat uskoakseni aivan normaaleja, luonnollisia ajatuksia. Älä huoli, mutta suosittelen juttelemaan ammattiauttajalle, mikäli negatiiviset tunteet ovat aina päällimmäisenä.
Täydellistä äiti ei tarvitse esittää tai edes yrittää olla. Itselläkin välillä on olo että voi kun pääsisi vaikka vain viikonlopuksi eroon muksuista ja töistä. Puhumattakaan viikon tauosta. Silti niitä lapsia tulee ikävä jo parin päivän työmatkalla. Ja päivän helpottavin hetki on se, kun saa huokaista lasten mentyä nukkumaan, vaikka nautinkin heistä suurimman osaksi aikaa.
Olemme mieheni kanssa molemmat töissä, lapsia 2, alle 4-vuotiaita. Joskus töistä tullessa on jo väsynyt ja jos lapsetkin alkavat kiukkuamaan kun kotiin pääsee, niin kyllä siinä tulee kelloa vilkuiltua paljonko on aikaa jäljellä ennen nukkumaanmenoa.
Silti rakkaus ja onnen tunne ovat suurimmat ja päällimmäisenä, työpäivän aikana niitä tappelupukareita ikävöi jo kovasti, kotiin tultua ihmettelee miksi ikävöi, jos ovat siis huonolla tuulella.
Äitiys kaikkinensa on valtava tunteiden kirjo, toisaalta sitä kaipaa omaa rauhaa ja haaveilee vapaista hetkistä, toisaalta lapset ovat kuin raajoja, joita rakastaa niin ettei voi ilmankaan olla. Nämä ovat uskoakseni aivan normaaleja, luonnollisia ajatuksia. Älä huoli, mutta suosittelen juttelemaan ammattiauttajalle, mikäli negatiiviset tunteet ovat aina päällimmäisenä.
Ihan normaalia. Minäkin tunsin mun tytärtä kohtaan kylmyyttä jonkin aikaa, kun oli vaikeimmat ajat käsillä... Usko pois, teidän lapsi huutaisi ja kiljuisi vaikka osaisikin puhua! Meillä tuo 2,5v oppi höpöttämään "täydellisesti" joskus reilu 1,5-2vuotiaana ja vaikka osasi sanoa mitä halusi niin ei sekään kelvannut. Ihan kamalaa aikaa ja kehtaan sen myöntää! Mutta nyt alkaa hieman helpottaa, reilun vuoden tätä uhmaa jo katellut 
X
"xxxxxx"
Vieras
Ei oo kauhean lunnollista, että vanhempi reagoin noin omaa lastaan kohtaan. Uupuneenakin pitäisi jo luonnostaan panna lapsi etusijalle. Terve, lastaan rakastava vanhempi antaa vaikka vaattensa päältä tai henkensä lapsensa puolesta. Tämä on siis jos kaikki on kunnossa. Jos äidin ja lapsen suhde ei ole luontaisesti tällainen, lähtisin kyllä selvittämään voiko kyse olla raskauden jälkeisestä masenuksesta tms.
En oo tod mikään täydellinen äiti, mutta en ikinä sanoisi, ettenkö pitäisi lapsesta ja ettäkö hänen olisi parempi muualla. Minä olen ihan taatusti paras äiti lapsilleni, sillä rakkauteni ja suojeluvaistoni on rajaton. Joku muu kyllä varmaan osaa ne käytännön hommat paremminkin kuin minä, mutta ei pysty korvaamaan sitä sidettä mikä mulla on lapsiini. Ja näin sen kuuluisi olla. Jos ei ole, kannattaisi katsoa peiliin ja pysähtyä miettimään omaa terveyttään / vointia, eikä hakea jotain hokkuspokkusratkaisua ja toivoa, että joku muu tekee asialle jotain. Suhde omaan lapseen ei kuulu olla tuollainen. Ja siihen voi olla syynä oma pahoinvointi, mahdollisesti uupuneisuudesta johtuva masennus tms. Kyllä sun pitää, niin kuin edelläkin on mainittu, hakeutua lääkärille.
En oo tod mikään täydellinen äiti, mutta en ikinä sanoisi, ettenkö pitäisi lapsesta ja ettäkö hänen olisi parempi muualla. Minä olen ihan taatusti paras äiti lapsilleni, sillä rakkauteni ja suojeluvaistoni on rajaton. Joku muu kyllä varmaan osaa ne käytännön hommat paremminkin kuin minä, mutta ei pysty korvaamaan sitä sidettä mikä mulla on lapsiini. Ja näin sen kuuluisi olla. Jos ei ole, kannattaisi katsoa peiliin ja pysähtyä miettimään omaa terveyttään / vointia, eikä hakea jotain hokkuspokkusratkaisua ja toivoa, että joku muu tekee asialle jotain. Suhde omaan lapseen ei kuulu olla tuollainen. Ja siihen voi olla syynä oma pahoinvointi, mahdollisesti uupuneisuudesta johtuva masennus tms. Kyllä sun pitää, niin kuin edelläkin on mainittu, hakeutua lääkärille.
V
"vieras"
Vieras
Onko ap:n mahdollista palata töihin vaikka osa-aikaisesti tai käydä jossain perhekerhoissa tms. missä ap näkisi muitakin aikuisia ja lapsikin saisi välillä muuta tekemistä? Toisten lasten seura hoidossa tai kerhossa voisi myös nopeutaa puhumisen aloitusta, jolloin turhautuminen kommunikointiongelmissa vähenisi.
A
ap:lle...
Vieras
Käsitin tekstistäsi, että alunperin mies on halunnut lasta sinua enemmän. Kysymys: miksi hän ei ole lapsen kanssa kotona vaan sinä?? En ymmärrä. Mikäli on yhteinen päätöksenne, että 2-vuotiasta hoidetaan kotona, niin miksi yhteinen päätös on ollut, että se joka ei edes jaksaisi siellä olla kuitenkin on? Mikset mene itse töihin? Lapsi voi myös mennä hoitoon, se ei ole maailmanloppu.
Onko sinulla omia menoja, harrastuksia, ystäviä? Itselläni haastavin vaihe ei ole ollut taaperon/leikki-ikäisen kanssa, vaan vauva-aikana, kun lapsi vain huusi huusi huusi. Tällöin olisin jopa antanut vauvan pois, en olisi jaksanut kuunnella. Harmi vaan, ettei kukaan muukaan jaksanut, joten miehen kanssa kaksin oli pakko kestää. Mutta kestimme vuorovedolla ja sillä, että kumpikin pääsi välillä yksin tai kaverin kanssa lenkille/ruokakauppaan tms. Ja kun lapsi on isompi, on meillä jo omat menomme. Mitä sinun menosi ovat?
Jos vihaan ruuanlaittoa, ulkoilua jne., niin älä tee sitä. Anna se miehesi vastuulle ja tee sinä muita asioita.
Onko sinulla omia menoja, harrastuksia, ystäviä? Itselläni haastavin vaihe ei ole ollut taaperon/leikki-ikäisen kanssa, vaan vauva-aikana, kun lapsi vain huusi huusi huusi. Tällöin olisin jopa antanut vauvan pois, en olisi jaksanut kuunnella. Harmi vaan, ettei kukaan muukaan jaksanut, joten miehen kanssa kaksin oli pakko kestää. Mutta kestimme vuorovedolla ja sillä, että kumpikin pääsi välillä yksin tai kaverin kanssa lenkille/ruokakauppaan tms. Ja kun lapsi on isompi, on meillä jo omat menomme. Mitä sinun menosi ovat?
Jos vihaan ruuanlaittoa, ulkoilua jne., niin älä tee sitä. Anna se miehesi vastuulle ja tee sinä muita asioita.
Ä
äääöööö
Vieras
[QUOTE="a p";25715196]Haluan apua, mutta se mikä sopii sinulle ei sovi välttämättä minulle. Ja kyllä mm Phoebsin viestistä poimin asioita. Tarvitseeko minun niistä täällä sinulle puhua??
Anteeksi, että tulin tänne purkautumaan. En tee sitä enää toiste.Elä sinä täydellistä äitiyttäsitäydellisen kakarasi kanssa, niin minä yritän selvitä omasta helvetistäni jollain lailla.[/QUOTE]
Niin, toivottavasti todellakin haet apua. Lapsesi tähden. Jos ajattelet noin lapsestasi, niin se alkaa kyllä jossain vaiheessa näkyä myös hänessä. Ymmärsin itse, että tämä on keskustelupalsta, asioita kysellään ja kommentoidaan. Minusta on aika kuvaavaa, että et ole valmis puhumaan asiantuntijalle asioista, jotka selkeästi ovat ongelmia. ja se kertoo sinusta paljon. Toivottavasti saat edes jotain apua.
Anteeksi, että tulin tänne purkautumaan. En tee sitä enää toiste.Elä sinä täydellistä äitiyttäsitäydellisen kakarasi kanssa, niin minä yritän selvitä omasta helvetistäni jollain lailla.[/QUOTE]
Niin, toivottavasti todellakin haet apua. Lapsesi tähden. Jos ajattelet noin lapsestasi, niin se alkaa kyllä jossain vaiheessa näkyä myös hänessä. Ymmärsin itse, että tämä on keskustelupalsta, asioita kysellään ja kommentoidaan. Minusta on aika kuvaavaa, että et ole valmis puhumaan asiantuntijalle asioista, jotka selkeästi ovat ongelmia. ja se kertoo sinusta paljon. Toivottavasti saat edes jotain apua.
A
"a p"
Vieras
Käsitin tekstistäsi, että alunperin mies on halunnut lasta sinua enemmän. Kysymys: miksi hän ei ole lapsen kanssa kotona vaan sinä?? En ymmärrä. Mikäli on yhteinen päätöksenne, että 2-vuotiasta hoidetaan kotona, niin miksi yhteinen päätös on ollut, että se joka ei edes jaksaisi siellä olla kuitenkin on? Mikset mene itse töihin? Lapsi voi myös mennä hoitoon, se ei ole maailmanloppu.
Onko sinulla omia menoja, harrastuksia, ystäviä? Itselläni haastavin vaihe ei ole ollut taaperon/leikki-ikäisen kanssa, vaan vauva-aikana, kun lapsi vain huusi huusi huusi. Tällöin olisin jopa antanut vauvan pois, en olisi jaksanut kuunnella. Harmi vaan, ettei kukaan muukaan jaksanut, joten miehen kanssa kaksin oli pakko kestää. Mutta kestimme vuorovedolla ja sillä, että kumpikin pääsi välillä yksin tai kaverin kanssa lenkille/ruokakauppaan tms. Ja kun lapsi on isompi, on meillä jo omat menomme. Mitä sinun menosi ovat?
Jos vihaan ruuanlaittoa, ulkoilua jne., niin älä tee sitä. Anna se miehesi vastuulle ja tee sinä muita asioita.
Minä olen kotona, koska minulla ei ole työpaikkaa. ystäviä ei juurikaan ole.
V
"vieras"
Vieras
Onko lapsi päivähoidossa? Saatko tarpeeksi omaa aikaa? Laita lapsi päiväkotiin. Mene itse töihin, niin saat muuta ajateltavaa. Jaksat sitten olla paremmin lapsen kanssa, kun on muutakin elämää.
Ja psykologilla/neuvolassa kannattaa keskustella.
Ja psykologilla/neuvolassa kannattaa keskustella.
V
"vieras"
Vieras
[QUOTE="a p";25715417]Minä olen kotona, koska minulla ei ole työpaikkaa. ystäviä ei juurikaan ole.[/QUOTE]
Hae töitä, opiskelupaikkaa tai mene jollekin työkkärin kursseille, vaikka edes harrastuspohjalta että saisit muutakin sisältöä elämääsi. Lapsellekin voisi hoitopaikka tehdä hyvää, jos kotona on noin kireä ilmapiiri.
Hae töitä, opiskelupaikkaa tai mene jollekin työkkärin kursseille, vaikka edes harrastuspohjalta että saisit muutakin sisältöä elämääsi. Lapsellekin voisi hoitopaikka tehdä hyvää, jos kotona on noin kireä ilmapiiri.
A
ap:lle...
Vieras
[QUOTE="a p";25715417]Minä olen kotona, koska minulla ei ole työpaikkaa. ystäviä ei juurikaan ole.[/QUOTE]
Ok. Asia selvä. Eli sun pitää ensin saada itsesi työelämään kiinni, hankkia ns. oma elämä, ystäviä, harrastuksia tai muuta. Itsesi vuoksi. Musta tuntuu että tuo on sun tyytymättömyyttä elämäntilanteeseesi ylipäänsä, ja koska olet lapsesi kanssa 24/7, kanavoituu se tyytymättömyys ja ärsyyntyminen lapseen. Tiedän osittain mistä puhun, itse olin työttömänä työnhakijana taaperon kanssa kotona puoli vuotta, ennen kuin tärppäsi.
Nyt juttelet miehesi kanssa tilanteesta vakavasti. Laitatteko lapsen hoitopaikkajonoon, jääkö miehesi kotihoidontuelle vai mitä. Sinun pitää saada jotakin omaa. Vai onko ratkaisunne se, että edelleen jäät kotiin, mutta keksit iltoihin jotain mielekästä tekemistä itsellesi - tyydyttäisikö se sinua? Tämä on koko perheen projekti, ei vain sinun, joten älä luhistu sen taakan alle.
Lapsi oppii kyllä puhumaan ennen pitkää, oppii kiukuttelemaan myös verbaalisesti ja saatte aikaan keskusteluja, älä huoli siitä. Mutta asiat, jotka sinulle aiheuttavat tyytymättömyyttä arjessa, lienevät oikeasti muualla. Miettikää miehesi kanssa asioita yhdessä, vakavasti ja ratkaisukeskeisesti! Tsemppiä.
Ok. Asia selvä. Eli sun pitää ensin saada itsesi työelämään kiinni, hankkia ns. oma elämä, ystäviä, harrastuksia tai muuta. Itsesi vuoksi. Musta tuntuu että tuo on sun tyytymättömyyttä elämäntilanteeseesi ylipäänsä, ja koska olet lapsesi kanssa 24/7, kanavoituu se tyytymättömyys ja ärsyyntyminen lapseen. Tiedän osittain mistä puhun, itse olin työttömänä työnhakijana taaperon kanssa kotona puoli vuotta, ennen kuin tärppäsi.
Nyt juttelet miehesi kanssa tilanteesta vakavasti. Laitatteko lapsen hoitopaikkajonoon, jääkö miehesi kotihoidontuelle vai mitä. Sinun pitää saada jotakin omaa. Vai onko ratkaisunne se, että edelleen jäät kotiin, mutta keksit iltoihin jotain mielekästä tekemistä itsellesi - tyydyttäisikö se sinua? Tämä on koko perheen projekti, ei vain sinun, joten älä luhistu sen taakan alle.
Lapsi oppii kyllä puhumaan ennen pitkää, oppii kiukuttelemaan myös verbaalisesti ja saatte aikaan keskusteluja, älä huoli siitä. Mutta asiat, jotka sinulle aiheuttavat tyytymättömyyttä arjessa, lienevät oikeasti muualla. Miettikää miehesi kanssa asioita yhdessä, vakavasti ja ratkaisukeskeisesti! Tsemppiä.
V
"vieras"
Vieras
Vaikka olisitkin kotona työttömänä, laita lapsi nyt päiväkotiin. Tekisi hyvää teille molemmille. Et ole huono äiti, et vain sovi kotiäidin rooliin. Äläkä sure, se ei kaikille sovi, ei sovi minullekaan. Lapsi alta 1 vuotta ja menen töihin osa-aikaiseksi kuukauden päästä.
S
"shihtzu"
Vieras
No kyllähän se aina välillä riipii, kun ei tahdo ymmärtää mitä toinen haluaa, mutta sellaista se on ja se menee ohi, sen voin sanoa. Meillä esikoinen oppi ekat sanat 2,5-vuotiaana ja nyt 3,5-vuotiaana puhuu kuin papupata ja aina välillä pitää tiuskasta, että voisitko olla välillä hiljaa, etenkin illalla kun ollaan käymässä nukkumaan ja toinen puhua pulputtaa taukoamatta.
[QUOTE="a p";25715417]Minä olen kotona, koska minulla ei ole työpaikkaa. ystäviä ei juurikaan ole.[/QUOTE]
En minä muuten tarkoittanut, että teet kaiken ehdottamani heti tänään tai tällä viikolla. Ainoastaan soitto jutteluapua varten - se kaikkien vaativin juttu - olisi hyvä tehdä pian.
Hae töitä, hae kouluun. Tiedän, tiedän että se kuulostaa niin helpolta mutta ajattele, että hakisit. Ajattele, mikä auttaisi.
En minä muuten tarkoittanut, että teet kaiken ehdottamani heti tänään tai tällä viikolla. Ainoastaan soitto jutteluapua varten - se kaikkien vaativin juttu - olisi hyvä tehdä pian.
Hae töitä, hae kouluun. Tiedän, tiedän että se kuulostaa niin helpolta mutta ajattele, että hakisit. Ajattele, mikä auttaisi.
Mä oon aina kestänyt lapsiani (joskus heikosti mutta kestämistä sekin on), mutta tämänhetkisen kuopuksen kanssa vittumaisin vaihe oli ehdottomasti se kun hän ei ihan vielä puhunut vaikka olisi jo halunnut puhua. Halusi jotain, en tajunnut, muksu turhautui kun häntä ei ymmärretty, ja haki haluamansa joko itse (mistä yleensä seurasi se että mä sanoin EIIIIII ja otin esineen pois --> taaperoraivarit) tai maailma kaatui pienen väärinymmärretyn lapsen niskaan --> taaperoraivarit. Ja kun ei tosiaan osannut vielä kertoa mikä ketuttaa, niin niitä väärinymmärryksiä ja taaperoraivareita tuli aika ajoin ihan niinku liikaa. Jalat ja kädet oli 10 kertaa nopeammat kuin aivot, lapsi teki usein ensin ja mietti vasta myöhemmin --> ARGH. Vauhti oli kova mutta meno usein täysin päätöntä.
Ap, kunhan lapsi alkaa puhumaan & "kasvattaa aivot päähänsä" kuten mä tykkäsin aikoinaan sanoa, niin elämä muuttuu mukavaksi. Niin uskoisin.
Plus vielä oma aika. Edes se että pääsee rauhassa ruokakauppaan tai suihkuun. Se on ollut ainakin mulle elintärkeää. Ilman sitä ei mistään tule mitään.
Ap, kunhan lapsi alkaa puhumaan & "kasvattaa aivot päähänsä" kuten mä tykkäsin aikoinaan sanoa, niin elämä muuttuu mukavaksi. Niin uskoisin.
Plus vielä oma aika. Edes se että pääsee rauhassa ruokakauppaan tai suihkuun. Se on ollut ainakin mulle elintärkeää. Ilman sitä ei mistään tule mitään.
Viimeksi muokattu:
A
Aino*
Vieras
Tuo kaikki voi johtua vain siitä, että sulla ei ole muuta elämää kuin se lapsi/koti/mies?
Ala harrastaan jotain muutamana iltana viikossa? sitä kautta varmasti saat ystäviäkin :heart: ja tekee kumman hyvää omalle jaksamiselle kun pääsee kotoa välillä pois kyllä se lapsikin alkaa tuntua varmasti sitten ihanammalta...:hug:
Ala harrastaan jotain muutamana iltana viikossa? sitä kautta varmasti saat ystäviäkin :heart: ja tekee kumman hyvää omalle jaksamiselle kun pääsee kotoa välillä pois
kyllä se lapsikin alkaa tuntua varmasti sitten ihanammalta...:hug:
V
voi että
Vieras
Meinasin tehdän ihan samanlaisen aloituksen tänään!! Meilläkin on 2-vuotias, joka ei vielä puhu. Tuo sinun eka kirjoitus kuulostaa tutulta, mutta meillä on sitten niitä parempiakin hetkiä.
Huonot hetket on niitä, kun lapsi riehuu ja juoksee kuin päätön kana eikä usko mitään. Hermo menee kun kiellän, nostan pois pahjoja tekemästä, taas kiellän, nostan pois, kiellän ja nostan pois.. miljoona kertaa eikä mene kaaliin, että niin ei saa tehdä. Haavereita sattuu väkisinkin ja tästäkin tunnen syyllisyyttä, vaikka oikeasti en voi joka hetki olla pitämässä kädestä kiinni ja varmistaa että ei kaadu tmv.
Tänään purskahdin itkemään, kun ensin olin taas kieltänyt, lopulta karjunut ihan täysiä ja mikään ei tehoa. Tuntuu etten osaa kasvattaa, olen ihan paska äiti. En tiedä miten lasta kuuluu rangaista niin että pikkuhiljaa ymmärtäisi sen rangaistuksen tarkoituksen, mutta kuitenkin niin ettei siitä ole mitään haittaa.
Minä huomasin töihin palatessa, että ainakin se oma huutaminen loppui siihen, vaikka välillä niitä raskaita hetkiä väkisinkin on. Nyt olen pakon edestä taas kotona, en tiedä miten pitkään ja taas olen alkanut huutamaan ja karjumaan. Huomaan huutavani lapselle samoja asioita kuin mitä minullekin on huudettu lapsena, tekisi mieli antaa piiskaa niin kuin minullekin on annettu, mutta tätä en varmasti koskaan tule tekemään. Minut on kasvatettu siis aika arveluttavilla tavoilla, sellaisilla mitä tänä päivänä ei hyväksytä eikä pidäkään hyväksyä, mutta huomaan välillä etsiväni kuitenkin ratkaisua niistä kun en paremmastakaan tiedä.
Minä aidosti kaipaan kasvatusapua. Neuvolasta sitä ei saa, siellä on vain sanottu että kuuluu ikään uhmata ja kokeilla rajoja, että tämmöistä se nyt vaan on.
Huonot hetket on niitä, kun lapsi riehuu ja juoksee kuin päätön kana eikä usko mitään. Hermo menee kun kiellän, nostan pois pahjoja tekemästä, taas kiellän, nostan pois, kiellän ja nostan pois.. miljoona kertaa eikä mene kaaliin, että niin ei saa tehdä. Haavereita sattuu väkisinkin ja tästäkin tunnen syyllisyyttä, vaikka oikeasti en voi joka hetki olla pitämässä kädestä kiinni ja varmistaa että ei kaadu tmv.
Tänään purskahdin itkemään, kun ensin olin taas kieltänyt, lopulta karjunut ihan täysiä ja mikään ei tehoa. Tuntuu etten osaa kasvattaa, olen ihan paska äiti. En tiedä miten lasta kuuluu rangaista niin että pikkuhiljaa ymmärtäisi sen rangaistuksen tarkoituksen, mutta kuitenkin niin ettei siitä ole mitään haittaa.
Minä huomasin töihin palatessa, että ainakin se oma huutaminen loppui siihen, vaikka välillä niitä raskaita hetkiä väkisinkin on. Nyt olen pakon edestä taas kotona, en tiedä miten pitkään ja taas olen alkanut huutamaan ja karjumaan. Huomaan huutavani lapselle samoja asioita kuin mitä minullekin on huudettu lapsena, tekisi mieli antaa piiskaa niin kuin minullekin on annettu, mutta tätä en varmasti koskaan tule tekemään. Minut on kasvatettu siis aika arveluttavilla tavoilla, sellaisilla mitä tänä päivänä ei hyväksytä eikä pidäkään hyväksyä, mutta huomaan välillä etsiväni kuitenkin ratkaisua niistä kun en paremmastakaan tiedä.
Minä aidosti kaipaan kasvatusapua. Neuvolasta sitä ei saa, siellä on vain sanottu että kuuluu ikään uhmata ja kokeilla rajoja, että tämmöistä se nyt vaan on.
A
"a p"
Vieras
Anatolian viesti sai jo vähän hymyilemään.. kiitos nyt sulle ja Phoebsille. Varmaan on oman elämän puute yhtenä syynä kun nyt tarkemmin miettii. En oikeasti ole ikinä kaivannutkaan kavereit ympärilleni ja kaikessa tässä tistelussa olen jo kadottnut ajatukset siitä mitä voisin haluta edes harrastaa.. kun on vain se kiljuva 2 vee.
A
"a p"
Vieras
Alkuperäinen kirjoittaja voi että;25715746:
On oikesti kiva kuulla, että näiden asioiden kanssa taistelevia on muitakin.. tuntuu etten enää jaksaisi yrittää, kun tunnen vain inhoa sitä pentua kohtaan joka vain meuhkaa ja kiljuu..
T
"taaperoinen"
Vieras
[QUOTE="a p";25715772]On oikesti kiva kuulla, että näiden asioiden kanssa taistelevia on muitakin.. tuntuu etten enää jaksaisi yrittää, kun tunnen vain inhoa sitä pentua kohtaan joka vain meuhkaa ja kiljuu.. [/QUOTE]
Onko teillä mitään puuhaa, jossa tulee hyvä olo? Meillä luetaan paljon, ehkä liiankin paljon. Muksu makaa kainalossa ja sitten luetaan. Silloin ei tartte lapsen kiljua muuta kuin samaa tarinaa luettavaksi uudelleen tuhat kertaa. Mutta kun kattelen töllöä toisella silmällä samalla kuin luen, niin ei tartte palaa käämit siihen saman tarinan uusimiseen. Se muksu kuitenkin tarvii sen, että sitä tarinaa toistetaan. Oppiipahan sitten nopeammin puhumaankin, kun oppii ne tarinat ulkoa.
Just tuossa vaiheessa ollaan meilläkin, ja ymmärrän että jos sua ahdistaa ja pelottaa ja vituttaa, niin ei siinä mielentilassa pysty ottamaankaan selvää siitä, mitä lapsi milloinkin tarkoittaa. Hitonmoista arvailemista se on näinkin, vaikka onneksi olen oman kaalini saanut parempaan kuntoon ennen kuin tähän vaiheeseen on tultu.
Tottahan se on, että lapselle ei ole hyvä jos äiti vaan vihaa. Mutta myöhäistä se on lähteä läpyttämäänkään. Vaikka lapsi unohtaa miltä sinä näytit niin ei kuitenkaan unohda menettäneensä. Siksipä sun täytyy päästä omasta ylpeydestäsi senverran irti, että haet sitä apua, jos se ei riitä avuksi että järjestät elämäsi uudelleen. Paras on hankkia molemmat, apua ja muutoksia. Vaikka lapsi oppii puhumaan, niin huonojen välien syy vain siirtyy johonkin muuhun asiaan, ja lapsi on kärttyinen koska ei saa myönteistä huomiota.
[/QUOTE]Onko teillä mitään puuhaa, jossa tulee hyvä olo? Meillä luetaan paljon, ehkä liiankin paljon. Muksu makaa kainalossa ja sitten luetaan. Silloin ei tartte lapsen kiljua muuta kuin samaa tarinaa luettavaksi uudelleen tuhat kertaa. Mutta kun kattelen töllöä toisella silmällä samalla kuin luen, niin ei tartte palaa käämit siihen saman tarinan uusimiseen. Se muksu kuitenkin tarvii sen, että sitä tarinaa toistetaan. Oppiipahan sitten nopeammin puhumaankin, kun oppii ne tarinat ulkoa.
Just tuossa vaiheessa ollaan meilläkin, ja ymmärrän että jos sua ahdistaa ja pelottaa ja vituttaa, niin ei siinä mielentilassa pysty ottamaankaan selvää siitä, mitä lapsi milloinkin tarkoittaa. Hitonmoista arvailemista se on näinkin, vaikka onneksi olen oman kaalini saanut parempaan kuntoon ennen kuin tähän vaiheeseen on tultu.
Tottahan se on, että lapselle ei ole hyvä jos äiti vaan vihaa. Mutta myöhäistä se on lähteä läpyttämäänkään. Vaikka lapsi unohtaa miltä sinä näytit niin ei kuitenkaan unohda menettäneensä. Siksipä sun täytyy päästä omasta ylpeydestäsi senverran irti, että haet sitä apua, jos se ei riitä avuksi että järjestät elämäsi uudelleen. Paras on hankkia molemmat, apua ja muutoksia. Vaikka lapsi oppii puhumaan, niin huonojen välien syy vain siirtyy johonkin muuhun asiaan, ja lapsi on kärttyinen koska ei saa myönteistä huomiota.
[QUOTE="a p";25715069]Anteeksi nyt kun tulin koneelle enkä yritä ymmärtää lasta sillon kun se nukkuu. olen yritänyt tosissani tajuta mitä lapsi osoittelulla tarkoittaa. En edes ymmärrä lapsen omaa kieltä mitä pulputtaa. Ei vain mene jakeluun, ehkä minulta puuttuu joku äideille jaettu geeni. Eikä ole läheisiä.Mies auttaa silloin kun pystyy.[/QUOTE]Jos lapsi ymmärtää puhetta niin ok, jos ei niin puheterapeutille viimeistään 2½-vuotaana.